IRC-Galleria

Sannaleinen

Sannaleinen

Muokkaan tilaani... Tila muokattu.

Selaa blogimerkintöjä

Olipa kerran...Sunnuntai 30.12.2007 02:56

Sanna päätti herätä henkiin maailmaan eräänä pimeänä iltana. Seuraavana päivänä näki että hänestä tuli tyttö. Perhe oli pienituloinen ja he elivät rikkaasti. Koulussa hän oli kaikkien kiusaama, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen pitkistä kynsistänsä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan nisäkkäät, niinpä harrastukseksi tuli leikkiautot.

Sanna kehittyi viidennelläkymmenellä varsin luotettavaksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä ruskeat silmät.
Himosta johtaen hän oli suuresti pahansuopa. Lempiruokaansa omenapiirakoita hän sai työskennellen rispaantuneiden kumien entisöijänä.

Sanna ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan auton ratissa. Alkoholia hän ei juo yleensä.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.


Hae oma elämänkertasi: http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htm

Vuosi 2007.Torstai 27.12.2007 18:30

Ystävät/ihmissuhteet:

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - Hmm... En muista. Ainakin ystävyys on syventynyt joihinkin, kun Anita jätti minut tänne ihan yssin...

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - No en kai...

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - Joop... Semmosen puolen vuoden pätkän...

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - No kun tätitettävä kummityttö synty! <3

5. Oletko riitaantunut kenenkää ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? - Hm. En kai, mutta muistuttakaa, jos oon...

Sinä:

1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - En kai... Oon kyllä oppinu ajamaan traktoria! =)

2. Oletko lihonnut? - Taitaa olla +/-0...

3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - Heh... No en... Minä oon kiltti tyttö, enkä rettelöi (paljoa)...

4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - En.

5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - No EN, enkä ota... Hui!

Henk.koht.

1. Mennyt kihloihin kuluneen vuoden aikana? - Nope! Enkä mene.

2. Saanut lahjaa joltakin miespuoliselta henkilöltä? - Hmm... No joo...

3. Ollaanko sinua pyydetty treffeille tänä vuonna? - Ööö... Ei... Edelleenkään kukaan ei taho. =/

4. Oletko katsonut pornoa kuluneen vuoden aikana kertaakaan? - O.o

MUUTA:

1. Oletko ollut koko yötä ulkona? - Hmm... Teltassa? Joo...

2. Oletko joutunut tappeluun? - Ihan vaan huvin ja harrastuksen myötä.

3. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - Hmm... Ehkä...

4. Oletko juonut "perseitä"? - No jooh... Vahingossa vaan.

5. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - No olen, mutta ei se mitään... Virheistä oppii, jos oppii...

6. Oletko katsonut tähtiä ja laulanut laulua egyptistä ja kuubasta polttanut samalla palmal tupakkaa ja runkannut itseäsi uneen? - No tuossa on nyt ainakin pari kohtaa ihan päin mäntyä...


