IRC-Galleria

KirjaSunnuntai 08.04.2012 02:09

Olen ihan pienestä asti ollut ihastunut kirjoihin ja niiden maailmoihin. Ala-asteikäisenä, kun kysyttiin, mikä haluat olla isona, ja muut vastasivat mallia, laulajaa, urheilutähteä ja poliisia, minä vastasin, että haluan olla kirjailija. Se on unelma-ammattini, silloin ja nyt.

Yleensä äidinkielen tunneilla, sekä ala-asteella että yläasteella, kun muilla oli ongelmana saada aineesta tarpeeksi pitkä, (ala-asteella yleensä 4 vihon sivua ja yläasteella 2-4 konseptisivua) minulla oli se ongelma, että en saanut mitenkään kaikkea sitä tarinaa mahtumaan niihin pieniin määriin mitä opettajat olisivat halunneet. Yläasteen äidinkielen opettaja sanoi kerran kun luki ääneen aineita että olisi lukenut minun omani, mutta se oli liian pitkä luettavaksi (muistaakseni 10 sivua eli 2 ja puoli konseptia). Kun siirryttiin lukioon, oli shokki, etten enää saanut kirjoittaa tarinoita, vaan aineiden tuli olla silkkaa faktaa tai vaihtoehtoisesti perusteltuja mielipiteitä.

Kirjoitin jonkin verran tarinoitani ylös yläasteella ja lukiossa, mutta en koskaan saanut mitään valmiiksi. Minulle tarinani olivat kaikki eeppisiä fantasiaseikkailutarinoita, jotka eivät koskaan lopu. Jos minulla oli tylsää tai vaikka vaikeuksia nukahtaa, kerroin vain itselleni tarinaa.

Nyt päätin vihdoin ottaa härkää sarvista ja tehdä sen mitä olen uhannut jo monta vuotta. Aion kirjoittaa kokonaisen kirjan, alusta loppuun ja yrittää saada sen julkaistua.

Tämä tarina on yksi vanhoista tarinoistani, joka jäi kesken ja jota en saanut paperille silloin kuin yhden sivun. Tarina on, kuten lähes kaikki minun omani, (eeppinen) fantasiatarina. Se kertoo nuoresta naisesta, jonka isä on kuolemassa ja tarvitsee lääkettä. Vain tarunomainen ihmelääke voisi enää auttaa naisen isää, ja sitä hän lähtee etsimään. Matkalla sattuu ja tapahtuu, kuvioihin tulee uusia ja vanhoja tuttavuuksia ja myös draamaa on luvassa.

Tavoitteena on saada kirja kirjoitettua ennen 22 syntymäpäivääni eli kiirettä tulee pitämään. Aikaa siihen on vain 9 kuukautta! Nyt ainoastaan motivaatiota ja inspiraatiota tähän suuntaan!

Dream a little dream of meMaanantai 26.03.2012 01:42

Stars shining bright above you
Night breezes seem to whisper I love you
Birds singing in the sycamore tree
Dream a little dream of me...

Uus sohva <3Maanantai 19.03.2012 23:44

Meillä on ollut koko täällä asumisajan isältä saatu kahdenistuttava musta, aivan ihana nahkasohva. Nyt sen kamu, eli kolmenistuttava samanlainen muuttaa kans tänne <3 Sehän sit tarkotti sitä että piti tehdä tilaa sille. Innostuin vähän liikaa ja nyt meidän kotikolo on aivan ihana eikä se sohva edes oo vielä täällä XD

Tyhjäsin toisen kirjahyllyn ja vietiin kirjat varastoon. Se meni sitten vähän eri paikkaan ja on nyt täynnä meidän figuja ja koriste-esineitä :D kahdella alimmalla hyllyllä on pehmoleluja pieniä vieraita varten.

Toisesta kirjahyllystä piti siistiä kaikki turha muualle ja se muutti makkariin. Yllättäen se sopi sinne ihan älyttömän hyvin! Toi tasapainoa ja väriä kivasti sinne <3

Nyt tuohon meidän olkkarin ja makkarin väliin tulee pieni välialue, jonne tulee meidän oranssinpunaset nojatuolit.

