IRC-Galleria

Sucvi`

Sucvi`

Peitän mun surun ja murheet sen vanhan hymyn taa, en haluu et kukaa tulee mua enää satuttaa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 09.11.2008 15:27

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

75 Friikki :DKeskiviikko 05.11.2008 22:57



Alla on 90 Disneyn elokuvaa. Jos olet nähnyt yli 45, olet Disney-friikki!

Disney:
[1] Lumikki ja seitsemän kääpiötä
[2] Pinocchio
[ ] Fantasia
[3] Dumbo
[4] Bambi
[5] Bambi 2
[ ] Saludos Amigos
[ ] The Three Caballeros
[ ] Make Mine Music
[ ] Fun and Fancy Free
[] Melody Time
[ ] The Adventures of Ichabod and Mr Toad
[6] Tuhkimo
[7] Tuhkimo 2
[8] Tuhkimo 3
[9] Liisa ihmemaassa
[10] Peter Pan
[11] Peter Pan 2 - Paluu mikä-mikä-maahan
[12] Kaunotar ja Kulkuri
[13] Kaunotar ja Kulkuri 2 - Pepin uudet seikkailut
[14] Prinsessa Ruusunen
[15] 101 Dalmatilaista
[16] 101 Dalmatilaista 2 - Pikku Kikero Lontoossa
[17] Miekka kivessä
[18] Viidakkokirja
[19] Aristokatit
[20] Robin Hood
[21] Nalle Puh
[ ] Nalle Puhin Joulu
[ ] Nalle Puh - Ystävää etsimässä
[22 ] Pelastuspartio Bernard ja Bianca
[23] Topi ja Tessu
[24] Topi ja Tessu 2
[25 ] Hiidenpata
[26] Mestarietsivä Basil Hiiri
[27] Oliver ja kumppanit
[28] Pieni Merenneito
[29] Pieni Merenneito 2 - Atlantiksen salaisuus
[30] Bernard ja Bianca Australiassa
[31] Kaunotar ja Hirviö
[] Kaunotar ja Hirviö - Lumottu Joulu
[32] Aladdin
[33] Aladdin 2 - Jafarin paluu
[34] Aladdin 3
[35] Leijonakuningas
[36] Leijonakuningas 2 - Jylhäkallion ylpeys
[37] Leijonakuningas 3 - Hakuna Matata
[38] Pocahontas
[39] Pocahontas 2 - Matka uuteen maailmaan
[40] Notre Damen kellonsoittaja
[41] Notre Damen kellonsoittaja 2
[42] Herkules
[43] Mulan
[44] Mulan 2
[45] Tarzan
[46] Tarzan 2
[47] Tarzan ja Jane
[ ] Fantasia 2000
[48 ]Keisarin uudet kuviot
[49] Keisarin uudet kuviot 2 - Kronkin uudet kuviot
[50] Atlantis
[51] Atlantis 2 - Milon paluu
[52] Lilo & Stitch
[53] Lilo & Stitch 2
[54] Leroy & Stitch
[] Stitch! The Movie
[55] Aarreplaneetta
[56] Karhuveljeni Koda
[57] Karhuveljeni Koda 2
[58] Lehmäjengi
[59] Pikku kananen
[60] Aivan Villit
[61 ] Nightmare Before Christmas
[62] Nasun suuri elokuva
[63] Tiikerin oma elokuva
[ ] Mikin tähtiparaati
[ ] Minnin tähtiparaati
[ ] Akun tähtiparaati
[64] Maija Poppanen
[65] Hopon Poppoo
[ 66] Riemukas Robinsonin perhe

Disney-Pixar:
[67] Ötökän elämää
[68] Toy Story
[69] toy story 2
[70] Buzz Lightyear - Avaruusranger
[71] Monsterit Oy
[72] Nemoa etsimässä
[73] Ihmeperhe
[74] Autot
[75] Rottatuille

