IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 12.07.2008 01:01

*Olen Oppinut että

* en voi saada ketään rakastamaan itseäni. Kaikki mitä voin tehdä, on olla joku, jota voi rakastaa. Loppu on muiden asia.

* välitänpä kuinka paljon tahansa, jotkut eivät välitä takaisin.

* luottamuksen rakentaminen vaatii vuosia, ja sen tyhjentäminen vain sekunteja.

* se ei ole niin tärkeää, mitä minulla on elämässäni, vaan keitä minulla on elämässäni.

* voin tehdä hetkessä jotakin, joka antaa minulle sydänsurun elämäni ajaksi.

* vaikka halkoisin asian kuinka pieneksi tahansa, sillä on aina kaksi puolta.

* minun tulisi aina erota rakkaista ihmisistä rakastavin sanoin. Saatoin nähdä heidät viimeisen kerran.

* minä olen vastuussa teoistani, tuntuipa minusta miltä tahansa.

* jotkut rakastavat minua paljon, mutta eivät tiedä, kuinka osoittaa se minulle.

* tosi ystävyys kasvaa pitkänkin välimatkan yli. Sama koskee tosi rakkautta.

* se, että joku ei rakasta minua haluamallani tavalla, ei tarkoita sitä, ettei hän rakastaisi minua kaikella, mitä hänellä on.

* kypsyys liittyy enemmän kokemuksiini ja niistä oppimiini asioihin kuin siihen, kuinka monta syntymäpäivää minä olen juhlinut.

* olipa minulla miten hyviä ystäviä tahansa, he loukkaavat minua aina joskus, ja minun on annettava se heille anteeksi.

* olipa minulla kuinka suuri sydänsuru tahansa, maailma ei pysähdy odottamaan, kun minä suren.

* se, että kaksi ihmistä riitelee keskenään, ei tarkoita sitä, etteivät he rakastaisi toisiaan, ja se että he eivät riitele, ei tarkoita sitä, että he rakastaisivat toisiaan.

* minun ei tarvitse etsiä uusia ystäviä, jos ymmärrän, että ystävät muuttuvat.

* minun ei tulisi yrittää niin innokkaasti saada selville toisen salaisuutta; se voi muuttaa koko loppuelämäni.

* on monia tapoja rakastua ja rakastaa.

* olipa minulla kuinka paljon ystäviä tahansa, jos minä olen heidän tukipilarinsa, tulen kokemaan itseni yksinäiseksi ja unohdetuksi silloin, kun tarvitsen heitä eniten.

* ne, joita rakastan eniten elämässä, otetaan luotani liian pian.

* vaikka sanalla "rakkaus" voi olla monia merkityksiä, se kadottaa merkityksensä liiasta käytöstä.

* rakkaus ei ole säilyttämistä varten, vaan ojennettavaksi sille, jonka tapaan seuraavaksi.

* vaikka minulla on tuskia, minun ei tarvitse olla tuska muille.

* joka päivä minun tulisi ojentaa käteni ja koskettaa jotakuta.

* minulla on vielä paljon lisää opittavaa.

[Ei aihetta]Torstai 10.07.2008 03:45



KETÄ/MITÄ SINULLA ON?

Onlinessa mesessä? - noei oo ktn viksui.. (x
Ikävä? - kotia :D
Taskuissasi? - ei kai mitää :D
Hiuksissasi? -panta ja ponnari.. :P
Huoneessasi? - kamalasti vaatteita ja roinaaa ... ;)

OLETKO?

Ihastunut? - ihaistunut kyllä ojen ollu :>
...tai jopa rakastunut? - nohyi en :)
Seurustelusuhteessa? - vissii joskus kolmannel luokal antsan kaa :)
Kipeä nyt? - terve ko pukki :D
Lyönyt/läppäissyt vastakkaista sukupuolta? - vissii tullu läiskittyy joskus :D
Särkenyt jonkun sydämen? - nnnnoen..
Katunut jotain tekoa viikkoja? - kuukausii, vuosiiki :D

ONKO?

