IRC-Galleria

Sannaleinen

Sannaleinen

Muokkaan tilaani... Tila muokattu.

Selaa blogimerkintöjä

Pitkästä aikaa ihan tekstiä...Tiistai 08.01.2008 03:14

On tämä ihan kamalaa... Menin muka ihan 'hyvissä ajoin' nukkumaan... (mitä hyvissä ajoin se puolen yön aikaan on?) Pyörin sen tunnin ja kiipesin parvelta takasin tähän koneen ääreen. Miksi en osaa rauhottua ja nukahtaa...? Ajatukset laukkaa ja päiväunet häiritsee... Niin nukuinkii... Ei ollu kyllä tarkotus, mutta kun ajattelin sillon, että se oli ihan hyvä idea... Eipä ollu.

Päivä(tai siis pikemminkin iltapäivä)unessa luulin olevani hereillä. En avannut silmiä, siirsin vain kättä... Tunsin, että käteni osui johonkin. Hipaisin kevyesti ja tunnistin kädeksi. Se otti käteni suojaansa ja nukahdin uudelleen... Tai siis siinä unessa. Sitten herättyäni etsin sitä minun uni-ihmistä, mutta eihän sitä ollutkaan... Nyt en saa sitä mielestä... Olisi niin ihana käpertyä jonkun lähelle ja hengittää toisen lämpöä...

Ehkä sitä alkaa olla jo vanhuuden höperö...
Kerro minulle yksi tai useampia asia , josta pidät minussa .

Ainoa sääntö on tämä:
Et saa sanoa sellaista asiaa , jonka joku muu on jo sanonut .

Sen jälkeen postaa tämä omaan blogiisi , niin minä voin kertoa ,
mistä minä pidän sinussa !

Odotus alko nyt toden teolla...Sunnuntai 06.01.2008 23:51

On se herkkä tapahtuma, kun näkee vasta viikko sitten silmänsä avanneen pienen olennon. Siinä sydän heltyy ja alkaa lässyttää... <puna>

Tulossa meille siis helmikuun alussa uusi asukas nimeltään Mamacomama's Time Tiptoe.

Millainen suutelija olen...Tiistai 01.01.2008 01:08

Olet Romanttinen suutelija!

Suutelet vain silloin kun tunnelma on oikea ja sinusta tuntuu, että olet rakastumassa. Joku voi pitää Sinua vanhanaikaisena, mutta suudellessasi näet tähtiä. Yksi suudelma Sinulta saa kenet tahansa koukkuun loppuelämäksi!

Et ole mikään siveyden sipuli, mutta seksi on sinulle rakkauden osoitus, etkä syöksy siihen suinpäin, etkä koskaan ilman syviä tunteita. Sinulla ei ole kiirettä minnekään, olet huomannut että ajan kanssa asiat vain paranevat. Paljon todennäköisemmin löydät itsesi kultasepän liikkeestä ostamasta kihlasormuksia kuin jonkun tuntemattoman vuoteesta!
Kuka sopii Sinulle?

Yhdessä toisen Romanttisen suutelijan kanssa rakennat taivaan tähtisateineen. Nautitte molemmat viettelyn hienostuneesta taiteesta ja pidätte molemmat parempana katsoa kuin katua. Tämä on kuitenkin juuri sitä rakkautta ensisilmäyksellä.

Viehätyt todennäköisesti myös Kuumista suutelijoista. Tapa millä hän katsoo suoraan silmiisi ja vetää Sinut syliinsä on suorastaan yliluonnollinen...

Villejä suutelijoita Sinun sen sijaan tulee välttää, hinnalla millä hyvänsä. He haluavat suudella kaikkia, eivätkä osaa sitoutua. Unohda! Aistilliset suutelijatkaan eivät ole Sinun tyyppiäsi. he haluavat sänkyysi aivan liian nopeasti... ja pahastuvat kun Sinä et siihen suostu.


Tämän testin tarjosi: http://www.mtv3.fi/helmi/kuudesaisti/suutelija.shtml

[Ei aihetta]Maanantai 31.12.2007 20:10



Tunnustan, että olen:
[ ] luntannut kokeessa
[ ] menettänyt neitsyyteni tuntemattomalle
[x] ajanut mopolla/autolla kännissä
[x] katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[ ] rakastunut
[x] jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] polttanut tupakkaa
[x] kiroillut vanhempieni kuullen
[ ] saanut arestia
[ ] kävellyt päin seinää
[ ]kiusannut tarkoituksella
[x] tappanut eläimen
[x] soutanut veneellä
[ ] epävarma uimataidoistani
[x] lintsannut
[/] vittuillut
[ ] nukahtanut kirkossa
[ ] nukahtanut tunnilla
[x] saanut nelosen jostain kokeesta tänä vuonna (ooneks oon korkeekoulussa)
[ ] syönyt tupakan
[x] valehdellut

