IRC-Galleria

TenderGloom

TenderGloom

A starlight in the gloom

Pääsiäisloma alko..Perjantai 10.04.2009 01:39

..ja sit siihen päälle vielä pakkolomaa kaks viikkoo.. NYT JOTAIN JÄNNÄÄ KEHIIN!!!!!! xD xD xD

[Ei aihetta]Maanantai 06.04.2009 18:41

Kerrankin elämässäni tuntuu, että kuljen oikeaa tietä. Tulevaisuus näyttää valoisalta ja minulla on hyvä olla. Olen onnellinen! :)

Elämä maistuu taas.. :)Maanantai 30.03.2009 16:25

Kesä tulossa ja mieli virkeä.. Innolla tulevaa odotellen.. :D
Löysin itseni öisestä kuolevasta metsästä, kulkemassa pientä polkua pitkin.. jonnekin. Siellä oli ahdistavan hiljaista, olin aivan yksin.. Tai en aivan; marjoja syödessäni polun varrelta viereeni laskeutui korppi. Jonkun aikaa söimme hiljaa vierekkäin ja kaikkialla oli aivan hiljaista. Matkaa jatkaessani oksat raapivat kasvojani ja vartaloani. Oli selvästi kesä, koska vaatetukseni oli kesäisen niukka. Siis että varmasti olisi mahdollisimman epämukavaa oksien keskellä.. Päädyin risteykseen, joka haarautui kahteen eri suuntaan.. Heräsin..

Selityksiä symboleille:
* Uhkaava ja ahdistava, sysipimeä yö kertoo unennäkijän elävän synkeitä ja ahdistavia aikoja.
* Kuivat ja kärsineet oksat kuvaavat unohdusta, harvaa yhteydenpitoa. Katkenneet ja tärvääntyneet oksat kielivät välirikoista.
* Korppi - Kuoleman sanansaattaja.
* Unen lintu tai linnut symboloivat ajatusta, henkeä. Vapaana lentävät linnut kertovat vapaasti kulkevista ajatuksista, mielikuvituksesta ja innoituksesta.
* Jos unessa tulee risteykseen, saa valve-elämässä mahdollisuuden valita useammasta vaihtoehdosta kuinka elämäänsä jatkaa. Risteys voi myös kuvata hämmennystä tai epätietoa siitä mihin suuntaan matkaan kuuluisi jatkaa.

Aika osuvaa tähän elämäntilanteeseen..

Pelot toteutui..Sunnuntai 15.03.2009 16:29

Koitan jaksaa.. Mutta en voi luvata mitään.. Paha olla..

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.03.2009 00:31

On sydän rikkinäinen,
en tee sillä mitään.
Voisin viskata sen menemään,
jos vain saisin sen irti rinnastani.

Vuosi 2009..Lauantai 03.01.2009 13:52

Niin se sit taas vuosi meni.. Ja uusi alkoi.. Oli kyllä niin hulvaton vuodenvaihdos, että ei paremmasta väliä.. Hauskaa oli.. xD Itse kun en kameran toiselle puolelle joutunu, niin pojat kertoo fiilikset.. :D :D :D

Paljonko tiedät minusta?Maanantai 03.11.2008 01:31

1. (2 Points) Nimeni:
2. (6 Points) Sukunimeni:
3. (4 Points) Kehen olen rakastunut:
4. (1 Points) Missä tapasin hänet:
5. (4 Points) Arvaus toisesta nimestäni :
6. (1 Points) Missä olen töissä/koulussa:
7. (3 Points) Mitä pelkään:
8. (2 Points) Poltanko:
9. (3 Points) Juonko:
10. (1 Point) Onko minulla sisaruksia:
11. (2 Points) Montako:
12. (2 Points) Mainitse yksi lempipuuhani:
13. (1 Point) Kuinka monta lävistystä minulla on:
14. (3 Points) Millaista on mielimusiikkini:
15. (4 Points) Olenko ujo vai ulospäinsuuntautunut:
16. (3 Points) Olenko "kapinallinen" vai noudatanko sääntöjä:
17. (2 Points) Lempivärini:
18. (3 Points) Mainitse jotain, mitä vihaan:
19. (4 Points) Yksi taitoni:
20. (4 Points) Puhelinnumeroni (ei saa katsoa kännykästä!):
21. (4 Points) Millaiset kengät minulla on:
22. (4 Points) Onko minulla lemmikkejä:
23. (2 Points) Seurustelenko:
24. (5 Points) Minkä niminen on seurustelukumppanini:
25. (5 points) Kuinka pitkä olen?
26. (5 Points) Mikä on huonoin tapani:
27. (5 Points) Mitä ottaisin mukaan autiolle saarelle
max 85

