IRC-Galleria

Ai miksi en käytä julkisia liikennevälineitä vaan ajan mieluummin omalla autolla? No tässäpä vastaus!

Auto kotiin ja bussilla töihin. Tänä aamuna minulle selvisi, että se olisi helpommin sanottu kuin tehty. Bussin pysäyttäminen on oma taiteenlajinsa. Näytänkö pysähtymismerkin liian aikaisin, vai liian myöhään. Miten pysäytän juuri oikean bussin, kun ne ajavat yhtenä pitkänä letkana. Pahimmassa tapauksessa oma bussi ryhmittyy vasemmalle kaistalle muiden taakse, jolloin pitäisi ampua hätäraketteja saadakseen katsekontakti kuskiin. Jos muita busseja ei ole häiritsemässä, niin kuskit katselevat järjestäen vasemmalle ja saat seistä lapio suorana lippua heilutellen, kunnes kuski viimetingassa väläyttää vilkkua ja koukkaa pysäkille.

Ovi ei koskaan osu kohdalle. Jos seisot paikallasi, kuski tulkitsee ettet ole tulossa kyytiin, ja heittää kurat kengillesi. Jos liikut oikealle, niin kuski painaa kovemmin jarrua, ja jos liikut vasemmalle, niin hän höllää sitä. Tarkoitus lienee saada ovi vähintään kymmenen metrin päähän paikasta jossa seisot.

Millaisen lipun pyydän kuskilta. Jos sanoo keskustaan, niin koko bussi nauraa takapenkkiä myöden. Jos sanon kertamaksu, niin kuski vittuilee: "lasten vai aikuisten", ja tietysti maksajan iästä riippumatta. Sitten on vielä seutulippuja ja muita hässäköitä,mutta kuskilta ei apua heru, hän on kiinnostuneempi vasemmasta sivupeilistä kuin sinusta. Maksu pitäisi suorittaa tasarahalla.Kokeile maksaa satasen setelillä kertamaksu ja kuski kaivaa sinulle ämpärillisen vaihtorahaa takaisin. Laitanko rahat tiskille, vai lyönkö ne kuskille kouraan. Teit niin tai näin, kuski murahtaa ja vittuilee minkä kerkiää. Kun laitoin kahdenkympin setelin tiskille, kuski kehtasi murahtaa: Suorista se! Missä vitussa lukee, että rahat viikattuna kiitos, "anteeksi herra kuljettaja, mutta nyt ei tullut mankelia mukaan". Ei ihme, että joku leimaa lippunsa sijasta kuskia nyrkkiraudalla turpaan.

Pidä kiinni. Kuskeilla on kiihdytysajajan refleksit ja keilaajan pelisilmä. Pitää saada monta näyttävää kaatoa. Bussin nytkähtäessä liikkeelle, alkaa ihmisflipperi. Yrität epätoivoisesti poukkoilla kohti takaosaa, huomataksesi, että vain käytävänpuoleisilla penkeillä istutaan, tai niillä matkustaa jonkun ostoskassi. Kun ystävällisesti pyydät saada istahtaa "vapaalle" paikalle, niin matkustaja nousee hitaasti kuin lehmä suosta, mittaillen sinua katseellaan, ikään kuin arvioiden sinun hygieniatasosi luokitusta. Jos bussi on tyhjä, niin sinusta tulee automaattisesti spurgumagneetti. Bussikuskeilla on pirullinen tapa haalia kyytiin kaikki haisevimmat spurgut, mitä maa päällään kantaa, ja he kaikki haluavat tulla laulamaan juuri sinulle. Ei auta mikään, spurgun on pakko liimautua kainaloosi kuin kuumemittari. Jos olet hiljaa, olet paska jätkä, jos avaat suusi hän oksentaa siihen. Pahimmassa tapauksessa kuski heittää sinut ulos.

