IRC-Galleria

!Tiistai 03.04.2012 20:05

TUMMENNA KOHDAT JOTKA OVAT TOTTA,
JA KURSIVOI KOHDAT JOTKA OVAT AINAKIN OSITTAIN TOTTA

- ULKONÄKÖ
minulla on pahasti rohtuneet huulet
minulla on siniset silmät
minulla on mustat hiukset
hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
minulla on useita korvalävistyksiä
pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
minulla on pitkät etuhiukset
minulla on paljon arpia käsissä
ulkonäköäni on kehuttu
oikea hiusvärini on blondi

- LUONNE
olen ailahtelevainen
olen aamuisin yleensä äreä
olen hyvin masentunut juuri nyt joskaan en näytä sitä
vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon etten siksi elä täysillä
haaveilen paljon
nauran helposti
saan ihmiset nauramaan
nautin positiivisesta huomiosta
suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
kadehdin laihoja ihmisiä
osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin

- VIHANKOHTEET
wannabe-ihmiset
pissikset
liian pirteät
urputtavat ihmiset
aamuherätykset

- RAKKAUS
olen käynyt lempibändini keikalla
olen tällä hetkellä ihastunut / rakastunut
piilottelen usein ihastumistani
olen seurustellut omaa sukupuolta olevan kanssa
olen sutannut vihon sivulle sydämiä ja leijunut pilvissä

- TUNNUSTAN ETTÄ OLEN
luntannut kokeessa
ajanut mopolla/autolla/mönkijällä ilman korttia
katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
kiroillut vanhempieni kuullen
saanut arestia
kävellyt päin seinää
kiusannut tarkoituksella
tappanut eläimen
soutanut veneellä
vittuillut
nukahtanut kirkossa
nukahtanut tunnilla
polttanut tupakkaa
valehdellut

SURU & HENKINEN TUSKA
itkenyt riidellessäsi jonkun kanssa
itkenyt silmäsi turvoksiin
itkenyt pääsi kipeäksi
halunnut vahingoittaa itseäsi
tuntenut oikeasti henkistä tuskaa
itkenyt kahtena päivänä peräkkäin saman asian takia
itkenyt viikon putkeen
kärsinyt jonkun ihmisen takia hyvin paljon

- VIHA
inhonnut jotakuta
vihannut jotakuta
oikeasti vihannut jotakuta sydämesi pohjasta
haukkunut jotain päin naamaa
hakannut jonkun sairaalakuntoon
pettynyt johonkin ihmiseen
tuntenut vihaa jonkun toisen puolesta
halunnut kostaa
itkenyt vihasta

-RAKKAUS
rakastanut jotain koko sydämestäsi
rakastanut eläintä
itkenyt rakkaudesta/välittämisestä
menettänyt sinulle tärkeän ihmisen
kokenut pieniä sydänsuruja
kokenut isoja ja kamalia sydänsuruja
ja itkenyt niiden takia
ajatellut, ettet pääse ikinä jonkun henkilön yli

!Tiistai 03.04.2012 18:09


Päivä 15: laulu jossa on hieno musiikkivideo






Päivä 16: laulu jota mahdollisesti olet kuunnellut tänään
Päivä 17: laulu minkä tahdissa olisi hyvä lenkkeillä
Päivä 18: laulu mikä muistuttaa sinusta
Päivä 19: laulu mikä muistuttaa parhaasta kaveristasi
Päivä 20: laulu missä on kivat sanat
Päivä 21: laulu mitä ilman et pärjäisi
Päivä 22: laulu jonka esittää joku suomalainen
Päivä 23: laulu josta tulee mieleen joku tietty muisto
Päivä 24: laulu mistä kaverisikin pitävät
Päivä 25: laulu mikä kuvaa parasta kaveriasi
Päivä 26: laulu mihin rakastuit ensimmäisellä kuuntelukerralla
Päivä 27: laulu mitä et koskaan unohda
Päivä 28: laulu minkä sanat haluaisit oppia ulkoota
Päivä 29: laulu mitä haluaisit kuulla baareissa
Päivä 30: laulu minkä esittää joku ruotsalainen

