IRC-Galleria

Toobo

Toobo

antaisit palan sun silmistä

Iltasatu torstaille.Torstai 04.03.2010 20:48

Olipa kerran viisi lihavaa nuorta: pilluisa mikiz, hikinen DUMMYBOX, karvainen rikuto, pullaisa LALIS ja munakas Toobo. He kuuntelivat pyylevää musiikkia. Kyrpäisä paska juoksi kun he puhuivat limaisista ihmisistä. Nuoret alkoivat jo 3 päivän ja 2 sekunnin päästä tylsistyä, mutta yhtäkkiä Tukiainen kierähti paskaisesta ikkunasta. Hän oli erittän seksikäs ja könsikäs, joten mikiz keksi että heidän tulisi viedä Tukiainen ruokalaan piiloon, koska hän oli myös nälkäinen ja finninen kuvaamataidon opettaja saattaisi tulla koska tahansa keskeyttämään nuorten paskan menon. Huorahtava LALIS meni edeltä harhauttamaan lutkaisaa muuta luokaa ja kuvaamataidon opettajaa. Posliini DUMMYBOX piilotti Tukiaisen pimpahtavien tukisukkahousujensa alle ja rikuto , mikiz että Toobo tulivat perästä varmistaen ettei heitä nähty. 35-vuoden päästä koko konkkaronkka oli kosteassa ruokalassa, mutta verinen ruokala olikin kiini! mikiz keksi kuitenkin, että he voisivat mennä kakkaan Mäkkiin ruokkimaan Tukiaisen. rikuto ei kuitenkaan jaksanut kävellä, joten hän kaivoi vihaisen puhelimensa kondoominsa taskusta ja soitti Miyaville joka tulikin pillullaan hakemaan heidät kaksoisleukaisesta koulustaan. Ja loppu oli valtava.

Kiitos.

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.02.2010 12:02

JOS EDES ALOTIT LUKEMAAN TÄTÄ, SINUN TÄYTYY TEHDÄ
TÄMÄ TAI LIHOT 10000KG JA KAADUT JA MAAILMA TUHOUTUU.
Varattu vai sinkku? - vapaavapaaa !
Miksi? - että aivot pysyy päässä
Oletko koskaan antanut pusua tai suudellut ketään jonka nimi alkaa J:llä? - ... joo-
Entä S:llä? - juu.
Tai N:llä? - e-een?
Viimeisin mokailusi? - sekoitin visan ja bussikortin bussissa
Ketä ajattelit ensimmäiseksi aamulla? - Sannaa, Meepua
Kadutko mitään elämässäsi? - tjaa-aaa
Rakastatko / Vihaatko ketään? - rakastan, ja kyllä vihaankin
Viimeisin koenumerosi? - 7 ja puoli
Missä asut? - oulu.
Onko sinulla meikkiä juuri nyt? - nöhyhyyy
Mikä sinusta tulee isona? - rikas, kuuluisa ja kaunis --- not
Oletko onnellinen? - laskukausi
Monelta menit eilen nukkumaan? - aikasin...
Joudutko usein perumaan sanomisiasi? -kyllä.
Viihdytkö koulussasi? - en :---(((
Oletko ihastunut / rakastunut? - ihastunut.
Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - en liian tuskaista.
Viimeisin juomasi alkoholijuoma? - viiiniä !
Vittuiletko? - juupa juu.
Mitä vihaat siivoamisessa kaikkein eniten? - pölyjä, ne yskittää

Tori Amos - CrucifyKeskiviikko 24.02.2010 22:48

Every finger in the room
is pointing at me
I wanna spit in their faces
Then I get afraid of what that could bring
I got a bowling ball in my stomach
I got a desert in my mouth
Figures that my courage would choose to sell our now
I've been looking for a savior in these dirty streets
looking for a savior beneath these dirty sheets
I've been raising up my hands
Drive another nail in
Just what God needs
One more victim

;___; ♥Maanantai 22.02.2010 10:56

anniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannianniannionparas.