NYKYHETKI:
1. Mitä sinulla on juuri päällä? - kylpytakki
2. Mitä syöt/juot juuri? - kohta otan jotain lämmintä juotavaa...
3. Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä? - hmm... tilillä n.30€ ja sama lompakossa...
4. Millä tuulella olet juuri? - väsyneellä...
5. Millainen sää ulkona? - kylmä
6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? - en...
7. Mikä musiikki soi? - ei mikään
8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä? - en tiijä. sängyssä varmaan parantelemassa tätä olotilaa.
9. Mitä sinun tekisi juuri mieli syödä/juoda? - jotain lämmintä.
10. Miten hiuksesi ovat juuri? - saunanmärät

TULEVAISUUS:
1. Mitä aiot tänään vielä tehdä? - valaa tinat<3
2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulle on tulossa? - hmm... no en jaksa nyt ajatella sitä
3. Mitä aiot ostaa seuraavaksi? - hmm... maksan vuokran
4. Mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua? - hm... valmistautua huomiseen
5. Entä huomenna? - koitan levätä.
6. Mitä odotat tulevaisuudeltasi? - ihmeellisiä asioita
7. Mihin ammattiin uskot päätyväsi? - en mihinkään... ='(
8. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? - istuvan edelleen tässä
9. Kenet luulet näkeväsi ihan kohta? - jonnan nään ihan koko ajan jos katon pois koneesta
10. Mitä aiot tehdä viikonloppuna? - no ainakii sunnuntaina ajelen kajaaniin ja esitän koiran.

NYT:
1. Oletko rakastunut? - hmm... en ihan ehkä vielä...
2. Missä olet? - Kotona
4. Ollut sairas? - olen juuri nyt. =/
5. Tuntenut itsesi tyhmäksi? - jep
6. Ikävöinyt jotakuta? - jooh... ='(
7. Saanut kokeesta nelosen? - jep
8. Tanssinut hitaita? - no joo, mutta on kyllä aikaa.
9. Leikkauttanut hiuksesi? - en aikoihin

KUMMAN VALITSET?
1. Kukkia vai suklaata? - suklaata
2. Harmaa vai musta? - musta
3. Värikäs vai tumma? - värikäs
4. Viha vai rakkaus? - rakkaus
5. Aurinko vai kuu? - kuu
6. H&M vai Only? - äh
7. Valvominen vai aikaisin herääminen? - valvominen
8. Kuuma vai kylmä? - kuuma
9. Oikea vai vasen? - oikea
10. Ilo vai suru? - ilo

OLETKO KOSKAAN?
1. Valvonut yli keskiyön? - haha... monesti!
2. Ollut yökylässä? - jep
3. Itkenyt? - valitettavasti...
4. Nauranut niin, että vedet tulee silmistä? - hmm...
6. Ollut jääkiekko matsissa? - oon =)
8. Ollut ulkona yli ilta kahdeksan? - heh.. joo ja tänään ollaan kanssa.
9. Pelästynyt jotakin? - no voi olla joo...
10. Nukahtanut yleisellä paikalla? - haha... joo olen kyllä... x)

Olipa kerran...Sunnuntai 30.12.2007 02:56

Sanna päätti herätä henkiin maailmaan eräänä pimeänä iltana. Seuraavana päivänä näki että hänestä tuli tyttö. Perhe oli pienituloinen ja he elivät rikkaasti. Koulussa hän oli kaikkien kiusaama, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen pitkistä kynsistänsä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan nisäkkäät, niinpä harrastukseksi tuli leikkiautot.

Sanna kehittyi viidennelläkymmenellä varsin luotettavaksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä ruskeat silmät.
Himosta johtaen hän oli suuresti pahansuopa. Lempiruokaansa omenapiirakoita hän sai työskennellen rispaantuneiden kumien entisöijänä.

Sanna ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan auton ratissa. Alkoholia hän ei juo yleensä.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.


Hae oma elämänkertasi: http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htm

Vuosi 2007.Torstai 27.12.2007 18:30

Ystävät/ihmissuhteet:

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - Hmm... En muista. Ainakin ystävyys on syventynyt joihinkin, kun Anita jätti minut tänne ihan yssin...

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - No en kai...

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - Joop... Semmosen puolen vuoden pätkän...

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - No kun tätitettävä kummityttö synty! <3

5. Oletko riitaantunut kenenkää ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? - Hm. En kai, mutta muistuttakaa, jos oon...