-Tiistai 03.04.2012 17:51

TÄYSIN REHELLISESTI
Tietääkö ihastuksesi että tykkäät hänestä ? - luulis tietävän.
Milloin näet hänet seuraavaksi ? - viikonloppuna
Onko sinulla sellaista ystävää / kaveria, jolle voit kertoa kaikki huolesi ? - juuu.
Riiteletkö usein ystäviesi kanssa ? - emmä.
Voisitko elää ilman ystäviä ? - een.
Onko sinulla veljiä ? - on yks
Entä siskoja ? - ei
Oletko onnellinen ? - no jooo
Entä surullinen ? - ehkä vähä.
Missä kuussa olet syntynyt ? - syys.
Oletko allerginen jollekkin ? - joo
Kiroiletko paljon ? - emmä.
Entä mikä on lempiaineesi ? - ei oo sellasta

WHY
miksi olit viimeksi surullinen? - koska ikävä.
miksi teet tätä testiä? - koska tylsää.

WHEN
milloin viimeksi nauroit ja miksi? - tänään en muista
milloin olit viimeksi autossa? -tänään
milloin olet viimeksi syönyt leipää? - eilen ?
milloin olet viimeksi opiskellut kunnolla? - viimevuonna..?
milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - ööm?

THE LATEST
viimeisin pitkä automatka? - en jaksa ajatella.
viimeisin nähty elokuva? - en muista
viimeisin soitettu biisi? - joku

LOVE
haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - jooooo♥
mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu ja kuka sanoi? - hmmm ;)

WHO
kuka nukkui viimeksi vieressäsi? - jade ja jedina
kuka puhui kanssasi viimeksi puhelimessa? - valtteri
kuka nauroi viimeksi kanssasi? - pasi
kuka viimeksi puri sinua? - otto.
kuka viimeksi halasi sinua? - iskä

THIS WEEK
onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - jep.
oletko ikävöinyt jotain kovasti - juuuu♥
mitä olet ostanut viikon sisällä? - ööm
oksentanut? - ehen.
soittanut jollekkin? - juu.

LOVE AGAIN
oletko sinkku? - en.
miksi näin? - hmmmh.
onko joku ihastunut sinuun? - jospa.
onko kukaan saanut sinulta "jalat alta"? - jjooo!

RANDOM
oletko toivoton romantikko? - kaimmä joskus :d
haluatko isona naimisiin? - entiiä.
onko miehet vastaus kun vituttaa? - joskus.

FRIENDS
onko sinulla paljon kavereita vastakkaisesta sukupuolesta? - onkkai nuita.
kuka oli ensimmäinen hyvä kaverisi? - öömm enpäs kerro :D
vietätkö paljon aikaa ystäviesi kanssa? - riippu
kenet ystävistäsi ottaisit mukaan autiolle saarelle? - en tiiä

LIFE
haluaisitko halata jotain tiettyä henkilöä juuri nyt? - jooojooo.
onko kyseinen henkilö vastakkaista sukupuolta? - kyllävain.
onko huoneesi seinillä julisteita? - jees.

ONKO SINULLA TAPANA
ilkeillä ihmisille muuten vain? - jep!
ajatella mitä muut sinusta ajattelevat? - kyllä mää nyt joskus aattelen että mitä muut aattellee, mutta oikeestaan mua ei kiinosta mitä muut aattellee.
kopioida ystäviäsi? - ei
rakastua vääriin tyyppeihin? - joskus on käyny niinki.
suuttua helposti? - joskus.
myöskin leppyä helposti? - joo
itkeä muuten vain ilman syytä? - nojuu.
itkeä kun on vaikeaa? - yapyap.
nauraa omille jutuillesi? - joooo XD
höpöttää mitä sylki suuhun tuo? - ööm :D
Päivä 14: laulu mikä on soittoäänesi



