IRC-Galleria

TyLLibarBie`

TyLLibarBie`

Follow me Instagram: JIIGLAMOUR kik me: JIIGLAMOUR

LovePerjantai 01.10.2010 20:43

Olipa kerran kauan sitten kuningas ja kuningatar. Joka päivä he sanoivat toisileen: "Voi, jospa meillä olisi lapsi!" Mutta he eivät saaneet lasta.
~
Sattuipa sitten kerran, kun kuningatar oli uimassa että sammakko hyppäsi vedestä maalle ja sanoi hänelle: "Toiveesi toteutuu. Ennen kuin vuosi on kulunut umpeen, sinulle syntyy tytär."
~
Ja sammakon ennustus toteutui! Kuningatar sai tyttären, joka oli niin kaunis, että kuninkaan ilolla ei ollut mitään rajoja. Hän pani toimeen komean juhlan. Hän kutsui siihen sukulaisia, ystäviä ja tuttavia, mutta heidän lisäkseen hän kutsui mukaan myös haltijattaria, jotta nämä antaisivat onnea ja menestystä hänen lapselleen.
~
Kuninkaan valtakunnassa oli kolmetoista haltijatarta. Mutta kuninkaalla oli vain kaksitoista kultalautasta, joilta haltijattarien oli määrä syödä, ja niin joutui yksi haltijattarista jäämään kotiin.
~
Juhlasta tuli todella komea! Ja kun se oli päättynyt, haltijattaret astuivat prinsessan luo ja antoivat hänelle mitä ihanimpia lahjoja. Ensimmäinen haltijatar antoi hänelle hyvyyttä, toinen kauneutta, kolmas rikkauttaa ja niin edelleen kaikkea, mitä ihminen vain saattoi itselleen toivoa.
~
Kun haltijattarista yksitoista oli antanut lahjansa, astui yhtäkkiä kolmastoista haltijatar juhlasaliin. Hän tahtoi kostaa, koska häntä ei ollut kutsuttu juhlaan. Ketään tervehtimättä ja kehenkään katsomatta hän huusi kovalla äänellä: "Kuninkaan tytär pistää viisitoistvuotiaana värttinällä sormeensa ja vajoaa kuolleena maahan!"
~
Ja sanomatta enää sanaakaan kääntyi kolmastoista haltijatar ja lähti pois salista.
~
Kaikki kauhistuivat. Mutta silloin astui esiin kahdestoista haltijatar. Hän ei ollut vielä antanut lahjaansa prinsessalle. Hän ei voinut peruuttaa pahan haltijattaren ennustusta, mutta hän saattoi muuttaa sitä. Hän sanoi: "Kuninkaan tytär ei kuole, vaan vaipuu ainoastaan syvään, satavuotiseen uneen!"
~
Kuningas tahtoi tietenkin varjella rakasta lastaan onnettomuudelta. Niinpä hän käski polttaa kaikki värttinät koko kuningaskunnasta.
~
Hyvien haltijattarien kaikki toivomukset täyttyivät tytön kasvaessa. Hänestä tuli kaunis ja hyvä, ystävällinen ja ymmärtäväinen. Jokainen, joka näki hänet, rakasti häntä.
~
Mutta sattuipa sitten niin, että kuningas ja kuningatar olivat poissa linnastaan juuri sinä päivänä, jolloin prinsessa täytti viisitoista vuotta.
~
Tyttö oli aivan yksin suuressa linnassa. Hän kuljeskeli nyt huoneesta huoneeseen ja pysähtyi mielensä mukaan katselemaan sekä suuria että pieniä saleja.
~
