IRC-Galleria

Mietin kymmenen minuuttia, metsässä makoillen, että minkähänlaista olisi olla puu. Päädyin melko yllättävään johtopäätökseen. Me satutamme puuta, käytämme sitä hyväksemme. Puu pysyy hiljaa, eikä puolustaudu. Se kääntää toisen posken ja tyytyy tilanteeseen. Se ottaa vain sen minkä tarvitsee, ja antaa kaiken minkä tuottaa. Puu antaa kodin niille, jotka kodin tarvitsevat.
Eikö tässä olisi esikuva meille kaikille. Itse en siihen pysty. Sen tiedän varmasti, mutta aina voi parantaa joitain asiota elämässä, aina voi oppia jotain uutta.
Yllätyin kovasti, miten puu voi kertoa niin paljon, niin mitättömässä ajassa. Uskon, että joku muukin on tämän huomannut, mutta sen itse ymmärtäessäni koin samalla huoletonta toiveikkuuta, mutta myös ripauksen itseinhoa.
Olen se ihminen, joka satuttaa puuta. Puu tarjoaa kaiken, mutta en tyydy siihen. Saan puun tuntemaan itsensä riittämättömäksi, koska vaadin enemmän kuin kaiken. Silti puu pysyy aina siellä jossain ja on valmis luopumaan kaikesta mitä omistaa, kaikesta mitä on.

Puu, anna anteeksi