1. Mitä teit vuonna 2007 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin? - En muista tehneeni...
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? - En minä lupaa mitään, mitä en voi pitää.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi? - Juuh, sisko.... <3
4. Kuoliko kukaan läheisesi? - Ei.
5. Missä maissa kävit? - No Ruotsissa vaan...
6. Mitä haluaisit vuodelta 2008 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2007? - "Joku, josta oikeesti välittää..." Äh! ei semmosta varmaan olekkaan...
7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2007? - Hmm... Vaikea sanoa...
8. Vuoden suurin saavutuksesi? - Pari viitosta... =D
9. ...ja suurin epäonnistuminen? - Hmm... En tiijä. Koulun käynti joittenkin aineitten kohalla... Tai parisuhde?
10. Kärsitkö vammoista? - No jokusen kerran... Ei pahoja.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? - häkki...?
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? - Jonnan<3
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? - Elämään... Ja koiriin...
15. Mistä innostuit eniten? - Koiranäyttelyistä... Metsistä ja puista...
16. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2007? - Metallica-Some Kind of Monster
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? - En muista ollenkaan... Varmaan surullisempi. Vuos sitte oli sentään siskot täällä...
18. Lihavampi vai laihempi? - Ei kumpaakaan...
19. Rikkaampi vai köyhempi? - Sama köyhyys vallitsee...
20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? - Olla onnellinen...
21. ...entä vähemmän? - Sotkea... =P
22. Miten aiot viettää joulun? - No ryyppäsin... Jospa ensi joulu menis nätimmin...
23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? - Hmm... Olisin menny ihan nätisti suoraan kotiin sillon kerran.
24. Rakastuitko vuonna 2007? - Ehkä, tai sitten vain luulin niin...
25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? - Tuota... En minä semmosia... (laske)
26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? - Aikahyppy ja nyt Karjalan kunnailla.
27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? - Hm... Miksi minä vihaisin...? :O
28. Mikä oli paras lukemasi kirja? - Äh... En lue!
29. ...entä musiikillinen löytö? - Hmm... Metallica livenä...<3
30. Mitä halusit ja sait? - Rapulan...? Ei nyt muutakaan tule mieleen...
31. Mitä halusit, muttet saanut? - Hmm... Jotain ihan liian mahdotonta.
32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? - Deja vu ja Departed
33. Mitä teit syntymäpäivänäsi? - Hm... Join...? En muista... (eli join paljon)
34. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän? - No ei kai semmosta ihmettä olekkaan...
35. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2007? - No ihan kamala...
36. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? - Jonna ja elukat...
37. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten? - Ismo...! =)
38. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten? - Emmäävaanpolitiikkaansekaannu....
39. Ketä kaipasit? - Siskoja... ='(
40. Kuka oli paras uusi tuttavuus? Tuota... On varmaan vuodet sekasin, mutta vastaan Krisse!

Hihihi...Lauantai 22.12.2007 23:43

Taas sinkkuna.. Keskiviikko 12.12.2007 19:15

Sinkkuelämää-testi:


CARRIE
[ ] Rakastan kenkiä
[/] Olen ollut kiinni samassa tyypissä jo monta vuotta
[x] Käytän mitä kummallisimpia vaatteita
[/] Tykkään kirjoittamisesta
[ ] Poltan
[ ] ...mutta voisin lopettaa polttamisen seurustelukumppanin takia
[ ] Minulla on kiharat hiukset
[ ] Olen seurustellut itseäni yli 10 vuotta vanhemman ihmisen kanssa

Total: 2

MIRANDA
[x] Osaan kuunnella ihmisiä
[ ] Sanon mielipiteeni todella suoraan
[ ] Olen punapää
[ ] Olen rakastunut baarimikkoon
[ ] Olen omistautunut työlleni
[ ] Lakiasiat ovat kiinnostavia
[ ] Olen ollut koukussa tv-sarjaan
[x] Minulla on kissa

Total: 2

CHARLOTTE
[/] Olen hyvin vanhanaikainen romantiikan suhteen
[ ] Voisin vaihtaa uskontoa avioliiton takia
[ ] Käytän paljon helmiä
[x] Olen brunette
[ ] Voisin adoptoida lapsen Kiinasta
[/] Olen kiinnostunut taiteesta
[x] Olen harrastanut/harrastan ratsastusta
[ ] Haaveilen unelmahäistä

Total: 3

SAMANTHA
[x] En murehdi liikoja
[/] Vaihdan kundeja kuin sukkia (ai pitääkö sukkia vaihtaa sen useammin...)
[ ] Omistan useita peruukkeja(oih, ei minull aole varaa semmosiin...)
[ ] Olen blondi
[ ] Voisin toimia pr-alalla
[/] Olen itsevarma
[/] Nuoremmat miehet viehättävät minua
[x] Sitoutuminen on ahdistavaa

Total: 3½

No, eipä ollu kovin vaihtelua... 2-3½pojoa...

No Samatha sitte... x)

LeipomuspäiväMaanantai 10.12.2007 01:11

Sisko anto hiRmu hyvän reseptin:

________________________________________________________________
Juustokakku

pohja:

1½pötköä minttu dominoita murskana
50g pöydällä sulanutta voita

-> sekoitetaan ja painellaan vuokaan.

täyte:

200g sulaa suklaata
250g sulatejuustoa

-> sekoitetaan ja lisätään kermavaahtoon

3dl kermaa vatkattuna
sokeria
vaniljasokeria

-> kerma vatkataan ja maustetaan maun mukaan sokerilla ja vaniljalla. sekoitus!

