IRC-Galleria

-Tiistai 27.12.2011 15:30

VUONNA 2011 OLEN...
[x] ihastunut
[x] seurustellut
[x] eronnut
[x] saanut paljon uusia kavereita
[x] ollut aivan maassa
[x] ... ja sitten taas taivaissa
[ ] tutustunut erääseen ihmiseen, johon tutustuminen näin jälkeen päin oli suuri virhe
[x] riidellyt pahasti kaverin kanssa
[x] vaihtanut kaveriporukkaa
[x] mennyt uuteen kouluun
[x] muuttanut kotoa
[ ] saanut kokeesta 4
[ ] saanut kokeesta 10
[ ] kieriskellyt lumihangessa
[x] laulanut suihkussa
[x] laulanut karaokea laivalla/baarissa tmv
[x] matkustanut yksin junalla tai lentokoneella
[x] tehnyt jotain niin noloa etten haluaisi edes muistella sitä
[x] valvonut koko yön
[ ] ollut häissä
[ ] ollut hautajaisissa
[x] ollut ulkomailla
[x] ollut kuumeessa
[ ] ollut sairaalassa
[x] ollut hammaslääkärissä
[x] ollut baarissa
[x] katsonut Titanicin
[x] ... ja itkenyt sitä katsoessa hillittömästi
[x] käynyt elokuvissa
[?] nukkunut teltassa

RASTITA
[ ] vuonna 2012 aion viettää enemmän aikaa perheen kanssa
[x] vuonna 2012 aion viettää enemmän aikaa kavereiden kanssa
[x] kesästä 2012 tulee parempi kuin 2011
[x] teen jotakin, mitä en tehnyt 2011 vuonna
[x] elämässäni on tiedossa isoja muutoksia 2012
[ ] alkoholin käyttöni pysyy samana 2012
[x] alkoholin käyttöni lisääntyy 2012
[ ] alkoholin käyttöni vähentyy 2012
[ ] tupakoin....
[ ] .... mutta aion lopettaa 2012

-Tiistai 27.12.2011 04:24

Lihavoi väitteet jotka pitävät paikkansa

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.
VIIMEISEN VUODEN AIKANA OLEN:
Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Ex-tyttö - tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
Ryypätä perseet olalle.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON:
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona.

MINÄ OLEN:
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Tehnyt novelleja.
Voittanut juoksukilpailun
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Ollut kiusattu.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Paennut lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Ollut poliisiautossa.
Jäänyt kiinni varastamisesta.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Tanssinut salsaa.
Pelännyt sukulaista.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa
.Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.
Ollut nelosen oppilas.
Sairastanut astmaa.
Allerginen yli kuudelle asialle.
OMISTAN:
Auton
Kännykän
Kameran
Tietokoneen
Napakorun
Lemmikin
Internetin
Kodin
Huoneen
Pehmoleluja
Cd-soittimen
Yli 20 cd-levyä
Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Koulurepun
Penaalin

HALUAISIN:
Jäätelöä
Karkkia
Rahaa
Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata
Kalaa
Lihaa
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita
Kameran
Pankkitilin

MINÄ OLEN:
Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of Bodomin keikalla.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut.
Lyönyt/puristanut jotain perseestä.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla vahingossa.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.
ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
tehnyt spagaatin.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä

