IRC-Galleria

hähä~Lauantai 05.05.2007 01:00

Kuinka jälkeenjäänyt olet? Jos rastit 20 tai yli olet erittäin jälkeenjäänyt!

[x] Olen kävellyt lasiovea päin.
[x] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[x] Olen meinannut tukehtua omaan sylkeeni.
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[x] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[ ] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[x] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ]Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[/] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta
[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[ ] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[ ] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[ ] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[x] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän 5e tai vähemmästä.
[ ] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[x] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita kännissä.
[ ] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengastä päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[ ]Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[x] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[ ] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[x] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuoliltani.
[x] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä

yaay 17½ XD

pöllin sadult~Keskiviikko 02.05.2007 10:13

[x] Lumikki ja seitsemän kääpiötä
[x] Pinocchio
[ ] Fantasia
[x] Dumbo
[x] Bambi
[x] Tuhkimo
[x] Liisa ihmemaassa
[x] Peter Pan
[x] Kaunotar ja Kulkuri
[x] Prinsessa Ruusunen
[x] 101 dalmatiaista
[x] Miekka kivessä
[x] Viidakkokirja
[x] Aristokatit
[x] Robin Hood
[x] Nalle Puh
[ ] Pelastuspartio Bernard ja Bianca
[x] Topi ja Tessu
[x] Hiidenpata
[x] Mestarietsivä Basil Hiiri
[x] Oliver ja kumppanit
[x] Pieni merenneito
[x] Kaunotar ja Hirviö
[x] Aladdin
[x] Leijonakuningas
[x] Pocahontas
[x] Notre Damen kellonsoittaja
[x] Herkules
[x] Mulan
[x] Tarzan
[ ] Fantasia 2000
[x] Keisarin uudet kuviot
[x] Atlantis
[x] Lilo & Stitch
[x] Aarreplaneetta
[x] Karhuveljeni Koda
[x] Lehmäjengi
[ ] Pikkukananen
[ ] Aivan Villit
[x] Autot
[x] Monsterit Oy
[x] Robots
[ ] Hain tarina
[ ] Nemoa etsimässä
[x] Toy Story
[ ] Nightmare Before Christmas
[x] Ihmeperhe
[x] Ötökän elämää
[ ] Nasun suuri elokuva
[x] Tiikerin oma elokuva
[x] Antz

kyl on muutama jääny ;_;

pöllin BDPerjantai 13.04.2007 20:37

Täytä alla olevat kysymykset ja kopioi sitten omaan päiväkirjaasi.
Jos saat sadasta alle 10, olet nössö.
Jos saat alle 20, olet tylsä.
Jos saat 20-40, rohkeutta!
Jos saat 40-50, olet järkevä.
Jos saat 50-60, olet teini.
Jos saat 60-80, olet pahis.
Jos saat 80-90, rauhotu!!
Jos saat yli 90, olet nuorisorikollinen.