Lopulta hän tuli vanhaan torniin, jossa hän ei ollut koskaan ennen käynyt. Hän nousi ylös kapeita kierreportaita ja tuli pienelle ovelle. Ovessa oli lukko ja siinä vanha, ruostunut avain. Prinsessa kiersi avainta. Ovi avautui. Pienessä ullakkohuoneessa istui vanha eukko värttinä kädessä ja kehräsi ahkerasti pellavaa. "Päivää, täti", sanoi kuninkaan tytär. "Mitä sinä teet?" "Minä kehrään", sanoi eukko ja nyökkäsi päätään. "Mutta mikä kumma kapine tuo on, joka pyörähtelee niin lystikkäästi?" kysyi tyttö.
~
Hän meni eukon luo ja otti värttinän käteensä, sillä hänkin tahtoi kehrätä. Mutta hän oli tuskin koskettanut värttinää, ennen kuin pahan haltijattaren ennustus toteutui ja hän pisti sormeensa. Samalla hetkellä, kun prinsessa tunsi piston sormessaan, hän vajosi vuoteelle, joka oli huoneessa. Hän vaipui heti syvään uneen.
~
Ja uni levisi koko linnaan. Kuningas ja kuningarar olivat juuri palannet kotiin, ja kun he olivat ehtineet linnan saliin, he nukahtivat. Ja samalla nukahti koko hovi. Hevoset ja koirat nukahtivat pihalle, kyyhkyset katonräystäälle ja kärpäset seinille. Jopa keittiön takassa leimuava tuli hiljeni ja nukahti. Ja paistikin lakkasi pihisemästä. Kokki oli juuri aikonut antaa kokkipojalle korvapuustin, koska poika oli tehnyt jonkin tyhmyyden, mutta nyt kokki nukahtikin seisaalleen ihan siihen paikkaan. Ja tuuli asettui tyystin eikä yksikään lehti liikahtanut puissa linnan edustalla.
~
Linnan ympärille alkoi kasvaa orjantappurapensaikko. Vuosi vuodelta se kohosi yhä korkeammalle, ja lopulta se ympäröi tiiviisti koko linnan. Niin, se kasvoi jopa katonkin päälle ja peitti kaiken alleen niin tyystin, ettei linnasta näkynyt enää yhtään mitään, ei edes lippua sen katolla.
~
Mutta kansan parissa kerrottiin tarinaa kauniista Ruususesta, sillä siten nimitettiin kuninkaan tytärtä. Aika ajoin saapui paikalle kuninkaan poikia, jotka yrittivät tunkeutua pensaikon lävitse linnaan. Mutta sinne pääseminen oli kerta kaikkiaan mahdotonta. Okaat pysyivät tiiviisti kiinni toisissaan ihan kuin niillä olisi ollut raudanlujat kädet, ja nuorukaiset jäivät niiden otteeseen.
~
Monen, monen vuoden kuluttua tuli kerran taas eräs kuninkaanpoika paikalle. Muuan vanha mies kertoi hänelle orjantappurapensaikosta. Sen keskellä oli linna, sanoi mies. Ja linnassa nukkui ihmeellisen kaunis kuninkaantytär, jonka nimi oli Ruusunen. Hän oli nukkunut siellä jo sata vuotta. Ja hänen mukanaan nukkuivat myös kuningas ja kuningatar sekä koko hovi.
~
Mies oli myös kuullut isoisänsä kertovan, että monet kuninkaanpojat olivat tulleet paikalle ja yrittäneet tunkeutua orjantappurapensaikon lävitse, mutta kaikki olivat takertuneet siihen ja saaneet surmansa.