Joku ihastunut sinuun? - on totta kai !
Joku särkenyt sydämesi? - eij oo pahasti ainaka :D
Joku ystäväsi pettänyt sut? - on on on...
Joku kehunut ulkonäköäsi - joo kivat tissit mennääks paneee--

Ollut mukava päivä? - ttttosi muksukka :P
Sulla paljon kavereita? - sopivasti :)
Joku lyönyt/läppäissyt sinua? - jotai katkerii bitchsläppei tullu kai :D
Kivaa? - mulla on aina (=

MILLAINEN/MILLAISET?

Sukat sulla on? - punaset missä on sytämmmiii <3
Hiukset sulla on? - tummat mis on oranssiii :D
Kynnet sulla on? - iha normit :P
Laulutaito sulla on? - tosi jeees :D
Kielitaito sulla on? - englanti sujuu sutjakasti :D
Ripset sulla on? - ihanimmat :)
Todistuksesi on? - joo hyvä :)
Silmät sulla on? - ruskeet <3

OLETKO:

1. Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut/rakastunut? - en oooo ku en oo..
2. Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - olen :D
3. Oletko tänään puhunut exälle? - olenhan mie..
4. Oletko kaivannut tänään jotakin? - emmä sillai...

VIIMEISIN HENKILÖ:

5. Joka makasi sängyssäsi? - miä ite ;)
6. Joka sai sinut itkemään? - yks ysti :)
7. Jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - minnan elisan ja janen :))
8. Jonka kanssa menit shoppailemaan? - öööö-öööö henspan ja elpan...
9. Kenen kanssa olit suihkussa? - kissan :D
10. Joka sai sinut nauramaan? - ella ja pojat :D
11. Joka sanoi sinulle rakastan sinua? - mama :D
12. Joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - jane beijb :D ja samu honey <3
YLEISTÄ:

13. Lempipaikka? - aurinkossa :D
14. Tatuointeja? - on kolme tähteee :P
15. Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? - tota en mtn :D
16. Missä haluat mennä naimisiin? - espanjassa :D
18. Pitääkö kukaan sinusta? - suurinosa jopa rakastaaa :D
19. Tykkäätkö olla ihmisten kanssa? - aina :D
20. Oletko yksinäinen tällä hetkellä? - en ko ella istuuu tos vieres...
21. Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä? - etupenkillä...
22. Oletko ollut radiossa/tv:ssä? - olenn ollu omassa :D
23. Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - ehk joskus :D
24. Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? - ei mikkäääääääää...
25. Mitäs sinulla on päälläsi tällä hetkellä? - mustat kollarit, toppi ja alusvaatteet :)
26. Nimeä kolme asiaa jotka teet päivittäin? - syön, dataan ja käyn jossai ulkoilmailees :D
27. Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? - emmä tiä :D
29. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan? - ihkut pojat ooooooäääämgeee
30. Millä sivuilla surffaat eniten? - no tääl teinigaltsus <33333
31. Onko sinulla kasveja huoneessasi? - ei ku kissa söis ne muute :D

HYI VITTU :DTiistai 08.07.2008 17:09

joku on kovi säälittävä :D mut sakkoliha maistuuu <33333333333333333333333

[Ei aihetta]Tiistai 08.07.2008 16:11



Oletko suudellut ketään ystävälistallasi olevia?
- No vissii kaikkii :D

Katsotko draama-sarjoja?
- Katselenlenlen :)

Oletko tyttömäinen tyttö?
- en ku ppoooika. :<

Ketä viimeksi halasit?
- Varmaaa Jannniii tai Janee :D

Pieni vai iso lompakko?
- JÄTTIMÄINEN KU OON RIKAS NAINEN :D

Oletko lyhyt?
- noen 172cm :<

Tykkäätkö jostain?
- itsestäni <3

Haittaako sinua jos sukkasi ovat likaiset?
- haittaa s:

Pukeudutko Halloweenina?
- joo omii vaatteisii <:

Liikkuuko sinusta mitään juoruja tällä hetkellä?
- ai rakas kysytkii :D

Kutsutko ketään heidän sukunimellään?
- poikiii mut joskus jane on vaa neiti partinen :D

Oletko turhautunut johonkin poikaan?
- OLEN NIIN TURHAUTUNUT KAIKKIIN POIKIIN ETTÄ KOHTA KORVAT SAVUAA ! :<<

Onko sinulla parasta ystävää?
- Muutama <3

Onko sydämesi ikinä särkynyt?
- EI ooo ...