HOX HOX !!
Pistä vastaukset privana, niin ei toiset saa kopsata.. ;) Ja jos et tiedä, niin hyvistä arvauksista voi saada lisäpisteitä.. xD

PAKKO HEHKUTTAA!!!! xDLauantai 01.11.2008 20:01

5. - 6. 11. 2008 risteilylle..!
Kamalasti ootan, siis ihan kamalasti..
Tiedossa jotain extra-kivaa oman kullan kanssa..!! <3

Deluxe- hytti, joka on laitettu parisuhdekuntoon..
Shampanjaa ja mansikoita odottaa sängyllä..
Minibaarin sisällön saa kitata naamaansa ilman lisävelotusta..
Ekaa kertaa tulee sit katottua leffakin laivalla, kun ilmaset liput saadaan..
Kiirettä pitää siis, jos meinaa ehtiä parisänkyäkin testaamaan.. ;)

Olis jo keskiviikkooooooooo!!!!!!!!!

piti sit laittaa tämmönen..Lauantai 01.11.2008 04:01



TÄLLÄ HETKELLÄ

Kellonaika? - 1:23
Missä olet? - töissä
Mitä vaatteita sinulla on päällä? - työtakki, lepakko t-paita, khakinvihreät löysät housut, alusvaatteet (tottakai) ja sukatkin offffkourse ja turvakengät.. soooooo sexynä siis! ;D
Kenen kanssa olet? - tällä hetkelä yksin.. muuten ihmisiä pyörii ympärillä kyllä aikalailla..
Millainen sää on ulkona? - sateinen ja kylmä
Mitä ajattelit tehdä seuraavaksi? - ehkäpä niitä töitä.. xD

ELÄMÄNTAVAT
Käytkö usein baareissa? - välillä
Syötkö mielestäsi terveellisesti? - en ainakaan niin terveellisesti, kun mitä tahtosin.. nyt kyllä "herkkulakko" alko..
Pidätkö juomisesta? - joskus.. riippuu seurasta.. :)
Onko sinulla hyvä kunto? - kohtalainen.. parempikin vois olla..
Montako tuntia yleensä nukut yössä? - välillä en ollenkaan.. niinku nyt.. ;D

HENKILÖISTÄ
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - Katjan.. siis pikkusiskon.. <3
Kenelle lähetit viimeksi viestin? - jos oikein muistan, niin Karille..
Kenet näit viimeksi? - työkavereita täällä töissä.. ihan äskenkin.. xD mut ennen töitä oman rakkaan Teron.. <3
Kenet tapaat seuraavaksi? - varmaan taas niitä työkavereita.. ja sit kotona Höpön ja sit varmaan herättyä oman rakkaan Teron taas.. :D
Kenellä olit viimeksi yötä? -oman rakkaan Teron luona.. <3 <3 <3
Kenet haluaisit tavata juuri nyt? - kaverit, jotka on viettämässä hauskaa iltaa ilman minua!!!! :/
Kuka kävi viimeksi hermoillesi? - ööö.. varmaan joku täällä töissä.. en nyt muista..
Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? - oma rakas Tero tänne töihin.. xD

KAVERIT JA YSTÄVÄT

Kumpia sinulla on enemmän, kaverereita vai ystäviä? - kavereita..
Kenet olet tuntenut pisimpään? - kavereista varmaan Saran..
Entä kenet lyhimmän aikaa? - ööö.. ehkä se on Aleksi.. en ole ihan varma..
Saatko helposti uusia kavereita? - kuka.. minäkö.. hih.. kaipa sitten.. xD
Onko sinua helppo lähestyä? - no vähän tuntuu et liiankin.. :D
Onko sinua koskaan "puukotettu selkään"? - valitettavasti.. :/
Luottavatko kaverisi sinuun? - toivottavasti ainakin..
Kumpia sinulla on enemmän kavereina, poikia vai tyttöjä? - taitaa olla niitä poikia.. xD
Kenelle heistä kertoisit suurimman salaisuutesi? - Sinille, pentu-kullalleni Miialle, Erskalle.. ja muutamalle muullekin ehkä voisin vielä.. minulla on luotettavia kavereita! <3

