IRC-Galleria

1. Mitä teit vuonna 2008 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
• Kävin autokoulua, kävin baarissa, olin lentsikas :)

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
• En ole ikinä pitänyt, joten jospa päätänkin tänä vuonna tehdä lupauksen että en tee lupauksia.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
• eip

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
• eip

5. Missä maissa kävit?
• Ranskassa ja Saksassa

6. Mitä haluaisit vuodelta 2009 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2008?
• ööö.. en osaa nyt sanoo

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2008?
• 29.6, 23.10-26.10

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
• saavutus, pah en saavuttanu muuta kun täysi-ikäisyyden.

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
• ja mähän en epäonnisu ikinä.

10. Kärsitkö vammoista?
• en :)

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
• Ajokortti

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
• ei kenenkään

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
• monenkin ;)

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
• turhuuksiin

15. Mistä innostuit eniten?
• siitä että ei ole enää alaikänen

16. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2009?
• all by myself

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi?
• onnellisempi

18. Lihavampi vai laihempi?
• varmaan lihavampi

19. Rikkaampi vai köyhempi?
• rikkaampi

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
• kaiken näköstä

21. ...entä vähemmän?
• tyhmyyksiä

22. Miten aiot viettää joulun?
• Veljen luona

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden (kenen tahansa aiheuttaman) hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
• en muuttais mitään.

24. Rakastuitko vuonna 2008?
• No en!

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
• lasketaas, ööö 0

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
• Salkkarit <3 pako <3<3

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
• Joo

28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
• Harry potter, se viimeisin

29. ...entä musiikillinen löytö?
• Celine Dion

30. Mitä halusit ja sait?
• halusin kaikkee mutta en saanu mitään.

31. Mitä halusit, muttet saanut?
• halusin rikkaan miehen, vielä rikkaamman rakastajan ja kalliin auton :):) Missä ne on???

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
• Sinkkuelämää of course

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
• Olin baarissa.

34. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
• jokin ;)

35. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2008?
• tavallinen, ehkäpä jotain järisyttävän tylsääkin jopa.

36. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
• en le järjissäni.

37. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
• öööö..

38. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
• miten politiikka voi säväyttää yhtään ketään yhtään mitenkään???

39. Ketä kaipasit?
• Sua </3

40. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
• kaikki

41. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2008.
• meri on täynnä kalaa ja kannataa kokeilla kepillä jäätä :D:D

42. Lainaa sanoituksia, jotka summaavat vuoden 2008.
• All by myself
Don't wanna be
All by myself
Anymore

jes!Perjantai 28.11.2008 18:43

Inssi meni läpi, nyt huristelemaan :):)

:SKeskiviikko 19.11.2008 21:43

Jee, mulla on inssi 28. päivä eli ens viikon perjantaina. Oon päättänyt että pääsen sen läpi ekalla yrittämällä :)

Jännittäää!!Torstai 30.10.2008 20:10

Huomenna autokoulun teoria koe :/:/ Sen on niin pakko mennä läpi!


LISÄYS: Kokeesi on...hyväksytty :):)

Jee!!

:):)Maanantai 20.10.2008 15:38

Torstaina Ranskaan :)

Aargghh!! STRESSAAA!!Lauantai 20.09.2008 14:21

Keskiviikkona hissan kirjotukset :/:/


:/Sunnuntai 18.05.2008 14:47

Kirjotusten viralliset tulokset tuli. C tuli psykast, vaik tiesin, että saan sen niin silti harmitti kun rehtori sano sen ääneen :(

No syksyllä otan hissast L:n, lupaan sen :)

Vappuja!Keskiviikko 30.04.2008 15:26

Taas on aika kaivaa esiin se perinteinen booliresepti eli:sekoitetaan ämpärilliseen pirtua yksi rusina. Jos maku on liian hedelmäinen voi rusinan jättää pois.

Hauskaa Vappua!

:)Maanantai 31.03.2008 19:43

Kirjotuksista alustavasti tuli M :) Mutta mitä luultavammin se laskee C:hen, mutta tyytyväinen olen. Luulin että sieltä tulee joku A.

muahahahaha!!Lauantai 29.03.2008 12:25

Tänään tasan 3 kuukautta niin tämä tyttö on 18 wee \,,/

:D