IRC-Galleria

Something-Wild

Something-Wild

Kaipaus on suuri, mutta sydän kovin pieni ♥
Medusa ♥

:sPerjantai 15.01.2010 22:33

Just hold me baby ♥

~Perjantai 15.01.2010 21:08

Tummenna, jos väite pitää paikkansa ja kursivoi jos se on siinä ja siinä.

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen kiusannut koulussani.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.

VIIMEISEN VUODEN (2009) AIKANA OLEN:

Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:

Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:

Ryypätä perseet olalle.
Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON:

Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona.

MINÄ OLEN:

Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Halukas tutustumaan uusiin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Nolannut itseni ihastukseni edessä.
Paennut lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Ollut poliisiautossa.
Jäänyt kiinni varastelusta.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Pelännyt sukulaista.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Pitänyt lintua sormella.
Tanssinut salsaa.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut nelosen oppilas.
Sairastanut astmaa.
Allerginen yli kuudelle asialle.

MINÄ OLEN:

Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut summerlandia.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistunut
...onnistunut.
Lyönyt/puristanut jotain perseelle.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Tehnyt spagaatin.
Valehdellut tässä gallupissa.

Oioi !Torstai 14.01.2010 21:50

Mä niiiin taas odotan ! 8)<3

Tiistai 12.01.2010 21:11

You and me, side by side

~Maanantai 11.01.2010 21:29

Katso vastattujen puheluiden kolmas soittaja.
01. Oletko pussannut tätä? - Joo, joskus.
02. Oletko iloinnut hänen kanssaan? - Onhan sitä joskus tullu.
03. Vietätkö hänen kanssa joulua? - Joo, joka joulu.
04. Toivoisitko, että voisit viettää hänen kanssaan joulua? - Kyllä
05. Haluaisitko hänet nyt viereesi? - No en oikeestaa.

Katso saapuneiden viestien kahdestoista viesti
01. Mikä on viestin kolmas sana? - Mm.
02. Muistatko hänet vielä haudassakin? - Kyllä mä luulen niin (:
03. Toivoisitko, että viestin lähettäjä soittaisi sinulle nyt? - No saa se mulle soitta, jos asiaa on :D
04. Haluaisitko toivottaa hänelle hyvää uuttavuotta? - Kyllä mä sille toivotin ! (:
05. Voisitko seurustella hänen kanssaan? - En.

Katso osoitekirjan viidestoista nimi.
01. Onko hän mies vai nainen? - Mies.
02. Haluaisitko seurustella hänen kanssaan? - Eeeen !
03. Toivotko, että hän suutelisi sinua huomenna? - EI KIITOS.
04. Oletko nähnyt henkilön tänään? - Eipä oo tullu nähtyy.
05. Haluaisitko elää hänen elämää? - En :O

Katso lähetettyjen viestien ensimmäinen viesti.
01. Miksi lähetit viestin hänelle? - Sen takia kun se kerto et jätti naisensa.
02. Olisitko halunnut sanoa saman asian jollekkin muulle henkilölle? - Haha :D
03. Onko henkilön perässä mitään merkkiä? - Ei oo.
04. Oletko vieraillut tämän henkilön luona? - Eipä oo tullu käytyä :D
05. Toivoisitko, että vielä joku päivä saisit silittää tämän henkilön kauluspaitoja? - En kyllä usko :D
06. Voisitko viettää joulun kyseisen henkilön kanssa ? - Een oikee usko (:

Katso saapuneitten viestien yhdeksäs viesti.
01. Voiko henkilöön luottaa? - Voi<3
02. Oletko koskaan kiusannut häntä? - Onhan sitä tullu hieman kiusattuu (;
03. Omistaako henkilö kissaa? - Ei, ainakan toistaseks.
04. Asuuko henkilö samalla paikkakunnalla, kuin sinä? - Ei asu (:
05. Haluatko joskus mennä henkilön kanssa lenkille? - Kyllähän me joskus voitas mennäkkin, kuhan se vaan joskus sais irrotettua ittensä wowista :D

~Sunnuntai 10.01.2010 14:30

Säännöt:
Tämä on vaikeampaa kuin luulisi!
Käytä kaikissa vastauksissa oman nimesi alkukirjainta. Kaiken pitää olla totta, ei mitään keksittyä. Jos henkilöllä ennen sinua on sama etunimen alkukirjain, sinun täytyy käyttää toisia vastauksia. Et voi käyttää samaa vastausta kahdesti, etkä omaa nimeäsi pojan/tytön nimi kysymyksissä.

