IRC-Galleria

Nyt se on ohi=(Perjantai 07.04.2006 22:20

Miks sen harjottelun pitiu loppuu.... Oli siellä niin kivaa et olis sinne voinut jäädä samantein töihin. Mut ei kun koouluun maanantai aamulla prkl. mut oli tossa viidessä viikossa paljon näkemistä ja kokemista (teatteri, keilaus, laskettelu päivä ja paljon muuta kivaa)
Seurallinen tyyppi:
Menee pissille ystäviensä kanssa oli tarvetta tai ei, sanoo, ettei maksa mitään ja antaa tyydytystä.

Ujo tyyppi:
Ei voi pissiä, jos joku katselee, teeskentelee lopettaneensa ja tulee myöhemmin yksin takaisin.

Hermostunut tyyppi:
Ei löydä aukkoa, hermostuu, kiskaisee napit irti.

Huoleton tyyppi:
Pissii pitkin housun punttia kenkiinsä, poistuu napit auki järjestäen kalunsa oikeaan punttiin vasta ulkona.

Tyylikäs tyyppi:
Pissii pitämättä kiinni ja suoristaa samalla solmiotaan.

Hajamielinen tyyppi:
Avaa liivinsä, kiskoo solmionsa esille ja pissii housuihinsa.

Lapsellinen tyyppi:
Katselee ja ihailee poreilua altaan pohjalla.

Turhamainen tyyppi:
Avaa viisi nappia, vaikka kaksikin riittäisi.

Brutaali tyyppi:
Läimäyttää kalunsa altaan reunaan irrottaakseen viimeisenkin tipan.

Leikkisä tyyppi:
Pissii sattumoisin sinne tänne, ristiin rastiin, ylös alas, yrittää pissiä hyönteisen päälle, jos tapahtuu ulkona.

Utelias tyyppi:
Tutkii joka kerran seikkaperäisesti ja tarkasti suihkua.

Motkottava tyyppi:
Viipyy kauan, yrittää pissiä, kiroilee, piereskelee, yrittää pissiä, ei onnistu, piereskelee jälleen, poistuu nuristen.

Epäilevä tyyppi:
Tuhnailee, nuuhkii ilmaa, katselee naapuriaan ikään kuin syyttäen.

Iloinen tyyppi:
Kertoo vitsejä pissiessään, nauraa lakkaamatta heiluttaen kaluaan kuin kulkusta ikään.

Liikkeenjohdollinen tyyppi:
Ottaa usein johdon omiin käsiin.

Ruotsalainen liikkeenjohdollinen tyyppi:
Ottaa usein toiston johdon käsiinsä.
+ 10 Helsingin vuokra-asukkaat panevat lämmöt päälle. Lappilaiset istuttavat kukkia.
+ 5 Lappilaiset ottavat aurinkoa.
+ 2 Italialaiset autot eivät käynnisty.
0 Tislattu vesi jäätyy.
- 1 Hengitys muuttuu näkyväksi. Aika suunnitella lomaa Välimerellä. Poliitikot alkavat surra asunnottomien kohtaloa. Lappilaiset syövät jäätelöä.
- 4 Kissa tahtoo samaan sänkyyn.
- 10 Aika suunnitella lomaa Afrikassa. Lappilaiset menevät uimaan.
- 12 Niin kylmä, ettei sada lunta.
- 18 Helsingin talonomistajat panevat lämmöt päälle.
- 20 Hengitys muuttuu kuuluvaksi.
- 23 Amerikkalaiset autot eivät käynnisty. Ei tarkene luistella.
- 26 Hengitystä voi leikata iglun rakennusaineiksi.
- 29 Kissa tahtoo samaan pyjamaan.
- 31 Ei tarkene suudella. Japanilaiset autot eivät käynnisty. Lapin jalkapallojoukkue alkaa harjoitella kevätkautta varten.
- 35 Aika suunnitella kahden viikon kuumaa kylpyä. Lappilaiset lapioivat lunta katolta.
- 39 Elohopea jäätyy. Ei tarkene ajatella. Lappilaiset panevat paidan ylimmänkin napin kiinni.
- 40 Auto tahtoo samaan sänkyyn. Lappilaiset panevat villapaidan päälle.
- 45 Lappilaiset sulkevat kylpyhuoneen ikkunan.
- 50 Merileijonat lähtevät Grönlannista. Lappilaiset vaihtavat sormikkaat rukkasiin.
- 70 Jääkarhut lähtevät Pohjoisnavalta.
- 75 Joulupukki lähtee Napapiiriltä. Lappilaiset laskevat lakin korvaläpät alas.
- 250 Alkoholi jäätyy.
- 268 Helium muuttuu nestemäiseksi.
- 270 Helvetti jäätyy.
- 273,15 Absoluuttinen nollapiste. Kaikki alkeishiukkasten liike lakkaa. Lappilaisetkin myöntävät, että jo vain alkaa olla vähän vilipoista. <kolmi>