Oletko ikinä harkinnut leikkausta?
- silikonit ois aika jees ;)

Pidätkö elämästäsi?
- Tykkkäään<3

Onko joku ystäväsi joskus varastanut poikaystäväsi?
- Hmmm, tuntekoot piston sydämmes jos on ;)

Onko sinulla enemmän tyttö- tai poikakavereita? (Ystävä-mielessä)
- poikii kai :D

Mitä pelkäät eniten?
- mamaa <3

Oletko ikinä itkenyt itseäsi uneen?
- oon mie kai joskus :D

Oletko ikinä ajatellut jotain poikaa lakkaamatta?
- no todellakin :D

Toivotko joskus olevasi kuuluisa?
- Mä oon jo aika kuuluisa ;DD

Montako kuppia tällä hetkellä pöydällä sinun syystäsi?
- juomapullo vaa :)

Miltä kätesi tuoksuvat tällä hetkellä?
- saippualta :D

Mitä äitisi sanoi sinulle viimeksi?
- mitä sie oikee syöt sonja?

Väsyttääkö?
- just heräsin :D

Maistuisiko kupillinen maitokaakaota?
- kylmänä kiitos :)

Mitä ruokaa mielesi tekee tällä hetkellä eniten?
- lasagnee :))

Oliko kyseinen mielihalusi kotiruokaa vaiko roskaruokaa?
- koti..

Peilaatko itseäsi WC:ssä käydessäsi?
- kyllävain <:

Millainen mieliala tällä hetkellä?
- yllättävän hyvä :S

Jos sinulle annettaisiin 50 euroa, mihin veisit mielitiettysi syömään?
- no veisin tietty itteni vaa mäkkii :D

Piirre, joka täytyy ehdottomasti löytyä vastakkaisesta sukupuolesta?
- miehen täytyy olla mies :D noei, rehtirehellineluotettavapienipaska.

Kuvaile rakastasi/ihastustasi yhdellä sanalla.
- oon aika paras <3

Vahvin luonteenpiirteesi?
- oon jästipää :D

Paras ulkonäöllinen piirteesi?
- tykkään miu silmistä <3333

Paras ulkonäöllinen piirre rakastetussasi/ihastuksessasi?
- ^^

Jos saisit sanoa rakkaallesi/ihastuksellesi VAIN yhden sanan, mikä se olisi?
- haista sie homo vittu :D

Lempi automerkkisi?
- beeeämwee :D noei.. emmie tiiä yhtäää..

Lempi autonväri?
- pinkki <3

Missä asennossa yleensä nukut?
- retkotan millo miteki :)

Mikä tekisi sinut nyt iloiseksi?
- Se et saisin paljon rahaaa :>

Pidätkö shoppailusta?
- Useimmi :)

Paljonko rahaa varaat mukaan, jos shoppailet?
- kaikki mitä omistan :D

Tuntuuko yleensä, että valinnanvaraa on liian vähän?
- noooo ei :D

Luotatko siihen mitä lääkärit sanovat?
- empä useeesti siel ramppaa :S

Tekisikö mielesi kebabbia?
- rullakebab maistus :PP

Tekisikö mielesi rapsuttaa mahaa?
- ei :o

Tekisikö mielesi jonkun luokse?
- iskälle...

Tekisikö mielesi mennä jonkun kanssa peiton alle?
- joooo :D

Tekisikö mielesi painautua jotakuta vasten?
- njäääh.

Tekisikö mielesi raikkaaseen ulkoilmaan?
- ei ...

Tekisikö mielesi tulla kaapatuksi?
- ei...

Tekisikö mielesi olla kala?
- ei...

Tekisikö mielesi pelata rynttämyllyä?
- mitä vittuuu...