-Tiistai 27.12.2011 03:23

-Tiistai 27.12.2011 03:07

TEE TÄMÄ TAI UUSIVUOSI KUSEE
Missä pussasit jotakin ihmistä viimeksi ? - nurkalla :D
Onko sinulla paljon rahaa? - ei
Käytkö facebookissa? - juu
Kadutko tällä hetkellä jotain mitä olet sanonut? - no eenn todellakaa
Mikä oli tämän päivän kohokohta? - ööm :D
Viimeisin mokailusi? - ..
Oletko onnellinen? - oon (:
Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - tottakai
Missä olet tällä hetkellä? - kotona
Oletko rakastunut ensisilmäyksellä? - joo
Oletko valvonut koko yön? - juu
Rakastatko ketään eri sukupuolta olevaa ihmistä? -joo tietyy rakastan
Entä vihaatko ketään? - vihaan
Oletko katunut tekojasi? - olen
Onko joku särkenyt sydämesi? - on
Sano kolme tavaraa mitä näät sinun vasemmalla puolella? - rikkakihveli, puulaatikko, seinä
Ikävöitkö ketään? - joo
Henkilö joka piti viimeksi sinua kädestä kiinni? -..
Pitääkö kukaan sinusta? - eiköhän
Pidätkö koulusta? - no joskus
Minkälaiset hiukset sinulla on? -en tiiä.
Tykkäätkö kauhuelokuvista? - jooo<33
Minkä värinen paita sinulla on nyt? - tällänen jännä
Missä asut? - kotona :D
OLETKO VIIME KUUKAUDEN AIKANA
Ollut kuumeessa? - joo
Juonut alkoholia? - juu
Nauranut niin, että silmistä tulee vettä? - juu
Nauranut niin, että vatsalihaksiin sattuu? - jep.
Ostanut karkkia? - juu
Syönyt jätskiä? - en
Nolannut itsesi? - no en viel :D
Tehnyt jotain typerää? - jep
Ollut todella iloinen? - jooo !
IHMISISTÄ
Kuka puhui sinulle viimeksi kasvotusten? - pasi :D
Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? - ööm
Keneen ärsyynnyt useimmiten? - ööää
Ketä kaveria ikävöit eniten tällä hetkellä? - eemmätiiä
RAKKAUS
Oletko ihastunut tällä hetkellä? - juu u
Onko kukaan ihastunut sinuun tällä hetkellä? - juu
Voisitko mennä naimisiin rahasta? - en
Onko rakkauselämäsi vilkasta? - häh
Pitkä suhde, vai monta lyhyttä? - pitkä
Onko romantiikka tärkeää suhteessa? - on se välil
KAHDEN VIIKON SISÄLLÄ, OLETKO
halannut? - olen
ollut koulussa - en
soittanut jollekkin? - joo
itkenyt? - joo
nauranut? - jooo
urheillut? - juu
EILEN
halasitko eilen ketään? - joo
oliko hyvä päivä? - iha jees
mitä odotat tällä hetkellä eniten? - en tiiä
monetko kengät omistat? - muutamat

-Maanantai 26.12.2011 00:24

•NIMI- sonja maarit anniina
•SYNTYMÄPÄIVÄ - 11.09
•HARRASTUKSIA -tanssi
•LEMPIVÄRI - Musta,siniinen, violetti
•LEMPIBÄNDI - esmi. amorphis, nightwish
•MIKÄ BIISI SOI - ei mikään
•MITÄ TEET - dataan
•MITÄ SINULLA PÄÄLLÄ -farkut ja paita
•MITKÄ FIILIKSET - mukava
•SINKKU VAI VARATTU -varattu
•OLETKO IHASTUNUT - kyll
•OLISITKO VALMIS KUOLEMAAN JONKUN PUOLESTA - joo
•USKOTKO RAKKAUTEEN - kyllä
•ONKO SINULLA KAVEREITA - on :)
•ENTÄ PARASTAYSTÄVÄÄ - On monta
•MITÄ TEETTE YSTÄVIESI KANSSA - kaikkee kivaa.
•SHOPPAILETTEKO - joo (:
•LUOTATKO KAVEREIHISI:joo
•IKÄVÖITKÖ HEITÄ - jep
•ONKO SINULLA MENNYT KAVERISUHTEITA POIKKI - on
•OLISITKO VALMIS LUOPUMAAN FRENDEISTÄSI RAHASTA -en

HUOMENNA

•MITÄ TEET HUOMENNA - kaverilla ja sit kotiin
•MITÄ SYÖT - ruokaa
•NÄÄTKÖ YSTÄVIÄSI - jep

•OLETKO KOTONA: en
•VALVOTKO - joo
•OSTATKO JOTAIN - en
•ODOTATKO HUOMISTA - joo

ULKONÄÖSTÄ:

kuinka pitkä olet? - noin 167
minkälaiset hiukset sinulla on? - no sellaset hiukset
minkä väriset silmät? - sellaset
käytätkö talvisin pipoa?- välil
onko ulkonäköäsi kehuttu? - kyllä

PUHELIMESTA:

minkä puhelimen omistat? - nokia
onko sinulla saldorajaa? - ei
kuinka monta numeroa puhelinluettelostasi löytyy? - 127
pystyykö puhelimellasi kuuntelemaan musiikkia? - joo
entä ottamaan kuvia? - joo
hajotatko tai hävitätkö usein puhelimesi? - en
soitatko vai tekstaatko? - kumpaaki
viimeisin puhelu, keneltä? - venlalle
viimeisin tekstiviesti, keneltä -en muista
minkä värinen puhelimesi on? - valkonen ja sininen takakansi