NYKYHETKI

Avonaiset msn keskustelusi? oma rakas Tero (joka on kyllä nyt baarissa..)..
Oletko onnellinen? - kyllä.. vaikka en nyt tähän hetkeen, kun en tahtois olla töissä.. mut pääasiassa juuh.. :)
Surullinen? - enpä taija.. :D
Masentunut?- no ton yhen jutun takia vissiinkin juuh.. vähän siis..
Tylsistynyt?- no miltäs vaikuttaa.. ku töissä pitää tämmösiä kirjotella.. xD
Missä kännykkäsi on? - pukukopissa takin taskussa..
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä?- taskulaskin
Katso taaksesi, mitä näet?- tuolin, rulokaapin ja sermin, jonka takana sitten fifohyllyt täynnä pahvilaatikoita yms. :D

KULUNUT VIIKKO

Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - onneksi on.. <3
Entä kenties pussannut? - ONNEKSI ON!! <3 <3 <3
Mitä olet ostanut viikon sisällä? - ruokaa.. juomaa.. herkkuja.. leivinpaperia.. xD kaikkee tylsää siis..
Oletko potenut krapulaa? - en.. en yleensäkään saa nauttia krapulasta.. ;D
Oksentanut? - en onneksi..
Soittanut jollekkin? - juuh.. useammallekin..

TULEVAISUUS

Mitä odotat eniten ensi vuodessa? - varmaan pikkusiskon häitä.. ;D
Aiotko saada lapsia joskus, monta? - ...
Missä olet viikon päästä? - kotona, töissä tai jossain..
Mikä asia ahdistaa sinua tulevaisuudessa? - no en jaksa ruveta niitä tähän luettelemaan..
Mikä on tietokoneesi taustakuva? - pusukuva minusta ja rakkaastani.. <3
Millainen puhelin sinulla on? - Nokia N70 music edition (black)
Mitä aiot tänään? - nukkua, siivota..

Milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa etkä olisi koskaan tahtonut lähteä pois? - ei siitä kauaa ole.. <3

Milloin viimeksi joku kielsi sinulta jotakin todella tärkeää? - exä se tais olla..
Milloin viimeksi ryyppäsit itsesi konttauskuntoon? - joskus yläasteella.. :D
Milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä? - kauan sitten.. enkä tahtois muistella sitä hetkeä..
Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle? - no sillon kun viimeksi lähetin.. muutama päivä sitten toisinsanoen..
Milloin viimeksi haukuit jonkun pystyyn? - tota tota.. ku en muista.. :/ varmaan täällä töissä sekin.. :D
Milloin viimeksi olit kateellinen jollekin? - KYLLÄ!
Milloin viimeksi oksensit? - ku olin viimeksi vatsataudissa..
Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä? - toissapäivänä
Milloin viimeksi söit jonkun kanssa ulkona? - vissiinkin viime viikolla..
Milloin viimeksi lähetit tekstarin jota kadut? - niistä viesteistä ei puhuta!!
Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotakin? en muista tähän hätään sellasta hetkeä.. kun koskaan ei saa sanoa "ei koskaan".. ;D

Oletko hiljainen vai äänekäs? - joidenkin mielestä hiljainen, mut suurin osa on sitä mieltä, et äänekäs.. xD
Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana? - onneksi on.. <3
Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi? - vissiin sillon, kun rakas Nasuni kuoli.. ja jonkin aikaa sen jälkeen lähes päivittäin.. :'(
Kenen kanssa viimeksi ryyppäsit? - oman rakkaan Teron ja Aleksin
Mitä toivoisit jos saisit 1 toivomuksen? - kaikinpuolin onnellista elämää (sisältää siis kaiken mikä onnea tuo.. ;) )
Milloin viimeksi joku sanoi että hänellä on tunteita sinua kohtaan? - eilen.. <3
Viimeisin lahja jonka sait? - "tuparilahjan" Siniltä..
Millaiseen pyyhkeeseen kuivauduit viimeksi tullessasi suihkusta? - Extreme Duudsoneiden EMÄNTÄ- kylpytakkiin ja siniseen pyyhkeeseen, jossa on pieni koiran kuva..
Oletko koskaan vaatinut keneltäkään anteeksipyyntöä? - valitettavasti on joskus tarvinnu..
Oletko ostanut alaikäisenä alkoholia? Mistä? - en..
Osaatko pitää puoliasi? - PAKKO!