Tekisikö mielesi ettei tekisi mitään mieli?
- aivan varmasti :D

[Ei aihetta]Tiistai 08.07.2008 05:24



1. Kuka olit viime yönä? Sonja joka oli hiemaaaaaaan ärsyyntyny :D

2. Mikä herätti sinut tänä aamuna? Itse asiassa nousin ihan itse :) ( KAI )

3. Missä olet? Olkkarissa....

4. Tuleeko huomisesta hieno päivä? toivon nii :>

5. Suutelitko tai halasitko ketään tänään? En kyllä...

6. Milloin viimeksi itkit? Tässä taannoin joskus aikoi sit :D

7. Oletko koskaan oksentanut julkisesti? JeBBjeBBB :D

8. Sammunut? JEEEEEEEEEEEEEB :D

9. Ketä ajattelet juuri NYT? Noh emmä oikee ketäää suuremmin :)

10. Ottaisitko luodin kenenkään puolesta? Varmaa sit joskus omien lapsien <3

11. Missä haluaisit asua? EsBanJA kuullostais erinnomaiselta :D

12. Millaisen kodin haluaisit ? ISon,kodikkaan mut tyylikkään :)

13. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä? Ulkomailla, loistavissa töissä, rikkaissa naimisissa ja ootan ekaa lasta ;)))

14. Milloin viimeksi kaaduit/juoksit johonkin päin? Muutama päivä sit tuolii päi, ja ovee :D

17. Kuunteletko musiikkia joka päivä? Kyllä :)

18. Mitä söit viimeksi? Mie join maitoo, lihapiirakan kai söin :D

19. Oletko nopea kirjoittamaan näppiksillä? Enpä nyt :D

20. Kuinka monesta ihmisestä olet välittänyt? Noh välitähä mie vielkii tosi monest, tai no en tosi monest mut monest kuitekii niiku enemmä ku yhest mut vähemmä ku sadast :D

21. Mitä aiot tehdä tänä viikonloppuna? Minä en oo suunnitellu, voisin olla kotona ja vaan möllöttää.. Vuokrata jonku teinileffan ja silleee... Käyvä saunas :)))))))))

22. Lempivirvoitusjuomasi? Maito<3

23. Virvoitusjuoma jota vihaat? Vissyvesi :<

24. Oletko koskaan voittanut palkintoa? Joo parit lotonjättipotit ja sillee :D

26. Kuunteletko musiikkia juuri nyt? ennnn...

27. Mitä siteerausta rakastat? Empä mitää kummempiii... (:

28. Kuinka pitkä aika on syntymäpäivääsi? reilu 5kk ja sit tota 5pvääää :D

29. Milloin olit surullisin koko elämäsi aikana? <<<<<<emmie oo ollu kamalan surulline missää välissä>>>>>>>>>>

30. Kuinka paljon kello on? 2.01

31. Kuinka paljon haluaisit kellon olevan? huomises neljä :D

32. Mikä tekee sinut vihaiseksi? Tyhmät ihmiset, sit kusipäät ja semmoset :)

33. Onko sinusta koskaan kirjoitettu laulua? Kyllä karppa ja ella kirjotti miust ja erääst akist :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

34. Mikä laulu tekee sinut iloiseksi? Blink182 - fuck a dog :D

35. Mitä tykkäät kuunnella ennen nukkumaan menoa? riiipppuuu fiiiliksest :D

36. Onko sinulla työpaikka? ei :s

37. Menetkö suihkuun illalla vai aamulla? aaaaaaaaaaamulla tai siis päivällää :D

39. Mikä tekee sinut onnelliseksi? Ystävät jotka on kaikki vammasii apinoit <333333333333333333

40. Mikä on seuraava CD minkä aiot hankkia? EN MEINAA HOMMAA MITÄÄÄ LEVYY :D

41. Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön? Kolmen peiton ja viien tyynyn sekä kännykän kaa samas sängys, en tiiä ehkä kissaki siel jossai möyri :D

42. Mikä vuoden aika kuvaa sinua eniten? miksi? No talvi ko oon kylmä pikku paska :D ja joulu on antamisen aikaaa ätätätätätätätätätä...

43. Onko sinulla yksi tai enemmän hyviä ystäviä? muutama enemmmmmmmän<3 ja ne on kultaaa ja timantteiki kalliimmat &lt;sydän&gt; &lt;sydän&gt; &lt;sydän&gt; &lt;sydän&gt;