;<Keskiviikko 05.11.2008 20:25

Nuori nainen ajaa autoaan.
Hän on nauttinut alkoholia
ja kyyneleet valuvat
pitkin hänen poskiaan. Hän
uskoo ettei kukaan välitä
hänestä. Hän uskoo että
hänet on hylätty.
Samassa nainen kuulee
kovan äänen ja näkee
edessään rekka-auton
ajovalot. Kuuluu rysäys.
Nainen pudottaa
lompakkonsa jossa näkyy
kuva pienestä pojasta.
Kaksi päivää myöhemmin
tämä sama poika istuu
orpokodissa ilman ihmistä
joka peittelee hänet
nukkumaan. Ilman ihmistä
jonka suusta kuulee joka
päivä maailman ihanimmat
sanat.
Lapsi ei puhu koskaan
paitsi tiettyyn aikaan
illalla jolloin hän nousee
pöydälle seisomaan. Hän
katsoo ylös lähettäen
lentosuukon ja sanoen:
"Hyvää yötä äiti. Mä
rakastan sua."

Kopioi tämä omaan blogiisi
niin muistat että aina on
niitä jotka välittää. <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.11.2008 18:36

Koskaan ei saa olla liian rakastunut, jos rakas katoaa elämästä häntä ei voi unohtaa. Jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut!

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.11.2008 16:53

17 Tapaa saada tyttö

1. Halaukset takaapäin
2. Tartu hänen käteensä kun hän kävelee vierelläsi (älä anna hänen tarttua käteesi)
3. Kun hän seisoo, kiedo kädet hänen ympärille
4. ÄLÄ PAKOTA HÄNTÄ MIHINKÄÄN
5. Kirjoita lyhyitä runoja
6. Kehu häntä rehellisesti
7. Kun halaat häntä, älä päästä irti ennen kuin on pakko
8. Ole superkiltti hänelle
9. Soita hänelle iltaisin sanoaksesi hyvää yötä
10. Lohduta häntä kun hän itkee
11. Pyyhi hänen kyyneleensä
12. Rakasta häntä koko sydämestäsi
13. Nosta hänet ylös ja flirttaile hänelle. (hän kiljuu ja huutaa 'laske mut alas' mutta oikeasti hän pitää siitä)
14. Ole kohtelias
15. Älä anna kavereittesi puhua paskaa hänestä, hän saa tietää siitä !
& ÄLÄKÄ koskaan ole erilainen kavereittesi kanssa kuin hänen kanssaan kahdestaan !
16. Vie hänet pitkälle kävelylle illalla
17. ÄLÄ KOSKAAN VALEHTELE HÄNELLE ! koska silloin hän ajattelee että kaikki mitä sanoit oli vain valhetta, myös 'minä rakastan sinua'

no lol :DKeskiviikko 05.11.2008 16:52


Kuinka moni teistä uskaltaa sanoo mulle, Rakastan sua ?

Kopio tää omaa päiväkirjaas ja katso kuinka moni uskaltaa sanoo sulle

[Ei aihetta]Tiistai 04.11.2008 22:24

pojat sanoo: tykkään susta
mutta tarkoittaa: susta + 15 muusta
pojat sanoo: kiva paita sulla
mutta tarkoittaa: oisit kivempi ilman!
pojat sanoo: oot kaunis ja söpö!
mutta tarkoittaa: toivottavasti saan hänet sänkyyn
pojat sanoo: tämä on meidän salaisuus
mutta tarkoittaa: meidän + 10 kaverini
pojat sanoo: rakastan sua aina
mutta tarkoittaa: ..kunnes löydän toisen..

:<Tiistai 04.11.2008 22:21



Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

[Ei aihetta]Tiistai 04.11.2008 16:40

Jos lähtisin nyt, jäisitkö kaipaamaan ?
kopioi omaan päiväkirjaasi niin saat tietää kuka oikeasti välittää.

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.11.2008 23:31



PERUSJUTUT
Nimi > Suvi
Pituus> 159,8
Kengännumero> 39-40
Hiustenväri> ruskea
Sisarukset> sisko

VIIMEISIN
....Elokuva, jonka ostit? > öö... en muista..
....Kappale, jonka kuuntelit? > ööö.. en muista.
....Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? > emt.
....CD, jonka ostit? >en muista.
....Henkilö, jolle soitit? > äiti.
....Henkilö, joka soitti sinulle? > äiti.
....TV-show, jonka katsoit? > BB, katon nytki :D
....Henkilö, jota ajattelin? > ööö... en ajatellu ketään..