Viiminen viikko=(Lauantai 01.04.2006 19:07

nyt maanantaina alkaa viiminen viikko päiväkodissa harjottelujaksolla ja aika mennyt niin nopeesti et huh... Maanantaina olis näyttö ydinosaamisista ja tiiistaina oppimistaidoista ja keksoviikkona vuorovaikutuksesta lapsen vanhempia kohtaan. kyllä haluisn olla enemmän kuin viis viikkoo siellä harjottelussa kun niin kivaa ollut ja kyllä se aina koulun voittaa. mut onneksi ei ole kuin kaks kuukautta kouluu jälellä ja sit on kesäloma<tuuletus>

Eka viikko takana=)Perjantai 10.03.2006 22:34

Eka viikko päiväkodissa takana ja 4 viikkoo edessä. Kiwaa on ollut vaikka oon pari kertaa jo mennyt aamuvuoroon 7.14.

Maanantaina kun menin sinne niin heti huudettiin et "tuu leikkii ja tuu pelaa(heh)"

Keskiviikkona oltiin laskettelees massilla ulvilassa ja siellä mentiin jotai luontopolkuu pitkin (rämmittiin lumessa)

Torstaina eli eilenoli päiväkodilla Urpo ja Turpo näytelmä ja se oli ihan hieno esitys. Tosinyks lapsi siinä oksensi (yäk)

Tänään perjantaina meni kaikki asiat jo aika hyvin et päivän rutoiinit aika tuttua ja mukana pysyy.

Mutta ens viikolla rtaas pääsen sinne maanantaina heti 7-> mutta nyt riittää kirjotus taas

Nähään

Huomenna se alkaa...=)=)Sunnuntai 05.03.2006 13:14

Huomenna alkaa päiväkoti harjottelujakso ja vähän jänskättää kun ei tiä et minne siellä pitäis mennä siellä pitäis olla 8.30. Harjottelu kestää 5 viikkoo ja oon jossai ihmeen näyttö ryhmässä=/ Ens viikon asustelen enon tykönä kun bussit on lakossa. mut hyvä vaan et saa olla kotoo pois ees vähän aikaa( vaihtelu virkistää). Mut onneks en oo ainoo mee luokkalainen joka menee sinne meinaa kaks mun lisäksi menee mut tosin eri ryhmiin=) Ens viikolla en pääse koneelle=(=( mut ei se mitään haittaa =)