~
Silloin nuori kuninkaanpoika sanoi: "Minä en pelkää! Minä haluan raivata tieni linnaan ja nähdä kauniin Ruususen!"
~
Vanhus yritti estää häntä, mutta nuorukainen ei välittänyt hänen sanoista. Kuninkaanpoika ei lainkaan halunnut kuunnella häntä.
~
Mutta nyt olikin tarkalleen sata vuotta kulunut ja oli koittanut päivä, jolloin Ruususen oli määrä herätä. Kun kuninkaanpoika lähestyi pensaikkoa, siinä ei ollutkaan enää teräviä okaita, vaan suuria, kauniita kukkia. Ja kukat taipuivat itsestään syrjään ja päästiv„t hänet menemään ilman naarmuakaan. Mutta heti hänen jäljessään ne painuivat uudelleen toisiinsa kiinni.
~
Linnan pihalla kuninkaanpoika näki hevosten ja metsästyskoirien nukkuvan sikeästi. Katolla kyyhkyset istuivat pää siiven alla. Ja kun hän astui linnaan, hän näki kärpästen nukkuvan seinillä. Keittiössä kokki seisoi edelleenkin käsi ojossa kuin hän olisi aikonut läimäyttää kokkipoikaa, ja palvelustyttö istui paikallaan pidellen mustaa kanaa, jota hän juuri aikoi ruveta kynimään.
~
Prinssi käveli edelleen. Linnan salissa hän näki koko hoviväen nukkuvan, ja valtaistuimella olivat myös kuningas ja kuningatar unessa.
~
Hän käveli vieläkin eteenpäin. Kaikkialla oli niin oudon hiljaista, että hän saattoi kuulla oman hengityksensä.
~
Vihdoin prinssi tuli torniin. Hän nousi ylös kapeita kierreportaita ja tuli pienen ullakkohuoneen ovelle. Sen takana nukkui Ruusunen. Prinssi avasi oven.
~
Ja siinä hänen edessään lepäsi prinsessa niin kauniina, että kuninkaanpoika ei voinut kääntää katsettaan hänestä. Prinssi kumartui ja suuteli häntä. Samalla hetkellä Ruusunen avasi silmänsä, heräsi ja katseli prinssiä lämpimästi ja ystävällisesti.
~
He lähtivät yhdessä alas, ja kun he tulivat linnan saliin, kuningas heräsi. Silloin kuningatarkin heräsi ja samoin koko hoviväki. Ja kaikki katselivat ihmeissään toisiaan.
~
Linnan pihalla hevoset nousivat jaloilleen ja ravistivat itseään. Metsästyskoirat hypähtivät pystyyn ja heiluttivat häntäänsä, ja räystäällä kyyhkyset vetivät pienen päänsä esiin siiven alta, katselivat ympärilleen ja lehahtivat lentoon.
~
Linnassa kärpäset alkoivat taas liikkua seinillä. Keittiössä tuli leimahti liekkiin ja alkoi kuumentaa ruokaa. Paisti alkoi pihistä ja kokki antoi korvapuustin kokkipojalle, niin että tämä rupesi ulvomaan.
~
Sitten ei mennyt enää aikaakaan, kun jo vietettiin prinssin ja Ruususen häitä. Niistä tuli hyvin komea juhla, ja kuningas ja kuningatar olivat yhtä iloisia kuin morsiusparikin.Vieraskirja täyttyi häävieraiden nimistä. Ja niin Ruusunen ja prinssi elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.
~
Loppu ♥