Olen...
[x] maistanut tupakkaa
[ ] polttanut vakituisesti
[ ] pöllinyt yli vitosen edestä
[ ] pöllinyt yli satasen edestä
[x lintsannut koulusta
[x] haukkunut opettajia
[x] väärentänyt nimikirjoituksen
[x] ollut jälki-istunnossa
[ ] ollut yli kuudessa jälki-istunnossa
[ ] ollut umpitunnelissa
[x] juonut alkoholia
[ ] juhlinut juhannusta yllämainitulla tavalla
[ ] ...tai uutta vuotta
[x] varastanut rahaa
[ ] maistanut huumeita
[ ] käyttänyt huumeita/edelleen
[x] ollut opettajan puhuttelussa
[ ] ollut rehtorin puhuttelussa
[ ] rikkonut koulun sääntöjä rangaistukseen asti
[x] soittanut pilapuheluita
[ ] saanut rikosrekisterin
[ ] ansaitsisin rikosrekisterin
[ ] pettänyt tyttö-/poikaystävääsi
[ ] tullut petetyksi
[x] kuunnellut heviä
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[ ] päässyt rikkeilläsi lööppeihin
[x] lukenut salaa jonkun viestejä
[x] lukenut salaa jonkun päiväkirjaa
[ ] käynyt pornosivuilla
[x] heittänyt ihmistä kivellä
[ ] uhannut jotain puukolla
[x] levittänyt juorua
[x] pukeutunut mustaan
[x] valehdellut vanhemmillesi
[x] katsonut tv:stä/ elokuvista jotain salaa jota et saisi
[x] katsonut alaikäisenä K15 elokuvia
[x] katsonut alaikäisenä K18 elokuvia
[x] leikkinyt sytkärillä
[ ] sytyttänyt tahallisesti tulipalon
[ ] harrastanut nettiseksiä
[ ] raiskannut
[ ] rikkonut lakia
[ ] joutunut tarkkikselle
[x] kävellyt päin punaisia
[ ] ajellut pillurallia
[x] meikannut
[x] leikellyt hiuksiasi ilman lupaa
[x] yrittänyt/tehnyt lävistystä ilman lupaa
[x] kuunnellut musiikkia lähes korvien räjähtämispisteisellä volyymillä
[ ] tappanut
[x] ampunut tahallisesti (en ihmisiä xD)
[ ] puukottanut
[ ] soittanut seksilinjalle
[ ] matkustanut jäniksenä
[ ] liftannut tuntemattomille
[x] ollut käyttämättä kypärää
[x] käynyt salaa perheen viina/viini/ym. pulloilla
[ ] pihistänyt joltain karkkia huomaamatta
[ ] oksentanut alkoholin vuoksi
[ ] syönyt tupakan sisukset että tulisit kipeäksi
[ ] saiko yllämainittu asia sinut innostumaan?
[ ] ollut häirikkö
[x] haahuillut kaupungilla ilman kunnon syytä
[ ] lyönyt jonkun silmän mustaksi
[ ] lähettänyt pilakirjeitä
[x] valehdellut ikäsi
[ ] joutunut poliisikuulusteluun
[ ] katsonut pornoa
[ ] käyttänyt bikineitä
[x] laittanut herutuskuvia
[ ] kuvannut tiettyjä elimiäsi
[ ] etsinyt netistä seurustelukumppania
[ ] tanssinut rock tansseja
[x] koputellut oviin ja häipynyt paikalta
[x] huudellut rivoja ohikulkijoille
[x] flodannut
[ ] stripannut
[x] ärsyttänyt tositarkoituksella
[x] saanut kuulla olevani huora/lutka/pissis ym.
[x] piirtänyt pervoja
[x] puhunut pervoja
[ ] käyttänyt stringejä
[x] ollut opettajan silmätikku
[x] kiroillut
[x] haukkunut jotain päin naamaa
[ ] piirtänyt graffitteja
[ ] sanonut opettajalle suoraan mielipiteesi hänestä
[x] haukkunut opettajaa niin, että tämä on sattunut kuulemaan
[x] pulissut tunneilla
[x] puhunut pahaa selän takana
[x] saanut jonkun itkemään
[ ] kokeillut spiritismiä
[x] ajanut mopoa alaikäisenä
[ ] hakannut jonkun sairaalaan
[x] piirrellyt pienenä salaa seinille
[x] "parturoinut" kaveriasi
[ ] vilautellut
[x] rikkonut jotain tarkoituksella
[x] heittänyt jotain jollakin
[x] lyönyt
[x] repinyt jotain hiuksista
[x] piilottanut joltain jotakin
[ ] palvonut saatanaa
[x] lukenut kauhukirjoja
[ ] imenyt imurilla ihoa ja väittänyt fritsuiksi
[x] mennyt salaa jonnekin

= 55 oon teini xD

AAAARGHHH!!!!Sunnuntai 01.04.2007 03:54

VIHAAN TEITÄ JAMEN IHMISET!!! ;;;;;;_______;;;;;;
HUONOIN APRILLIPILA IKINÄ!!! >O<
WÄÄÄÄHHHH!!! >___< VIHAAN VIHAAN VIHAAAAAAAN!!!!!!!!!!!

[Ei aihetta]Torstai 29.03.2007 19:26

[Ei aihetta]Maanantai 26.03.2007 17:14

MUCC KESÄLLÄ SUOMEEN!!!! O__O mut Provinssirockiin... u.u" miks kaikki hyvät bändit menee festareihin! >--<

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.03.2007 23:21

Mene Wikipedian nettisivuille ja etsi syntymäpäiväsi (esim. 9. tammikuuta). Etsi kolme tapahtumaa, jotka tapahtuivat kyseisenä päivänä sekä kolme syntymää, kolme kuolemaa ja kaikki juhlapäivät.
Tämän jälkeen haasta 2 kaveriasi samaan urakkaan.

