ja kun pääsin pois koulusta, myöhästyin täpärästi 21:stä. menin bussilla kaupunkiin, jossa äiti soitti mulle (ja multa oli akkukin lopussa)että mun tarttis hakee avain siltä töistä, että porukka pääsee kotiin, koska nikolla on jääkiekko reenit ja plaa plaa. hyppäsin seuraavaan bussiin, joka ilmestyi koskipuistoon (eli juoksin riskialttiisti tien toiselle puolelle katsomatta tuleeko autoja. hengissä olen vielä,joten eipä kai tullut) Linja 21 tuli välittömästi ja vingautin lippuani. muutaman pysäkin päästä tajusin, että niin. se äidin avain. hyppäsin pois bussista yhtä nopeasti kuin olin sinne joutunutkin ja koitin soittaa mammalle, että hän saapuisi tuomaan portille kotiavainta. hetken odoteltua tuo oven avaaja kilahtikin sormiini ja minun oli taas aika lähteä metsästämään bussia, että pääsen citymarketin luokse makeis extraan ostamaan karkkia perjantaisia opiskelijakunnan järjestämiä pikkujouluja. näin horisontissa bussin ja jalkani rupesivat kiihdyttämään seuraavalle bussipysäkille. valitettavasti maasto ei ollut mitä suotavin kiinniottoon, vaan jouduin alkaa harrastaan aitahyppelyä. kerkesin täpärästi bussiin ja päätin jäädä jo kahden pysäkin päästä pois. kerkesin juuri ja juuri cittarin ohi menevään 15:seen ja körötin makeis extralle VAAN OLIKO SE AUKI? no eipä tietenkään. aukioloaika on rakastettavasti 9-14!! kävelin kotiin, joka ei ole kauhean usean kilometrin päässä... okei okei, ehkä max. 1km. saavuin kotipihalleni, jossa huomasin kaksi rakasta veljeäni pelaavan katukiekkoa ja oletin heidän odottavan sisälle pääsyä. VAAN EI, HEILLÄ OLI JO AVAIN JA OLIN SÄHLÄNNYT KAIKEN IHAN TURHAAN. tarkoituksenani olisi vielä ollut mennä Samulle, mutta sitäkään en voinut toteuttaa, sillä Marianne ei ollut kotona ja veljet olivat lähdössä pian reeneihin. en siis voinut lähteä pois, koska nyt äidillä ei olisi ollut avainta ja eihän ole reilua jättään emoaan pihalle palelemana, koska on käynyt hakemaan hänen ainoat avaimensa. päätin värjätä hiukset: se epäonnistui. käskin mariannen hänen tultuaan kaupungilta lähteä euromarkettiin ostamaan minulle alle 5€ maksavaa kirkkaanpunaista kevytväriä. itsellä oli kännykkä äänettömällä latauksessa, joten edes värinähälytys ei toimi. siellä se marianne epätoivoisesti heikkojen kenttien kanssa yritti n. 20 minsaa tavoitella mua, mutta seitsemännen puheluyrityksen jälkeen huomasin vastata. kirkkaanpunaista ei ollut. niimpä sain mahonginpunaista ja se oli vielä yli 8€! no aina ei käy flaksi. sain värini ja marianne tuli kotiin ja katselimme yhdessä elokuvan lost boys, joka oli varsinainen komedia (eli oikeasti kasari vampyyri kauhu? leffa). mamma tuli kotiin ja nauroi minun hiuksille ja sovimme, että hän saa sen mahonginpunaisen ja minä saan "kirkkaan"punaisen. täts it.