Perjantai 01.10.2010 20:27

Aurinko paistaa ja on lämmin

justpakkouskoonäihinTiistai 28.09.2010 00:13

PERJANTAI TULEE OLEMAAN ELÄMÄSI HUONOIN PÄIVÄ
JOS ET KOPIOI TÄTÄ BLOGIISI !

-Mitä parisuhde elämääsi kuuluu? - sitänormii
-Voisitko seurustella jonkun kanssa? - nookyllä
-Ajattelet jotakuta, eikö niin? - ainahansitäjotakutaajattelee ;)
-Onko parempi, että tunnet henkilön jonka kanssa aloitat seurustelun? - joo
-Onko joku ihastunut sinuun? - nooenhänminävoisitätietää
-Ketä kaipaat? - niitätarkeitä<3
-Suutelisitko uudestaan viimeksi suutelemaasi henkilöä? - en
-Luotatko helposti ihmisiin? - joskusehkävähänliankihelposti
-Omistatko parasta kaveria? - juu<3
-Voitko sanoa 100% varmuudella että ystäväsi eivät kerro asioitasi eteenpäin? - Juu

;"""""(Sunnuntai 26.09.2010 13:05

Olimuutenihanvittumainenilta..Ärsyttävinlauantaiiltapitkäääänaikaan...;""""(

d44Perjantai 24.09.2010 19:11

Mitä nimesi kertoo sinusta?
A ♦ Olen erittäin rakastunut
B ♦ Tykkään juoda
C ♦ Tykkään susta
D ♦ Kaikki rakastaa mua
E ♦ Liian rakastunu
F ♦ Onko mulla aivot
G ♦ Isänmaallinen
H ♦ Rakastan sinua
I ♦ Ajattelen kaksimielisesti
J ♦ pissikset on daa, minä siis
K ♦ Bitch
L ♦ Ämmä
M ♦ Juon viinaa, en vettä
N ♦ Olen erittäin rakastunut
O ♦ Olen paras
P ♦ Olen rakastunut
Q ♦ Olen rakastunut
R ♦ vedän jätkiä puoleeni
S ♦ Juon viinaa, en vettä
T ♦ Koita pysyä mun mukana
U ♦ Mulla menee lujaa
V ♦ Nukun 24/7
Olen pissis joka on erittäin rakastunut ja ajattelen kaksimielisesti (Y)
D44

!Torstai 23.09.2010 17:51

Hei, olen neiti vaikeastitavoiteltavissa

&lt;vink&gt;

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.09.2010 19:45

now
mikä olo - pirteä (:
mikä soi - Katy Perry
vitutus pronsentteina - ZERO
huomisen suunnitelmat - koulu ja 4H
onko meikkiä - juu
mitä päällä - vaatteita
you
häpeätkö monia asioita menneisyydessäsi - een
häpeätkö itseäsi - joskus ;)
hiustenväri - blond
silmien väri - sininen
koetko itsesi positiiviseksi ihmiseksi - Kyllä !
love
oletko ihastunut - ehkäolenehkäen
haluaisitko olla - ehkähaluanehkäenhalua
onko rakkaus vaikea asia - nojoo sillain
tahtoisitko seurustella - toisaalta joo mut mitäs vikaa sinkuissa? ;)
onko rakkaus yliarvostettua - eei
voiko sinkkuna olla oikeasti onnellinen - VOI, kokemusta ;)
people
tuletko toimeen kaikkien kanssa - nokyl mä aika lailla kaikkien
onko sinulla paljon kavereita - juu
kavereissa, laatu vai määrä - laatu <3
montaako ihmistä voit sanoa vihaavasi - ainakinyhtä
montaako ihmistä voit sanoa rakastavasi - monta<3
oletko suututtanut jonkun läheisesi lähiaikoina - enmuistaakseni
kenen kyydissä olit viimeksi - ääpön
tahtoisitko pyytää joltain anteeksi - een
hate & sorrow
koska olet viimeksi itkenyt jonkun ihmisen vuoksi - öömmm
koetko itsesi masentuneeksi - EN
miten käyttäydyt, kun olet surullinen - angst
kuunteletko paljon surullista musiikkia - noenoikeestaan
oletko angstannut gallerian blogissa - juuu
mitä mieltä olet siitä - kaikella rajansa