44. Oletko äitisi kanssa hyvissä väleissä? Tottakai mama is best <3

45. Kenen kanssa puhuit viimeksi? Ellan kaa räkätettii DALLASPULLA JUTULLE :DDDDDd

46. Kuka soitti sinulle viimeksi? Salllisen toni :)

47. Mitä teit koulussa eilen? Oonmkesälomalla :D

48. Lempivärisi? PINNNNKKKI <rakas>

49. Entä lempivaatekappalet? letkintsit ja miu uus pinkki mekko <3

50. Mitä biisiä kuuntelet tällä hetkellä? no en vielkä mitäääää-äää.

51. Keiden kanssa keskustelet msn? en oo enää meses mut jeren kaa juttelin äskettäi <:

52. Muistatko ensimmäisen kuvasi jonka laitoit galleriaan? En kai :D

53. Kenen kaverin kanssa olit viimeksi? Karpan (:

54. Mitä kanavaa katsoit viimeksi televisiosta? Subilt bonesiii :P

55. Mitä sieltä tuli? ^^

56. Milloin olit viimeksi ulkona? yhen aikaaa :D

57. Mitkä vaatteet sinulla on nytten päällä? punaset kollarit ja valkone toppi..

58. Käytätkö meikkiä? Kuinka paljon? en käytä ko oon luonnollisen kaunis nainen <3

59. Minkä väriset ovat sinun lakanasi? niit on tuol sängyssä sellane tikkurilan värikartta etten jaksa es luetella :S

60. Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi ? Ennnn minä muista :S

61. Mainitse ihminen kenet luulet tuntevasi läpikotaisin? me myself and i <3

62. Ihminen, jonka haluaisit pyyhkiä elämästäsi? noupadi

63. Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään? Ei mitää <3

64. Jos saisit olla viikon joku julkisuudenhenkilö, se olisi? Noo sinkkuelämän samantha tietty :Pp

65. Sana / lause, jonka sanoit viimeksi, ja kenelle ? mie teen tän loppuu sit sie pääset..

66. Onko sinulla unelmia ? on paljonki <3

67. Miksi nauroit viimeksi ? Sille ku huusin rappukäytäväs et SONJA ON KINGI SONJA ON KINGI :D ja sit sille dallaspullajutulle myöskin...

68. Mitä haluaisit saada juuri nyt? tätätättäätätträä ihania rakkauden tunnustuksia ja kiimaisia tekstiviesteij :D emt..

70. Mitä et ikinä pukisi päällesi ? no vaatteita :S

71. Fanta, Cokis vai sprite? COLA JUOMA

72. Tumma vai vaalea? NYT TAHDON VAAALEAKSI NAISEKSI

73. Oletko herkkä ? en, aika kova ;)

75. Mitä olet juonut viimeksi ? maitooo

76. Mitä nimiä vanhempasi harkitsivat sinulle ? Iskä halus et oon joku S:llä alkava jos oon tyttö.. mut jos oisin ollu poika sit oisin kai ollu tapio :S

77. Kuka näistä voisit olla: Tuhkimo, Ruusunen, Joutsenprinsessa, vai Lumikki ?tuhkimo ...

78. Kyky, mitä et omista ja jonka tahtoisit ? tahtoisin osata korjata autoja..

79. Kuka viimeksi nauroi kanssasi? NO ELLA

80. Mitä harrastusta olet harrastanut pisimpään? en ookkkaa, tai enpä kerrokka...

81. Montako kenkää omistat? koht joku 30 pariiii &lt;sydän&gt; joista varmaa kuudet on pinkkei, tai vaaleenpunasii <rakas> mmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmmm....

82. Kuka samaa sukupuolta oleva nukkui viimeksi vieressäsi? SannaMari <:

83. Jos asuisit siellä missä äitisi asui pienenä, missä asuisit? öööö virasojalla :D

84. Pidätkö lakritsista, ruisleivästä ja Fazerin sinisestä? SUKLAAAAAAAAAAAAAASTA <3 syön sitä nytkiii <33333333333333

85. Mainitse kaunis/komea julkkis. Paula Koivuniemi ja sit tota tota, poliisi härköne :) jos se ois vaa kymmene vuotta nuorempi :D