1. Mikä on nimesi?: Janina
2. Neljä kirjaiminen sana: Jano
3. Tytön nimi: Jonna
4. Pojan nimi: Jonne
5. Ammatti: Jääkiekonpelaaja
6. Väri: Joulunpunainen
7. Jotain, johon voit pukeutua: Juoksukenkä
8. Ruoka: Juustomakaroonilaatikko
9. Jotain, joka löytyy kylpyhuoneestasi: ?
10. Paikka: Joensuu
11. Syy myöhästyä: Jumalaton krapula :D
12. Jotain, jota huudat: Jumalauta !
13. Elokuvan nimi: Juoksuhaudan tiellä
14. Jotain jota juot: Jouluolut
15. Musiikkiyhtye: @Junkmail
16. Eläin: Jänis
17. Kadunnimi: Järvenjärventie
18. Auton merkki: ?
19. Laulun nimi: Just stop
20. Aktiviteetti, joka vaatii enemmän kuin kaksi ihmistä: Juomapeli

Ajan kulutusta.Lauantai 09.01.2010 19:27

LAPSUUDEN PERHE:
1. Oletko ainoa lapsi?: En oo.
2. Nuorin perheestäsi?: Noup.. Vanhin.
3. Kenelle heistä puhuit viimeksi?: Äitille varmaan.
4. Soitit viimeksi heistä?: Äitelle.
5. Onko sinulla riitoja perheesi kanssa?: Kyl.
6. Onko perhe sinulle tärkeä?: Juups.

YSTÄVÄT:
7. Onko sinulla ystäviä?: Juu.
8. Onko sinulla yli 10 ystävää?: Ei oo niin paljoo :O
9. Kuka ystävistäsi soitti sinulle viimeksi?: Nahkis
10. Kenet ystävistäsi tapasit viimeksi?: Kristan
11. Onko parasta ystävää?: Kyl löytyy.
12. Asuuko joku ystäväsi eri paikkakunnalla kun sinä?: Kyllä asuu.
13. Asuuko joku ystäväsi eri maassa kun sinä?: Ei enään.
14. Onko sinulla riitoja ystäviesi kanssa tällä hetkellä?: Ei oo.
15. Oletko sinä koskaan halannut ystävääsi?: Haha, tietty oon !
16. Onko kaverit sinulle tärkeitä?: Kyl nekin on ihan.
17. Onko joku ystäväsi pettänyt sinut?: Kyl.

ULKONÄKÖ:
18. Minkä väriset hiukset sinulla on?: Nyt toistaseks on oranssit.
19. Minkä väriset silmät sinulla on?: Siniset.
20. Paljon haluaisit olla pitkä?: No sen verta ku oon.
21. Pyöreä/hoikka/päärynä/sopiva?: Sopiva.
22. Millainen tyyli sinulla on?: Ei mitenkää erikoinen.
23. T-paita vai toppi?: Toppi varmaa
24. Huppari vai trikoopaita?: Huppari.
25. Minkälaisia kenkiä pidät?: Sellasii.

NYT:
26. Mitkä sukat sinulla on nyt jalassa?: Sellaset ihanat mustat pörrösukat ♥
27. Sataako ulkona?: Ei sada.
28. Ketä ajattelet?: Mussua ♥
29. Onko tv auki?: Onhan se.
30. Onko hiuksesi harjatut?: Kyllä.

TÄNÄÄN:
31. Mitä teet nyt?: Dataan.
32. Mitä teet myöhemmin?: Emt, nukun ainakin.
33. Mitä sulla on päällä?: Housut ja paita.
34. Mitä olet syönyt tänään?: Ruokaa.
35. Mitä teet huomenna?: Emt.
36. Mitä teet kahdeksan päivän päästä?: En osaa sanoa vielä.
37. Tuletko isona lentäjäksi?: Eeei.
38. Miksi tulet isona?: Kätilöks.
39. Leivotko huomenna tai ylihuomenna?: Voi olla.