Päivä 15: laulu jossa on hieno musiikkivideo
Päivä 16: laulu jota mahdollisesti olet kuunnellut tänään
Päivä 17: laulu minkä tahdissa olisi hyvä lenkkeillä
Päivä 18: laulu mikä muistuttaa sinusta
Päivä 19: laulu mikä muistuttaa parhaasta kaveristasi
Päivä 20: laulu missä on kivat sanat
Päivä 21: laulu mitä ilman et pärjäisi
Päivä 22: laulu jonka esittää joku suomalainen
Päivä 23: laulu josta tulee mieleen joku tietty muisto
Päivä 24: laulu mistä kaverisikin pitävät
Päivä 25: laulu mikä kuvaa parasta kaveriasi
Päivä 26: laulu mihin rakastuit ensimmäisellä kuuntelukerralla
Päivä 27: laulu mitä et koskaan unohda
Päivä 28: laulu minkä sanat haluaisit oppia ulkoota
Päivä 29: laulu mitä haluaisit kuulla baareissa
Päivä 30: laulu minkä esittää joku ruotsalainen

-Maanantai 02.04.2012 15:12

TEE TÄMÄ TAI KESÄSI '12 KUSEE

missä pussasit jotakin ihmistä viimeksi ? - kotona
Onko sinulla paljon rahaa ? - ei oo :D
Käytkö facebookissa? - Jooh
Kadutko tällä hetkellä jotain mitä olet sanonut ? - een.
Mikä oli tämän päivän kohokohta? - emt:o
Viimeisin mokailusi ? - en tiiä
Oletko onnellinen ? - jjooo
Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan ? - Todellakin:)
Oletko ovela ? - mm:DD
Mieluisin tv-ohjelma ? - Salkkarit
Mitä kuuluu ? - Iha ooookoooo
Oletko valvonut koko yön ? - Ooon
Entä vihaatko ketään ? - Kyllä!
Oletko katunut tekojasi ? - Jtn joo
Onko joku särkenyt sydämesi ? - no sillon joskus.
Sano kolme tavaraa mitä näät sinun vasemmalla puolellasi? - ovi, kahva, rahapussi :D
Oletko koskaan ihastunut varattuihin ? - Ooon
Seurustelisitko 5 vuotta vanhemman kanssa ? - en tiiä.
Ikävöitkö ketään ? - Mm:(
Miksi olit viimeksi surullinen ? - oli ikävä
Henkilö joka piti viimeksi sinua kädestä kiinni ? -ööm se tais olla gia :D
Pitääkö kukaan sinusta ? - jooooh

Seuraelämä

☆ Mitä mies-elämääsi kuuluu? - Hyvää:D
☆ Voisitko seurustella jonkun kanssa? - Seurustelen jo
☆ Onko parempi, että tunnet henkilön jonka kanssa aloitat seurustelun? - No on
☆ Onko joku ihastunut sinuun ? -jaah
☆ Suutelisitko henkilöä, jota ajattelit viimeksi? - Suutelisin
☆ Luotatko helposti ihmisiin? - riippuu
☆ Voitko sanoa 110% varmuudella, ettei hyvä ystäväsi kerro asioitasi eteenpäin? - jooo
☆ Onko sinulla parasta ystävää? - monta<3
☆ Onko sinulla koulussa hyviä ystäviä, joille voit uskoutua?- on
☆ Riiteletkö usein ystäviesi kanssa? - Een
☆ Kenelle ystävällesi suutuit viimeksi? - enpä muista:D
☆ Mitä teet parin tunnin päästä? - en tiiä
☆ Mitä teet vielä tänään? ööm :D ?
☆ Antaisitko toisen mahdollisuuden ihmiselle, joka on pettänyt luottamuksesi? - entiiä ;o riippuu
☆ Uskotko ihmisiä kun he sanovat, että asioiden on tarkoitus tapahtua? - Eeen?
☆ Toivoisitko, että elämäsi olisi erilaista kuin nyt? - kyll joskus
☆ Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? - En muista ketä ajattelin:D
☆ Kenestä henkilöstä näet useimmiten unta? - en tiiä
☆ Onko sinulla seurustelukumppania? - Onon(:
☆ Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi? - Jooo
☆ Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä? - No kyllä kaai:D
☆ Mikä biisi soi? - ei mikkään
☆ Mitä ajattelet? - rakasta
☆ Mitä sinulla on päälläsi? - Vaatteet

Millon viimeksi..