-> täyte levitetään pohjan päälle ja annetaan olla jääkaapissa yön yli/useita tunteja.

-> tarjoillaan marjojen tai jäätelön kera.
________________________________________________________________________


Vaan kuinkas sen minun kakun sitten lopulta kävikään... (Kuunteles sisko, miten tumpelo voi siskos olla, kun polttaa kakun, jota ei edes tarvitse paistaa....) Noh, olihan jo aikaa, kun olin viimeksi leiponut yhtään mitään. Viimeksi ihan pitsaa ja sehän on ruokaa, eikä leivonnaista... Keittiö oli jo valmiiksi kuin ydinpommin jäljiltä (tämän sisko uskoo ainakin...) ja koitin päästä silti mahdollisimman vähällä vaivalla ja tiskimäärällä.

Olin jo saanut dominot murskaksi ja koitin tehdä samalla suklaan sulatusta mikrossa ja kerman vatkausta monitoimikoneessa. Äitikin soitti kriittisimmällä hetkellä...

Kerma sentään ei kerennyt vatkautua voiksi! ....MUTTA... Kun avasin mikron pölläytti se valtavan savupilven sisuksistaan. Valkoinen suklaa oli keskeltä aivan mustaa ja haisi!!! Poistin mustuneet suklaat ja lisäsin sekaan sulatejuuston... Pohjan sain siinä samalla jotenkin valmiiksi vatkainta käyttäen ja painelin sen littanaksi leivinpaperilla verhoamaani vuokaan.

Suklaa-sulatejuustomössö alkoi näyttää kankeutumisen merkkejä, joten kumosin mötöksen suoraan monitoimikoneessa vatkautuvan kerman joukkoon. Tasaiseltahan se mätös vaikutti... Maistoin ja totesin, että ihan ok, vaikka se suklaa paloikin. Otin hyllyltä paketin ja viskasin sekaan lusikallisen sok... suk... suo...! SUOLAAAA!!! AAAAARGH! Pysäytin koneen, mutta vahinko oli jo tapahtunut...

Oih! Ja voih! Päätin kokeilla, josko imelä kumoaisi suolan maun... Muttei edes se desi sokeria auttanut... &lt;suru&gt;

No, eipä mitään... Kakkua on maisteltu nyt pari päivää ja kyllä siihen suolan makuun näemmä tottuu... Mutta toki aijon seuraavan kerran tehdä suolattoman version. Tai siis onhan siinä sulatejuustossa jo ihan tarpeeksi suolaa tuollaiseen leipomukseen...

Löytyykö?Sunnuntai 09.12.2007 22:16

Etsi

Löydätkö C -kirjaimen ?

OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Kun löysit C:n...

Etsi 6:nen!

9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999

Kun löysit 6:sen...

Etsi N -kirjain!

MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMNMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM

Kun löysit N -kirjaimen...

Etsi Y -kirjain!

TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTYTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT

Kun löysit Y- kirjaimen...

Etsi W- kirjain!

VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVWVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV

Kun löydät W- kirjaimen niin toivo jotain.
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
..
.

Nyt kun olet toivonut jotain, toive toteutuu kunhan kopioit tämän omaasi päiväkirjaasi. :')

KUMMASTA PIDÄN ENEMMÄN:

[ ] Omena
[x] Herne


[ ] Meloni
[x] Sitruuna


[ ] Kissa
[x] Koira


[x] Hevonen
[ ] Lehmä

[x] Delfiini
[ ] Hai


MIELIKUVITUSTA:

1. Ajat pyörällä tietä pitkin ajankuluksi, kunnes tulet risteykseen. Kumpaan suuntaan käännyt, oikealle vai vasemmalle?
- Oikealle

2. On perjantai ja vanhemmat ovat viikonlopun mökillä. Järjestätkö kunnon kotibileet vai pidätkö kotona muutaman kaverin kanssa leffaillan?
- leffailta

3. Puhelimesi meni rikki ja pakko saada jostain uusi. Ostatko hienon ja uuden merkkisen, vai tyydytkö vanhaan kännykkään joka on ollut jo vuosia kaapin pohjalla?
- vanha