Tapahtumat:

1905 – Venäjän–Japanin sota: Venäjän laivasto antautui Port Arthurissa Kiinassa.
1942 – Toinen maailmansota: Japani valtasi Manilan.
1959 – Ensimmäinen kuuluotain, neuvostoliittolainen Luna 1, laukaistiin matkaan.

Syntymät:

1947 – Aleksandr Tihonov, neuvostoliittolainen ampumahiihtäjä
1976 – Danilo Di Luca, italialainen kilpapyöräilijä
1837 – Mili Balakirev, venäläinen pianisti ja taidemusiikin säveltäjä)

Kuolleet:

1497 – Beatrice d'Este, Milanon herttuatar
1861 – Fredrik Vilhelm IV, Preussin kuningas
1888 – Uno Cygnaeus, Suomen kansakoululaitoksen perustaja (s. 1810)

Juhlapäivät:

ei taida olla :'D

[Ei aihetta]Torstai 15.03.2007 21:16

Kuinka jälkeenjäänyt olet?

[x] Olen kävellyt lasiovea päin.
[x] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[x] Olen tukehtunut omaan sylkeeni.
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[x] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[ ] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[x] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[x] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta
[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[x] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[ ] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[ ] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[x] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän 5€ tai vähemmästä.
[x] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[x] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita kännissä.
[ ] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengasta päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[x] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[x] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[x] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuoliltani ennen.
[x] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä


kjähä~ >8)Keskiviikko 14.03.2007 16:12

Olen:
[x] Nirso.
[/] Julma.
[/] Ystävällinen.
[ ] Avulias.
[ ] Pelottava.
[x] Hirvittävä.
[ ] Nautiskelija.
[ ] Hassu.
[x] Tyhmä.
[ ] Liikunnallinen.
[ ] Ruskettunut
[ ] Blondi.
[ ] Vitsinkertoja.
[x] Rasisti.
[ ] Kaunis.
[ ] Addikti.
[ ] Alkoholisti.
[ ] Materialisti.
[ ] Kaikkien kaveri.
[x] Vihamielinen.
[ ] Pitkä.
[ ] Ainutlaatuinen.
[ ] Yksinäinen.
[/] Turhamainen.
[x] Yksinkertainen.
[ ] Hyvä kokkaamaan.
[x] Perfektionisti.
[x] Negatiivinen.
[x] Positiivinen.
[ ] Helppo suuttumaan.
[/] Pitkävihainen.
[ ] Rohkea.
[ ] Sairas.
[ ] Avoin kaikelle.
[ ] Äiti.
[x] Serkku.
[x] Elossa.

Olen käynyt:

[ ] Ruotsi.
[ ] Norja.
[ ] Venäjä.
[x] Viro.
[ ] Saksa.
[ ] Itävalta.
[ ] Bulgaria.
[ ] Kreikka.
[ ] Turkki.
[ ] Tunisia.
[ ] Espanja.
[ ] Ranska.
[ ] Yhdysvallat.
[ ] Thaimaa.
[ ] Marokko.
[ ] Chile.
[ ] Brasilia.
[ ] Tanska.
[ ] Japani.
[ ] Kiina.
[ ] Italia.
[ ] Saudi-Arabia.
[ ] Kanada.

Näistä pidän:

[x] Porkkanalaatikko.
[ ] Lanttulaatikko.
[ ] Perunalaatikko.
[x] Makaronilaatikko.
[x] Lasagne.
[x] Pasta.
[ ] Hunajakana.
[x] Currykana.
[x] Tonnikalasalaatti.
[x] Kanasalaatti.
[x] Porkkanaraaste.
[x] Appelsiini.
[x] Mandariini.
[x] Päärynä.
[x] Omena.
[x] Suklaa.
[x] Lakut.
[x] Salmiakki.
[x] Tikkari.
[ ] Vaahtokarkki.
[ ] Joulukinkku.
[ ] Kinkku leivän päällä.
[ ] Salami.
[ ] HK sininen.
[x] Perunasalaatti.
[x] Italiansalaatti.
[x] Marinoidut grillipihvit.
[ ] Pippuripihvi.
[x] Hampurilaiset.
[x] Pitsat.
[x] Ananas.
[x] Persikka.
[x] Purkka.
[ ] Mysli.
[x] Murot.
[x] Suklaamurot.
[x] Pinaattiletut.
[x] Pinaattikeitto.
[x] Sämpylät.
[x] Ruisleipä.
[ ] Maksalaatikko.
[ ] Chili Con Carne.
[x] Jauhelihakastike.
[x] Peruna.
[x] Sipsit.
[x] Juusto.
[ ] Tacot.
[x] Tortillat.
[ ] Herkkusienet.
[x] Tuorekurkku.
[x] Perunamuusi.
[x] Keksit/piparit.
[ ] Kebab.
[ ] Katkaravut.
[x] Kala


