IRC-Galleria

SIENITIEDE

SIENITIEDE

٩๏̯͡๏)۶ SAY HELLO ! ¯\(°_o)/¯

[Ei aihetta]Maanantai 04.05.2009 22:44

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

välitäksää?Sunnuntai 03.05.2009 23:35

Sano VÄLITÄN jos oikeasti välität minusta,

Mutta jos et välitä älä sano mitään.

Sitten kopioi tää omaan päiväkirjaasi ja katso kuinka moni välittää sinusta...

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.04.2009 17:14

2009-SUMMER GALLUP. LISTAA ASIOITA JOISTA PIDÄT JA NAKITA TEHTÄVÄ 5 KAVERILLESI!


9 asiaa jotka kuuluvat kesääni:

- Ystävät
- ylivieska
- Mansikat.<3 :)
- Rilke
- hauskanpito!!!!
- Kesäillat.. ;P
- Riehuminen
- SAIRAALLOINEN riehuminen
- Alkoholi, ihan sivuseikkana.. :)

8 juomaa joista pidän:

- Muumilimsa
- Omenamehu (intohimo)
- Red Bull
- Brown Cat :)) Se yleisin..
- Olvi. Kylymä sellanen.
- Dr Pepper
- Kopparberg
- yms.

7 biisiä joista pidän:

- takas pelikentille
- wawes
- viiden tähdn kusipää
- sweet dreams
- rakastan
- ukkometso

6 tv-sarjaa joista pidän:

- Pako
- Lost
- Salkkarit
- Muumit :)
- kauhuleffat
- anime

5 lempi elokuvaani:

- Dracula 2001
- Ring
- Muumio(t)
- Vampires - The Turning
- Teinivampyyri

4 hyvää muistoa:

- talvi 08-09
- kesä 07
- kevät 09
- se yks ilta <3

3 lempi kirjaani:

- vamppyyri siskokset
- --
- --


2 tuoksua joista pidän:

- Axe
- se jännä

1 hyvä ystäväni:

- salla

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.04.2009 16:43

hahah huomine <3

HARDCORETiistai 28.04.2009 20:20



HEMMOTELTU KERMAPERSEPORVARI
[ ] Olen ainoa lapsi perheessäni
[ ] Perheeni omistaa enemmän kuin kaksi kiinteistöä
[ ] Vähintään toinen vanhemmistani on johtoasemassa työpaikallaan
[ ] Meillä on kotona poreallas
[ ] .. ja uima-allas
[ ] .. ja vähintään kolme kylpyhuonetta
[ ] .. ja yli viisi tietokonetta
[ ] En tiedä minkälaiset pyykit kuuluu pestä minkäkinlaisessa lämpötilassa
[ ] En osaa käynnistää astianpesukonetta oikein
[ ] Perheeni matkustelee paljon ulkomailla
= 0


NOLO KOMMENTTEJAKERJÄÄVÄ GALTSULISSU
[ ] Otan itsestäni joka päivä ihan samanlaisia kuvia
[ ] Blurraan ihoani
[ ] Tungen meikkivoidetta huuliin
[ ] Kulmakarvoissani on vähintään yksi lovi
[ ] Nickissäni on kinGi, jAu, rawr tai eatworld
[ ] Nautin itseäni huomattavasti vanhempien limaisten amisten huomiosta
[ ] Minne menenkin, mielessäni on päällimmäisenä IRC-Galleria
[ ] En voisi laittaa muokkaamatonta kuvaa galtsuun
[ ] Minut tavoittaa galtsusta paremmin kuin kännykällä
[ ] "ETTE USKALLA SANOO MOI MULLE!" / "KATTOKAA MUN KUVII!!!" / "KOMMATKAA MULLE!!"
= 0


NÖSSÖ JA HARMAA HISSUKKA
[ ] En väitä vastaan
[ ] Punastelen paljon
[ ] Keskiarvoni on reilusti yli 9
[ ] .. koska minulla ei ole mitään muuta tekemistä iltaisin kuin läksyt
[ ] Paras ystäväni on perheenjäsen
[ ] En haluaisi (EN HALUA) juoda alkoholia
[ ] En viihtyisi bileissä
[ ] Minulla on silmälasit
[ ] Käytän lenkkareita aina
[ ] Manga ja anime ovat elämäntapani
= 0