SUHTEISTA:

seurusteletko, oletko sinkku vai jotain siltä väliltä? - seurustelen
mikä on tärkeintä seurustelusuhteessa? - no esim.rehellisyys & luottamus on niit muitki mut en jaksa laittaa kaikkii
onko ikä vaan numeroita, vai vaikuttaako se suhteeseen? - numero mutta jos on joku tyylii 10 vuot ikä eroo niii on sit sil välii
haluaisitko joskus naimisiin, tai oletko naimisissa? - haluisin :):):)
haluatko joskus lapsia, tai onko sinulla lapsia? - haluisin 2
onko sinulla sisaruksia? - joo

MUUTA:

Seuraava suudelmasi? - en tiiä
Mitä biisiä kuuntelet? - en mitään
Miten myöhään valvot arkisin? - en tiiä
Koska menet mieluummin suihkuun, aamulla vai illalla? - illalla
Haluaisitko lävistyksiä? Mihin? - on jo lävistyksiä
Katso ulos ikkunasta, mitä näet? - pimeetä
Minkä värinen paita on päälläsi? - musta
Oletko tänään yksin kotona? - en
Millainen olosi oli eilen illalla? - iloinen :)::)

-Keskiviikko 21.12.2011 17:11

First Things...
° Ensimmäinen nimesi? - sonja
° Ensimmäinen paras ystävä? - jenna
° Ensimmäinen harrastus? - tanssi
° Ensimmäinen kappale jonka kuuntelit tänää ? - en muista
° Ensimmäinen asia jolle nauroit tänään? -ööm
° Viimeisin itkusi? - eilen :D
° Viimeisin kappale joka soi ? - Artificial Heart - City Of Lights
° Viimeisin ostos ? - ööm
° Viimeisin henkilö jonka näit? - tommin
° Viimeisin naurunaiheesi? - ööm

When...
° Milloin viimeksi nukuit jonkun vieressä? - en muista
° Milloin viimeksi joit alkoholia ? - sunnuntaina :DD
° Milloin oli elämäsi paras päivä? -ööm
° Millon haluaisit muuttaa omillesi? - en tiiä.

Who...
° Kuka on saanut sinut onnelliseksi viimeksi? - kaverit ja poikystävä
° Ketä haluaisit halata nyt? - vaikka ketä
° Kuka on se henkilö, kenelle kerrot murheesi? - aika monelle.
° Kuka osaa lohduttaa parhaiten? - venla :D
° Kuka kutitti sinua viimeksi? - tommi
° Ketä poikaa halasit viimeksi? - tommia :D
° Ketä tyttöä halasit viimeksi ? - en muista
° Kaipaatko tällähetkellä ketään, ketä? - jooo tietenkin<3
° Kuka tuntee sinut parhaiten? - venla ehkä :D tai en tiiä
° Kenen kanssa naurat eniten ? - venlan
° Kuka sanoi sinulle viimeks jotain mukavaa? - tino <3
° Kellä / Keillä on söpöin hymy jonka olet nähnyt ? - ööm.. aika monella mutta eniten tinolla<33
° Ketä kadehdit? - no en sillee ketää mut sillee joitai

-Keskiviikko 21.12.2011 17:02

Heitäs sydän tähän, jos haluut omistuksen mun profiilikuvaa :)

-Keskiviikko 21.12.2011 16:50

Vuosi päättyy pian, lihavoi kohdat jotka pitävät paikkaansa tässä vaiheessa vuotta 2011