86. Oletko pituudeltasi välillä 155-180cm? kylläkylläääääääää

87. Mitä kuulet tällä hetkellä? telkkarist enklantii :)

88. Miltä tällä hetkellä tuntuu? Ottaako joku asia päähän? ottaa se ku oon nii malttamaton ollu tän päivän :D

89. Söisitkö mieluummin kilon voita vai sokeria? suklaata :D

90. Jos joutuisit sähkötuoliin niin mitä söisit viimeiseksi ateriaksesi? SUKLAATA :D

91. Lempijuomasi? (alkoholiton) maito

92. Omistatko veneen tai lentokoneen? eeeeeeeeeeeeeeen

93. Monelta pitää herätä huomenna? kuha jaksaa

94. Mitä meinasit tehdä viikonloppuna? tää oli jo tuol

95. Osaatko puhua jotain muuta kieltä kuin suomea, ruotsia, saksaa tai englantia? ossooon mutten kerro mitä

96. Teoria vai käytäntö? käytäntö <3

97. Miten hiuksesi ovat juuri nyt? auki :D

98. Mitä taskuissasi on nyt? mmulla ei oo taskui

99. Onko kännykkä sinusta metrin etäisyydellä? kymmene sentin pääs

100. Oletko koskaan nähny kenenkään kuolevan? enn :D

101. Heräätkö öisin levottomana? Miksi? herään joskus jos nään pahoi unii

102. Mistä haluaisit sinua muisteltavan kun olet poissa? ihanana ja lihavana

103. Mitä haluaisit että hautakivessäsi lukisi? sonuaaaah the superbiaatch

104. Onko sinulla outoja taitoja? on on

105. Viimesin kuulemasi biisi? Disturbed stricken

106. Minkä biisin haluisit kuulla? eeeen yhtää mitäää

107. Millon olit viimeksi kännissä? kunno känäs uuten vuon

108. Viimesin henkilö jonka kanssa puhuit? mama

109. Viimesin henkilö joka valitti sinulle jostain? mama

110. Haluatko pyytää tai antaa anteeksi? aeaaaehekehkä

111. Uskotko horoskoopeihin? uskon :D

112. Paljon kello on just nyt? 2.22

113. Missä olit yöllä? jossai liutuumas

114. Mitä teet tämän haasteen jälkeen? Meen nukkumaan.

115. Viimesin juttu mille olet nauranut? sonja on kingi

116. Mikä fiilis? normipaskajees

117. Galleriassa nimen kohdalla olevan tekstin selitys? pissaliisa

118. Monta itse tekemääsi yhteisöä sinulla on? 1

119. Erikoisin lapsuusmuistosi jonka muistat? se ku osu sakset tissii

120. Kuinka monta päiväkirjaa olet kirjoittanut? en montaka

121. Jatka lausetta: jos nyt... kaikki menee hyvi nii sit kaikki menee hyvi

122. Käytätkö kajaalia? joskuskii

123. Mitä ympärilläsi tapahtuu tällä hetkellä? äiti hössää jtn nukkumaa menos ja ella vikisee konneeeelle..

Arvatkaaaaaa....Tiistai 08.07.2008 04:24

Minä oon päättäny et mie meinaan värjätä hiukseni blondiksi enne ku täytän 18.
Ja tää on fakta tieto.
Oon kyllästyny olee tumma ja tahdon oman värin takasiii nyt heti tai okei puolen vuoden sisää.

Jos löytyy helppoi ja nopeit vinkkei voi toki kertooooooooooooo.... JA suht edullisiiiiki sit viel....
&lt;hymy&gt; &lt;sydän&gt;
wipiiii wipiiii.
TOSI SIIISTIIIIIIIIIIIII.
jeeee jeeee.
<xD>
&lt;virne&gt;
&lt;tuuletus&gt;

[Ei aihetta]Perjantai 04.07.2008 01:43

KAVERIT: Eivät koskaan
pyydä ruokaa.
TOSIYSTÄVÄT: Ovat syy
siihen ettei sinulla ole
ruokaa.

KAVERIT: Eivät kutsu
vanhempiasi nimellä tai
muutenkaan puhu heille
TOSIYSTÄVÄT: Kutsuvat
vanhempiasi etunimillä

KAVERIT: Auttavat sinut
ulos vankilasta ja
kertovat että mitä teit
oli väärin
TOSIYSTÄVÄT: Istuvat
vieressäsi ja sanovat
"Hitsi...Homma kusi...Mut
hitto se oli hauskaa!"

KAVERIT: Eivät ole koskaan
nähneet sinun itkevän
TOSIYSTÄVÄT: Itkevät
kanssasi

KAVERIT: Lainaavat
tavaroitasi pariksi
päiväksi ja palauttavat
sitten.
TOSIYSTÄVÄT: Pitävät
tavaroitasi niin kauan
että unohtavat niiden
olevan sinun.