Linja-autossa on tunnelmaa, ja sen voi aistia esim. nenällään. Krimi- turkkeihin puetut muumiot miehittävät bussin etuosan, ja he yrittävät peitellä vuotavista kroonikkovaipoista leviävää eteeristä tuoksuaan, kaatamalla pullollisen myskiä päällensä. Takapenkillä matkustavalle astmaatikolle tämä on kuin sinappikaasua, ja hän joutuukin pumppaamaan inhalaattoriaan kuin olisi täyttämässä jalkapalloa. Tunnelmaa ei paranna sekään, että aamukahvin ärsyttämä suolisto saa matkustajat moukaroimaan karmeita lettupieruja. Miksei sitä voinut paukutella bussia odotellessa, pitikö ne parhaat pommit säästellä bussiin.

Älä koskaan istu takaovien läheisyydessä. Kun ovet aukeavat, joudut auttamaan äitiä jonka rattaissa istuu 13-vuotias poika. Kiitoksen sanaa ei heru, ja kun yrität takaisin paikallesi, niin hehkeä kassi- alma on taikonut juustosämpyläsi sillivoileiväksi, istumalla hajareisin eväskassisi päälle. Jos yrität lukea lehteä bussissa, niin hartioillesi kasvaa äkkiä kaksi päätä lisää.

Bussista poistuminen on sekin suuri seikkailu. Bussissa ei ole tapana paljoa puhua, ja katsekontaktia tulee vältellä.

Kun joku ikkunapaikkalainen haluaa jäädä pois, hän pomppaa pystyyn kuin jousi ja mitään sanomatta pyyhkii suupielesi takamuksellaan, ähkiessään ylitsesi käytävälle. Toinen ihmistyyppi samassa tilanteessa, tyytyy vain kyyhöttämään sikiöasennossa ja aina pysäkin kohdalla kuuluu syvä huokaus. Kun sitten tilanne tulee omalle kohdallesi, niin painonappia ei näy missään. Vieressäsi istuva norsu on nukahtanut fiikus sylissään ja ei tee elettäkään siirtyäkseen. Pysäkki häämöttää jo edessä ja et ole päässyt edes käytävälle. Dyykkaat läpi fiikuksen käytävälle huomataksesi, ettei se vitun painonappi edes toimi. Sanot kuskille, että haluat seuraavalla pois, ja kuski jarruttaa niin, että etupenkin vanhuksen lasisilmät poksahtavat lentoon kuin samppanjapullon korkit. Bussi pysähtyy, mutta ovet eivät aukea. Kuskin viimeiset saumat vittuilla: "Poistutaan takaovista". Tällä kertaa bussi sentään pysähtyi. Yleensä se vain hiljentää ja olettaa mummeleiden loikkivan ulos kahdenkympin vauhdissa. Ovathan ne voltteja heittelevät eläkeläiset hilpeän näköisiä, mutta puuhun osuessaan ne voivat haitata kuukkeleiden pesintää.

<3

Jos soittaisin sinulle,
niin vastaisitko?

Jos pyytäisin anteeksi
kaikesta, niin antaisitko?

Jos antaisin sinulle kaiken,
niin ottaisitko?

Jos olisin surullinen, niin
huomaisitko?

Ja jos huomaisit niin
lohduttaisitko?

<3

"Mä en todellakaan jaksa nousta. Väsyttää.
Ei huvita yhtään mennä kouluun,
kun se on joka päivä sitä samaa.
Ei huvita opiskella.
Enkö mä vaan voisi jäädä nukkumaan?
Mä haluaisin vaan jäädä tähän.
Olla ihan paikoillaan.
Mieluiten mä en heräis enää ikinä.

Tukkakin tarvis kammata, mutta en mä jaksa.
Vois varmaan vaihtaa vaatteita.
Ja paskat mä mitään jaksa käydä valitsemassa.
Hampaatkin tarvis varmaan pestä.
Liian ylivoimaista.
Miks elämän pitää olla tälläistä.
Mä en jaksa.
Mä en ymmärrä mika mua vaivaa.

Mä inhoan tätä tunnetta, kun maha ja
sydän sattuu ja tuntuu kuin haluaisi mennä
kippuralle ja jäädä siihen.
Silmät turpoaa niin, ettei näe.
Sattuu ja itkettää, eikä loppua tunnu olevan.
Sitä vain haluaisi olla olematta.
Olla ilman kipua.
Sitä tajuaa vain pienen pienesti hengittävänsä.
Tuntee olevansa kivuliaasti elossa,
vaikka haluaisi olla kuollut.