[Ei aihetta]Lauantai 25.02.2006 15:37

1: Ota lähin kirja tai lehti ja katso siitä sivu 18, rivi neljä. Kirjoita mitä siinä lukee:
"-Koko henkilöstö on mahtavaa porukkaa"
2: Ojenna vasen kätesi niin pitkälle kuin pystyt. Mitä kosketat ensimmäisenä?:
-kaijutin
3: Mitä katsoit viimeksi TV:stä?:
- jonkuin elokuvan
4:Arvaa kellonaika ilman kelloon katsomista:
- 13.30
5: Katso kelloosi - mitä se näyttää?:
- 13.27
6: Mitä muuta kuin tietokoneen kuulet nyt?:
- Äipän ja veljen juttelua
7: Milloin viimeksi kävit ulkona ja mitä teit siellä?:
- Puolen tuntii sitten. tulin syömään
8: Missä nettisivulla kävit ennen kuin katsoit sähköpostisi?:
- Aapelissa
9: Millaiset vaatteet sinulla on ylläsi?:
- Farkut ja musta t-paita
10: Näitkö viime yönä unta? Millaista?:
- en tiä
11: Mille nauroit viimeksi?:
- Pikusiskon jutuille galeriassa
12: Mitä huoneesi seinillä on?:
- Pari tauluu ja julisteita
13: Oletko nähnyt mitään outoa viime aikoina?:
- kyllä eilen näin
14: Mitä ajattelet tästä kyselystä?:
- no just joo
15: Minkä elokuvan näit viimeksi?:
- EIlisen leffan mikä tuli MTV3.lta
16: Jos tulisit multimiljonääriksi, mitä ostaisit?:
- vaikka mitä
17: Kerro itsestäsi jotain sellaista, mitä muut eivät tiedä?:
- ei oo mitään sellassii asioita joita toiset eivät tietäisi
18: Jos voisit vaihtaa maailmassa yhden asian, huolimatta syyllisyydestä tai politiikasta,minkä vaihtaisit?:
- En osaa sanoa
19: Pidätkö tanssimisesta?:
- En tod...
20: Minkä nimen antaisit ensimmäiselle tyttärellesi?:
- hmmm... hmmm... Suvi-Anne
21: Entä ensimmäiselle pojallesi?:
- Juha pekka
22: Voisitko koskaan harkita ulkomailla asumista?:
- Joo o vaihtelu virkistäis
23: Minkä kirjan luit viimeksi?:
- Autokoulun kuorma-autokirjan
24: Kuinka monta huonetta kodissasi on?:
- 5
27: Mikä uutinen on viime aikoina mietityttänyt sinua?:
- Lintuinfluenssa juttu on laittanut miettimään
- 28: Mitä näet katsoessasi ulos ikkunasta?:
- Metsää ja auringon
29: Mitä sinulle tulee mieleen sanasta punainen?:
- Vihanen
30: Mitä aiot tehdä tänään?:
- Pitäis yks koulutehtävä tehä(ei jassa) suurimman osan päivästä varmaan oon koneella(yllätys yllätys)

kiva....Perjantai 24.02.2006 19:15

SUKUPUOLI: Mies tietty
SYNTYMÄAIKA: 2.6.-88
OLIKO SE VIRHE: ei osaa sanoo
SISARUKSET: pikkusisko ja pari pikkuveljee
TOIVEAMMATTI: lähäri(lähihoitaja)
KIINNOSTUKSEN KOHTEET: empäs kerro=b
SUURIN HAAVEESI: montakin
POLTATKO:En
MITÄ MERKKIÄ POLTAT: En edelleenkään polta
OLETKO KOKEILLUT HUUMEITA: En
ULKONÄKÖ: en osaa sanoo

