IRC-Galleria

21.12.2007 <33 <33Sunnuntai 23.12.2007 00:50

Perjantai päivä eli eilinen päivä oli aivan mahtava. Takaisin sinne haluaisin. Automatic Eye oli ihan ok bändi, mutta White Flames oli ihan surkea. Halusin vain ilmaista mielipiteeni. Lovex oli koko illan paras esiintyjä. Theon oli käynyt parturissa ja ottanut tatskan vasempaan käsivarteen. Tatska esitti kai jotain leijonan päätä. Se oli hieno ja niin myös oli miehen uusi hiustyyli. Theon oli siis syötävän hyvännäköinen. Ja niin olivat myös muut Lovexin pojat! <33 Julian soitti ehkä hieman liian kovaa rumpuja, sillä virveli hajosi. Pieniä teknisiä ongelmia kuuluu jokaiseen keikkaan. Siinä välissä kun Juken rumpuja korjattiin, Theon veti jotain omaa showtaan. Nauroin kuollakseni. Theon se osaa naurattaa tilanteessa kuin tilanteessa! :DD Keikka taas kokonaisuudessaan oli aivan mahtava. Tarkoitan Lovexin keikkaa. Ennen Lovexia meinasin nukahtaa sinne lattialle ja jalat oli ihan kipeet. Kun Lovex tuli lavalle kipu jaloissa ja väsymys hävisivät kuin tuhka tuuleen. Huusin ja kiljuin kovemmin kuin koskaan. Keikan senkun paranee ja paranee. Harmi vaan kun Lovex on nyt keikkatauolla ja kohta lomalla niin en pääse keikoille vähäänaikaan. Mutta sitten kun lomat ja keikkatauot loppuu, riennän keikoille kovalla ryminällä. Risujen ja männynkäpyjen kannattaa silloin väistää! Ja kaikkien muidenkin ketkä tulee eteen. Tänään en oo oikeen jaksanu tehdä mitään. Oon ollu ihan puhki eilisestä. Tapahtuma loppui 12 aikaan ja oltiin sitten puol 2 aikoihin kotona. 2 aikaan sit menin nukkumaan ja varmasti nukahdin heti. Muuta ei eilisestä nyt pujahda mieleen, mutta jos tulee, lisään tänne.

I Love Lovex <33

21.12.2007 <33Perjantai 21.12.2007 19:35

Tänään Lahteen Lovexin keikalle! Jees! Pitkästä aikaa pääsen taas lempibändini keikalle. Tästä päivästä tulee paras ikinä. Innolla ja mielenkiinnolla odotan ilta yhdeksää. Täältä tullaan Lovex... taas...

Päivän tapahtumista huomenna lisää... \,,/

Jokelan koulun uhreille...Perjantai 09.11.2007 18:48

Kun luet tämän viestin, vietä muutaman minuutin hiljaisuus heille, ketkä menehtyivät Jokelan ampumakohtauksessa. Kun olet viettänyt hiljaisuutta, kopioi tämä viesti ja lisää se omaan päiväkirjaasi. Menehtyneet ansaitsevat hiljaisuuden. ;<
Aamulla herättiin ja valmisteltiin lähtöä varten. Kello 12 jälkeen päästiin lähtemään kohti Turkua ja Turun satamaa. Poikettiin hakemassa kameraan paristot joltain huoltoasemalta. Muuten virta ei olisi riittänyt.

Kello neljä olimme satamassa ja menimme kaverini Kitin kanssa satamassa olevaan hotelliin odottelemaan Backstage tapaamisen alkua, jonka piti alkaa puoli neljä Vähän ennen puolta neljää muutkin tapaamisen voittaneet saapuivat hotellin aulaan odottelemaan. Puoli neljän maissa Lovexin jäsenet saapuivat aulaan ja menimme istumaan heidän luokseen. Siinä jutusteltiin niitä näitä jonkun aikaa. Naurettiin miehien jutuille. Miehet kyselivät meiltä faneilta kysymyksiä, joihin me sitten vastasimme. Sitten oli nimmareiden ja yhteiskuvien vuoro. Siellä sain ensimmäiset yhteiskuvani miehien kanssa. Ja ihanaa oli. Halasin Theonia ja olin yhteiskuvissa Theonin, Vivianin ja Chrisun kanssa. Joskus 20 minuuttia yli neljä miehet lähtivät pakkailemaan tavaroitaan illan keikkaa varten. Muutaman hyvän uuden kaverinkin sain tapaamisen yhteydessä.

Lähdettiin hotellilta sitten ja käytiin syömässä ja muutamassa kaupassa. Jollakin tavalla oli pakko saada aika kulumaan, koska keikka oli kahdeksalta illalla. Kuuden aikoihin mentiin sitten Turun konserttisaliin. Joku mies tuli sit sanoon meille et siellä oli joku palkintojen jako menossa. Jouduttiin meneen ulos tunniks ja siinä välissä oli hyvä ottaa uusia kuvia. Vähän ennen seitsemää menimme odottamaan ovien luo sisään pääsemistä.