4. Jos saisit valita mikä juhlapäivä olisi valitsisin: 1. Vapun. 2. Juhannuksen. 3. Pääsiäisen. 4. Joulun.
- juhannus

5. Kaverisi on saanut ajokortin ja päätätte lähteä kaveriporukan kanssa ajelemaan. Kaverisi kuuntelee vain raskasta metallimusiikkia, mitä teet? 1. Kuuntelet kiltisti sitä mitä kaverisi kuuntelee. 2. Tuot omia cd:itä mukaan, jos vaikka kuunneltaisiin niitäkin. 3. En lähde mukaan ollenkaan.
- 1 \,,/ rok rok \,,/ (paitsi, jos ajatellaan vaan, että kaveri kuuntelee kamalaa pimpelipompeli-musiikkia, niin mukaan en lähe, ellei musiikki vaihu!)

VASTAUKSET.

Omena: Näytät aina iloiselta, vaikka et olisi sitä.
Herne: Olet iloinen mutta vähän etäinen. Et aina puhku iloisuutta, vaan osaat myös olla surullinen toisten seurassa.

Meloni: Rakastat vettä ja tykkäät uida paljon.
Sitruuna: Olet vähän "aikuisempi" kuin muut, ja mieluummin katsot kun itse leikit vesileikkejä.

Kissa: Jos sinut suututetaan, et lepy helposti. Osaat olla myös herkkä.
Koira: Olet iloinen persoona joka ei vähästä suutu.

Hevonen: Olet villi, ja tykkäät mennä eteenpäin ajattelematta.
Lehmä: Olet rauhallinen, ja mieluummin jäät loikoilemaan kun muut lähtevät juhlimaan.

Delfiini: Olet ystävällinen ja toivot toisille vain hyvää.
Hai: Rakastat vain läheisimpiä ihmisiä. Vihaat helposti muita.

1.
Oikealle: Valitset aina helpoimman tien.
Vasemmalle: Puhut asioista vaikka tietäisit tulevan tappelua. Haluat selvittää kaiken, etkä vain tyydy mököttämiseen.

2.
Kotibileet: Osaat olla myös riehakas, ja rakastat hauskanpitoa, mieluiten ryyppäämällä.
Leffailta: Osaat olla rauhallinen, ja pidät hyvien kavereiden kanssa olemisesta. Voi olla hauskaa myös selvinpäin. ;)

3.
Uusi: Menet aina trendien mukaan. Yrität olla mahdollisimman trendikäs.
Vanha: Sinulle on tärkeintä että olet oma itsesi.

4.
1. Vappu: Rakastat ilmapalloja.
2. Juhannus: Rakastat mökkeilyä.
3. Pääsiäinen: Rakastat suklaata.
4. Joulu: Rakastat joululahjoja ja jouluherkkuja.

5.
1. Et uskalla sanoa omaa mielipidettäsi, ja yrität olla mahdollisimman ystävällinen.
2. Yrität sanoa omaa mielipidettäsi asioista.
3. Et halua sanoa omia mielipiteitäsi, tai oppia uusia asioita. Haluat vain niitä asioita mistä itse tykkäät, välittämättä muista

Minä olen tällainen:

Olet iloinen mutta vähän etäinen. Et aina puhku iloisuutta, vaan osaat myös olla surullinen toisten seurassa.
Olet vähän "aikuisempi" kuin muut, ja mieluummin katsot kun itse leikit vesileikkejä.
Olet iloinen persoona joka ei vähästä suutu.
Olet villi, ja tykkäät mennä eteenpäin ajattelematta.
Olet ystävällinen ja toivot toisille vain hyvää.
Valitset aina helpoimman tien.
Osaat olla rauhallinen, ja pidät hyvien kavereiden kanssa olemisesta. Voi olla hauskaa myös selvinpäin. ;)
Sinulle on tärkeintä että olet oma itsesi.
Rakastat mökkeilyä.
Et uskalla sanoa omaa mielipidettäsi, ja yrität olla mahdollisimman ystävällinen.
(ja pyh! no oikeamminhan se olisi ollut: Et halua sanoa omia mielipiteitäsi, tai oppia uusia asioita. Haluat vain niitä asioita mistä itse tykkäät, välittämättä muista)