TYÖPAIKAT: Koti, koti, koti....
ASIAT, JOITA TYKKÄÄT TEHDÄ: Olla koneella ja olla vaan
ASIAT, JOITA KERÄÄT: ei mitään
PARAS JUOMA: Kyllä se on ihan vettä sakeampi=)
PARAS SARJAKUVA: viivi ja wagner
MUSIIKKIMAKU: laaja
SUOSIKKIBÄNDIT / ARTISTIT: niit o paljo
PARAS URHEILULAJI: Pesäpallo
LEMPIMAA: suomi
PARAS NÄYTTELIJÄ: Malmivaara
PARAS VUODENAIKA: Kesä
PARAS KAUPUNKI: Helsinki ja Tampere
PARAS TV-OHJELMA: salkkart ja Lost
PARAS LÄTKÄJOUKKUE: ÄSSÄT tietty
HARRASTUKSET: En sano
YLEISIMMIN KÄYTETYT SANAT/LAUSEET: Hei vaan Hei...
TYYLI: joo saa saa jäädä kertomatta
MIKÄ ELÄIN OLISIT: Possu
KORUT: Kaulakorut (rippiristi)
KIELITAITO: AIka kehno on
LAULATKO SUIHKUSSA: En tietääkseni
KEITTOTAITO: Aika hyvä
HYVEET: niitä on monia
PAHEET: kuin myös
MITÄ VAIHTAISIT ULKONÄÖSSÄSI: pöh..
VIIME ITKU: joskus monta vuotta sitten kun olin pieni
HUONE: kyllä
KENGÄN KOKO: 44
KIROILETKO: Enhän minä
TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA: joo tulen
ÄRSYTTÄVIN ASIA MITÄ IHMINEN VOI TEHDÄ: monia asioita
MIHIN USKONTOON KUULUT: evankelisluterilaisiin vai oliko se se...
USKOTKO JUMALAAN: no jaa
PARAS NEUVO JONKA OLET SAANUT: Niitä on toosi paljon
KETÄ/MITÄ AJATTELET NYT: En kerro

LEMPIVAATTEET: Farkut
LEMPIVAATEMERKKI:Ööö...
ASUTKO VANHEMPIESI KANSSA: äipän ja isäpuolen
OVATKO VANHEMPASI ERONNEET: kyllä
MILLAISESSA TALOSSA ASUT: Omakotitalossa
KUINKA VANHANA KOIT ENSISUUDELMAN: Ei voi enään muistaa
EI URHEILULLINEN PELI, JOSTA PIDÄT ENITEN: en tiä
TYHMIN JUTTU, MINKÄ OLET KOSKAAN TEHNYT: Ööö... se jääköön paljastamatta
SUOSIKKIASIAT KESÄSSÄ: Jäätelö ja Yyteri
SUOSIKKIASIAT SYKSYSSÄ: Sade
SUOSIKKIASIAT TALVESSA: pulkkamäki
SUOSIKKIASIAT KEVÄÄSSÄ: Kun puut alkaa vihertää ja ruoho alkaa kasvaa
HAUSKIN TUNTEMASI IHMINEN: Paha paha...
SUOSIKKILOMA: kesäloma
PARAS OSA SANOMALEHDESTÄ: koko lehti paitsi urheilu
MILLAINEN HIIRIMATTOSI ON: Sininen
HUONOIN FIILIS: Niitä on monia
PARAS FIILIS: ei tuu nyt mieleen
ENSIMMÄINEN AJATUS AAMULLA, KUN HERÄÄT: Ei taas kouluun....
TULETKO MERISAIRAAKSI: EN

VUORISTORATA - HUBAA VAI NOT: Kiwaa
KUULAKÄRKI- VAI LYIJYKYNÄ: Kuulakärki
MONTA KERTAA PUHELIN SOI ENNEN KUIN VASTAAT: Riippuu että onko puhelin lähellä
PUHELIMEN SOITTOÄÄNI: Ööö.. pikkuveli toisessa ja toisessa joku oliko Armo
TYKKÄÄTKO AJAA AUTOA: Joo
ENSIMMÄINEN AUTOSI: ...
KENET HALUAISIT TAVATA: Yhen kaverin vaan=)

POJAT:.
TYTÖT: .
MINKÄ VÄRISIKSI VÄRJÄISIT HIUKSESI: No jaa en osaa sanoo
MITÄ ON SEINILLÄSI: Pari tauluu ja jotai julisteita
ONKO LASI PUOLIKSI TYHJÄ VAI PUOLIKSI TÄYNNÄ: Tyhjä
PEPSI VAI COCA-COLA: Cola
VASEN VAI OIKEA KÄSI: oikee
MITEN KIRJOITAT KONEELLA: kymmenellä sormella
MIKÄ PUUTARHATYÖKALU OLISIT: kuokka
MITÄ ON SÄNKYSI ALLA: Koulupapereita ja kirjoja