Oletko koskaan hävennyt ketään kaveriasi? Miksi? - yleensä kaverit mieluumminkin tuntuu häpeävän minua.. xD
Oletko itsevarma? - harvemmin..
Pidätkö suuria korvarenkaita? - välillä..
Oletko suudellut ketään kaverilistallasi olevia? - KYLLÄ! useampaakin.. *punastelee*
Oletko tyttömäinen tyttö? - harvemmin.. tai joskus.. itseasiassa.. en mä tiiä.. xD
Mitä meinasit viikonloppuna? - käydä oman rakkaan Teron pikkuveljen ( Timon siis.. ) 18 wee synttäreillä..
Kuinka moni tulee lukemaan tämän? - harva.. jos kukaan..
Oletko turhautunut johonkin poikaan? - KYLLÄ!
Montako tyynyä on sängyssäsi? - 2
Millainen mieliala tällä hetkellä? - aika perus.. pikku vitutus, mut silti jotenkin ihan kivaa.. sekava siis.. ja ihan normaali.. xD

Jos sinulle annettaisiin 50 euroa, mitä ostaisit? - kanille ruokaa ja heinää.. :D
Stressaako? - mikäs kysymys toi nyt on.. ei tällä hetkellä, kun ei ole mitä stressata.. :D kerrankin!
Tekisikö mielesi mennä jonkun kanssa peiton alle? - EHDOTTOMASTI KYLLÄ!! <3
Käytätkö fööniä hiuksien kuivaamisessa? - yleensä aina..
Käytätkö ihonhoitotuotteita? - juuh..
Onko vaatekaappisi siisti? - onneksi sitä ei kovin moni näe.. *punastelee taas*
Juotko kahvia? - ei maistu..
Onko sinulla sisaruksia? - ei täysiä, mut puolikkaita 4, joista 2 tunnen..
Onko sinulla isoa arpea missään? - ei..
Montako tyynyä tarvitset nukkuessasi? - 1 yleensä
Millaisia unia näet? - enne.. ainakin välillä..
Oletko matkustanut laivalla/minne? - ruotsiin.. ihan risteily kylläkin vain.. ja 5. marraskuuta lähössä oman rakkaan Teron kans romanttiselle risteilylle, joka piipahtaa Tukholman satamassa.. <3
Kummalla puolella sänkyä nukut yleensä? - jos makaan selällään, ni oikealla, mut jos makaan mahallani, niin vasemmalla.. xD
Pihviä vai kanaa? - yleensä kanaa..
Onko sinun koskaan pitänyt hypätä autosta ulos oksentamaan? - valitettavasti.. mut onneksi siitä on jo aikaa..
Menisitkö mielummin telttailemaan vai viiden tähden hotelliin? - se vähän riippuu.. molemmat kivoja vaihtoehtoja.. :)

Kauanko olet yleensä suihkussa? - joko pikasuihkussa tai sit nautintosuihkussa.. eli se vähän riippuu.. ;)
Viimeisin juotu juoma? - coca cola
Kännykkäsi kolmas viesti? - en muista tähän hätään, enkä jaksa lähtee kattomaankaan..
Oletko riippuvainen ihmisistä?- joistain.. ehkä.. en ole varma..
Osaatko kokata? - jotain.. osasin ainakin, kunnes eräs ihminen ei antanu mun tehä mitään.. :/
Viimeisin ostamasi asia? - ruokakauppaostokset..
Oletko tyytyväinen elämäntilanteesi? - osittain..
Paras asia talvessa? - joulu.. ainakin tähän asti ollu, mut tämän joulun vietän vissiin yksin.. tai siis Höpön ja Noisen kans..
Parasta kesässä? - kesäloma
Seuraava ulkomaanmatkasi? - sen risteilyn aikana Ruotsin puolella piipahtaminen.. xD
Ärsyttävin tapa herätä? - huomata, et herätyskello ei olekaan herättäny tai et siihen ei ole heränny.. kuten mulle kävi tänään.. :/