IRC-Galleria

tyvenessäSunnuntai 16.12.2007 15:42

arjen keskellä kohtasimme. kaksi väsynyttä aikuista. matkalla kohti huomista, saavuttamatta sitä koskaan.

sinulla oli turvallinen syli, johon mahduimme molemmat. tähtisateen alla tuijotimme toisiamme, yksi elämän runnoma, toinen kotinsa kadottanut.

maailma johdatti suojattinsa hetkeksi tuulelta suojaan, eikä kylmyys ehtinyt kahden ruumiin väliin. kerran salli löytää satamaan, kaksi majakkaa loisti yössä toisilleen välkkyen. toisen kädessä käden oli hyvä olla, ilo uskalsi tulla esiin.

hetken aika pyöri ympärillämme, uskaltamatta koskettaa. saimme levätä tyvenessä, hengähtää samaan tahtiin. olla läsnä toiselle ihmiselle.

lopulta kohtalo löi meidät maailmalle, takaisin tuuliajolle. heitti samalla oksalla levänneet pikkulinnut eri reiteille kotojaan hakemaan. sinä vaelsit jumalten maille. minä etsin kotini tuntureilta.
joskus etelästä vaeltavat linnut tuovat mukanaan palasen sinua. tuoksun tai palan silmiesi hehkua.

silloin muistan, miltä tuntuu kun on lämmin.



Manalatar

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.