IRC-Galleria

Tiina sanoo:
Ja tuo pieni, Eih.
Tiina sanoo:
*pieno
Tiina sanoo:
*paino
Tiina sanoo:
*PIANO
Tiina sanoo:
XDXD

KÄNNIHOROSKOOPPITiistai 13.05.2008 00:56

OINAS
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa kännykkänsä.

HÄRKÄ
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin, mutta saattaa toisinaan herätä mukavan lämpöiseltä vessan lattialta.

KAKSONEN
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä.Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä.

RAPU
Rapu ryyppää kalsarikännit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta siellä yleensä muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli, mutta tiettävästi siitä ei riitä puhuttavaa viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia tissutteluun.

LEIJONA
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata baarimikkoja, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!

NEITSYT
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.

VAAKA
Vaaka on yhtä hilpeä kännissa kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienoista laseista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa alushousuja etsien.

SKORPIONI
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin saapunut iskemään kilpailija.

JOUSIMIES
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, Jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten Hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

KAURIS
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

VESIMIES
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös veskarin lempipuuhaa ja saattaapa vesimies eksyä baaritiskille tilailemaan sitä vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.

KALAT
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.

Saatte arvata mitä pelattiin ;DSunnuntai 11.05.2008 04:28

-Hämärä jamaikalainen etsiskeli himokkaasti keksipakettia valoisassa onkalossa.
-Kummallinen eskimo hiplasi ylpeästi uskonnonopettajaa likaisessa puussa.
-Suorasanainen gigolo nuoleskeli homomaisesti roskatynnyriä kotimaisessa rock-konsertissa.
-Musikaalinen sadomasokisti halusi limaisesti elämänkumppaniaan huumaavassa kasvihuoneessa.
-Puutteellinen kemianopettaja sai vittumaisesti lyhtytolppaa nahkaisessa eläintarhassa.
-Karvainen Da Vinci hymyili huonosti jäisessä aineessa.
-Kiihkeä EU-virkailija imppasi kiihottuneesti psykiatriaan mielipuolisessa kirjakaupassa.
-Seksiaddiktoitunut sopraano vietteli lantio viuhuen mummoaan ikivanhassa lelukaupassa.
-Urpo Emo-poika pamputti surkeasti käpyä pyhässä sairaalassa.
-Lapsellinen pölynimurikauppias hakkasi kiihkeästi vastaanottovirkailijaa suljetussa eteisessä.
-Kokematon Tikkis syötti hermostuneesti varvasta taivaallisessa uima-altaassa.
-Ylihilpeä hobitti hinkkasi epävarmasti Nalle Puh -pehmoleluaan märässä uimahallissa.
-Vihreä pikkutyttö imi katkerasti Volvoa kärpästäyteisessä bussissa.
-Agressiivinen transu ahdisteli ennalta-arvaamattomasti västäräkkiä seksistisessä vessakopissa.
-Skitsofreninen matkaopas yritti ymmärtää johdonmukaisesti liikennepoliisia pyöreässä latinobaarissa.
-Humalainen hölkkääjä raiskasi epäsuorasti hattuaan eroottisessa teurastamossa.
-Karu presidentti (sana kirjoitettu alunperin väärin) sekoili hämärästi ahtaassa kampaamossa.
-Muovinen leipuri nuoleskeli epätoivoisesti naapurin Penaa ruotsalaisessa hississä.
Jahas....kai sitä niinkin voi ajatella x))
Soulja Girl sanoo:
Se yritti tehdä sillä vaikutuksen. Ilmeisesti joku hesalainen iskurepliikki. Tiedäthän, poika astelee baarissa sievän tytön viereen, kumartuu lähemmäs ja kuiskaa.. "Mulla on perse"
Tiina sanoo:
XDXD

"Käydä sienessä, sienestää, vetää sieniä.
Sienestä lähtee itiöitä. Itiöit on sienien siemeniä."

Tajusin just että...Tiistai 06.05.2008 23:55

...liika rakkauslaulujen kuuntelu pehmittää loputkin mun harmaat aivosolut.
...aloitan tekemään koulutöitäni aivan liian myöhään (Huomenna palautus elokuva-analysiin, leffa edelleen katsomatta-> latauksessa)
...en oo nähny muutamia ihmisiä kunnolla ihan liian pitkään aikaan.
...kaura-suklaakeksit on aika pahanmakuisia
...mulla on ollut kavereiden kirjoja lainassa enkä oo vielkään palauttanut niitä.

[Ei aihetta]Maanantai 05.05.2008 00:43

Vitsit kun on ollut ihanan lämmin päivä. Suurimman osan ajasta on paistanut aurinko<3 Pitihän sitä aamupäivästä vähän mennä parvekkeelle ruskettumaan...ja sitten tietenkin iltaisemmalla tanssitreenien (joissa muuten sain potkaistua itseltäni niillä hitsin kengillä kynsinauhan ihan rikki) jälkeen kun grillailtiin iskällä ja oli muuten ihan hitsin hyvää ruokaa<3

Että näin!Sunnuntai 04.05.2008 00:59

Tiina sanoo:
Tiedätkö mitä! Mä haluan päästä pussailemaan oikeasti nyt jotakuta! xD
Niina sanoo:
XD
Niina sanoo:
Mene pysäyttämään kadulla joku!
Tiina sanoo:
Täällä kadulla liikuu vaan jotain vanhoja pappoja ja jotain nuorempii ku 94 :D
Niina sanoo:
Siitä sitten vaan!!
Tiina sanoo:
Kyllä!....tai sit ei. Ehken mä ihan NIIN epätoivoinen ole xP
Niina sanoo:
Toivottavasti et. =D
Tiina sanoo:
Se olis jo aika pelottavaa..kuvittele ny semmonen joku 80 v käpy...yhyy! Mä haluun jonkun nuoren ja notkean (Hahaa :D)
Niina sanoo:
xD
Niina sanoo:
Kukapa ei haluaisi!
Tiina sanoo:
Totta!

[Ei aihetta]Lauantai 03.05.2008 02:52

Jos komistuksesi on humalassa voit koittaa humaluustestiä, kuinka kännissä hän on:

Sanoja, jotka on vaikea lausua hiprakassa:
- Suuryritysrypäs
- Kulttuuriministeriö
- Prikaatinkenraali
- Karnevaalikaravaani
- Keskuskauppakamari

Sanoja, jotka on hyvin vaikea lausua hiprakassa:
- Objektiviteettiperiaate
- Konstitutionalismi
- Porfyyrigraniittiroso
- Transsendentaalifilosofia
- Bronkopneumonia.

Sanoja, joita on MAHDOTON sanoa hiprakassa:
- Ei, ei, en minä osaa laulaa!
- Iltaa, konstaapeli, anteeksi aiheuttamani häiriö
- Ikävä kyllä et ole tyyppiäni
- Ei enää viinaa minulle
- Kiitos, en halua seksiä

Mä haluun osata unkaria!!Lauantai 03.05.2008 02:08