[Ei aihetta]Maanantai 20.09.2010 17:03

YOU
1. Kuis menee ? - hyvin
2. Minkä väriset hiukset ? - BLOND
3. Pituus ? - 165
4. Silmien väri ? - BLUE
5. Millanen huone sulla on ? - iso
6. Ootko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä ? - juu
7. Onko sulla kuvia muualla, kuin täällä ? - fb kuvake
10. Mitä teet now? - tätä ja juonmehua
LOVE
1. Kaipaatko ketään ? - juu
2. Tietääkö ihastuksesi, että pidät hänestä ? -
3. Suutelisitko henkilöä, joka tulee ensimmäisenä mieleen, kun nimen täytyy alkaa kirjaimella J ? - ennn
4. Aijotko mennä naimisiin isona ? - juu♥
5. Lapsiakin kenties ? - juu♥
6. Viimeksi halaamasi henkilö ? - aappo
7. Rakastatko ketään ? - juu
8. Rakastaako sua kukaan ? - uskoisin
9. Oletko itkenyt itseäsi uneen viimeisen viikon aikana ? - een
10. Edes koskaan ? - kylmäkaioon
FRIENDS
1. Viimeksi näkemäsi kaveri ? - aapo
2. Viimeksi halaamasi kaveri ? - aapo
3. Enemmän ystäviä vai kavereita ? - kavereita
4. Kumpien kanssa vietät enemmän aikaa ? - kaverien
5. Mitä teet yleensä ystävien kanssa ? - puhutaanpaskaajajuorutaanpojista perus
6. Onko luokallasi yhtään kaveria ? - juu
7. Löytyykö kaveripoikaa ? - juu
FAMILY
1. Montako siskoa ? - 1
2. Montako veljeä ? - 0
3. Elossa vanhemmat ? - joo
4. Kuinka hyvin tunnet vanhempasi 1-10 ? - 9
5. Eronneet vai yhdessä ? - yhdessä
6. Kumpi tienaa paremmin ? - isä
7. Kumman kanssa läheisempi ? - enkummankaa
8. Rakastatko heitä ? - noju
RANDOM?!
1. Mansikka vai vadelma ? - mansikka
2. Katso vasemmalle mitä näet ? - olkkarin
3. Mitä katsot ? - näyttöö
4. Do you speak english ? - little
5. Do you speak swedish ? - huonostii
LOVE
Seurusteletko? - een
Milloin viimeksi nukuit jonkun vieressä? - viikonloppuna
Onko joku ihastunut sinuun? - entiedä
Haluaisitko seurustella? - --
Oletko ihastunut? - ää
Tahtoisitko halata jotain tiettyä ihmistä? - tahtoisin
Viimeisin pususi? - --
Onko ihastuksesi sinua nuorempi vai vanhempi? - --
BASIC
Millaiset housut sinulla on jalassasi ? - legginssit
Onko käsissäsi jotain koruja/rannekkeita yms. ? - ei mitää
Millaiset hiukset sinulla on ? -lyhyetjaohuet
Minkä väriset silmät sinulla on ? - BLUE
Oletko ajanut ilman korttia autoa tai mopoa ? - juu
Oletko koskaan ollut kolarissa ja miten kävi ? - eenhyvinkävi
Kenen kanssa ja milloin tanssit viimeksi ? - eilenpaulin
Haastatko usein riitaa ? - enkai
Oletko hyvä tanssimaan ? - tottakai
Koska viimeksi käytit alkoholia? - enhänminänytjua