Oraakkeli kertoo:Lauantai 08.12.2007 00:26

1.Nimeni? Floora.
2. Missä asun? Paljon lähempänä kuin luuletkaan, silti kauempana kuin nyt ajattelet.
3. Mikä olen? Taivaan lahja kädettömille.
4. Millainen olen? Voisitko sä lopettaa asiattomat kysymykset ja floodaamisen ja kiroilun ja muun? Mun pinna ei kestä kauaa.
5. Kuka olen? Olet se joka olet.
6. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni? Himokkuus.
7. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa? Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys.
8. Miltä näytän? Norsulta.
9. Miltä tunnun? Rahalta.
10. Miltä maistun? Suolalta.
11. Miltä tuoksun? Ruusuilta.
12. Missä minun kuuluisi olla? Ojan pohjalla.
13. Mistä minut löytää? Kekkosen pojan muovikassista.
14. Miten minut tavoittaa? En ylläpidä mitään osoiterekisteriä.
15. Kuinka vanha olen? Muutaman vuoden vanhempi kuin sä, ootko samaa mieltä??
16. Sukupuoleni? Olen kyllä nähnyt selkeämpiäkin ilmaisuja kuin tuo.
17. Puhutko aina totta? Mä olen aina tosissani. Minun asemassani ei ole varaa pelleillä.
18. Mikä on ollut kaikista parasta elämässäni? Löysä ahteri.

Ehhehee... x)

Jos joku ei muista Oraakkelin osotetta niin:
http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php

Ja lisää jotain...Tiistai 04.12.2007 18:01



Tyytyväisyystesti:

[ ] Sinulla on tyttöystävä/poikaystävä
[ ] Olet rakastunut
[ ] Sinulla on oma huone
[x] Omistan kännykän
[ ] Omistat iPodin/mp3
[ ] Vanhempasi ovat edelleen naimisissa
[ ] Sinulla on enemmän kuin 1 paras ystävä
[ ] Teillä on takapihalla uima-allas/poreamme/trampoliini

Tulos: 1

[ ] Pukeudut niin kuin haluat
[ ] Hengaat kavereidesi kanssa enemmän kuin kerran viikossa
[x] Sinulla on omassa huoneessasi tietokone/läppäri
[x] Sinua ei ole koskaan hakattu/lyöty kunnolla
[ ] Et koskaan itke useammin kuin 2 kertaa kuukaudessa
[x] Saat kuunnella musiikkia mistä pidät
[ ] Huoneesi on tarpeeksi iso sinulle

Tulos: 3

[ ] Sinulla on enemmän kuin 50 kaveria Irc-Galleriassa
[x] Sinulla on kuvia Irc-Galleriassa
[ ] Vanhempasi antavat sinulle luvan pitää Galtsuprofiilia
[ ] Keräilet kaikkea normaalia
[ ] Odotat innolla että menet kouluun/töihin
[ ] Et toivo että olisit joku muu
[x] Harrastat jotain/Urheilet
[x] Teet jotain koulun jälkeen

Tulos: 3

[x] Omistat auton
[x] Et yleensä riitele äitisi kanssa
[?] Sinulla ei ole huonoja koenumeroita koulussa
[x] Sinulla on ystäviä

Tulos: 3

[x] Tiedät mitä maailmassa tapahtuu
[x] Välität monesta ihmisestä
[x] Osaat puhua enemmän kuin yhtä kieltä/opiskelet
[x] Omistat lemmikin
[x] Muistat ulkoa ainakin viiden biisin sanat
[x] Sinulla ei ole vihollisia
[ ] Olet ehdottomasti hyvä ihminen

Tulos: 6

Laske vastaustesi määrä ja kertaa lopputulos 3:lla.
Jolloin siitä tulee "Olen ..% tyytyväinen elämääni"

olen 48% tyytyväinen elämääni

Jtn...Maanantai 03.12.2007 23:36

1. Ketä suutelit viimeksi?
- Hmm... Ehkä... &lt;puna&gt;

2. Viimeisin kömpelö hetki?
- Aina kun menen tuohon teranssille... On nimittäin liukas tuo maalattu lauta lumen alla...

3. Oletko koskaan tippunut portaat takaperin?
- En usko...

4. Oletko koskaan ollut kaverillasi ja ollu nälissäsi koko ajan?
- En muista... Kyllä varmaan, ehkä.

5. Oletko koskaan löytänyt enemmän kuin euron jostain satunnaisesta paikasta?
- En kai... En oo niin onnekas...

6. Kun ystäväsi poistuu elämästäsi juoksetko hänen peräänsä vai annatko vain mennä?
- Hmm... Riippunee tilanteesta ja ystävyyden syvyydestä...