Sinä:

1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - En kai... Oon kyllä oppinu ajamaan traktoria! =)

2. Oletko lihonnut? - Taitaa olla +/-0...

3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - Heh... No en... Minä oon kiltti tyttö, enkä rettelöi (paljoa)...

4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - En.

5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - No EN, enkä ota... Hui!

Henk.koht.

1. Mennyt kihloihin kuluneen vuoden aikana? - Nope! Enkä mene.

2. Saanut lahjaa joltakin miespuoliselta henkilöltä? - Hmm... No joo...

3. Ollaanko sinua pyydetty treffeille tänä vuonna? - Ööö... Ei... Edelleenkään kukaan ei taho. =/

4. Oletko katsonut pornoa kuluneen vuoden aikana kertaakaan? - O.o

MUUTA:

1. Oletko ollut koko yötä ulkona? - Hmm... Teltassa? Joo...

2. Oletko joutunut tappeluun? - Ihan vaan huvin ja harrastuksen myötä.

3. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - Hmm... Ehkä...

4. Oletko juonut "perseitä"? - No jooh... Vahingossa vaan.

5. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - No olen, mutta ei se mitään... Virheistä oppii, jos oppii...

6. Oletko katsonut tähtiä ja laulanut laulua egyptistä ja kuubasta polttanut samalla palmal tupakkaa ja runkannut itseäsi uneen? - No tuossa on nyt ainakin pari kohtaa ihan päin mäntyä...


1. Mitä teit vuonna 2007 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin? - En muista tehneeni...
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? - En minä lupaa mitään, mitä en voi pitää.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi? - Juuh, sisko.... <3
4. Kuoliko kukaan läheisesi? - Ei.
5. Missä maissa kävit? - No Ruotsissa vaan...
6. Mitä haluaisit vuodelta 2008 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2007? - "Joku, josta oikeesti välittää..." Äh! ei semmosta varmaan olekkaan...
7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2007? - Hmm... Vaikea sanoa...
8. Vuoden suurin saavutuksesi? - Pari viitosta... =D
9. ...ja suurin epäonnistuminen? - Hmm... En tiijä. Koulun käynti joittenkin aineitten kohalla... Tai parisuhde?
10. Kärsitkö vammoista? - No jokusen kerran... Ei pahoja.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? - häkki...?
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? - Jonnan<3
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? - Elämään... Ja koiriin...
15. Mistä innostuit eniten? - Koiranäyttelyistä... Metsistä ja puista...
16. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2007? - Metallica-Some Kind of Monster
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? - En muista ollenkaan... Varmaan surullisempi. Vuos sitte oli sentään siskot täällä...
18. Lihavampi vai laihempi? - Ei kumpaakaan...
19. Rikkaampi vai köyhempi? - Sama köyhyys vallitsee...
20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? - Olla onnellinen...
21. ...entä vähemmän? - Sotkea... =P
22. Miten aiot viettää joulun? - No ryyppäsin... Jospa ensi joulu menis nätimmin...
23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? - Hmm... Olisin menny ihan nätisti suoraan kotiin sillon kerran.
24. Rakastuitko vuonna 2007? - Ehkä, tai sitten vain luulin niin...
25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? - Tuota... En minä semmosia... (laske)
26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? - Aikahyppy ja nyt Karjalan kunnailla.
27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? - Hm... Miksi minä vihaisin...? :O
28. Mikä oli paras lukemasi kirja? - Äh... En lue!
29. ...entä musiikillinen löytö? - Hmm... Metallica livenä...<3
30. Mitä halusit ja sait? - Rapulan...? Ei nyt muutakaan tule mieleen...
31. Mitä halusit, muttet saanut? - Hmm... Jotain ihan liian mahdotonta.
32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? - Deja vu ja Departed
33. Mitä teit syntymäpäivänäsi? - Hm... Join...? En muista... (eli join paljon)
34. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän? - No ei kai semmosta ihmettä olekkaan...
35. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2007? - No ihan kamala...
36. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? - Jonna ja elukat...
37. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten? - Ismo...! =)
38. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten? - Emmäävaanpolitiikkaansekaannu....
39. Ketä kaipasit? - Siskoja... ='(
40. Kuka oli paras uusi tuttavuus? Tuota... On varmaan vuodet sekasin, mutta vastaan Krisse!