ONNENLUKU:15
MILLÄ NIMILLÄ LIIKUT NETISSÄ: ^Johannes^_ ja _haappis_
LEMPIKAPPALEESI: niitä on monta
HARRASTATKO YHDENILLANSUHTEITA: en tietääkseni
OLETKO KOSKAAN PETTÄNYT SEURUSTELUKUMPPANIASI:En
ONKO SINUA PETETTY SEURUSTELUSUHTEESSA:-

MITÄ SINÄ HALUAT ELÄMÄLTÄ: Olla onnellinen
OLETKO TÄYSIN HETERO: Mikä kysymys=b
MITÄ SINULLA ON TÄLLÄ HETKELLÄ YLLÄSI: Farkut ja sininen neulepusero
MILLOIN SINÄ ITKET: Silloin kun siltä tuntuu
PIDÄTKÖ RUNOISTA: Joo o
VIILTELETKÖ/OLETKO VIILLELLYT: Joskus kokeillut
MILLAINEN AJATUSMAAILMA SINULLA ON: kaksmielinen
KENEN LUOKSE NYT HALUAISIT: Yhden henkilön vaan
ONKO SINULLA TATUOINTEJA TAI LÄVISTYKSIÄ: Ei oo
MIKÄ ON NUKKUMAANMENOAIKASI: ei oo sellasta
OLETKO NS. NETTINÖRTTI: Todellakin
OLETKO USKOLLINEN:joo
MYÖNNÄTKÖ SINUSSA OLEVAN BISEKSUAALISIA PIIRTEITÄ: ...
VAI OLETKO HOMO/LESBO: justiinsa miten sen nyt ottaa...
OLETKO KOSKAAN SUUDELLUT SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAA: joskus moonta vuotta sitten
HALUAISITKO: Mitä pahaa?
VOISITKO RAKASTUA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAAN: jaa a
ONKO SINULLA SALAISIA FETISSEJÄ: En tiä
ONKO SINULLA ISOT PUHELINLASKUT: Joskus oli mut enään ei
KUKA MAKSAA LASKUSI: Äippä
ONKO SINULLA AJOKORTTI: ei oo vielä mutta kesällä on
LEMPIKEKSI: doris
ÄÄNEKKÄIN IHMINEN JONKA TUNNET: Mee mummu
PARAS AIKA VUOROKAUDESTA: aamu ja ilta
IKÄVIN AIKA VUOROKAUDESTA: päivä
PARAS PÄIVÄ VIIKOSTA: Perjantai
VÄHITEN KIVOIN PÄIVÄ: maanantai
IKÄVIN KUUKAUSI: toukokuu
KETÄ AJATTELET NYT: Yhtä henkilöö vaan
PÄIVÄMÄÄRÄ JA KELLONAIKA: 24.2.2006 kello 17.14

ja jatkuu vaan kysymykset=/Perjantai 24.02.2006 17:45

MILLOIN VIIMEKSI:

1. Asioit vessassa? puolen tuntii sitten

2. Kuulit NRJ:ltä hyvän biisin? porissa ei kuulu nrj

3. Löysit jotain homeista kotoasi? viime viikolla (leipä)

4. Ostit jotain uutta? en muista koska oli

5. Katsoit prätkähiiriä? monta vuotta sitten

6. Entä muita piirrettyjä? aina kun on tylsää ja ei tv.stä tuu muuta

7. Kävit suihkussa? eilen

8. Tanssit sateessa? Ööö.. jaa a

9. Jammailit vihaamasi biisin tahtiin ja tajusit vasta myöhemmin että vihaat kyseistä biisiä?
Ei tuu mieleen

OLETKO KOSKAAN:

1. Syönyt kastematoja? Olen montakin kertaa

2. Nauttinut myrkyllisiä tai vähemmän myrkyllisiä aineita? Joo

3. Suudellut mielestäsi romanttisessa paikassa/oloissa? Jepulis

4. Esiintynyt jonain toisena kuin itsenäsi? Joo monestikin

5. Riehunut ilman pätevää syytä? Aina

6. Kiivennyt puuhun pääsemättä alas? juu olen ja se oli viiminen kerta kun kiipesin puuhun

7. Sylkenyt ylähuuleesi? Millai se tapahtuu??

8. Jäänyt jonnekkin pitkäksi aikaa kiinni jostakin ruumiinosastasi? Kielestä joskus jäin kiinni tolppaan

9. Ajanut jollakin kulkuneuvolla ojaan? Joo ja montakin kertaa

10. Lukinnut itseäsi suljettuun tilaan vahingossa tai tahallisesti? joo olen

11. Kierinyt mäkeä alas ja törmännyt puuhun? On sitä joskus tullut harrastettuu


ENSIMMÄINEN:


1. Kotipaikkakunta? Ulvila

2. Kiinnostava asia? montakin

3. Tyttö/ poikaystävä? Joku henkilö se oli

4. Mieleenpainunut laulu lapsuudesta? paha paha...

5. Sana? (vittu joittenkin mielestä) porukoiden mukaan äiti

taas jotai outoja kysymyksii=/Perjantai 24.02.2006 17:32

1.kun kohtaat uuden kivan kundin/likan,kuinka pian kerrot hänestä kavereillesi?
Joo o aika pian

2.kolme isku tyyliäsi:
koukku...

3.mikä kundissa/likassa on kaikkein ihanimpaa?
riippuu ihmisestä

4.miten toivut jos tulet jätetyksi/petetyksi?
sen näkee sitten

5.kerro ihanne miekkosesta/naikkosesta:
mukava, tulee toisten kanssa toimeen

6. milloin olet ollut viimeksi ihastunut?
hiljakkoin

7.ensimmäinen ihastuksesi?
siitä on niin kauan että sitä ei voi muistaa

***ASTETTA ENEMMÄN NOSTETTA**

1.kaverisi kertovat mojovan jutun ihastuksesta, miten reagoit?
kuuntelen


2.keneltä haluaisit pyytää anteeksi, tässä ja nyt?
Niitä on monia


3.äitisi löytää huoneestasi pienen"yllätyksen"(käytetyn kondomin) mitä luulet hänen sanovan sinulle, ja kuinka itse toimit?
Löytäiski


**DEEKUKO?***

1.kuinka monesti kuukaudessa käytät alkoholia?
en oo laskenut


2.juotko alkoholia seurustelumielessä,vai humalanhakuisesti?(perseet olalle)?
seurustelumielessä (luistaa juttu paremmin)


3.mitä,missä ja milloin joit ensimmäisen kerran?
kauan aikaa mutta olisko ollut enon tykönä


**IMAGO ****

1.oletko mielestäsi muodin jäljessä pysyttelijä, vai edellä kävijä?
perässähiihtäjä aina ollut

2.pidätkö ystäviesi pukeutumistyyleistä?
juu

3.kun ihastuksesi tulee teille kotiin kylään,mitä mietit ensimmäiseksi?
onko kaikki ok


4.ostatko vaatteesi kirpputoreilta,marketeista,putiikeista?
putiikeista


5.uskotko horoskooppeihin?
joskus ja joskus en


**JÄTKÄHÄN ON ELÄIN***

1.mikä eläin näistä olisit: rotta,koira,leijona,marsu,hevonen?
rotta

2.mitä partenisi tahtoisi sinun olevan sängyssä?notkea kuin kissa, tottelevainen koira, hellä ori/tulinen tamma vai päkättävä pässi?
Mistä mä sen voin tietää??


3.kun syöt,oletko kuin:hevonen,sika,hamsteri vai kana?
Sika