Tapaamisessa olevat muut fanit tulivat sitten meidän luo. Tai oikeastaan kaksi niistä. Sitten päästiin sisään ja VIP-lippujen kanssa oli pieniä ongelmia. Pian kuitenkin saimme liput. Konserttisalissa oli istumapaikat, niimpä saimme paikat riviltä kuusi. Kolme varttia odoteltiin sisäänpääsyä ja kolmen vartin sisällä loputkin tapaamisessa olevat saapuivat luoksemme. Siinä me kuusi olimme taas koossa. Vähän yli kahdeksan pääsimme konserttisaliin sisälle ja menimme paikoillemme. Keikka alkoi muutaman minuutin kuluttua ja Theon huusi lavalta: "Ja kaikki ylös!" Ja niin me myös teimme. Hetken aikaa siinä rokkasimme, kunnes lähdimme lavan eteen. Pääsin heti ekana toiseen riviin ja keikan loputtua olin ensimmäisessä rivissä. Muutaman kerran sain koskettua Theoniin tai aika montakin kertaa.

Keikan loputtua hipsin poispäin. Salin ulkopuolella Kiti tuli luokseni ja muut tapaamisessa olevat fanit. Muiden piti siitä sitten lähteä ja jäimme Kitin kanssa jonottamaan nimmareita, vaikka olimme ne jo saaneet kerran tapaamisessa saman päivänä. Pian tuli meidän vuoromme saada nimmarimme miehiltä. Theon sitten kysyi minulta:" Pääsitte hotellilta tänne asti?" Vastasin tietysti: "Joo".

Nimmarit saatuamme lähdimme ulos. Kummallakin meistä oli ihan äly kuuma. Happea oli saatava. Haimme takkimme narikasta ja menimme ulos. Ulkona oli kurja keli. Satoi ja oli märkää. Mutta meitä se ei haitannut. Päivä oli mennyt juuri mukavasti. Ensin tapaaminen Lovexin kundien kanssa ja sitten vielä illalla mahtava keikka. Tekstasin siinä sit äidilleni, joka tuli hakemaan meidän konserttitalon edustalta. Äidillä oli pieniä ongelmia poislähdön kanssa. Yhden ja toisenkin kerran äiti ajoi konserttitalon ohitse. Ensimmäisellä kerralla en tajunnut, että äiti ajoi konserttitalon ohitse, mutta toisella kerralla olin valppaana. Ehdin nähdä Theonin ikkunasta. Oli mukavaa nähdä mies vielä kertaalleen sinä päivänä.

Kotimatka sujui rattoisasti. Käytiin Autokeitaalla tai oikeastaan Kiti ja äitini kävi. Minä olin niin väsynyt, etten jaksanut mennä mukaan. Silmäni meni pakostakin kiinni. Vietiin Kiti siinä kotiin ja päästiin itsekkin kotiin puoli yhden maissako se olisi ollut. Halusin mahdollisimman nopeasti nukkumaan. Hyviä muistoja tuosta päivästä jäi. Se päivä oli yksi elämäni ihanimmista päivistä. Yhteiskuvat ja kaikki. Nyt uskallan jatkossakin mennä yhteiskuviin.

Ja erityiskiitokset kuuluvat Kitille. Hän meni voittamaan tämä kisan ja otti minut mukaan. Hänen ansiostaan sain neljä uutta ystävää. Kiitos Kiti. <33

08.09.2007 <33 Jotain niin ihunaa... :DSunnuntai 09.09.2007 16:48

Eilen todellakin räjähti ja oikein kunnolla. Riihimäen keikka oli kyllä tosi hyvä. Takasin kaipaan sinne ja poikia kova ikävä. Kuvat ja nimmarit on muistoja tuosta päivästä. Porukkaa ei näyttänyt olevan hirveästi tai no en tiiä. Melkein eturivissä olin. Kokoajan tungin kohti eturiviä. Keikan loppupuolella olin toisessa rivissä. Kuvia lisään sit kun saan ne koneelle jollain tavalla.

Haluun Lovexin keikalle nyt ja heti! :DD
Keikkoja odotellessa... <33

Vivianille vielä paljon onnea ja kiitos kun soitit ilman paitaa... nam... <33

08.09.2007Lauantai 08.09.2007 16:52

Tänään illalla räjähtää oikein kunnolla. Tai niin mä ainakin toivon. Lovexin musiikki raikaa koko Riihimäellä tai ainakin Peltosaaren koulun lähellä. Muutaman tunnin päästä olis lähtö sinne. Toivottavasti tästä päivästä tulee paras ikinä. Keikan jälkeen fiilikset on ihan parhaat niinkuin aina keikan jälkeen. Ikinä ainakaan mulla ei oo fiilikset ollu keikan jälkeen huonot. Lovexin keikat senkun paranee vaan. Tää tulee varmaan sit oleen niistä se paras. Mut en mä huonoiks niitä edellisiäkään sano. Tosi hyviä nekin on ollu. Parhaita kans. :DD Mut huomenna varmaan tästä päivästä lisää jutskua. Ja Vivianille muuten sylin täydeltä haleja. Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Vivian, paljon onnea vaan...

