IRC-Galleria

ETURAUHASSYÖPÄ 4Perjantai 06.03.2009 15:58

Toteaminen

Eturauhassyövän toteamisessa käytetään lähinnä eturauhasen tunnustelua sekä PSA-arvojen ja koepalan ottoa.
Rauhasen tunnustelu tehdään peräsuolen kautta ja yritetään tutkia, onko eturauhanen mahdollisesti suurentunut tai kyhmyinen. Jos kyhmyjä esiintyy, rauhasesta täytyy ottaa koepala.
Diagnosoinnissa käytetään ultraäänitutkimusta, joka tehdään peräsuolen tai vatsapeitteiden kautta. PSA-arvojen lisäksi otetaan vielä mm. perusverenkuva ja tulehdusarvot.

ETURAUHASSYÖPÄ 3Perjantai 06.03.2009 15:54

Aiheuttajat ja riskitekijät

Eturauhassyövän aiheuttajat ovat epäselviä, mutta tutkimuksissa on todettu, että ympäristöllä on enemmän vaikutusta kuin perinnöllisillä tekijöillä. Ympäristötekijöistä vaikuttavimpia ovat rasvan käyttö, lihavuus ja tupakointi. Muutokset hormonitasapainossa saattavat myös laukaista eturauhassyövän.
Eturauhassyöpä voi olla myös perinnöllinen. Perinnöllistä syöpää sairastavat kuitenkin vain viisi prosenttia syöpäpotilaista.

ETURAUHASSYÖPÄ 2Perjantai 06.03.2009 15:54

Oireet

Alkavalla eturauhassyövällä ei yleensä ole oireita ja oireileva syöpä on lähes poikkeuksetta levinnyt.
Ensioireet muistuttavat paljon liikakasvaneen eturauhasen oireita; virtsaamisvaikeuksia ja selkäkipuja. Joskus oireet voivat olla luustokipuja ja luunmurtumia.

ETURAUHASSYÖPÄPerjantai 06.03.2009 15:29

Eturauhassyöpä

Eturauhassyöpä on yksi yleisimmistä miesten syövistä varsinkin teollistuneissa maissa.

Sairastuneiden keski-ikä on noin 70 vuotta ja esiintyvyys yleisintä 50–80-vuotiaiden miesten keskuudessa. Joskus syöpää tavataan kuitenkin myös alle 50-vuotiailla.

Eturauhassyöpää esiintyy eniten pohjoismaalaisten, eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten keskuudessa. Vähiten syöpää tavataan japanilaisilla ja kiinalaisilla.

Eturauhassyöpä voi olla myös periytyvä ja sitä lisäävät jatkuvasti erilaiset ympäristötekijät, kuten runsas rasvan käyttö, lihavuus ja tupakointi. Periytyvää eturauhassyöpää esiintyy noin viidellä prosentilla syöpäpotilaista.

..noni. XD

keira knightley on kaunisPerjantai 02.01.2009 00:21

Joo uusvuos meni ja hengenvaarallisesti; raketti meinas tulla päin näköö ellen ois ehtiny vetasta päätä sivuun, juoksin hulluna karkuun ohjuksia ja heinikot leimahti roihuun................eli kivaa. :DD
Duudsonien uudet jaksot alkaa 9.1. ... ALKAIS JO!
Ja meiän kaveriporukan maine meni mun takii:
http://elfyourself.jibjab.com/view/kOuBBR3S4qIWKl3i#/owner/kOuBBR3S4qIWKl3i
XDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD KUOLEN VIELÄKI

..ei naurata. (XDD)

tet loppu : <Perjantai 10.10.2008 22:54

njuut, tänää loppu tetti. oli kyl mahtavaa, ilmanen kahen vkon loma<3 oon lusmu

kahen viikon saldo:
~ mustelmia x miljoona
~ isonälkä (palmiaruoka</3)
~ kaikki paidat täyn maalitahroi osv
~ laastareit kolmes sormes ja sääres
~ pussien ompeluu !
~ jalkoihin kahlittui 7v apinoita ehk joku päälle kakskyt
~ IHANAJOONA
~ opin äikänkirjan hahmojen nimet
~ leimausta
~ laminointia
~ laminointikalvojen runttaamista ("oijoijoji nyt se menee runtulleeee..!!")
~ mankkojen kärräämistä
~ konnun varaston raivaus
~ vanhojen koululaulujen verestystä........ (mm kiljuset, aavekarjalauma vaimikäonkaan, don katti)
~ hajontaa
~ hajontaa
~ hajontaa
.....

mut ihanat ekat oli kyl, siis en ois uskonu et mul tulee ikävä. : ______ :

ps huomen söörkus fäänlandia jippieee

TYLSÄÄ TYLSÄÄMaanantai 08.09.2008 23:24

mullon tylsää . tein just enkunläksyt. sitä ennen matikanläksyt. sitä ennen kemianläksyt. sitä ennen ranskanläksyt. ja nyt on tylsää. X_____x
tos läksyjärjestykseski on vissii joku järjestys. ;o ranska eka koska se on kivoin, kemia sen jälkee ku tuli nii vähä läksyy, sit matikka ku haluun tehä keskiviikon läksyi ku huomen ei ehi, sit enkku ku se oli nii mälli.
hmm jee.. YEAH BEIBII, austin has MOJO ! ~☺☻♥♦♣♠•◘○

HYI PAKKO Maanantai 26.05.2008 23:30

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan

vanhojen tanssit.. :::::::::DPerjantai 15.02.2008 21:41

"MULKKU, MUUTA ENGLANTIIN!"
ei kyl varmaa salee sanonu noin.. XDD

ESA HIRVIMETSÄLLÄ<3

~~

ja jewwi oli ihana ♥♥ taas kerran. :
)

::::::::DSunnuntai 20.01.2008 19:54

"Kas, vattuja! Ja minua kun vatuttaa aina!"