OLEN.


( ) Laulanut suuren yleisön edessä.
( ) Ostanut vaatteen viimeisen viikon aikana.
(x) Ollut kotiarestissa.
( ) Hakannut jonkun sairaalakuntoon.
(x) Kuullut kohteliaisuuden viimeisen viikon aikana.
( ) Kokeillut huumeita.
(x) Lyönyt lähimmäistäsi.
(x) Laittanut nettiin kuvia.
(x) Levittänyt keksittyjä juoruja.
(x) Ollut jälki-istunnossa.
( ) Karannut kotoa.
(x) Haudannut metsästä löytynyttä lintua/käärmettä/hiirtä.
( ) ...ja antanut sille nimen.
( ) Harrastanut partiota.
( ) Käynyt laulutunneilla.
( ) Ollut kuorossa.
(x) Lintsannut koulusta.
( ) Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi/mummiksi/papaksi.
(x) Nolannut itsesi.
(x) Puhunut pahaa ihmisestä joka on tietämättäsi takanasi
(x) Alkanut taputtaa väärässä kohtaa, jolloin kaikki muut olivat hiljaa.
(x) Ollut Laivalla.
( ) Ollut enemmän kuin 5 kertaa ulkomailla.
( ) Rikkonut ikkunan.
(x) Pitänyt pienempänä kisoja pihan lapsille.
(x) Leikkinyt poneilla.
( ) Ollut Spice Girls-fani.
( ) Ollut Backstreetboys-fani.
( ) Omistanut Baby Bornin.
(x) Ollut rakastunut.
(x) Ollut todella vihainen.
(x) Ollut sienessä.
(x) Ollut marjassa.
( ) Syönyt homeista ruokaa.
( ) Nukahtanut elokuviin.
( ) Ollut treffeillä tytön/pojan kanssa säälistä.
(x) Pelleillyt toisen kustannuksella.
( ) Ollut ihastunut opettajaani.
(x) Ollut hautajaisissa.
( ) Ollut morsiusneitona.
( ) Saanut lapsen.
(x) Hoitanut lapsia.
( ) Vaihtanut vauvalle vaipan.
( ) Matkustanut Suomessa asuntoautolla/-vaunulla.
( ) Käynyt Hailuodossa.
( ) Asunut Raumalla.
( ) Muuttanut eri paikkakunnalle.
(x) Koulukiusaaja.
(x) Koulukiusattu.
( ) Luokan paras oppilas.
(x) Luokan huonoin oppilas.
( ) Luokan lyhyin
( ) Luokan pisin
( ) Opettajan silmätikku.
( ) Perheen nuorin.
(x) Perheen vanhin.
(x) Pikkusisko tai isosisko/veli
( ) Lastenkodissa.
(x) Tylsistynyt.
(x) Huumorintajuinen.
(x) Sekopää.
( ) Kuunnellut musiikkia josta et pidä vaan toisen mieliksi.
( ) Ostanut jonkun vaatteen josta et pidä, vanhempasi mieliksi.
(x) Huudellut tutuille/tuntemattomille ikkunoista.
( ) Fanittanut smurffeja.
( ) Ollut auto-onnettomuudessa.
( ) Joutunut sairaalaan liian alkoholin takia.
( ) Meinannut tukehtua.
(x) Meinannut hukkua.
( ) Pyörtynyt.
( ) Ollut sairaalassa yli 1 viikon.
(x) Yrittänyt päästä alaikäisenä baariin.
(x) ...ja päässyt myös sisään.
(x) Käynyt virpomassa.
( ) Käynyt Oopperassa.
( ) Esiintynyt Evankeliumissa.
( ) Huutanut kirosanan kirkossa niin että muut ovat kuulleet sen.
( ) Ollut putkassa.
( ) Syönyt Jättisäästö purkkapussin päivässä.
( ) Syönyt 1 litran jäätelöä yksin alle tunnissa.
(x) Piirtänyt pilakuvan opettajasta.
(x) Ottanut kotiin hylätyn eläimen.
( ) Auttanut vanhuksen tien yli.
(x) Nukkunut yli 24h putkeen.
( ) Asunut Lappeenrannassa.
(x) Sanonut iäkseen enemmän kuin oikeasti on.
( ) Syönyt kilon karkkia yhdessä päivässä.
(x) Tehnyt yli 100e puhelinlaskun.
(x) Velkaa yli 30e.
(x) Hävennyt omaa musiikkimakua.
( ) Puhunut unissaan salaisuuksia.
(x) Pettänyt parhaan kaverin.
( ) Eksynyt metsään.
( ) Eksynyt omaan kotikaupunkiin.
( ) Mennyt väärään junaan.
(x) Käynyt Linnanmäellä.
(x) Käynyt Tykkimäellä.
(x) Käynyt Särkänniemessä.
( ) Katsonut 24h pelkästään elokuvia.
(x) Seurannut 24-sarjaa.
(x) Täydellisiä Naisia.
( ) Vihannut jotain sarjaa ja nyt olen siihen koukussa.
(x) Jotain bändiä ja nyt pidän siitä.
(x) Puhunut yli 3h putkeen puhelimessa.
( ) Kuunnellut yhtä biisiä yli 1h peräkkäin ja alkanut vihata sitä.
( ) Sotkenut koulukirjan, joka on pitänyt palauttaa.
( ) Saanut 4 kokeesta.
(x) Saanut 10 kokeesta.
(x) Värjännyt hiukset.
( ) Lakannut kynnet tumman vihreiksi.
( ) Ollut 1viikon käymättä suihkussa.
(x) Ollut 1viikon pesemättä hampaita.
( ) Syönyt muurahaisia.
( ) Syönyt matoja.
(x) Tuntenut että joku seuraa minua.
(x) Tuntenut että joku ötökkä kävelisi niskassani, vaikka ei siellä mitään ole.