9. Onko sinua koskaan oikaistu töissä?
- Ööö... Ei muisti kuvaa...

10. Tapaatko edelleen exiäsi?
- No kyllä juu...

11. Milloin viimeksi nauroit?
- Hmm... Tässä jossain vaiheessa. En muista. En tänään varmaankaan.

12. Mitä teet kun puhelinmyyjä soittaa?
- No juttelen jotain puutaheinää mahollisimman valittavasti... x) Kerran löin luurin korvaan.

13. Olisiko elämä samanlaista ilman alkoholia?
- Heh... No ei kai. Tai olisi... Riippuu millä korvaisi saunakaljan...

14. Pystyisitkö olemaan viikon pesemättä hiuksiasi pelastaaksesi rakastettusi?
- No kerran voin olla ilman mitään pelastamista niin miksen jonkun takia...?

15. Oletko kokenut "koko elämäsi parhaan yön"?
- No en varmastikkaan... Muuten olis ihan sama kuolla pois...

16. Uskotko tämän hetkisten lemmikkiesi olevan hengissä vielä 10 vuoden päästä?
- Hmm... Monsteri ei ehkä... Sehän olis sitte jo 15-vuotias...

17. Milloin olit viimeksi vaahtokylvyssä?
- Lapsena varmaankin...

18. Tiedätkö ketään kenen nimi on Dennis?
- No öö... Ville Vallaton?

19. Mitä söit viimeksi?
- Paula-vaniljavanukkaan suklaatäplillä... &lt;nam&gt;

20. Missä lemmikkisi on nyt?
- Kotona, tietysti!

21. 5 asiaa jotka olet tehnyt tänään?
- Vieny tytön hoitoon, ollu koulussa, käyny kaupassa, käyttäny koirat lenkillä, istunu koneella.

22. Kuinka monta lasta haluat?
- Eiköhän tämä yks oo ihan tarpeeks...

26. Tämänhetkinen asustuksesi?
- Isin entiset toppahousut ja uusin vaate; neuletakki.

27. Minkä väriset alusvaatteet sinulla on?
- Öö... En minä niitä vaatteitten läpi nää... Olisko mustat...?

29. Mitä teet huomenna?
- Tentin...

30. Tiedätkö onko sinulla ihailijoita?
- Hmm... Tuskin... Oon aika ikävä ihminen...

31. Onko sinulla ollut ystävää jonka nimi on Fred, Frank tai Felipe?
- Ei... =D

32. Minkä väriset hiukset sinulla on?
- Ruskeet.

34. Mitä teit 10 minuuttia sitten?
- Öööh... Ajan taju katoaa...

35. Oletko koskaan sanonut "Rakastan sinua" tarkoittamatta sitä?
- Hmm... Varmaankin.

36. Oletko koskaan pitänyt henkilöstä joka seurustelee?
- Olen kai...

39. Onko ystäväsi koskaan puukottanut sinua selkään?
- En muista ainakaan.

40. Nautitko viime juhlistasi?
- Erittäin paljon.

41. Uskotko aaveisiin?
- No en ole kyllä nähnyt yhtään, mutta uskon mahdolliseksi...

42. Oletko syönyt popcornia viimeisen 48 tunnin aikana?
- No HYI!

43. Onko sinulla yli 20 läheistä ystävää?
- No ei läheskään... Olen aika valikoiva...

44. Do you have a friend with benefits?
- No vittu en syö benecolia!!!

45. Oletko koskaan lukenut kokonaista kirjaa yhden päivän aikana?
- Hmm... Ehkä, mutta en usko...

46. Onko poliisi koskaan jahdannut sinua?
- Miksi olisi?

47. Onko sinulla outoja nukkumistapoja?
- Hmm... Olen puhunut unissani... Potkin ja pyörin... Ei mitään omituista siis....