Hihihi...Lauantai 22.12.2007 23:43

Taas sinkkuna.. Keskiviikko 12.12.2007 19:15

Sinkkuelämää-testi:


CARRIE
[ ] Rakastan kenkiä
[/] Olen ollut kiinni samassa tyypissä jo monta vuotta
[x] Käytän mitä kummallisimpia vaatteita
[/] Tykkään kirjoittamisesta
[ ] Poltan
[ ] ...mutta voisin lopettaa polttamisen seurustelukumppanin takia
[ ] Minulla on kiharat hiukset
[ ] Olen seurustellut itseäni yli 10 vuotta vanhemman ihmisen kanssa

Total: 2

MIRANDA
[x] Osaan kuunnella ihmisiä
[ ] Sanon mielipiteeni todella suoraan
[ ] Olen punapää
[ ] Olen rakastunut baarimikkoon
[ ] Olen omistautunut työlleni
[ ] Lakiasiat ovat kiinnostavia
[ ] Olen ollut koukussa tv-sarjaan
[x] Minulla on kissa

Total: 2

CHARLOTTE
[/] Olen hyvin vanhanaikainen romantiikan suhteen
[ ] Voisin vaihtaa uskontoa avioliiton takia
[ ] Käytän paljon helmiä
[x] Olen brunette
[ ] Voisin adoptoida lapsen Kiinasta
[/] Olen kiinnostunut taiteesta
[x] Olen harrastanut/harrastan ratsastusta
[ ] Haaveilen unelmahäistä

Total: 3

SAMANTHA
[x] En murehdi liikoja
[/] Vaihdan kundeja kuin sukkia (ai pitääkö sukkia vaihtaa sen useammin...)
[ ] Omistan useita peruukkeja(oih, ei minull aole varaa semmosiin...)
[ ] Olen blondi
[ ] Voisin toimia pr-alalla
[/] Olen itsevarma
[/] Nuoremmat miehet viehättävät minua
[x] Sitoutuminen on ahdistavaa

Total: 3½

No, eipä ollu kovin vaihtelua... 2-3½pojoa...

No Samatha sitte... x)

LeipomuspäiväMaanantai 10.12.2007 01:11

Sisko anto hiRmu hyvän reseptin:

________________________________________________________________
Juustokakku

pohja:

1½pötköä minttu dominoita murskana
50g pöydällä sulanutta voita

-> sekoitetaan ja painellaan vuokaan.

täyte:

200g sulaa suklaata
250g sulatejuustoa

-> sekoitetaan ja lisätään kermavaahtoon

3dl kermaa vatkattuna
sokeria
vaniljasokeria

-> kerma vatkataan ja maustetaan maun mukaan sokerilla ja vaniljalla. sekoitus!

-> täyte levitetään pohjan päälle ja annetaan olla jääkaapissa yön yli/useita tunteja.

-> tarjoillaan marjojen tai jäätelön kera.
________________________________________________________________________


Vaan kuinkas sen minun kakun sitten lopulta kävikään... (Kuunteles sisko, miten tumpelo voi siskos olla, kun polttaa kakun, jota ei edes tarvitse paistaa....) Noh, olihan jo aikaa, kun olin viimeksi leiponut yhtään mitään. Viimeksi ihan pitsaa ja sehän on ruokaa, eikä leivonnaista... Keittiö oli jo valmiiksi kuin ydinpommin jäljiltä (tämän sisko uskoo ainakin...) ja koitin päästä silti mahdollisimman vähällä vaivalla ja tiskimäärällä.

Olin jo saanut dominot murskaksi ja koitin tehdä samalla suklaan sulatusta mikrossa ja kerman vatkausta monitoimikoneessa. Äitikin soitti kriittisimmällä hetkellä...

Kerma sentään ei kerennyt vatkautua voiksi! ....MUTTA... Kun avasin mikron pölläytti se valtavan savupilven sisuksistaan. Valkoinen suklaa oli keskeltä aivan mustaa ja haisi!!! Poistin mustuneet suklaat ja lisäsin sekaan sulatejuuston... Pohjan sain siinä samalla jotenkin valmiiksi vatkainta käyttäen ja painelin sen littanaksi leivinpaperilla verhoamaani vuokaan.

Suklaa-sulatejuustomössö alkoi näyttää kankeutumisen merkkejä, joten kumosin mötöksen suoraan monitoimikoneessa vatkautuvan kerman joukkoon. Tasaiseltahan se mätös vaikutti... Maistoin ja totesin, että ihan ok, vaikka se suklaa paloikin. Otin hyllyltä paketin ja viskasin sekaan lusikallisen sok... suk... suo...! SUOLAAAA!!! AAAAARGH! Pysäytin koneen, mutta vahinko oli jo tapahtunut...

Oih! Ja voih! Päätin kokeilla, josko imelä kumoaisi suolan maun... Muttei edes se desi sokeria auttanut... &lt;suru&gt;

No, eipä mitään... Kakkua on maisteltu nyt pari päivää ja kyllä siihen suolan makuun näemmä tottuu... Mutta toki aijon seuraavan kerran tehdä suolattoman version. Tai siis onhan siinä sulatejuustossa jo ihan tarpeeksi suolaa tuollaiseen leipomukseen...