IRC-Galleria

hmm watPerjantai 02.04.2010 17:28

Olen jo pitkään epäillyt, että vaimoni on uskoton. Usein käy niin, että kännykkä soi toistuvasti ja hän vain vilkaisee puhelimeen ja katkaisee soiton vastaamatta siihen. Hän on usein "tyttöjen" kanssa ulkona, ja kun kysyn keiden tyttöjen, on kyseessä aina joku työkaveri, jota en tunne. Olen yrittänyt seurata ikkunasta, kun hän palaa taksilla kotiin, mutta hän kävelee aina viimeisen korttelivälin ja minä ainoastaan kuulen kuinka auto ajaa matkoihinsa. Mahtaako olla taksikaan?

Pari päivää sitten halusin tarkistaa kellonajan hänen kännykästään ja hän sai siitä huutoraivarin kiljuen, ettei hänen kännykkäänsä saa koskea ja että minä kyylään. En ole halunnut kovistella häntä tästä asiasta ja luulen,etten edes halua tietää totuutta asiasta, mutta eilisiltana päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen.Jäin väijyyn asuntomme lähellä olevaan puistikkoon pensaan juurelle maastopuku päällä ja kiikarit kädessä. Pitkähkön odottamisen jälkeen lähistölle pysähtyikin mersu, jossa vaimoni suuteli kiihkeästi minulle täysin tuntematonta miestä. Siirryin piiloon oman autoni taakse, etteivät he havaitsisi minua. Siinä kyykkiessäni huomasin autossani alkavaa ruostetta takalokasuojan kaaressa. Pitäisikö minun teidän mielestänne vaihtaa koko kaari vai asentaa vain uusi levikeosa?

HyvästiPerjantai 05.03.2010 19:59

Täältä tullaan Myyrmäki :)

Varmasti tulee ikävä tätä kotiii :(

moi oon psi jr.Keskiviikko 03.03.2010 21:56

TUULIPSI

älä juo arkipäivänä, äläkä oksenna meijä keittiöön, kiitos :) !

VwPerjantai 15.01.2010 16:25







Toni tykkää <3

vwSunnuntai 06.12.2009 13:16

its gonna be like that!

2.5i -94 1+7

McDonald`sKeskiviikko 28.10.2009 22:06

OLIN TÄNÄÄN VUOSAAREN MÄKKÄRISSÄ JA TILASIN JUUSTON! MYYJÄ NIMELTÄ ALEKSI SANOI ETTÄ TUO SEN PÖYTÄÄN. ODOTIN SIELLÄ SITTEN 45 MIN!!!! JUUSTOHAMPURILAISTANI EI NÄKYNYT, JOTEN LÄHDIN KOTIIN.

PS. KIRJOITIN ÄSKEN MÄKKÄRILLE NEGATIIVISTA PALAUTETTA JA PYYSIN KORVAAMAAN TUOTTEEN HINNAN JA KULUTTAMANI AJAN!

pps. oon pettynyt mäkdonadls vuosaareen :(

[Ei aihetta]Torstai 17.09.2009 01:19

<3

.........Perjantai 14.08.2009 10:25

*9milNin0z sanoo:
kelaa ku ihminen joutuis lunastuksee
TONIPSI sanoo:
joo miten vois joutuu siiis minnne ja öö
*9milNin0z sanoo:
emt
*9milNin0z sanoo:
ku menis rikki
*9milNin0z sanoo:
jos sydän särkyis joutus lunarii
*9milNin0z sanoo:
sit joku ostaa sen ja korjaa
huomen vois hakee

d44Keskiviikko 24.12.2008 21:56

antakaa numeronne ku sain uuden liittymän ni ei oo yhtäkään numeroa enään :)