-Maanantai 20.09.2010 16:52

totuuksia eilisestä:
• Mitä teit eilen? - kyrönlahdessa
• Oliko kiva päivä? - juu
• Moneen nukuit? - 10:00
• Olitko yksin vai jonkun kanssa? - olihansielläporukkaa
• Tapasitko uusia ihmisiä? - juu
• Olitko tietokoneella? - aikavähän
• Tajusitko jotain uutta? - empäkai
• Monelta menit kouluun? - olisunnuntai
• Olitko jollain toisella paikkakunnalla? - en
Satunnaisia:
• Kengän koko? - 40
• Lempinumero? - eioo
• Lempikouluaine? - eioo
• Kännykkäsi merkki? - Nokia
• Minkä väriset hiukset sinulla on? - BLOND
• Entäpä silmät? - BLUE
Viimeisimmät:
• Viimeisin nähty elokuva kokonaan - siskotahtoisinjäädä
• Mikä on kauneinta mitä sinulle on sanottu viimeiseksi? -"noirillitkylsopiisulle"
• Haluaisitko nyt halata tai hakata jotain tiettyä ihmistä? - juu
• Oletko koskaan tippunut portaat takaperin? - een
• Kuka halasi sinua viimeksi ? - aapo/paulina ?
• Oletko koskaan pitänyt henkilöstä joka seurustelee? - ju
Pojat ja tytöt
• Oletko playeri? - en
• Oletko koskaan syönyt toisen reseptilääkkeitä? – kylmiekai
• Oletko opettanut ketään polttamaan? - .en
• Puhutko tunteistasi helposti? - noenkylsilleen
Tämä hetki
• Mieliala? - perus
• Mikä soi? - katyperry
• Miten hiuksesi ovat? - kiinni
• Oletko meikannut? - joo
Oletko?
• Kipeä nyt? - noup
• Lyönyt tai läppäissyt vastakkaista sukupuolta? - entietenkään
• Katunut jotain tekoa viikkoja? - enmäkai
• Mielestäsi hyvä ihminen? - kaikki
• Onnellinen? - Juu

-Maanantai 20.09.2010 16:43

○ Onko rakkautta ilmassa? - nooei
○ Ihastutko helposti? - joojaen
○ Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa? - juu
○ Ketä halasit viimeksi? Milloin? - aapoo
○ Kenelle tekstasit viimeksi? - mirkulle
○ Mikä on pahinta mitä sinusta on sanottu? - emt
○ Entä kauneinta? Keneltä sen kuulit? - öö
○ Mikä on paras karaoke suorituksesi? - harvemmin laulelen karaokea
○ Mikä biisi saa vedet silmiisi? - eitällähetkellämikään
○ Inhoatko ketään tällä hetkellä? - nooenn
○ Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä? - tavallaanju
○ Kannatatko kuolemanrangaistusta? - silleenkylju
○ Kuka on tärkein ihminen elämässäsi? - eioositäyhtätärkeintävaannniitäonniinmonta
○ Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? - en
○ Missä mennään? - tässähetkessä
○ Onko kaikki hyvin? - juu
○ Oletko tylsä? - enpäkai
○ Mitä kieliä osaat? - suomi enkku ruotti
○ Oletko datis/nörtti? - datissillointällöin
○ Oletko itserakas? - noehkävähänjoskus
○ Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - Mirkku♥
○ Miksi olet koneella nyt? -tylsyys
○ Onko sinulla sormuksia sormissasi? - eei
○ Meinaatko haastaa ketään tähän? - een
○ Paras lahja minkä oot koskaa saanu? - öööy
○ Oletko pettynyt? - nope
○ Onko sinulla saldorajaa? - juuei
○ Kumpaa vanhempaasi muistutat luonteelta? - äiti -.-"
○ Oletko todella hiljainen? - riippuutilanteesta
○ Oletko koskaan tehnyt mitään naurettavan typerää? - juu
○ Ikävöitkö jotakuta? - juu
○ Mitä teit viime yönä? - nukuin
○ Nukutko enemmän selällä vai mahallasi? - selällää
○ Kasteletko hammasharjan ennen hammastahnaa? - juu
○ Puhutko puhelimessa 24/7? - joskus
○ Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - juu♥
○ Mikä on lempikarkkisi? - suklaa
○ Mitä teet tänään? - olenvaan
○ Millainen sää on ulkona? - arskapaistaa ♥
○ Oletko herkkä? - nojuujaen
○ Oletko pitkävihainen? - en
○ Minkä elokuvan katsoit viimeksi? - bridget jones ja elämä jatkuu (puoliks)
○ Viime matikan kokeen numerosi? - eimuista
○ Kenen vieressä nukuit viimeksi ja milloin? - öm
○ Oletko koskaan rikkonut peiliä? - joo
○ Mikä on todennäköisin syy, jos et saa yöllä nukuttua? - jännitys
○ Minne avainnippusi avaimilla pääsee? - inmyhome