TYPERÄ WNB-MALLI
[ ] Kävin mallikurssin mutta en ole saanut töitä
[ ] Maksoin kurssista ja ilmoittauduin itse, kukaan ei "löytänyt" minua sinne
[ ] Pukeudun paljastavasti koska kuvittelen saavuttavani sillä jotain
[ ] Mulla on aina korot
[ ] Meikkaan joka päivä vaikka kävisin vain postilaatikolla
[ ] Olen pitkä
[ ] Kuuntelen sitä mitä NRJ pakkosyöttää minulle
[ ] Jos Demissä lukisi, että sandaalit sukat on hyvä yhdistelmä, huomenna minulla olisi sellaiset
[ ] Fiorella -farkut valkoiset bootsit = <3
= 0


TOSI COOL SKEDEPELLE
[ ] Veto, Justice, CKY, The Kooks jne <3
[x] Osaan vähintään yhden tempun skedellä
[ ] Skeittaan 24/7 ja se on elämäni
[ ] Lumilautailu on myös mukavaa
[ ] Omistan Melodican, Vansin, Volcomin, DC:n tms. vaatteita
[ ] Omistan Vansin, DC:n, C1rcan, Etniesin tms. kengät
[x] Mulla on oma kaveriporukkani jonka kanssa hengailen
[ ] Kuvataan aina kavereiden kanssa kun skeitataan
[ ] Omistan Wayfarer-tyyliset aurinkolasit
[x] Mun letti on kunnon pörrö ja mun pitäis mennä parturiin
= 3


LAHJAKAS MUUSIKONALKU
[x] Soitan jotain soitinta/osaan soittaa
[ ] Osaan soittaa useampaa kuin sitä yhtä soitinta
[ ] Osaan lukea sujuvasti nuotteja samalla kun soitan
[ ] Osaan tehdä itse nuotteja
[x] Kuuntelen musiikkia 24/7
[ ] Esiinnyn usein pienissä paikoissa ja toivon, että minut löydettäisiin sieltä levy -yhtiölle
[x] Kuuntelen tuntemattomiakin bändejä
[ ] Tiedän mikä on metronomi
[x] Osasin soittaa jotain jo ennen kuin menin ekaluokalle
[ ] Olen säveltänyt paljon omaa materiaalia
= 4


MOPON TAI COROLLANRASVAA TIHKUVA AMIS
[ ] Käyn ammattikoulua
[ ] .. lukio ei ollut edes vaihtoehto minulle
[x] Mulla on lippis tai pipo aina päässä
[x] Poltan tupakkaa
[ ] Mun tyttöystävä/ -poikaystävä on peroksiidiblondi ja ainakin kolme vuotta mua nuorempi
[X (tulen ajamaan)] Ajan pillurallia päivät pitkät
[x] Kuuntelen vaan jumputusta mikä herättää huomiota kun ajan kaupungila
[ ] Nuuskaan
[x] Pelaan lätkää
[ ] Haen mielelläni yläasteikäisille tytöille juomia
= 5


HEDELMÄINEN TUOREMEHUA KUSEVA FRUIDE
[ ] Wesc
[ ] Mulla on hihaton huppari
[ ] Galtsuteinit on ystäviäni
[ ] Oon galleriassa 24/7
[ ] Kamppi
[ ] Jack & Jones
[x] Ihkuboksini vie paljon tilaa
[ ] Eikä se tietenkään ole järkäs!
[ ] Ajan skootterilla
[x] Mulla on paljon tyttöjä kavereina
= 2


IHANA INDIE
[ ] Mulla on ruskeat pitkät hiukset
[x] Valokuvaus on intohimoni
[ ] .. ja polaroidit ihania
[ ] Kerään vinyylilevyjä
[ ] Musta ne on paljon kivempia kun CD:t tai musiikki tiedostomuodossa
[ ] Ostan muutenkin levyjä mieluummin kuin waretan musiikkia
[ ] Miksi farkut aina löystyvät
[x] Amelie on ihana elokuva
[x] Kirjoitan mielelläni
[ ] Kuuntelen indietä
= 3