se antoi mulle 20e lahjakortin

drop

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

40Maanantai 22.02.2010 10:54

1. Suurin osa tuntemistani ihmisistä käyttää minusta nimeä joka ei muistuta yhtään kastamanimeäni.
2. Valehtelen painoni
3. Koska se saa minut oikeasti voimaan pahoin
4. minusta lihava reitiset naiset ovat kauneimpia olentoja maailmassa
5. minulle ei tulisi huono omatunto kissan päälle ajamisesta
6. minusta saksan kieli kuulostaa kauniilta, mutta esim. ranska ja italia naurettavilta
7. inhoan sängyn petaamista
8. käytän liian isoja kenkiä
9. en pidä jääkaapeista (varsinkaan jos ne haisee pahalle)
10. en uskalla sanoa jos en pidä jostain ruuasta vaan syön sen silti.
11. minusta kaljut ihmiset on pelottavia
12. rakastun kauhuelokuvien pahiksiin ja sarjamurhaajiin
13. tunnen vetoa miehiin jotka eivät asetu peruskauneusihanteisiin
14. arvostelen ihmisiä niiden vibojen perusteella mitä saan heistä
15. katson usein sunnuntaina rakkausleffoja niin kauan kunnes huomaan niiden vaihtuneen ramboon.
16. rambo on seksikäs mies
17. en yleensä pidä miehiä seksikkäinä
18. rakastan ihmisten käsiä ja neniä
19. kuuntelen dance remixejä
20. zumbaan
21. olisin valmis auttamaan ystävääni rahallisesti vaikka olisin säästänyt rahaa jotain tiettyä materialistihaavetta varten.
22. menisin mieluummin taidegalleriaan kuin rock-konserttiin.
23. minusta tupakanpoltto ei ole pahe.
24. eikä alkoholinkäyttö.
25. mutta siiderin juonti on naurettavaa
26. en osaa puhua
27. laulan usein youtubesta kuuntelemieni kappaleiden päälle kovaa ja korkealta
28. puhun julisteilleni
29. ja nukelle
30. rakastan huonoa ilmaa
31. inhoan liian pitkää auringonpaistetta ja kissoja
32. en ole ikinä nähnyt liian pitkää kissaa
33. rakastan jalkapalloa ja katson sitä kuin espanjalainen mies: toivoen juovani kaljaa ja syöden täytepatonkia tai pitsaa.
34. pukeudun joko naisellisesti tai miehekkäästi.
35. pidän ihmisistä jotka käyttävät hajuvesiä
36. käyttäydyn koiramaisesti
37. seinälläni on barbie- juliste
38. skitsoan helposti
39. vihaan stringejä
40. olen ihastunut

haastan laliksen!

my valentine.Sunnuntai 14.02.2010 15:58

Sunnuntai 14.02.2010 15:37

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.02.2010 18:55

TEE TÄMÄ NIIN ENSI VIIKONLOPUSTA TULEE TÄYDELLINEN, jos et tee nii kuolet yöllä klo 00.00 !

Tunnetko tyttöä, joka tietää lähes kaiken sinusta? - mmju
Tunnetko poikaa, joka tietää lähes kaiken sinusta? - en.
Oletko sanonut kenellekään rakastavasi häntä tänään? - not today
Millainen paita sinulla on päällä? - itseasiassa mulla ei ole paitaa
Mitä teit viime yönä? - baila baila, sleepy, sleepy.
Mitä haluaisit sanoa juuri nyt ja kenelle? - ;___; ♥
Mikä on lempikarkkisi? - salmiakki
Oletko herkkä ? -paikoitellen ehkäpä.
Ihastutko helposti? - en niinkään.
Oletko pitkävihainen? - harvinaista mutta se on sitten pitkävihaisuutta kun olen.
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - toki.
Montako tyynyä sängystäsi löytyy? - kolme
Minkä elokuvan katsoit viimeksi? - The Village
Mikä on todennäköisin syy, jos et saa yöllä nukuttua? - peräpukamat, no ei, varmaan joku ahdistuminen/panikointi

[Ei aihetta]Torstai 04.02.2010 23:57

Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä,
niin saat illalla ihanan tekstiviestin ♥

Perjantai 29.01.2010 18:01

Monday's child is fair of face,
Tuesday's child is full of grace,
Wednesday's child is full of woe,
Thursday's child has far to go,
Friday's child is loving and giving,
Saturday's child works hard for its living,
And a child that's born on the Sabbath day
Is fair and wise and good and gay.