Iso sohva tulee television eteen ja pienempi sohva ikkunaseinälle.
Nyt ku vielä saan aikaseks joku päivä ommella olkkarin ja makkarin verhot vihdoin niin avot <3

Nyt oon kyllä sitä mieltä että meillä on kaunis koti <3

FrostbiteLauantai 14.01.2012 00:39

Huomenna aamulla kuuden maissa lähtö Desucon Frostbiteen, cossi muutamaa pikkusilausta vaille valmis, toivottavasti pysyy kasassa :D Peruukki eniten huolettaa, se painaa ihan rutosti kun on nuttura niskassa ja sitä tukkaa on paljon. Cossaan siis Strawberry Panicin Tamao Suzumia ^^



Todennäköisesti olen cossissa lauantain ja vaihdan yöllä normivaatteisiin ja niillä hillun sitten loppuajan. Peruukin vois laittaa päähän ja irrottaa nutturan kun oma tukka ei ole ihan parhaassa vireessä :'D
Mutta eka coni missä vakaana aikomuksena valvoa koko yö! Kuulostaa sen verran hauskalta että pakko se on ainakin kerran kokeilla :D

Animeseminaariin!Perjantai 19.08.2011 12:02

Tuossa 9.22 on lähtö tänään Ouluun :D Onkin mun eka kerta ku kunnolla käyn Oulussa, joskus ehkä vahingossa ohi ajanu mut koskaan ei oo sinne tullut kunnolla eksyttyä ;D

Animeseminaariin tosiaan ollaan menossa Sonjan kanssa, meillä on Negima-paricossi (mikä piti olla jo Desussa mutta ylläripylläri sain rahaa niin lähellä conia etten sit ehtiny)! Sonja cossaan Yuen Ariadnen koulupukua ja minä Nodokaa treasure hunter-puvulla.



Tällä kertaa kävi niin hienosti että sain rahat jo maanantaina MUTTA olin kipeä ja saikulla nii sain kankaat vasta eilen joten tuli vähän kiire :D Puvun itsessään sain valmiiksi eilen (WOHOOOO) mutta reppua en ehtinyt tehdä koska ompelukoneeni sanoi itsensä irti -.-'

Mutta oon kyllä ylpeä! Yhdessä päivässä melkein kokonainen cossi valmiiksi ja tein jopa elämäni toiset housut! ^^

Meen pitämään ohjelmaa tuonne Animeseminaariin, kaks tanssiopetusta ja Sonjan kanssa Negima-luento, jeejee. Tulee varmaan ihan kiva viikonloppu ^^

KesäjuttujaMaanantai 08.08.2011 20:28

KESÄ 2011

saanut uuden kaverin
suudellut
seurustellut vakavasti
syönyt grillimakkaraa
uinut meressä
uinut joessa
kalastanut
kirjoittanut postikortin
tehnyt fritsun
ollut lentokoneessa
käynyt lääkärissä
sairastunut flunssaan
lukenut harry potteria
lähettänyt tekstiviestin väärään numeroon
palellut
kerännyt simpukoita
syönyt ravintolassa
palanut olkapäistä
kävellyt paljain jaloin asfaltilla
ostanut kengät
tuhlannut yli 200e vaatteisiin
käynyt kahvilassa
matkustanut autolla yli 300 km
rullaluistellut
nukkunut vastakkaisen sukupuolen vieressä
tappanut ampiaisen
puhunut mummollesi
käynyt hammaslääkärissä
ostanut farkut
käynyt Helsingissä
juonut alkoholia
uinut alasti
patikoinut metsässä
ollut kuumeessa
vahtinut lapsia
kastellut kukkia
ajanut nurmikkoa
ollut piknikillä
käyttänyt lacosten kenkiä
suuttunut kaverille
ollut vaahtokylvyssä
syönyt herneitä
käynyt naapurin pihalla
käynyt Espanjassa, Kreikassa tai Italiassa
käynyt yöuinnilla
matkustanut ratikalla
käyttänyt korkokenkiä
leiponut
saanut uuden puhelimen
viettänyt synttäreitä
ollut mustasukkainen
ollut krapulassa
ostanut demikalenterin
käynyt Lapissa
marjastanut
kävellyt unissaan
puhunut tyhmiä humalassa
oksentanut
karannut kotoa
ajanut mopolla
ruskettunut selkeästi
"antanut" hyttysen pistää
ajanut autoa
nähnyt hirven
nähnyt kyyn
pelännyt pimeää
katsellut tähtiä
kiikaroinut
ollut stadikalla uimassa
valokuvannut
katsonut Conan O'Brienia
sammunut
myöhästynyt junasta
juossut 3 km putkeen
hengästynyt
rikkonut lakia
käynyt turvatarkastuksessa
hukannut avaimeni
käynyt ruokaostoksilla
pelannut pelikoneella
hävinnyt vedonlyönnin
pelannut koripalloa
lukenut jotain koulukirjaa
saanut syvän haavan jalkaani
ostanut minihameen
syönyt irtojäätelöä
pelästyttänyt kaverin
laittanut uusia kuvia galleriaan
ampunut vesipyssyllä
heitellyt vesi-ilmapalloja
ollut onnellinen
ollut masentunut
soittanut nuortenpuhelimeen
kirjoittanut päiväkirjaan
ollut kuumailmapallon kyydissä
käynyt serenassa
ostanut kumisaappaat
vältellyt jonkun ihmisen seuraa
ollut vainoharhainen
pelannut biljardia
sytyttänyt tulipalon
soittanut hätänumeroon
syönyt banaanin