48. Millon viimeksi nukuit järvessä?
- No ei kai siellä voi nukkua...

49. Nukutko mieluummin jonkun kanssa vai yksin?
- Ihan sama... Vaihtelu virkistää...

50. Mikä satuttaa sinua nyt?
- Hmm... Sekö, että minut jätettiin...? Hmm... Vai se, etten osaa mitään ja tentti pelottaa...? Enemmän jälkimmäinen ehkä...

51. Mikä oli lempi poikabändisi?
- Hanson! Paitsi, etten kyllä lukenu sitä 'poikapändeihin'...

52. Uskotko että OJ tappoi vaimonsa?
- Ai KUKA????

53. Christina Aguilera vai Britney Spears?
- Ööö... Ai hirteen?

54. Oletko pysynyt kavereina exiesi kanssa?
- No olen kyllä...

55. Tiedätkö miten pokeria pelataan?
- Enkähän... Joskus menee kyllä sekasin...

56. Oletko koskaan ollut hereillä 48 tuntia?
- Hmm... Olikohan se 36h minun ennätys...

57. Mikä on lempimainoksesi?
- "Tässä on äiti, joka paistoi paistin, johon kuuluu kastike, jonka maustoi pippuri, joka kuuluu reseptiin, jonka keksi Rauno!"

58. Mitä ruokaa syöt eniten?
- Leipää... Ja koulun takia perunaa ja porkkanaa... =/

59. Milloin viimeksi sinulla oli todella hauskaa?
- Varmaankin lauantai-iltana...

60. Oletko koskaan syönyt Suklaa Tacoa?
- No en! Mahtaa olla järkyttävää ruokaa...

61. The Boston Red Sox vai the New York Yankees?
- No ei ei ei tuommosta peliä... Miten olis Jääkiekkoo?

62. Kuinka usein muistat unesi?
- No sillon kun se jää mietityttämään...

63. Milloin viimeksi joit cappucinoa?
- En juo semmosia koskaan.

64. Mikä on suurin pelkosi?
- Hmm... En osaa nyt määritellä...

65. Mikä yksi asia on mielessäsi juuri nyt?
- Nukkumaan!

66. Oletko koskaan ollut rakastunut?
- En tiijä varmaks... Kylä ehkä...

67. Pistätkö suolaa kalkkunaasi?
- No en syö kalkkunaa...

68. Käytätkö aina turvavyötä?
- Jep. <3

69. Mikä on lempimakeisesi?
- Marimint...

70. Pidätkö banaaneista?
- No joo, kyl...

71. Oletko koskaan joutunut auto-onnettomuuteen?
- En... Vielä... Ellei lasketa niitä kertoja kun äiti pölläytti lumen takia ojaan... Tai siis meijän takia.

72. Mitä pidät yllä nukkuessasi?
- Mikä kysymys tämä on? Peittoa!

73. Oletko jäänyt kiinni varastamisesta?
- En.

74. Tiedätkö miten pelataan biljardia?
- Jep. Niin kuin Uuno!<3

75. Pidätkö kauhuelokuvista?
- No joo... Mutta on se aika karmivaa mennä sen jälkeen yksin mihinkään...

76. Rakastatko todella jotakuta?
- Jonnaa ainakii.

77. Bluegrass vai rap?
- Täh?

78. Jos saisit maata julkisuuden henkilön kanssa, kuka se olisi?
- Ööö... "Saisin maata"? Siis omistaa? No jonkun, jolla sitä on paljo. =)

79. Rasvaton, ykkös, kevyt vai täysmaito?
- Kevyt.<3

80. Mitkä juomat / ruoat kuvottavat sinua?
- No hmm... Semmoset kamalat. Juomista ne, joissa on kuplia ja sitte ruuassa liha, nykysin.

81. Muuttaisitko itsessäsi jotain?
- Jep.

82. Oletko koskaan käyttänyt hyväksesi "jos sinä näytät minulle minä näytän sinulle!" ?
- No en... Miten se tehhään? Mitä sillä saa?

83. Jos saisit jotain haluamaasi mitä se olisi?
- Rahaa!!!

84. Oletko koskaan laulanu peilin edessä?
- Hmm... Olen kai... Laulelen aika paljon muutenkin...

85. Kuka nukkui viimeksi vieressäsi?
- Anastasia...