IRC-Galleria

://Maanantai 17.08.2009 23:25

Isä ... se sattuu
Kopioi tämä itsellesi jos välität!


Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia

Kopioi tämä itsellesi jos välität

Joutsa <3Lauantai 15.08.2009 01:12

Huomenna huomenna Ralli Rami ja Riku Raketti valloittavat Joutsan raviradan <3 Molemmat paikan komeimpia tietty!
P.s. Rami on laihtunu ainaki 50 kg ravitreenin aikana :'D pitää vähän lihottaa varmaan.

Raimo on äijä <3Lauantai 08.08.2009 01:00

Rami on hyvässä kunnossa joten poni lähtee seuraaviin kisoihin tai ainaki noihin kahteen ekaan:
15.8 Joutsan paikallisravit, Lämminveriset tasoitusajo 2000 m (kait??)
22.8 laukkakilpailut, lämminveriset 1000 m
27.9 estekisat, 50-60 cm jos on :DD
11.10 koulukisat, tavoitteena mennä helppo C

HmmTiistai 04.08.2009 02:59

Jos osallistuis Raimolla laukkakilpailuihin? :'DD vahvasti harkinnassa

Meriltä <3Maanantai 03.08.2009 01:15

001. Nimesi → Tiinamari
002. Sukunimi → arvaa
003. Siviilisääty → sinkku
004. Horoskooppi → jousimies
005. Mies vai nainen → nainen
006. Ala-aste → menny mut Kirkkis
007. Yläaste → menny ja Ehnroos
008. Muu koulutus → maatalousyrittäjä
009. Silmien väri → sinine
010. Hiusväri → tummanruskee
011. Pitkät vai lyhyet → suht pitkät
012. Hiljanen vai äänekäs → yleensä hiljanen
013. Verkkarit vai farkut → farkut
014. Kännykkä vai kamera → kännykkä
015. Terveysintoilija → miten ottaa
016. Paheet → alkoholi joskus :'DD
017. Oletko ihastunut tällä hetkellä → keksikää
018. Syöminen vai juominen → :D molemmat
019. Lävistyksiä → korvissa
020. Tatskoja → nei
021. Vesi vai tuli → öö molemmat :D

EKAT:
023. Eka pelko → öö peikot? :'DDDDDDDDDDDDD
024. Eka paras kaveri → Jonna??
025. Eka palkinto → ää en muista. Joku vaa
026. Eka ihastus → öö ? :D ei muista
027. Eka lemmikki → pupuset Pupu ja Ninni
028. Eka iso loma → öö :D
029. Eka lempilaulaja/bändi → ei muista enää
030. Ekat isot synttärit → öö 10 v ??
031. Eka hiusten värjäys → ysil kait :*D
033. Eka lempiväri → lila kait
034. Eka koulupäivä → hee ei muista. 12 vuotta!
036. Ekat kännit → pari vuotta sit :D
037. Eka toiveammatti → palomies? :DDD
038. Eka kerta kun kokeilit tupakkaa → öö koulussa kolme kk sit

VIIMEKSI:
039. Ostin → kirjoja kait
040. Kuuntelin → Michelle Branch - Find your way back
041. Söin → karkkii :< lihon
042. Join → maito
043. Pelasin → öö naamakirjas jotaki
045. Suutuin → tänää :D
046. Kävin → tallilla
047. Mokasin → koulus kait
048. Lauloin → eilen kait Ramille

TÄNÄÄN:
049. Ruoka → jotaki en muista
051. Alkoholi → eips :/
052. Seuraavaksi aion → lähtee saunaa kait
053. Kuuntelen nyt → Muse - Supermassive Black Hole
054. Suunnitelmissa → ei kummempia
055. Odotan → talvee varmaa :>
056. Housuni → verkkarit
057. Paitani → tämmönen yli iso t-paita

TULEVAISUUS:
058. Haluatko lapsia → muutama
059. Haluatko naimisiin → tuskimpa :D
060. Tuleva toiveammatti → no jaa :D
061. Seuraava iso asia jonka teen → :'D en tiiä

KUMPI:
062. Tumma vai vaalee suklaa → vaalee
063. Salmiakki vai hedelmä → salmiakki
064. Musta vai valkonen → musta
065. Ylös vai alas → riippuu. alas
066. Beatles vai Rollarit → Rollarit vaikka
067. Brad Pitt vai Jack Black → Brad kitos :D
068. Huulet vai korvat → öö :>
069. Ohut vai paksu → nii mikä tarkallee :')
070. Lyhyt vai pitkä mies → pitkä
071. Komedia vai kauhu → molemmat
072. Romanttinen vai käytännöllinen → molemmat
073. Masu vai käsilihakset → molemmat
074. Lujaa vai hiljaa → lujaa
075. Sinkku vai varattu → sinkku
076 Karvainen vai kalju → :D ei kumpikaa
077. Ajatteleva vai ajattelematon → ajatteleva
078. Kissa vai koira → molemmat
079. Aku vai Mikki → akuu

