IRC-Galleria

SYMBIOOSI

SYMBIOOSI

syö sun pään.

X'DSunnuntai 04.11.2007 23:26

Virtaset olivat jo vuosien ajan
yrittäneet saada lasta, kuitenkaan
onnistumatta, joten he
päättivät käyttää siitosisää
saadakseen perheensä alulle. Sinä
päivänä kun siitosisän
piti saapua, herra Virtanen suuteli
vaimoaan ja sanoi, "Minä lähden nyt,
sen miehen pitäisi
olla täällä pian". Puoli tuntia
myöhemmin ovelta ovelle kiertelevä
vauvavalokuvaaja soitti
ovikelloa toiveenaan tehdä kaupat.
"Hyvää huomenta rouva. Te ette tunne
minua, mutta olen tullut..."
"Ei tarvitse kertoa, olenkin jo
odottanu teitä," rouva Virtanen
keskeytti.
"Niinkö?" valokuvaaja kysyi. "No
hyvä, sillä olen erikoistunut
lapsiin."
"Sitähän me mieheni kanssa
toivoimmekin. Olkaa hyvä ja tulkaa
peremmälle. No niin, mistä
aloitetaan?" rouva Virtanen kysyi
punastellen.
"Jättäkää kaikki minun huolekseni"
valokuvaaja sanoi. "Yleensä yritän
pari kertaa
kylpyammeessa, kerran sohvalla ja
ehkä pari kertaa sängylläkin. Joskus
olohuoneen lattialla
on myös kivaa, siellä voi todella
levittäytyä"
"Kylpyammessa, olohuoneen
lattialla?!" ihmetteli rouva
Virtanen, "No ei ihmekään ettei
Matilla ja minulla ole onnistunut"
"Noh, rouva, ei kukaan meistä voi
onnistua joka kerta. Mutta jos
yritämme useista eri
asennoista ja minä laukaisen
kuudesta tai setsemästä kulmasta,
niin uskon että tulos
miellyttää teitä."
"Toivottavasti tämä hoituu nopeasti"
nielaisi rouva Virtanen.
"Rouva hyvä, minun työskentely
tottumuksellani miehen täytyy saada
työskennellä rauhassa.
Olisi heinoa päästä sisään ja ulos
viidessä minuutissa, mutta olen
varma että te
pettyisitte siihen."
"Niinpä tietenkin" rouva Virtanen
myönteli. Valokuvaaja avasi
salkkunsa ja otti esille
valokuvia vauvoista. "Tämä tehtiin
linja-auton päällä Helsingin
keskustassa."
"Ei kai!" rouva Virtanen ihmetteli.
"Ja nämä kaksoset onnistuivat hyvin
ottaen huomioon että heidän äitinsä
kanssa oli
erittäin vaikea työskennellä."
valokuvaaja ojensi rouva Virtaselle
kuvan.
"Hän oli vaikea...?" rouva Virtanen
kysyi varovasti.
"Niin ikävä kyllä. Loppujen lopuksi
jouduin viemään hänet Korkeasaareen
saadakseni homman
hoidettua kunnolla. Ihmisiä parveili
ympärillämme nähdäkseen paremmin."
"Siis muut ihmiset näkivät?!" rouva
Virtanen kysyi silmät täynnä
ällistystä.
"Kyllä vain. Yli kolme tuntia siihen
meni. Äiti valitti ja huuti koko
ajan. Saatoin
hädin tuskin keskittyä. Sitten alkoi
jo hämärtää ja aloin räiskiä
nopeammin. Lopulta
kun oravat alkoivat nakerrella
vehjettäni niin laukaisin loputkin."
Rouva Virtanen nojasi
eteenpäin "Tarkoitatko että ne
todella alkoivat
purra...öö....vehjettänne?"
"Kyllä vain, rouva. No niin, jos te
olette valmis niin otan vain
kolmijalkani esille,
jotta pääsemme hommiin."
"Kolmijalan?" rouva Virtanen kysyi
jo erittäin huolestuneena.
"Niin, rouva. Laitan vehkeeni sen
päälle. Se on niin liian painava
pidellä kun alan
toimimaan. Rouva? Rouva?....hyvä
Luoja, hän pyörtyi."

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.11.2007 17:16

Oltiin myös siellä rippikirkkojutussa.
Ja siellä oli ihan tylsää.

"Hei kuinka monta noita leipiä saa sitte oottaa?"

:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D

Dodih.Lauantai 03.11.2007 17:20

Nyt mun hiuksissa on pinkkejä raitoja. Tai oikeestaan marjapuuronvärisiä :'DD
Toi ei suostunu tarttuu ihan kunnolla -> värjään nää huomenna uudelleen~

Toivottavasti ei lähe hiukset päästä kokonaan.

:::DLauantai 03.11.2007 16:01

Värjään hiuksia. Taas.

Tälläkertaa näistä raidoista yrittää tulla pinkit 8))
>>

Ja sit kun saan värin pois niin soitan Mialle~

<"3Perjantai 02.11.2007 16:57

http://artpad.art.com/gallery/?jqvqjz17wmmg

Artpad toimi kerrankin. Ja jaksoin kerrankin nähdä vaivaa.

Kattokaa alusta loppuun, niin tajuutte sen.
Ja laittakaa vaikka nopeus täysille, siinä on aika monta kuvaa~

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.10.2007 16:59

Jeeeeeeeeeeeee.
Mä oon kasvanu. Oon jopa 160 cm!

;OTiistai 30.10.2007 23:41

Tää uus päiväkirjasysteemäfonttijuttumikskätätänytsanois on ihan kökkö. Jotenkin tyhmä.

>>

Joo oltiin Mian kaa taas rrrrratsastamassa. Oli kivaa, vaikka sato n. kaatamalla ainakin yhdessä vaiheessa.
Purtsi on kiva <3 :>

>>

Joo, mun piti alottaa tänään siihen historian kokeeseen lukeminen, mutta se..kröhöm..vähän jäi ;D
Huomenna tulee vähän luettavaa >_________<"

Kiitti Marju <3Maanantai 29.10.2007 23:52

Tänään on kansainvälinen "ole kiltti kehitysvammaiselle päivä!", jos sinulla on joku kehitysvaimmainen kaveri, muista häntä viestillä niin kuin minä juuri tein, se lämmittää mieltä. Sillä ei ole mitään väliä vaikka nuole lyhtypylväitä, makaat eläinten kanssa tai muuten vaan paskot aina housuun, jatka vaan samaa rataa kaveri, olet erikoinen.
>>
Okei, ei sais pilkata vammasia, mutta kerrankin tuli viesti oikeaan osotteeseen ;'DDDD
Mulla on kerrankin kiva fiilis reenien jälkeen ;>
Jotenkin tänään ei ollu yhtään kamalaa. Jotenkin jaksoin tänään uida. Jotenkin pysyin tänään pinnalla ;'D

Ja huamenna rrrrrrratsastus <3 :>