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet > emt. puolesta?
Itsemurha > vastaan
Ihmisten tappaminen > vastaan
Teinitupakointi > vastaan
Rattijuopumus > vastaan
Homo- ja lesbosuhteet > emt.
Saippuasarjat > emt.

MITÄ
.....Shampoota käytät? > öö joatin elvital:ii..
.....Kenkiä käytät? > öö.. fred perry:t
.....Pelkäät? > ööö.. pimeetä.

KUINKA MONTA....
..Kertaa olet ollut rakastunut?> ...
...Kertaa sydämmesi on särkynyt? > öööö..
...Sydäntä olet särkenyt? > en toivottavasti yhtään..
...Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi > 2.
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > kerran.
...Arpea on kehossasi? > öö... ehkä yks..

AJATTELETKO OLEVASI....
....soma? > emt..
....Hauska? > no en ajattele..
....Kiihkeä? > öh?
....Ystävällinen? > toivottavasti.
....Rakastettava? > toivottavasti.
....Huolehtiva? > ööö..joo kai..
....Suloinen? > enpä tiiä..

SUOSIKKI
....alkoholijuoma? > emt. :DD
....Karkki? > melkee kaikki suklaa.. :D
...sarjakuva/piirroselokuva? > hmmm.. en osaa päättää.. :/
...Purukumi? > noo.. pepsodent.
...Väri? > hmm.. no niit on monii en jaksa nyt kirjottaa niit tähä..
...kynsilakan väri? > hmmm. emt..
...Viikonpäivä? > lauantai! :)
...Inhokkipäivä? > maanantai!!!
...Kukka? > mmmm.. en osaa sanoo..
...Koru? > noo.. yks koru vaa :D
...Kesä/talvi? > KESÄ!
...Norja/ruotsi? > emt..
...Trampoliini vai uima-allas? >hmm.. en osaa sanoo..

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
....Nukkui sängyssäsi? > omassa.. minä? :DD
....Näki sinun itkevän? > .. hmmm.. ehkä äiti..
....Sai sinut itkemään? > ....
....Oli kanssasi elokuvissa? > isä ja sisko :DD
....Lähetti sinulle sähköpostia? > en muista..

OLETKO KOSKAAN
....Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? > jjuu ..
....Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > en kai... :D
....Pitänyt jonkun salaisuuden? > joo.
.....Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? > en. :D
...Itkenyt elokuvan aikana? > joo
.....ollut esiintymislavalla? > joo..
....Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > ööö.. emt.

Paljonko kello on? > 21.24
Omenat vai banaanit? > hmmmm.. :D
Sininen vai punainen? > molemmat :)
Kevät vai syksy? > syksy (sillo on mun synttärit :> )
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? > mennä pesulle..
Minkä aterian söit viimeksi? >jotain kalaa ja öö.. perunaa ja niis perunis oli sienii.. :D
Oletko tylsistynyt? > en täl hetkel..
Minkä äänen kuulit viimeksi? > öö.. puhetta tv:stä
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? > en muista..

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > en kai..
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? > ehkä.. emt..
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? > luotettavuus, ystävällisyys, humoristisuus.

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri? > ei oo mitään merkintöi :D
Mitä kieltä osaat? > suomee.. enkkuu,ruotsii
Nimeä lempiasioitasi makuuhuoneestasi? > tietokone :D ja emt..
Ketä rakastat? > perhettänä sukulaisii kamuja..
Ketä kaipaat? > tosi monia..
Lempinimet? > ööö... en tiiä onko mul mitää lempinimii..
Nimesi alkukirjaimet? > Su
Kuinka vanhalta näytät? > no jotkut on sanonu et 16 vuotiaalta..
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? > emt..
Silmälasit/piilolinssit? > ei oo..
Onko sinulla lemmikkejä? > ei.. :(
Mikä saa minut onnelliseksi? > hyvät asiat kaverit,perhe..
Mikä huolestuttaa sinua? > huominen päivä.. :/

OLETKO KOSKAAN....
.....ajatellut, että kuolet? > monesti..
.....Halunnut karata? > öö.. emt..
.....Kokeillut huumeita? > enn
.....Pinnannut koulusta? > en