OLETKO KOSKAAN:
080. Käyttänyt silmälaseja → jjoo omistajn x_x
081. Karannut kotoa → en
082. Valehdellut vakavassa asiassa → tuskimpa
083. Tappanu jotain → en
084. Särkenyt sydämen → sen ku näkis <3 ehkä Millan :DD
085. Ollut pidätetty → en mitä nyt ollu sikakopissa maijan kyydis :DDD
086. Ollut putkassa → en
087. Itkenyt kun joku on kuollut → joo
088. Jäänyt koukkuun tv-sarjaan → joo

USKOTKO:
089. Itseesi → joskus
090. Ihmeisiin → ehkä
091. Rakkauteen ensi silmäyksellä → tuskimpa :D
092. Taivaaseen → en
093. Joulupukkiin → JJJOO
094. Seksiin ekoilla treffeillä → ei oo mahotonta :DDD
095. Suuteluun ekoilla treffeillä → joo
096. Kummituksiin → TOTTAKAI! :< mun huonees asuu sellane

VASTAA REHELLISESTI:
097. Haluatko olla jonkun ihmisen kanssa juuri nyt → joo
098. Oletko tyytyväinen elämääsi - kait..
099. Uskotko Jumalaan → en tod
100. Onko maailmassa joku kenet haluat mutta et voi saada → on x_x
101. Harmittaako se sinua? → ehkä vähän :>

raivoponi<3Lauantai 01.08.2009 23:23

ole super tänään (: <3 Eka pyöräilin 10 km tallille ja sit ratsastin Ramin. Oli hoitaessaki taas niin nätisti ja halus syyä karviaisia ja juua mun mehut :< Tarhassa sitten aluks käveltiin sit ohjat ja ravia. Vähän paino aluks ohjalle mut sit ku jatkoin vaan ratsastusta, taivuttelua ym niin johan lopetti. Ravailtiin jonku verta ja otettii laukat molempiin suuntiin. Nosti ihan kivasti vaikka ekassa piti vähän ajaa mut sen jälkee kaikki onnistu (: vasemmas kierrokses vähän lähti etujalat alta kun liukastu mut nosti sen jälkeen laukat. 40 min menin ja sit pesulle ja selästä syöttelemään. <3

Sataa x_xLauantai 01.08.2009 00:05

ei kiva. Huomenna otan tallilta mukaa 5 puomia, hion ja maalaan uuestaa (: katotaa mitä siitäki tulee.

Nyyh :<Maanantai 27.07.2009 22:26

En pääse ratsastaa raimoponilla kun ei oo niitä takakenkiä. Hittolainen pitäs opetella ite kengittää nii kävis helposti :'< sittesitte soittelen kai Maikille ja kyselen ottaako se meiät takasin valmennukseensa ja ja nojoo moi :'D sitte ku tallin vieresest pellost on rypsi korjattu pois alan ratsastelee siinä tuuppaa koulua. NAMS <3

moivaasullekiMaanantai 27.07.2009 21:09

Koulu kutsui x_x selkä kipee nyt jo :/ menin aamul mopol kouluu ja siit sit tule lapaluun väli järkyttävän kipeeks. Siin sit ku kuskattii rehuu ja juho ajo nii välil sit vähä venyttelin. Hmrr.
11.8 NIINAN KANS KATOO KISOJA <3

MurrkrauMaanantai 27.07.2009 01:01

Ensiksikin huomenna alkaa koulu :< pitäis varmaa itkee parkuu.
Toinen asia et päätin et alan pyöräilemään viikonloppusin yht. 40 kilsaa ja ehkä perjantaisin n. 13 kilsaa kouluun ja takas vaikka sit kyl pitäs varaa helvetin paljo aikaa. :D liikuntaa tarviin. Sit viikonloppusin ku pyöräilisin tallille: ratsastaisin raimo ponin ja ehkä brookea vois alkaa taas koulimaan jos vaikka oppis hyppäämään ym ym ym ym.
Kolmas asia et luen liikaa :< Luin parin viikon aikana seuraavat kirjat: Ajan Pyörä 3 (puolikas n. 230 s. jatkoin), Ajan Pyörä 4 (418 s.), Ajan Pyörä 5 (436 s.), Ajan Pyörä 6 (433 s.), Houkutus (503 s.), ja kesken jäi noin vajaa sivua Uusikuu (455 s.) tekee jotaki 2475 sivua O____O
Neljänneks ostin loman aikana KAHEKSAN kirjaa! Uus fantasia sarja Pappinkvintetti x 5, ravivuosi ja Houkutus sekä Uusikuu. Houkutus mul oli jo pokkarina mut hommasin kovakantisena. Ainiin ja raimo sai kyltin: "Hemmoteltu heppa asuu täällä" joka Millan mielest on ihan ponin kyltti :D

Joten näin ja silleen. Koht vois ladata lomakuvat koneelle :> ja kuuntelen Twilightin musiikkia kun latasin soundtrackit. Eli näin :D