OLET:

(x) tyttö
( ) poika
( ) 9-11
(x) 12-18
( ) vanhempi
( ) ruskeahiuksinen
( ) vaaleahiuksinen
(x) mustahiuksinen
( ) joku muu
( ) lyhyt
( ) pitkä
(x) joku muu
( ) iloinen
(x) laiska
(x) väsynyt
(x) huumorintajunen
(x) vaatimaton

KUUNTELET:
(x) musiikkia
( ) Madonnaa
( ) Tiktakkia
( ) Smakkia
( ) Rasmusta
( ) Himiä
( ) Slipknotia
( ) U2:sta
( ) Antti Tuiskua.
(x) jotain muuta

Katsot...
( ) Lostia
( ) Salkkareita
( ) Täydellisiä naisia
( ) 24:sta
( ) Will& Gracea
( ) Kotikatua
( ) Innoa
( ) Olet mitä syöt
(x) Siskoni on noitaa
(x) Jotain muuta

Pidät...
(x) Musiikista
( ) Koulusta
(x) Kavereista
(x) Ystävistä
( ) Lostista
(x) Tietokonepeleistä
( ) Pimeästä
( ) Valoisasta
(x) Sisustamisesta
(x) Sotkemisesta
(x) Siisteydestä
(x) Herkuttelemisesta
( ) Hunajasta
(x) Nauramisesta
( ) Lentokoneista
(x) Matkustelusta
(x) Autoilusta
(x) Radiosta
(x) Kauhusta
(x) Komediasta
(x) Draamasta
(x) Scifistä
( ) Perheestä
(x) Sukulaisista
(x) Auringosta
(x) Uimisesta
( ) Makkarasta
(x) Ranskalaisista
( ) Nakeista
(x) Kalasta
(x) Laulamisesta
(x) Miekkailusta
( ) Kävelemisestä
(x) Ulkoilusta
( ) Lautailusta
( ) Laskettelusta
(x) Lenkkeilystä
(x) Japanista
(x) animesta
(x) Mangasta