x saanut uusia ystäviä.
x nukkunut 10 tuntia putkeen.
x polttanut tupakkaa.
x valvonut koko yön.
x matkustellut.
x ollut kipeä.
x saanut lävistyksiä.
x mennyt pummilla junalla.
x puhunut tunnin puhelimessa.
x maannut keskellä tietä.
x polttanut sikaria.
x juonut kahvia.
x...alkoholia
x viettänyt synttärisi.
x ottanut tatuoinnin.
x ihastunut.
x saanut jonkun puhelinnumeron.
x saanut uuden puhelimen.
x menettänyt läheisen.
x halannut vastakkaista sukupuolta.
x matkustanut junalla.
x seonnut johonkin artistiin.
x shoppaillut yli satasella. ?
x ollut baarissa.
x ollut hammaslääkärissä.
x vihannut jotakuta.
x itkenyt jonkun takia.
x nukkunut vastakkaista sukupuolta olevan vieressä.
x kuunnellut musiikkia
x katsellut elokuvan.
x tehnyt jotain mitä et ole ennen tehnyt.
x katsellut jalkapallomatsin.
x jääkiekkomatsin.
x ollut koneella koko yön.
x valehdellut vanhemmillesi.
x ollut kaverilla yötä.
x ollut kaverilla monta yötä peräkkäin.
x ollut maauimalassa.
x tilannut lehteä.
x katsellut k-18 leffan.
x tehnyt jotain vanhemmiltasi salaa.
x rakastunut.
x ollut erittäin iloinen.
x tanssinut vastakkaisen sukupuolen kanssa.
x pelännyt henkesi edestä.
x mesettänyt.
x laittanut jollekin sivustolle kuvia.
x rekisteröitynyt jollekin nettisivulle. ?
x matkustanut bussilla.
x..lentokoneella.
x..autolla.
x..junalla.
x ..laivalla.
x ollut ulkomailla.
x soittanut pilapuheluita
x tilannut netistä jotakin.. ?
x ladannut netistä jotakin.
x käynyt leffassa.
x seurannut jotakin TV-sarjaa.
x syönyt kakkua.
x ollut riparilla.
x käynyt hesessä.
x ..mäkissä.
x ..muussa pikaruokalassa.
x .. ruokakaupassa.
x ..vaatekaupassa.
x ..jossain muussa kaupassa.
x nähnyt onnettomuuden.
x kompastunut.
x liukastunut.
x murtanut jotain ruumiistani.
x oppinut jotakin uutta.
x nolannut itseni.
x..monta kertaa.
x tylsistynyt.
x nauranut.
x..itsekseen.
x..huonolle jutulle.
x itkenyt.
x..muiden nähden.
x vihannut.
x pelännyt.
x tappanut.
x yrittänyt tappaa jonkun.
x kuristanut.
x puukottanut.
x raiskannut.
x muuttanut kotoa pois.
x nukahtanut tunnille koulussa.
x riidellyt kaverini kanssa.
x Katkaissut välini johonkin kaveriin.
x..sukulaiseen
x pilannut jotakin.
x rikkonut jotakin.
x odottanut joulua.
x odottanut uutta vuotta.
x toivonut, että tämä vuosi olisi jo ohi

-Lauantai 17.12.2011 22:49

olen niin monta viikkoa laihdutuksella ku tähän tulee sydäntä .

