IRC-Galleria

TheLastAeon-

TheLastAeon-

Sorsan Kultapoju ♥

Unelmasorsu Maanantai 08.09.2008 00:44

Valmistus
1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sihdin läpi taikinaan.
Sekoita varovasti nostelemalla.
2. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista noin 6 minuuttia kunnes torttu on vaaleanruskea. Kokeile kypsyyttä tikulla.
3. Kumoa kypsä torttupohja sokeroidulle voipaperille ja jäähdytä.
4. Valmista täytekiisseli vatkaamalla ensin voi ja vanilliinisokeri vaahdoksi. Kiehauta vesi ja sokeri ja suurusta veteen sekoitetullla perunajauholla.
Sekoita kiisselin aineet keskenään.
5. Levitä jäähtynyt kiisseli torttulevylle ja kääri voipaperin avulla rullalle.
6. Koristele halutessasi kermavaahdolla ja esim. marjoilla/hedelmillä tai suklaarouheella.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.