RAKKAUS:
40. Onko kukaan särkenyt sinun sydämen?: Kyl.
41. Oletko koskaan ihastunut ystävääsi?: Joo.
42. Oletko koskaan rakastanut / ihastunut jotain / johonkin, mutta et ole kertonut tälle?: Mmjoo.
43. Pelkäätkö sitoutumista?: En oikeestaan.
44. Oletko ihastunut?: Enempi :)
45. Ollut vankilassa?: Noup.
46. Rullalautaillut?: En.
47. Tuntenut syvää myötähäpeää?: Joskus.
48. Potkaissut jotakuta?: Joo.
49. Ollut tappelussa?: Emt.
50. Rikkonut pulloja?: Kyllä.
51. Ollut konsertissa?: Khyl.
52. Ollut ulkomailla?: En.
53. Ollut autokolarissa?: Joo.
58. Rikkonut lakia?: Kyllä.
59. Antanut rahaa kodittomille?: No en oo.
60. Itkenyt, että asiat ratkeisivat?: Joskus kyllä.
61. Suudellut ystäväsi siskoa tai veljeä?: En !
62. Suudellut siskon / veljesi ystävää?: En !:D
63. Oletko hyvä valokuvaamaan?: En usko :D
64. Käynyt Euroopan ulkopuolella?: Noup.
65. Nolostunut vanhempiesi takia?: Joo, joskus.
66. Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen?: Para aikaa ! ♥
67. Ollut rakastunut?: ♥
68. Menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin?: Hmm.. En oikeestaan.

VOISITKO KOSKAAN:
69. Ajaa päätäsi kaljuksi?: Miks en ?
70. Alkaa käyttämään huumeita?: Emt.
71. Tappaa?: Emt.
72. Karata kotoa ulkomaille?: En välttämättä ulkomaille.

SEKALAISET:
73. Missä olet tällä hetkellä?: Olohuonees.
74. Missä haluaisit olla?: Mussun luona ♥
76. Kaunein kuulemasi kappale?: Emt.
77. Paistaako ulkona aurinko?: Ei.
78. Lempikarkkisi?: Kaikki menee.
79. Kahvia?: Eeeei.
80. Teetä?: Kyl.
81. Kaakaota?: Juu.
82. Alkoholipitoisia juomia?: Harvemmin.
83. Oletko musikaalinen?: En todellakaan !
84. Shoppailetko?: Joskus.
85. Käytkö salilla?: Noups.
86. Oletko suomalainen?: Joo.
87. Kuinka monta autoa perheelläsi on parhaimmillaan ollut samaan aikaan?: Oisko ollu 4 ?
88. Oletko urheilullinen?: En tosiaan :D
89. Entä rusketutko kesällä helposti?: Jooo
90. Kenelle lähetit tekstiviestin viimeksi, koska?: Nahkikselle tos vähän aika sitten.
91. Kuka lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi, koska?: Nahkis tos vähä aika sit.
92. Haluaisitko olla joku muu?: En todellakaan.
93. Entä haluaisiko kukaan muu olla sinä?: En kuule usko :D
94. Paljonko kello on nyt?: 17.25
95. Mitä söit viimeksi?: Pitsaa.
96. Mitä odotat?: Varmaan sitä ku nään mussun ♥
97. Kuka on viimeksi liikuttanut sinua?: Mussu
98. Kuka on hämmästyttänyt sinut viimeksi?: Mussu
99. Kenen seurassa olet viimeksi nauranut?: Émt.
100. Suurin toiveesi?: Varmaankin oma perhe ♥

VITTUPerjantai 01.01.2010 02:25

Tää meni niinkun taas näin -.-

Tällästä tänään..Tiistai 22.12.2009 16:54

Vuosi on lopuillaan, joten kerrataanpa kuluneen vuoden '09
tapahtumia.


IHMISET
1. Kenen kanssa vietit aikaa eniten? > Nikon -.-
2. Keiden kanssa vuoden parhaat muistot? > Hannun kanssa ! :)
3. Tapasitko uusia ihmisiä? > Oi kyllä !
4. Riitelitkö usein? > Hmm.. Kyllä.
5. Rakastuitko? > Jotain sellasta ;)
6. Petyitkö ihmisiin? > KYLLÄ.
7. Olisitko halunnut viettää enemmän aikaa kenenkään kanssa? > Emt.
8. Suutelitko jotakin henkilöä? > Joooo<3

ITSE
1. Mitkä asiat vuodessa olivat tärkeitä? > Ainakin se että tapasin Hannun.
2. Oletko muuttunut jotenkin, miten? > Kyllä omasta mielestäni.. Ei sitä osaa selittää.
3. Haluaisitko muuttaa jotain? > Kyllä, jos vaan vois, mut se ei oo mahollista.
4. Oletko oppinut uutta? > Khyl.
5. Kadutko jotain? > Ikävä kyllä.
6. Olisitko jättänyt jotain tekemättä? > Nojöö.
7. Olisitko tahtonut tehdä jotain mitä et tehnyt? > Ei varmaankaan oo mitään sellasta.
8. Tahtoisitko elää jonkun päivän uudestaan? > Kyllä<3
9. Olisitko tahtonut jättää jonkun päivän elämättä? > Suurimman osan vuodesta kyllä