KAVERIT: Tietävät muutamia
asioita sinusta
TOSIYSTÄVÄT: Voisivat
kirjoittaa kirjan sinun
elämäsi yksityiskohdista

KAVERIT: Jättävät sinut
yksin jos muutkin tekevät
niin
TOSIYSTÄVÄT: Haistattavat
paskat muille eivätkä
koskaan jätä sinua

KAVERIT: Koputtavat oveesi
TOSIYSTÄVÄT: Kävelevät
suoraan sisään ja
lösähtävät sohvalle

KAVERIT: Vievät drinkkinsi
pois kun luulevat sinun
ottaneen tarpeeksi
TOSIYSTÄVÄT: Katsovat
sinun vaappuvan puolelta
toiselle ja sanovat "Beibi
juo loputkin siitä ei
heitetä mitään hukkaan"

KAVERIT: Kertovat
vaatteiden sopivan sinulle
TOSIYSTÄVÄT: Kertovat,
että näytät norsulta, joka
on kääriytynyt
makkarankuoreen


[Ei aihetta]Lauantai 28.06.2008 17:52

Kirjoita nimesi väärinpäin.
ajnos

Mitä teet neljän päivän päästä?
ennn tiä : <

Ota kännykkä esiin, ja selaa saapuneista viesteistä 10nes Kirjoita se tähän.
kesäkadulla

Viimeisin sana, jonka sanoit.
mitä?

Biisi jonka viimeksi kuuntelit?
kendi connected

Montako Messenger kaveria sinulla on?
aika monta

Viime kesän paras muisto?
lintsireissu tyttöjen kaa <3

Lempisuklaa?
fääääzerrs blue

Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan, mutta tahtoisit?
eeeen kai ketää

Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit?
vastasin ku anttitantti soitti ja olin vihane

Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
laitoin tekstiviestin

Onko sinulla joitain outoja pelkoja?
eipä suuremmi

Näytätkö tunteitasi muille ihmisille?
riippuilee ihmeisest

Millainen tulee olemaan sinun kesäsi 08?
paska noei varmaa aika normi

Onko musiikki sinulle tärkeätä?
on

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa jota suutelit viimeksi?
no hyi vittu , en tod !

Juotko usein?
en

Juotko humalahakuisesti?
silloku oon vihane

Mitä söit viimeksi?
ruisleipää

Napsitko pillereitä?
kyllä kyllä

Kuka meinasi tehdä sinut viimeksi hulluksi?
en tiiä

Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
rupeen pesee naamaa ja meikkaa

Oletko harrastanut varattujen henkilöiden panemista?
en

Mitä ajattelet?
että pitäsköhä nousta jo täst penkilt

Onko sinulla joku paikka kipeä?
huuli vähäse

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
öö emmie iha

Milloin viimeksi kaaduit?
maanantaina rappusissa

Oletko ihastunut, seurusteleva vai yksinäinen?
onnellinen sinkku : D

Monelta heräsit tänään?
14:00

Kenelle näytit viimeksi keskisormea?
en minä muiista

Milloin viimeksi olit jonkun vieressä etkä olisi koskaan halunnut lähteä pois?
joskus vuosia sitten

Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi?
een es muista

Milloin viimeksi teit todella tyhmyyksiä?
kokoajan

Montako lävistystä sinulla on?
kaks tai no kolme

Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
joo oon

Miksi sinulla on IRC-galleriassa kuvia?
että voin ihailla muitten kuvii ( kommenttei)

Oletko joskus vain heittäytynyt hetkeen ja antanut kaiken muun olla?
ilmeisesti sitäki

Tullut umpikännissä kotiin aamulla?
joo

Pussannut jotakuta hetken mielijohteesta?
gyllä

Juossut todella henkesi edestä?
enpä muista ainaka

Kaatunut kenkien takia?
joo

Uinut vaatteet päällä?
oon

Laulanut mikrofoniin?
kyllä vain

Piilotellut jotakuta jätkää?
joo

Itkenyt koulussa?
en

Ollut masentunut?
en suuremmi

Purrut kissaa, kun se on purrut sinua?
kyllä lyyli on saanut mamman hampaista

Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi?
en oo mut kerra heitin tahallaa laukun