☆ Joit alkoholia? - viikonloppuna
☆ Söit pitsaa? - viikonloppuna
☆ Oksensit? - joskus pienen
☆ Suutuit ihan tosissasi? -ööm en tiiä
☆ Nauroit niin, että meinasit tukehtua? - ööm torstaina :D
☆ Sait kokeesta kiitettävän? - en muista
☆ Ikävöit jotain ihmistä liikaa? - koko ajan<3
☆ Itkit? - perjantaina
☆ Nauroit? - eilen :D
☆ Olit hautajaisissa? - en muista
☆ Olit ristiäisissä? - en muista
☆ Kuka puhui sinulle viimeksis ? - iskä
☆ Kuka soitti sinulle viimeksi? - susanna
☆ Kenelle soitit viimeksi? - gialle
☆ Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? - öömm?
☆ Keneen ärsyynnyt useimmiten? - yhteen vaa...-.-
☆ Kenelle viimeksi kerroit murheistasi? - jassulle
☆ Ketä kaveria ikävöit eniten tällä hetkellä? - monia:(

Ystävät/kaverit

☆ Onko sinulla sellaista ystävää, jolle voit kertoa kaikki huolesi?- Juu
☆ Pelkäätkö ystäviäsi? - Eeen
☆ Voisitko elää ilman ystäviä? - En vois !
☆ Voisitko satuttaa tahallasi ystäviäsi? - EN
☆ Oletko tehnyt kavereidesi kanssa tyhmiä juttuja, joita olet katunut jälkeenpäin? - No juuh:DD

