IRC-Galleria

Ollaan menossa ukin luo kylään

Purkka-Topi, Purkka-Topi!

Ukki asuu pienessä mökissä
sellaisessa piilossa
metsikön keskellä
On se vähän pelottava paikka
mutta en minä enää pelkää kun olen jo niin iso

Purkka-Topi antaa aina sokerikorppuja ja purkkaa monta palaa
Kaivon lähelle ei saa mennä
sinne voi pudota!

Pelottelen veljeä vanhalla saunalla
joka seisoo pihan perällä
ihan vinossa
"Ei kannata mennä sinne kun mummo on siellä!"
Veli pelkää kuolleita ja mummon aavetta
"Minäpä tiedän ettei mummon aave asu saunassa!"
veli huutaa minulle vastaan
ja taas juostaan kilpaa

"Kumpi ekana ukin mopon luona!"

Minä häviän aina
ja suuttumuksen kyyneleet nousevat silmiini
Purkka-Topi istuu pihan keinussa ja sanoo
"Tulehan lapsi syliin."

Ukin henki haisee ihan viinalta ja silmät on siniset sekä sameat
Mutta sylissä en enää sitä muista, en halua.
"Miten sulla on tuommonen tukka?", kysyn ukilta
se on ihan vitivalkea ja luonnonkihara

Ukista tulee yhtä valkea kuin siitä sen tukasta
kun ukki kaatuu sairaalan vessassa
ja sen päähän tulee näin iso haava
eikä hoitajista ole enää apua
"Kyllä ukki on nyt vainaja", ne sanovat.

Purkka-Topi, Purkka-Topi!

Purkka-Topi antaa aina sokerikorppuja ja purkkaa monta palaa

Tiedän ukin haamun asuvan saunassa mummun kanssa
Olen nähnyt omin silmin
Enkä veljeä uskalla enää kiusata
Pois meni syli jossa aina olin turvassa

Iltaisin mummu ja pappa tanssivat saunassa

Pihan keinu saa vauhtinsa tuulelta

Pimeässä metsässä

tuoksuu tupakka

kuu antaa valonsa yölle

Kuljen yksin
kesäyön usvassa

ei sittenkään

pelko on minulla seurana

Luin lehdestä päivällä

kotona turvassa

kuinka metsiin on jättänyt jälkensä

raiskaaja ilman kasvoja

Pian tunnen sen

en voi päästää ääntä

Käsi minun olalla
en voi liikkua

Kuulen kuiskauksen
-auta minua

Ja tiedän

Se oli raiskaaja

Jaloissani kiinni

uhri ilman kasvoja

Ei se rakkautta ollut, ei

Ei ei ei ei

Ei rakkautta ollut ei

Jotain muuta yhtä painavaa

millä täytin
kaikki ontot kohdat
sydämestäni

Kaipuuta, surua, vihaa

Ei se rakkautta ollut ei

Sille ei sydämestäni löydy enää tilaa

Asun havuista tehdyssä majassa

En osaa enää laskea
tähtien välistä etäisyyttä

Se saa minut vaipumaan murheeseen

Kunnes nukahdan

Havuista tehdyssä majassa

Yhtä kaikki

Kuusi rujoa joutsenta

Yhtä kaikki

Tänä aamuna isä lähti sotaan

Isän lähtöä en osannut itkeä

mutta

isän paluun jälkeisinä vuosina
itkua oli paljon
paljon itkettiin koko rikki revitty perhe

Navetan takana
äidiltä salassa
isä hukutti surunsa aiheet
väkevään viinaan

Minä täytin vajaata pulloa

ei isä löisi äitiä
kun pullo olisikin täysi

Joka ilta kiroan sen helvetin
missä isä kerran, vain yhden ainoan kerran kävi
ja mistä palatessaan
ei ollut ihminen enää lainkaan

Jumalaa ei ollutkaan

Onko minussa

tuhat tarttuvaa tautia
arpia kasvoissa
märkiviä haavoja
jotka tuon liian lähelle sinua

Sillä sinä
kartat minua
kuin tappavinta ruttoa

Kuin sinulla olisi silmät jotka näkevät
että se mitä eniten pelkäät
-kuolema
kulkee minun rinnalla

Mitään muuta en sinulta pyydä
ano polvillani
kuin rakkautta

En mitään muuta

Minä olen sairas ja vierelläni kulkee vieras jota en tunnista

Olen sairas
yksinäisyydestä

tästä surusta

Täytä sinä vieraan paikka viereltäni
ja rakasta minut taas
terveeksi

tee minut ehjäksi

(Vain rakkaus parantaa kaikki haavani)

Elämäni kevät
Koivu puhkeamassa lehtiin kirkkaimpiin
ja vesi niin lämmintä
ettei uskoisi

Ja sinä
siinä aivan minun vieressä

Sinä vain näet minut sellaisena kuin itsekin haluaisin itseni nähdä

Elämäni kevät
ja me tässä
aivan vierekkäin

Uskotko
jos kuiskaan sinulle
että tämä
juuri tämä hetki
tässä näin
riittäisi täyttämään kaikki tulevat päiväni
onnella

Koivut puhkeavat lehteen
ja vesi on niin lämmintä
ettei uskoisi

Tule uimaan kanssani
viedään surut ja murheet mukanamme
hukutetaan, upotetaan ne kaikki

Sillä tällaisena päivänä
sinä minun vierellä
en halua muistaa murhetta
tai tuntea surua

Sinä
Minä
ja meidän elämämme kevät

Vanhana kultaamme nuoruutemme viattomat muistot

Mutta sinua en anna muistojeni syödä koskaan

<3

Minulla on hopeinen häkki
ja viisi mustaa naakkaa

Yöllä nukkuessani
yksi niistä
tuli ja vei minun silmäni, minun näköni

Toinen vei minun kieleni, minun ääneni

Kolmas korvani, kuuloni

Neljäs vei minun sieluni, sisimpäni

Nyt ne pitävät elämää häkissään laulaen minun äänelläni
ja näykkien sieluani

silmäni ne pitävät suljettuina etten näkisi miten minusta

on jäljellä enää vain kuori

Tänä yönä tiedän että
tulee vihdoin viimeinen,
viides rakas naakkani
ja vie
minun ruumiini, minun kuoreni

Tänään kirjoitin linnuista
sataviisi kaunista runoa

Revin ne kaikki pieniksi palasiksi
ja heitin tuulen mukaan

sillä kaikki mikä ei ole ikuista

ei ole rajallisen aikani arvoista

Kerro siis minulle
mitä käyttöä keksisin
elämälle?

Kun molemmat tiedämme
että
lopussa kaikki onkin vain
kadotusta


Kuitenkin tuuli joka vei kaikki runoni

vaeltaa yhä puissa