ÖRISEVÄ PITKÄLETTINEN HEVARI
[ ] KUUNTELEN VAAN HEVIMETELIÄ
[/] Mulla on pitkät hiukset
[ ] Käytän maastohousuja
[x] Omistan maiharit
[ ] Soitan jotain bändisoitinta
[ ] .. tietenkin bändissä
] Housuistani roikkuu paljon ketjuja
[x] Käytän bändipaitoja
[ ] Örisen paljon ja se onkin suosikkitapani kommunikoida
[ ] Jos kappale on hidas se on paska
= 2½


OON SAATANA HARDCORE
[½] Olen itsevarma
[x] Uhkaan usein lyöväni jotakuta
[x] Olen äkkipikainen
[x] Minulla on/ oli venytykset
[x] Kuuntelen hardcorea tai ainakin jotain sen alalajia
[x] MOSH PITTIIN!
[x] Jos suutun olen väkivaltainen
[x] .. ja huudan
[x] Kukaan ei haasta kanssani riitaa
[ ] .. ja se jopa ärsyttää minua!
= 8½

[Ei aihetta]Tiistai 28.04.2009 20:13

PERUS
O1. Nimesi :: susanna
O2. Ikäsi :: kohta 14
O3. Syntymäpäiväsi :: 16,7
O4. Horoskooppisi :: rapu
O5. Kuvaako horoskooppisi sinua :: Riippuu.
O6. Koulusi/ työpaikkasi :: alavieska
O7. Asuinpaikkasi :: alavieska
O8. Luonteesi lyhyesti :: Huumorintajunen.,,
O9. Parasta ulkonäössäsi :: Emt.
1O. Lempi alkoholijuomasi :: Kalija.

MILLOIN VIIMEKSI
11. Suutelit ::......
12. Söit suklaata :: ei voi muistaa....
13. Laitoit ruokaa :: perjantaina..
15. Söit ::koulusa...
16. Nautit alkoholia :: vkl
17. Nauroit :: öö.... välkälllä
18. Itkit :: viime viikolla

ONKO
19. Kesä parempi kui talvi :: No on.
2O. Lesbot söpömpiä kuin homot :: No ei!.
21. Aikuiset aina viisaampia kuin lapset :: No aina. :D
22. Koulu mukavampaa kuin työnteko :: No ei!
23. Pojat ilkeämpiä kuin tytöt :: On.
24. Selkäänpuukotus paskanjauhamista pahempi :: Eiköhän se oo.
25. Juoruilu oikeasti kateutta :: Vois ollakki.
26. Tililläsi katetta :: ?
27. Elämällä tarkoitus :: Ei välttämättä.

MENNEISYYYS
28. Viikonpäivä, jolloin synnyit :: perjantai olikoha...
29. Missä synnyit :: oulusa
3O. Ensimmäinen suudelma, missä/ kenen kanssa :: se ei kuulu sulle
31. Ensimmäinen lemmikki :: koira...
32. Ensimmäinen oikea paras ystävä :: ensimmäinen olisko salla??
33. Paras muisto menneisyydestä :: niitä on <3
34. Huonoin muisto menneisyydestä :: Liikaa.
35. Lempi pehmolelu :: delffiini

NYKYHETKI
36. Oletko onnellinen :: jaa a
37. Seurusteletko :: een
38. Paras ystävä :: Salla,karita,heidi.tessu..
39. Väsyttääkö :: J.
4O. Janottaako :: Ehkä hiukka. :D
41. Asia, johon et ole tyytyväinen tällä hetkellä :: Haluaa nukkumaa
42. Asia, joka tekee sinut iloiseksi tällä hetkellä :: emt.
43. Ihminen, jolle viimeksi lähetit viestin :: Vissiinki anni
44. Tämänhetkinen sijaintisi :: koti