Kaatunut skootterilla?
en

Heilunut jossakin alusvaatteillasi?
enpä missää ihmisteilmoil

Kummat on söpömpiä blondit vai tummat?
tummat ja tuliset

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
kyllä kyllä todellakin ja hyvin suuresti

Rakastatko ketään juuri nyt?
joo

Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä?
kyllä

Ikävöitkö ketään?
en

Oletko mustasukkainen?
en.. paljoo

Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
ehkä koulujen alkuu eipäs ku ens viikon perjantait

Mitä teet v.loppuisin?
jauhan paskaa

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
en

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
kaupunggggissa

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
on

Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan?
3 maissa

Horoskooppisi?
jousimies

Omistatko mitään kulkuneuvoa?
juuen

Onko puhelimessasi turhia numeroita?
ei oo

Mitä kaikkea yleensä teet kun oot koneella?
kuuntelen musiikkii, syöpöttelen yms

Onko sinulla meseä?
on on

Mitä ajattelet juuri nyt?
iltaa

Paljonko kello on juuri nyt?
14.52

[Ei aihetta]Torstai 26.06.2008 01:47



1. Milloin viimeksi kävit pissalla niin ettet pyyhkinyt?
- siintä nyt jo on aikaa :D

2. Jos saisit tietää että lempibändisi basistilla ja kitaristilla olisi/olisi ollut suhde, miten reagoisit?
- noh voi että en mitekä :D

3. Osaatko kuvitella miltä tuntuu olla eläin?
- jooo yrittäny ainaski :D

4. Mikä/kuka uskoisit olevasi ollut edellisessä elämässä?
- oon ollu joku tosi mies :D

5. Kuvitteletko joskus noitapillejä syödessäsi (ennen kuin laitat suuhun) että ne ovat savukkeita?
- ei oo tullu mielee :D

6. Kun kuulet jonkin tietyn soinnun tuleeko sinulle siitä tietty maku suuhun?
- eiii :D

7. Kuunteletko IKINÄ humppaa?
- Maiju ja Noora äske kuunteli :D


9. Soiko sinulla koskaan päässä sama biisi päivästä toiseen?
- nytteki :D

10. pelästytkö sitä kun se ei lähde millään pois?
- joo jos se on paska biisi :D

11. Onko oranssit kissat kivempia kuin mustat?
- ei :D

12. Uskotko joskus yöllä hiljaisuudessa kuulevasi kuiskintaa?
- eeen :D

13. Oletko suudellut seinää?
- en :o

14. Entä ilmaa?
- en :D

15. Voisitko tyydyttää itseäsi rumpukapulalla?
- en :D

16. Mitä mieltä olet päivämäärästä 30.10.?
- en mtn.. :o

17. Kuvitteletko koskaan homoiksi tai lesboiksi sellaisia ihmisiä jotka erittäin todennäköisesti ovat kuitenkin heteroita?
- en :D

18. Pelkäätkö lukua 666?
- en :D

19. Naurattaako sinua kun Seppo Taalasmaa sanoo: "VOI SAAKELI TÄTÄ ELÄMÄÄ!"?
- eipä oikee..

20. Jos saisit valita pontikka-lasillisen ja mansikkasiideri-pullon väliltä kumman ottaist?
- mansikka-lime <33333

21. tuleeko sinulle hullu olo kahviä juotuasi?
- ei :D

22. oletko koskaan herännyt keskellä yötä ja miettinyt: kuka mä oon??
- en :D

23. Onko vyönsoljen kilinä mielestäsi seksikästä?
- ei :D

24. Voisitko seurustella pojan kanssa joka käyttää tiukkoja vaaleita housuja?
- kai :D

25. Jos pojalla/miehellä menee hiustenlaitossa kokonainen tunti, hän on mielestäsi...
( ) homo
( ) transu
(x) fruittari
( ) ihana

26. Saako matala miesääni karvasi pystyyn?
- riippuu miehest :D

27. Onko miestenvälinen seksi kiihottavampaa kuin naistenvälinen?
- ei tod :D

28. Jos olisit kitaristi, kummanlaisen plektran haluaisit: mustan jossa on pornokuva vai pinkin jossa on Nasse-sedän kuva??
- nasse-setä :D

29. Mielestäni tämä kysely oli...
(x) outo
( ) normaali
( ) ihastuttuva
( ) pervo
( ) hullu