Hiukseni ovat...
[ ] Puoleenselkään ulottuvat, ylikin
[x] Yli olkapäiden
[ ] Melkein olkapäille
[x] Kynityn lyhyet
[x] Siili
[ ] Ruskeat
[x] Mustat
[ ] Vaaleat
[ ] Violetit
[ ] Jonkin muun väriset
[ ] Rastoilla
[ ] Pikkuleteillä
[ ] Nuudelikiharoilla
[ ] Permanentatut
[x] Suorat
[ ] Luonnonkiharat
[x] Taipuisat

Omistan lävistyksistä...
[ ] Kulmakorun
[x] Huulikorun
[ ] Kielikorun
[ ] Nenäkorun
[ ] Napakorun
[ ] Rustokorun
[ ] Medusan
[ ] Nännikorun
[ ] Niebuhrin
[x] Venytyksen
[ ] Septumin
[ ] Unicornin
[x] Jonkin muun



Omistan tatuoinnin/tatuointeja...
[ ] Kyllä
[x] En

Vaatteideni yleisin väritys on...
[x] Musta
[ ] Vihreä
[ ] Vaaleanpunainen
[ ] Keltainen
[ ] Purppura
[ ] Punainen
[x] Harmaa
[ ] Ruskea/beige

Pidän mieluiten ylläni...
[ ] T-paitaa
[x] Hihatonta paitaa
[ ] Toppia
[ ] Napapaitaa
[ ] Farkkuja
[ ] Verkkareita
[x] Sammareita
[ ] Pitkiä hameita
[ ] Polvipituisia hameita
[ ] Minihameita
[ ] Raitasukkia
[ ] Varvassukkia
[x] Tavallisia sukkia
[x] Tavallisia pitkähihaisia
[ ] Poolopaitoja
[ ] Svetareita
[x] Huppareita
[ ] Villatakkeja

Lempi kenkäni ovat...
[x] Maiharit
[x] Tennarit
[ ] Blendit
[ ] Ballerinat
[ ] Skeittarit
[ ] Kiilakorkoiset
[ ] Saapikkaat
[ ] Korkokengät
[ ] "Sipuli" kärkiset
[ ] Sandaalit

Asujani täydentämään käytän...
[ ] Kravatteja
[ ] Käsikoruja
[ ] Pinssejä
[ ] Niittivöitä
[ ] Kangasvöitä
[ ] Sormuksia
[ ] Kaulakoruja
[ ] Metallisia avainketjuja
[ ] Rintaneuloja
[ ] Huiveja
[ ] Hakaneuloja

Meikkaan
[x] Kyllä
[ ] En

Tyyliäni/ulkonäköäni kuvaisi parhaiten sana...
[x] Tavis
[ ] Pissis
[ ] Gootti
[ ] Hevari
[ ] Nykyajan hippi
[ ] Punkkari
[ ] Rokkari
[ ] Erikoinen
[ ] Metallisti
[ ] Joku muu

pölltsin sadult~Tiistai 13.03.2007 18:12

Jos olisin kuukausi, olisin: ehkä elokuu
Jos olisin viikonpäivä, olisin: perjantai
Jos olisin kellonaika, olisin: joku 23:23 xD
Jos olisin planeetta, olisin: saturnusss
Jos olisin merieläin, olisin: delfiini BD
Jos olisin suunta, olisin: itä
Jos olisin huonekalu, olisin: ois liika masentavaa olla huonekalu
Jos olisin synti, olisin: ööööö....
Jos olisin neste, olisin: mountain dew
Jos olisin puu, olisin: tammi
Jos olisin kasvi, olisin: ruoho
Jos olisin säätila, olisin: sellane sumunen
Jos olisin soitin, olisin: bassooo
Jos olisin eläin, olisin: hevonen
Jos olisin väri, olisin: lila tai sininen
Jos olisin vihannes, olisin: borkkana
Jos olisin ääni, olisin: basso >XD
Jos olisin alkuaine, olisin: elohopea!
Jos olisin auto, olisin: jaguaari tai mustangi!
Jos olisin elokuva, olisin: hahaaa, päätön ratsumies
Jos olisin kirja, kuka minut olisi kirjoittanut: ei ois kivaa olla kirja
Jos olisin ruoka, olisin: sitruuna
Jos olisin paikka, olisin: huvipuisto xD
Jos olisin numero, olisin: 3