Musta tuntuu kuin en kuuluisi tänne.
Kun katson peiliin, mä en enää tunnista itseäni.
Mua katsoo joku ventovieras.
Tyhjät silmät tuijottaa ahdistavasti takaisin.
Mä vaan haluaisin kauas pois täältä.
Jonnekin, missä ei ole kipua.
Jonnekin, missä ei tietäisi onnesta, ei surusta.
Jonnekin, missä kukaan ei voisi satuttaa,
eikä mun tarvitsisi itkeä, enää ikinä."


Otteita "Masennus"- näytelmästä.
Ensi-ilta nähtiin Loimaan teatterissa 16.9.2006.

VARO,

MUL

ON

VAIKEE

MIELI,

PAHA

LUONNE

JA

ILKEE

KIELI.


Katri Ylander - Ei kiinnosta

Ootsä koskaan miettiny, jos sul ois 24 tuntii aikaa,
mitä sä tekisit? minne menisit? mitä keksisit? mitä tekisit? mitä tekisit?
Jos mul ois vuorokaus aikaa elää, tietäsin kui menetellä,
en kertois kenellekkää, haluis et mun perhe pelkää,
itkeminen pilais kaiken ja se ois selkeet että pysyisin vaa hereil enkä tuhlais aikaa edelleenkään
alottasin aamun soittamalla läpit omat platat, että muistasin mitä jengit on huomen ostamassa,
koska kuolleen miehen levyt, ne on kova sana,
pläästäisin pian cheek aivan vitun kovalla ja skriivaisin testamentin riimeiks,
menisin sylkemään sen studiolle yhdeksält et kerkeis kympilt kylpemään sen,
viimesen kerran vanhemmille aamusaunan, ja tsiigaisin siel ne vanhat kuvat jotka saa
mut nauramaan, halaisin äitii ja isää, kiittäisin kaikesta, puhumatta kummempii vaik mul riittäiskin aihetta,
en vihjais sanallakaan et oon tänään kuolemas, vaan huutaisin ovelt lähtiessä, nähään huomenna.

Jos sul ois vuorokausi aikaa saada tääl viel jotain aikaan,
minne menisit? mitä keksisit? mitä tekisit? mitä tekisit?

Jos mul ois 24 tuntii aikaa, ku Jack Bauerilla, en jäis venailemaan että taivaan portit aukenis,
vaan ottaisin lainan jolla sit ostasin taivaan taivaan
tuhlaisin sen lottoon jos onni potkasis vaikka,
jos saisin aikaa lisää, ottaisin aikalisän pysähtyisin kelaa ennenku kohtaisin taivaan isän,
toiset vaihtas mitä loppuun asti kaista pitää, morkkaa musiikkii jotain en enää pystys paikkaa sitä,
paitsi pari puheluu vois olla paikallaan, pyytäsin anteeks asioita jotkon jääny painamaan,
soittaisin ihmisille joit oon jääny kaipaamaan, niille joita kutsuin ystäviksi aikanaan,
ois huippuu käydä leikkimässä patoniityn leikkarilla,
ja niissä puumajoissa joissa skidin seikkailin ja ottaisin kaikinpuolin rauhas ennen iltaa,
mutta pitäisin sen mieles että haudas kerkee chillaa,

Jos sul ois vuorokausi aikaa saada tääl viel jotain aikaan,
minne menisit? mitä keksisit? mitä tekisit? mitä tekisit?

Mä kutsusin kaikki kaverit safkaamaan mun piikkiin, sit bissee, pleikkarii ja vaan parasta musiikkii,
tärkeint että kaikki ystävät ois koolla taas,
yhteisille vuosille ja hölmöilylle skoolataan, jos ois vaan yö elettävä, kaikkialle kerettävä,
en silti jättäs menemättä kantabaariin edes tänään..

Parempi siis uskoa,
ei ihmisestä jumalaa voi tulla,
eikä siksi elä enkelitkään ihmisiksi.