PS: Eihän niitä muitakaan Lovexlaisia saa unohtaa. Haleja teillekin. <33

11.08.2007 <33 <33Sunnuntai 12.08.2007 05:48

Apulannan keikka oli aivan paras! Haluun sinne takas. Olin ihan täysillä mukana koko keikan ajan. Täytyis päästä Apulannan keikoille vähän enemmän.

Keikan loppupuolella kelailin päässäni etten saa plekua en varmana saa. Sitten yllätyin keikan loputtua, kun Toni tarttui mun käteeni, laittoi plekun siihen ja sulki mun käteni. Olin siis saanut Tonin plekun. Vähänkö olin innoissani. Vieläkin se on tallessa ja tulee pysymään.

Nimmareita pojilta en hakenut vaikka mieli kyllä teki. Olin vähän puhki keikan jäljiltä. Mutta se ei kuitenkaan haitannut mua hirveesti. Olinhan saanut Tonin plekun.

Muuta sanottavaa tuosta keikasta ei taida olla. Mukavaa oli ja uudestaan on päästävä.

Apulannan keikkoja odotellen... <33

11.08.2007Perjantai 10.08.2007 22:40

Eli huomenna meen Apulannan keikalle. Keikan jälkeen fiilikset on mitä parhaimmat. Odotan innolla tuota päivää ja ennenkaikkea iltaa.

Apulannan keikasta kirjoitan lisää sitten kun olen ensin käynyt siellä.

Tuota päivää odotellen...

KorkeasaarestaPerjantai 10.08.2007 22:38

Juu eli Korkeasaaressa oli tosi kivaa ja nauroin itteni puolikuoliaaks. Yks kenguru istu siellä jotain seinää vasten ja se näytti et se olis murjottanu. Siis kenguru joka istuu kuin ihminen! Vähänkö mä nauroin sille. Ja siksi siellä oli hauskaa, koska yks tosi hauska tyyppi oli mukana.

Sit siellä oli riikinkukot ihan vapaana. Säikähdin, että koska ne hyökkää, mutta eihän ne hyökännyt. Jotain muitakin lintuja siellä porhalsi vapaana. Se yks tyyppi (Jonka nimeä en nyt mainitse. Sanon sitä vaan tyypiks) kans alko jutteleen yhdelle linnunpoikaselle kun ne tuli vastaan. Sit sen linnunpoikasen äiti tuli siihen suu auki ja se oli sen näkönen, että kohta puree. Lähdettiin siitä sitten äkkiä nauraen pois, koska kukaan meistä ei halunnut linnun kanssa tappelua. Yhelle pulullekin se tyyppi jutteli. Pulu käänsi perseensä ja pöyhisti höyhenensä oikein pörhölleen. 2 kertaa se teki ton, mutta onneksi mä en ollu näkemässä sitä. Äiti vaan puhu siitä.

Sit mun piti ottaa yhestä makaavasta kamelista kuva. Se sit alko just kusemaan siinä niin jouduin odottamaan. Ei niillä oo tapoja ollenkaan. Kusee ihmisten nenän edessä. Lopulta kyllä sain siitä kuvan.

Päivä oli ainakin kuuma ja kissaeläimiä ei paljon näkynyt siellä. Nukkuivat jossakin varjoisassa paikassa. Se yhden kissaeläimen me nähtiin ainakin. Sit siellä oli kans jotain kotikissan näköisiä kissaeläimiä. Ne oli tosi ihania. Pennut varsinkin.

Saukotkin oli suloisia. No yks saukko me nähtiin. Se ui just puroa pitkin ja hävisi sitten veteen. Norpatkin oli suloisia.

Apinoille me naurettiin oikein kunnolla. Kuolla siinä meinasin. Ja se nauratti niissä apinoissa kaikkein eniten kun niillä oli punaset takamukset.

Hämähäkkejäkään me ei nähty, onneksi. Mä sitten vihaan hämiksiä. Olishan ollu ihan kiva nähdä ees vilaus hämähäkistä.

Sit siellä oli joku paikka mistä sai jotain tatuointeja, joiden pitäsi kestää viikon. No mulla se tatuointi ei näy enää kunnolla. Mun käsivarressa on vaan haalea kuva. Pitääkin tehdä valitus...

Tulikohan kaikki hauskin nyt selostettua tässä? Tuli varmaan. Lisään heti päiväkirjaan jotain jos unohtui.

Huomenna mennään Korkeasaareen...Tiistai 07.08.2007 18:12

Huomenna mennään siis Korkeasaareen. Sinne apinoita katsomaan ja tietenkin muitakin eläimiä. Apinat on ihan varmasti ihan samannäkösiä kun mä. Taidanpa hypätä sinne häkkiin. Ei kukaan mua sieltä erota.

Korkeasaaressa on tultu käytyä joskus monta vuotta sitten. En muista siitä paikasta hirveästi mitään.

Mutta tuon reissun jälkeen kirjoitan varmaan jonkun jutun tänne päivikseen, kun tiedän paikasta enemmän.

Reissua odotellen...