MUISTOJA
1. Matkustelitko? > En juurikaan.
2. Ulkomailla vai kotimaassa > Ihan tääl kotimaas.
3. Kävitkö festareilla? > Juups.
4. Jokin surullinen asia? > En halua mainita.
6. Miiteissä? > Nöu.
7. Rannalla? > Pari kertaa.
8. Parhaat muistot? > Nyt tää syksy/talvi :)
9. Oletko tyytyväinen tähän vuoteen? > Loppuvuoteen vaan.
10. Oliko paras kesä? > PASKIN.
11. ...Jos ei, miksi? > Miksköhä ?
12. Millainen tulee ensi vuodesta? > Toivottavasti superkiva !

SOSIAALISUUS
Onko sinulla seurustelukumppania? > Tavallaan :)
Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen? > Kyllä.
Onko sinulla monia hyviä ystäviä? > Pari löytyy..
Entä kavereita? > Juu.
Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria/ystävää > Kyllä.
Onko sinulla lemmikkejä? > Jyy.
Haluaisitko pikkuveljen tai -siskon? > Pikkusisko löytyy jo.
Oletko usein stressaantunut/jännittynyt jostain? > En nykyään.
Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi? > Kyl.
Tuntuuko usein, ettei enää jaksa? > Joskus.
Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä? > No kyl.

CRUSH
Oletko ihastunut? > OI KYLLÄ<3
Tietääkö ihastuksesi että tykkäät hänestä ? > No tietenkin :p
Mikä hänestä tekee niin ihanan ? > Se vaan on niin hassu ja mussu<3
Tiedätkö pitääkö hän sinusta? > Uskosin että jonkin verran.. :D
Milloin viimeksi ajattelit häntä ? > NYT.

FRIENDS
Onko sinulla sellaista ystävää, jolle voit kertoa kaikki huolesi? > On.
Omistatko parasta ystävää ? > Tavallaan.
Voisitko elää ilman ystäviä ? > En usko.
Oletko koskaan haukkunut kavereitasi päin naamaa? > Kyllä sitäkin.
Oletko tehnyt kavereidesi kanssa tyhmiä juttuja, joita olet jälkeenpäin katunut ? > Tottakai !
Kenen kanssa kavereistasi vietät eniten aikaa ? > Emt.

MILLOIN VIIMEKSI
Pesit hampaat? > Aamulla.
Halasit jotain? > Sunnuntaina.
Silitit jotain eläintä? > Hetki sitten.
Hämmennyit? > Tänään.
Poltit tupakkaa? > Eilen.
Surit? > Emt.
Itkit ilosta? > Varmaankin eilen.
Itkit jonkun eläimen takia? > En muista.

SEKALAISTA
Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi? > No ei laskenu :)
Kenen sängyssä nukuit viime yön? > Omassa.
Lempielokuva? > Varmaan se uus avatar ainaki ny :D
Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä? > Jotain 50e varmaankin..
Mitä et malta odottaa? > Sitä että nään mussun<3
Millon viimeksi näit äitiäsi? > Tossa se istuu vieressä :D
Mitä söit eilen illalla? > Nuuuuudeliiii.
Katso vasemmalle mitä näät? > Äiten :D
Minkä vaatteen lainasit viimeksi joltain? > Oisko ollu hupparia.. ?
Millä sivulla datailet useimmiten? > Galtsussa.
Onko sulla kasveja huoneessasi? > Ei oo.
Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä? > Kurkkuu ja päähän.
Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt? > Emt.. Joskus kolme viikkoo sitten :O

TÄNÄÄN
Mitä teet nyt? > Tätä kyselyy tietty tumpelo !
Mitä teet myöhemmin? > Meen käymään kaupassa.
Mitä olet tehnyt tänään? > Kävin hakeen todistuksen ja ollu koneella.
Mitä sulla on päällä? > Tennissukat, lämpösukat, pikkarit, farkut, ritsikat, toppi ja huppari. Ootko ny tyytyväine ?
Mitä olet syönyt tänään? > Hesemoskaaaaaaaaaaa.
Millainen päivä huomenna? > Emt.
Mitä suunnitelmia huomiseksi? > Ei oo.
Mistä et pidä huomisessa? > Siittä että sitten huomenna on joulu.