Mau?Maanantai 18.07.2011 11:41

Täähän on hienoa :D Nukuin pe-la ja la-su välisinä öinä noin 5 h kumpanakin, sitten viime yönä kun olis saanu nukkua nii lähdin sit vielä Pullossa käymään ja pääsin sitte kahren aikaa nukkumaan :D Huimat 6 tuntia!! Lauantaina oli töitä yhteensä 8 h ja sunnuntaina 8,5 h ja tänään vielä tod näk 7 h lisää. Jalkoihin sattuuu XD
Mut huomenna mennään isän autolla Jussin kanssa Tampestereelle kattomaan äippää ja veljeä ja siskoa ja ehkä sulosinta koiranpentua ikinä <3

MummmummmmumSunnuntai 17.07.2011 00:26

Aamuvuoro - iltavuoro combot on melko kamalia. Tänään töissä 6-12.30 ja 18-19.30...
Varmaan tiistaina jalat huutaa hoosiannaa ku on vabaata x___X
Plus vois mennä tää flussa jo kunnolla pois että pääsen karaokea! :D

SaikkupäiväPerjantai 08.07.2011 14:23

Tänään saikulla joten lepopäivä <3
Ihanaa kun saa vaan ottaa rennosti eikä tarvitse stressata omaa jaksamista päivään ollenkaan.
Tänään en aio tehdä mitään ikävää, lepään, nukun päikkärit ja luen questionable contentia, ehkä vähän Rachettia :D

KipeäPerjantai 08.07.2011 02:32

Nyt ollut kolme päivää kipeänä, joista kaksi vietin kivasti töissä. Ei oikeen auta paiskia hommia hiki päässä ku muutenki huippaa :D
Meinasin että aion jaksaa koko viikon vaikka mikä olis mutta nyt on sen verran paska olo että oon huomisen saikulla. Vaikka vihaanki saikun ottamista. Mutta pakko tai en ikinä tervehdy, varsinki kun mun sairaana olemiset yleensä kestää sen vähintään 2 viikkoa ku en ikinä saa levätä rauhassa.
Henki kulkee vähän raskaasti, nenä tukossa ja kurkkuun sattuu perkeleesti, tällä hetkellä selviän vain buranan voimalla. Niveliin sattuu, vissiin kuumetta ja alaselkä järkyttävän kipeä. Kivasti ku on hetken jossain asennossa istualteen tai makuulteen ja nousee nii kaikki nivelet ja nikamat valittaa.
Jussi on ollut ihana ja hoitanut <3 Tuonut paperia ja juotavaa pyydettäessä ja tehnyt nuudeleita (teki ruuankin tänään) ja eilen yöllä laittoi kuumaa mehua kun en saanut unta.
Kas, jalka puutui kun osa painosta oli istuessa noin 10 min sen päällä o__O /valitus