Ystävä on kuin humaltuneen askeleet, ne käyvät harvemmiksi kokoajan.
Ystävä on kuin kaljapullo, jokaisen ryypyn jälkeen kallistuu enemmän.
Ystävä on kuin seinä, josta voi ottaa tukea,kun on itse liian humalassa.
Ystävä on kuin jenkkisänky, sen päälle on hyvä sammua.
Ystävä on kuin malli, kaunistuu jokaisin ryypyn jälkeen.

Sanot, että joskus vuosien päästä
meillä on aikaa niin paljon,
että voidaan heittäytyä siihen kellumaan
Viedään kaksoset Turun linnaan
ja katsellaan ohi lipuvaa ruotsinlaivaa
Se on matkalla Tukholmaan
kannella muitakin, joilla on aikaa

Odotanko turhaan sua sittenkin?
Mitä jos vaan käy niin kuin muillekin?
Välimatka piinaa ja painaa mua
kuka päättää, ketkä saa onnistua?

Oo siellä jossain mun

Olen taas kattanut lautaset kahdelle
huvikseen vaan
vaikka tiedän, että kolmeen viikkoon
et oo kotonakaan
Rakastatko mua vielä, kun olen ruttuinen
Kultaisin ilta-aurinko
maalaa maailmaan meidätkin
kauniimmin

Linja on huono nyt
Soita taas huomenna

Nyt Itämeren tyttärellä
On hyvä olo, sydän hellä
Nyt mieli lentää korkealla
Tän betonisen taivaan alla

Haloo Helsinki!
Haloo Helsinki!
Maailman karuin kaupunki
On tänään kauniimpi
Kauniimpi kuin milloinkaan
Ikinä milloinkaan

Isä poikkesi poikansa huoneessa. Hän hämmästyi, kun huomasi sängyn olevansijattu ja
kaikkien tavaroiden olevan siististi paikoillaan. Sitten
hän huomasi kirjekuoren pojan tyynyllä. Sen päälle oli
kirjoitettu siistilläkäsialalla "Isälle". Pahoin
ennakkoaavistuksin hän avasi kuoren ja alkoi lukea:

Rakas isä,
Kirjoitan tätä suurella katumuksella ja surulla. Jouduin
karkaamaan naimisiin uuden tyttöystäväni kanssa välttääkseni
suuren murhenäytelmän sinun ja äidin kanssa.

Leena on suuri intohimoni, ja hän on aivan ihana. Tiedän että te ette
olisi hyväksyneet häntä kaikkien lävistysten, tatuointien ja
tiukkojen prätkävaatteiden takia, ja koska hän on niin paljon
vanhempi kuin minä.

Mutta tämä ei tapahtunut ainoastaan intohimon vuoksi vaan myös siksi ettähän on raskaana.Leena sanoo, että meistä tulee tosi onnellisia.

Hänellä on pieni asuntovaunu metsässä ja läjäpäin polttopuita, tarpeeksi koko talveksi.Meillä
on yhteinen unelma saada vielä paljon lisää lapsia.

Leena on avannut silmäni kohtaamaan todellisuuden, että marihuana
ei todellakaan vahingoita ketään. Me kasvatamme sitä ja käytämme
sitä kauppatavarana saadaksemme muilta kommuunimme ihmisiltä
ruokaa ja niin paljon kokaiinia ja ekstasia kuin haluamme.Me
rukoilemme, että tiedemiehet vihdoin keksisivät lääkkeen
AIDSiin, jotta Leena parantuisi. Hän on ansainnut sen.

Älä huolehdi isä, minä olen nyt jo16-vuotias ja tiedän kyllä miten
huolehtia itsestäni. Tietysti tulen joskus takaisin, ainakin
vierailemaan luonanne, jotta opitte tuntemaan
kaikki lapsenlapsenne.

Poikasi, Ville

P.S.
Isä, mikään ylläolevasta
ei ole totta. Olen Tommin luona.
Halusin vain muistuttaa, että
elämässä on pahempiakin asioita kuin
koulutodistus, joka on
kirjoituspöytäni laatikossa. Rakastan teitä.
Ilmoittele milloin
minun on taas turvallista tulla kotiin.