TULEVAISUUS
45. Haluatko lapsia :: En ainaa tällä hetkellä.
46. Asua omakotitalossa :: j
47. Paljon rahaa :: J.
48. Rakkautta :: J.
49. Naimisiin :: Ehkä.
5O. Mikä on haaveammattisi isona :: näyttelijä /suunnittelija
51. Ratkaiseeko raha :: Joskus.
52. Mikä pelottaa tulevaisuudessa :: On se jännä.
53. Mitä teet ensi viikonloppuna :: Vissiinki juua pitää
54. Mitä odotat tulevaisuudella :: boing

NIITÄNÄITÄ
55. Ovatko seurustelevat ihmiset onnellisempia kuin sinkut :: ?
56. Onko kuoleman jälkeen elämää :: Ei.
57. Onko raha tärkeää :: iliman sitä ei voi ellää.
58. Onko elämäsi elämisen arvoista :: miten sen ny ottaapi
59. Onko koulunkäynti liian vaativaa :: on
6O. Onko aina liian vähän aikaa :: on.
61. Onko elämä liian lyhyt elettäväksi :: kysykki.
62. Onko musiikin kuuntelu rauhoittavaa :: on.
63. Onko alkoholin käyttö hauskaa :: aina. :D

KUMPIKAMPI
64. Tupakka vai nuuska :: kessu
65. Mansikka vai mustikka :: mustikka
66. Tummasuklaa vai valkosuklaa:: valko
67. Lukio vai ammattikoulu :: ei kumpikaa.
68. Bisse vai siideri :: Bisse.
69. Viina vai likööri :: viina.
7O. Maito vai mehu :: mehu.
71. Mc Donald's vai Subway:: subway.
72. Kevät vai syksy :: kevät.
73. Kylmä vai kuuma :: kuuma.

RAKKAUS
74. Mikä viehättää vastakkaisessa sukupuolessa :: jaa a....
75. Tummat vai vaaleat hiukset :: iha sama
76. Oletko ihastunut/ rakastunut :: ehkä.
77. Haluaisitko seurustella :: j
78. Onko henkilöä, jonka haluaisit muttet voi saada :: no....
79. Onko sydämmesi koskaan särkynyt :: J:
8O. Oletko koskaan ollut rakastunut :: K.
81. Oletko koskaan itse särkenyt sydämmiä :: Kaippa.
82. Jos olet niin kuinka monta :: ?

VIIMEISET
83. Mitä teet huomenna :: emt.
84. Odotatko, että tämä kysely päättyy :: JOO
85. Miksi teit tämän gallupin :: vitun tylsäääää
86. Mitä teet tämän jälkeen :: kattoo ny.
87. Mitä kappaletta kuuntelet nyt , jos kuuntelet ? :: Pink Floyd - Another Brick in the Wall

88. Omistatko kännykän, millaisen :: joo. ei tiijä
89. Onko rakastuminen henkinen itsemurha :: no joo ja ei.
9O. Onko teinijuopottelu pahasta :: ei kait. :D
91. Onko itsemurha sallittava teko :: ei.
92. Onko itseluottamus pahasta :: ?

[Ei aihetta]Maanantai 27.04.2009 01:40

T:Janikalla on erillaine hammas ku mulla!! eiku siis kirja..

joo ei me yhtää tessulle naurettu tai miittää

[Ei aihetta]Maanantai 27.04.2009 01:38

Boing!!
juu oli aika hauskaaki,,,
''mitäsää siinä huohotat'' ''piitäskö nuiten kahen mennä nukkumaan?''

[Ei aihetta]Lauantai 25.04.2009 01:15

vituttaa,,,, ja syystä,.

[Ei aihetta]Perjantai 24.04.2009 00:08



Meille on annettu

• 2 kättä jolla pidämme kiinni

• 2 jalkaa joilla kävelemme

• 2 silmää joilla näemme

• 2 korvaa joilla kuulemme

mutta miksi vain 1 sydän?

♥ koska toinen annettiin ihmiselle joka meidän täytyy löytää


kopioi tämä päiväkirjaasi, niin tämän kuun aikana löydät sen jolle toinen sydän kuuluu