-Maanantai 02.04.2012 15:04

Monelta heräsit tänään? - no 7
Monelle ihmiselle olet puhunut tänään (arvio)? - neljälle
Minkälainen lamppu on huoneessa, jossa olet tällähetkellä? - semmone
Mitä aiot tehdä sen jälkeen kun onnistut irtautumaan tietokoneesta? - haen kahvia ja tuun takas koneelle.
Oletko sitä mieltä että sinulla on elämä? - no kai mulla jonkulainen on.
Mikä oli viimenen joukkotapahtuma/konsertti, jossa olit? - nightwish :D
Mikä on hulluinta, mitä olet koskaan tehnyt? - empästiiä.
Millä esineellä on sinulle eniten tunnearvoa? - en jaksa ajatella.
Onko mielestäsi mahdollista että kuolet huomenna? - no kait seki on mahollista.
Jättikö tuo edellinen kysymys ajateltavaa? - ei.
Kuinka monta viestiä on kännykkäsi saapuneet-kansiossa? - 858
Keneltä on 10. viesti? -susannalta
Entä 20. viesti? - gialta
30. ? - gialta
31. ? - gialta
32. ? - eveltä
33. ? - gialta
40. ? - susannalta
Miksi asut siellä missä asut? - no siks
Millaisessa asennossa olet tällä hetkellä? - istun.
Mitä haluaisit huomenna tapahtuvan? - en tiiä
Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on? - ei paljoonkaan
Oletko tullut enemmän äitiin vai isään? - isään oon tullu luonteeltani mutta oon enemmän äitin näkönen :D
Kumpi on kiireisempää aikaa; arki vai viikonloppu? - no enpä oikein tiiä
Koska eletään elämän parasta aikaa? - jaaa'a.
Mikä muistuttaa viime kesästä? - monia!! mut yks parhaimmista elinan kaa jklässä :D
Olemmeko kaikki jollekin tai jotenkin korvaamattomia? - en usko että kaikki.
Menetkö koskaan nukkumaan meikit naamassa? - joskus
Pitääkö kukaan sinusta? -varmaankin.
Oletko yksinäinen tällä hetkellä? - en.
Kuunteletko nyt jotain kappaletta? - en.
Jos kuuntelet, niin mitä? -
Paistaako ulkona aurinko? - jees.
Kahvia? - juon kokoaja.
Teetä? - eee.
Kuinka monta hiusponnaria päässäsi on nyt? - yks
Olisitko valmis rakastumaan? - oon tainnu rakastua jo :)
Mitä suunnitelmia huomiseksi? - ei mitään.
Oletko nukkunut samassa sängyssä itseäsi monta vuotta vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa? - en muista
Millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä? - siinä on tino <3
Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa? - entiiä.
Tajuavatko muut sinut aina väärin? - nojoo >:o
Kenelle lähetit viimeksi tekstarin ja mitä siinä luki? - en minä muista :o
Oletko valvonut koko yötä? - jees.
Oletko kenenkään kummi? - en.
Oliko joku sun vieressä viime yönä? - eii
Ota kännykkä esiin, ja selaa saapuneista viesteistä 10nes Kirjoita se tähän. - en jaksa kattoa
Tahtoisitko tutustua johonkin tiettyyn ihmiseen paremmin tällä hetkellä ja miksi? - jaaa'a.
Milloin viimeksi söit pitsaa? - eilen.
Onko Cheek hyvä? - jaaa entiiä.
Onko Elastinen hyvä? - jaaa ei oo
Saako sua halata? - tokkkiiiiisa.
Toivotko koskaan että äitisi olisi mies? - mitä?
Oletko ikinä oksentanut liikkuvassa autossa? - en
Käytätkö hajuvettä vai et? - en
Missä kuussa toivoisit olevasi syntynyt? - kesäkuussa
Minkä väriset seinät maalaisit eteiseesi jos ne ei saisi olla valkoiset? - viininpunanen
Oletko tyytyväinen itseesi? - riippuu.
Käytätkö pyöräilykypärää pyöräillessäsi? - en.
Milloin joit viimeeksi maitoa? - en tiiä kun en juo.
Tykkäätkö tähdistä? - ööm?
Mitä ilman et lähde kotoa? - vaatteita, puhelinta.
Oliko eilen mukava päivä? - ihan ok
Mikä asia saa sinut ärsyyntymään? - tommi !
Hauskimmat sukkasi? - öö.
Keräätkö magneetteja? - en.
Minkä värinen sinun matkalaukku on? - ei ole semmosta.
Oletko nauranut yksin sovituskopissa? - en?
Kuka on suosikkisi Big Brotherissa? - ei kukaan.
Juotko vodkaa raakana? - en ylleeensä.
Koska vaihdoit viimeksi petivaatteesi? - viimeviikolla.
Minkä väriset lakanat on sängyssäsi? - vaaleenpunaset
Kävitkö uimassa kesällä? - juu
Entä soutamassa? - en
Milloin olit viimeksi kipeä? - nyyt :/
Mitä juot ruoan kanssa yleensä? - vettä
Mikä jäätelö on parasta? - hmmhmmhmm päääärynä.
Mikä on ihaninta mitä tänä vuonna on tapahtunut? - tino <3
Seuraatko jääkiekkoa? - eemmmä.
TV-ohjelma jota vihaat? - onkkai nuita.
Montako tuntia olet viikossa tietokoneella? - no en oo pahemmin laskennu.
Kuinka pitkät yöunet nukut yleensä? - 8-10
Harrastatko liikuntaa, jos niin kuinka paljon? -juuu.en tiiä
Omistatko monta kännykkää, jos ni montako? - yhen.
Paljonko laitat kuukaudessa turhaan rahaa? - entiiä.
Millaista musiikkia kuuntelet eniten? - kaikkia hassua.
Millaista musiikkia kuuntelet vähiten? - paskaa? aika loooogista.
Päivä 13: laulu mitä voisit kuunnella milloin vain