-Lauantai 10.12.2011 01:59

►Myönnä, mitä näistä olet tehnyt:
[ ] oksentanut humalatilassa
[x] maistanut tupakkaa
[x] polttanut vakituisesti
[x] käynyt pomppulinnassa, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] käynyt pallomeressä, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] liftannut tuntemattoman kyytiin
[ ] kiusannut vakavissasi
[x] saanut jonkun sanoillasi itkemään
[x] huutanut jollekin niin kovaa, kuin kurkustasi lähtee
►Mitä näistä teet joka päivä:
[x] laulat
[x] pidät hauskaa
[ ] tapaat ystäviäsi
[ ] opiskelet
[ ] teet töitä
[x] kuuntelet musiikkia
[x] katsot televisiota
[x] laittaudut peilin edessä
[x] tanssahtelet
[ ] kiukkuat
[x] naurat
[ ] käyttäydyt hyvin
[ ] autat apua tarvitsevaa, jos se kohdalle sattuu
[x] luet
[x] käyt galleriassa/ii2
[x] ajattelet ja ikävöit ystävää/ystäviä
[ ] valehtelet
►Mitkä seuraavista kuvaa sinua parhaiten:
[ ] kostonhaluinen
[ ] ilkeä
[ ] siisti
[ ] itsekäs
[/] sohvaperuna
[/] kiltti
[/] epätoivoinen
[/] yksinäinen
[/] onnekas
[/] erilainen
[/] ahkera
[/] auttavainen
►Mitä seuraavista haluaisit:
[ ] päästä bb-taloon
[x] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[x] matkustaa maailman ympäri
[ ] syödä puuroa
[ ] tehdä lumiukon
[x] käpertyä peiton alle
[x] juoda pääsi täyteen
[x] syödä mustikoita
►Olen:
[x] Ratsastanut kamelilla
[x] Harjannut kissaa
[ ] Ollut jälki-istunnossa
[x] Lyönyt kaveria
[x] Halannut naapuria
[x] Juonut shampanjaa
[ ] Heittänyt television ikkunasta
[x] Yöpynyt hotellissa
[ ] Käynyt Amerikassa
[ ] Käynyt Puuhamaassa
[ ] Polskutellut Serenassa
[ ] Ollut musiikkivideossa
[ ] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x] valvonut koko yön
[x] Sanonut "rakastan sinua"
[ ] Stripannut
[ ] Ollut rippileirillä
[x] Nukkunut villasukat jalassa
[x] Mokannut kotitalouden tunnilla
[x] Tehnyt yli 80 e kännykkälaskun
[ ] Leikannut koiran kynsiä
[x] Ollut päivän syömättä mitään
[/] Yrittänyt iskeä itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä ja onnistunut
[x] Soittanut pilapuhelua
[ ] Ollut Ankkarockissa
[x] Ollut moottoripyörän kyydissä
[x] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ] Soittanut seksilinjalle
[x] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[x] Kuunnellut klassista musiikkia
[ ] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x] Nielaissut jääpalan
[ ] Haukkunut hevareita
[x] Soittanut väärään numeroon
[ ] Oksentanut ruusupuskaan
[ ] Vilautellut julkisilla paikoilla
[ ] Halannut julkkista
[x] Itkenyt ilman mitään syytä
[x] Ollut järjestämässä discoa
[x] Matkustanut peräkontissa
[x] Siivonnut lattialta oksennusta
[x] Kävellyt yli 10cm koroilla
[x] Karannut kotoa
[x] Saanut 4-5 kokeesta
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[x] Pelännyt hämähäkkejä
[x] Ollut puolukassa
[x] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule
[x] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[ ] Ajanut mopolla ojaan
[x] Käynyt navetassa
[x :D] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ] Hävittänyt laukun Linnanmäellä
[ ] Koulussa tiputtanut terveyssidettä lattialle
[x] Laulanut mikrofoniin
[ ] Astunut lehmän paskaan
[x] Ajatellut itsemurhaa
[x] Tykännyt The Rasmuksesta
[ ] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x] Juonut Hyla-maitoa
[x] Hengittänyt heliumia
[x] Käyttänyt ripsentaivutinta
[ ] Koskettanut käärmettä
[x] Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ] Uinut avannossa
[x] Ollut lempiartistini keikalla
[ ] Harrastanut balettia
[x] Löytänyt kadulta rahaa
[x] Värjännyt hiukseni
[x] Lintsannut
[x] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] Lukenut Raamattua
[ ] harrastanut itsepuolustusta
[ ] Pyörtynyt
[x] Haaveillut näyttelijän urasta
[x] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] Tuntenut itseni yksinäiseksi
[x] Tehnyt kurkkunaamion kasvoillesi
[ ] Harrastanut näyttelemistä
[x] Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] Eksynyt
[/] Saanut paniikkikohtauksen
[ ] Laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] Soittanut/laulanut bändissä
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut mopoa/skootteria
[x] Nukahtanut koulussa tunnille
[x] Saanut aivotärähdyksen
[x] Luntannut kokeessa
[ ] Saanut murtuman
[x] Antanut rahaa katusoittajalle
[ ] Käynyt Irlannissa
[ ] Käynyt Ukrainassa
[x] Käynyt Ruotsissa
[x] Pelannut twisteriä
[x] Hukannut kirjastonkirjan
[ ] Ollut galleriassa/ii2 päivän kuvana
[ ] Ollut sairaalassa yötä
[ ] Ollut Lapissa
[x] Ollut lehdessä
[ ] Ollut tappelussa
[x] Lukenut kirjan ruotsiksi
[x] Leikkinyt pikkuautoilla
[ ] Syönyt viimeisen tunnin sisällä
[x] Kuvitellut olevani kala
[x] Teipannut suuni kiinni
[x] Palauttanut kokeen melkein tyhjänä
[x] Pessyt hampaani joka ilta
►Minulla on:
[x] ainakin yksi kenkäpari
[ ] monta tyynyä
[ ] siniset verhot
[x] sotkuinen pöytä
[x] yksi siisti pöytä
[x] mp3 soitin
[x] hiusharja
[x] roskia
[x] tyhjä karkkipussi
[x] limupullo
[x] ripsiväri
[x] kajaali
[x] kirjoja
[ ] Raamattu
[x] huulikiilto
[ ] suuri nallepehmolelu
[x] paljon pehmoleluja
[x] laukkuja
[x] koriste-esineitä
[x] tietokone
[ ] dvd-soitin
[x] dvd-levyjä
[x] cd:itä
[x] kännykkä
[x] luomivärejä
►Tahdon:
[x] matkustaa Australiaan
[ ] pelata jotain peliä
[x] mennä vessaan
[/] muuttaa
[ ] käärmeen
[ ] kirppuja
[ ] kouluun
[x] ulos
[x] kavereita
[x] ystäviä
[x] huutaa
[x] itkeä
[x] nauraa
[ ] katsella ulos