Päivä 14: laulu mikä on soittoäänesi
Päivä 15: laulu jossa on hieno musiikkivideo
Päivä 16: laulu jota mahdollisesti olet kuunnellut tänään
Päivä 17: laulu minkä tahdissa olisi hyvä lenkkeillä
Päivä 18: laulu mikä muistuttaa sinusta
Päivä 19: laulu mikä muistuttaa parhaasta kaveristasi
Päivä 20: laulu missä on kivat sanat
Päivä 21: laulu mitä ilman et pärjäisi
Päivä 22: laulu jonka esittää joku suomalainen
Päivä 23: laulu josta tulee mieleen joku tietty muisto
Päivä 24: laulu mistä kaverisikin pitävät
Päivä 25: laulu mikä kuvaa parasta kaveriasi
Päivä 26: laulu mihin rakastuit ensimmäisellä kuuntelukerralla
Päivä 27: laulu mitä et koskaan unohda
Päivä 28: laulu minkä sanat haluaisit oppia ulkoota
Päivä 29: laulu mitä haluaisit kuulla baareissa
Päivä 30: laulu minkä esittää joku ruotsalainen
Päivä 12: laulu joka kertoo rakkaudesta

http://www.youtube.com/watch?v=lSjYXuk-xDE&feature=related

Päivä 13: laulu mitä voisit kuunnella milloin vain
Päivä 14: laulu mikä on soittoäänesi
Päivä 15: laulu jossa on hieno musiikkivideo
Päivä 16: laulu jota mahdollisesti olet kuunnellut tänään
Päivä 17: laulu minkä tahdissa olisi hyvä lenkkeillä
Päivä 18: laulu mikä muistuttaa sinusta
Päivä 19: laulu mikä muistuttaa parhaasta kaveristasi
Päivä 20: laulu missä on kivat sanat
Päivä 21: laulu mitä ilman et pärjäisi
Päivä 22: laulu jonka esittää joku suomalainen
Päivä 23: laulu josta tulee mieleen joku tietty muisto
Päivä 24: laulu mistä kaverisikin pitävät
Päivä 25: laulu mikä kuvaa parasta kaveriasi
Päivä 26: laulu mihin rakastuit ensimmäisellä kuuntelukerralla
Päivä 27: laulu mitä et koskaan unohda
Päivä 28: laulu minkä sanat haluaisit oppia ulkoota
Päivä 29: laulu mitä haluaisit kuulla baareissa
Päivä 30: laulu minkä esittää joku ruotsalainen
päivä 11: laulu mikä saa sinut juhla tuulelle

http://www.youtube.com/watch?v=qHFxncb1gRY

Päivä 12: laulu joka kertoo rakkaudesta
Päivä 13: laulu mitä voisit kuunnella milloin vain
Päivä 14: laulu mikä on soittoäänesi
Päivä 15: laulu jossa on hieno musiikkivideo
Päivä 16: laulu jota mahdollisesti olet kuunnellut tänään
Päivä 17: laulu minkä tahdissa olisi hyvä lenkkeillä
Päivä 18: laulu mikä muistuttaa sinusta
Päivä 19: laulu mikä muistuttaa parhaasta kaveristasi
Päivä 20: laulu missä on kivat sanat
Päivä 21: laulu mitä ilman et pärjäisi
Päivä 22: laulu jonka esittää joku suomalainen
Päivä 23: laulu josta tulee mieleen joku tietty muisto
Päivä 24: laulu mistä kaverisikin pitävät
Päivä 25: laulu mikä kuvaa parasta kaveriasi
Päivä 26: laulu mihin rakastuit ensimmäisellä kuuntelukerralla
Päivä 27: laulu mitä et koskaan unohda
Päivä 28: laulu minkä sanat haluaisit oppia ulkoota
Päivä 29: laulu mitä haluaisit kuulla baareissa
Päivä 30: laulu minkä esittää joku ruotsalainen