IRC-Galleria

51koodia - ToivomusLauantai 12.04.2008 17:23

Taas kivellä istun, kun lautturit lähtee
Rannoilta mukanaan elämän yöt.
Hitaasti lipuvat pitkin kuun siltaa
Maahan, jossa seisahtuneet sydämet lyö.

Mä löysin tän paikan jo vuosia sitten,
Kun seurasin tietäni pimeään päin
Läpi sumuisen elämäni synkimmän hetken,
Enkä pysähtynyt ennen, kuin valoa näin.

kertosäe:
Toivon, toivon,
Mutta en ääneen.
Toivon, toivon,
Mutta en ääneen,
Muuten se ei toteutua voi.

Ei usvalta ees vastarantaa voi nähdä,
Mut hahmot sen joutsenten voi tunnistaa.
Niiden laulussa soi koko maailman kaiut.
Miks en minäkin jo pääsis niitä katsomaan?

kertosäe

Toivon, toivon,
Mutta en ääneen,
Muuten se ei toteutua voi.
(2x)

Taas kivellä istun, kun lautturit lähtee.
Loisteessa lyhtyjen kuuta ei näy.
Kun viimein yks heistä mua kohti kulkee,
Niin tiedän, mun toiveeni toteen jo käy.

51koodia - Hautaruusu <3<3<3Lauantai 12.04.2008 17:17

Haluaisin tulla
Luokses valoisammalle puolelle.
Mikset auta mua pääsemään takaisin
Sinne, mistä minut revittiin pois?

Haluaisin kuulla
Nuo viimeiset sanas minulle.
Näin vain huuliesi liikkuvan hitaasti,
Kun vierasta kieltä ollut ois.

kertosäe:
Ja sä meet taas,
Enkä tiedä milloin palaat, jos ollenkaan.
Kun sä meet,
Tiedäthän, silloin valo varjoihin pakenee.
Palaathan ennen kuin terälehdet putoaa
Tästä ruususta, jonka poimin mun haudalta?

(haudalta) (5x)

Haluaisin päästä
Taas valoisammalle puolelle.
Mikset tartu kiinni käteeni, vaikka sen
Sua kohti ojennan?

Haluaisin kuulla,
Nuo sanat, jotka sanoit minulle,
Ennen kuin laskit ruusun eteeni
Ja kylmästi käänsit selkäsi.

Nyt sä meet taas,
Enkä tiedä milloin palaat, jos ollenkaan.
Kun sä meet,
Tiedäthän, silloin valo varjoihin pakenee.
Palaathan ennen kuin terälehdet putoaa
Tästä ruususta, jonka poimin mun haudalta?

Terälehdet yksi kerrallaan putoaa ja ootan sinua.
Palaathan?
Terälehdet yksi kerrallaan koskettaa maata, silti odotan.
Palaathan?
Kun viimeinenkin putoaa, niin tiedän, ettet enää palaa.

kertosäe

(haudalta) (3x)
Haudalta.
(haudalta)
(haudalta)
Jonka poimin mun haudalta.
(haudalta)
(haudalta)
Mun haudalta.
(haudalta) (3x)
Jonka poimin mun haudalta.
Jonka poimin mun haudalta.
(haudalta)
(haudalta)
Jonka poimin mun haudalta.
(haudalta)
Haudalta.
(haudalta) (3x)



Todella ihana kappale jota kuuntelee vaikka vuoden putkeen <3

TulimeriLauantai 12.04.2008 17:14

Varsikkaatkin näin
Terälehdin kuivunein,
Rakkautesi kukoistaa.
Huulin haljennein
Viimeistä suudelmaa
Se väkisin yrittää antaa.

Minä luulin, että väärensit omat vastauksesi
Osin asioista, joita ei ole vielä tapahtunut.
Olin väärässä...
Ei, ei!
Sinä olit väärässä!

kertosäe:
Luulitko, että mä rakastan sinua
Vain siksi, ettet enää rakasta minua
Eilen, kun ajelehdimme myrskyä päin?
Luulitko, etten mä kertoisi sinulle,
Jos tietäisin, olet uskottu minulle.
Ei sen... Ei sen pitänyt loppua näin: tulimereen.

Päivät toisiaan
Seuras henkitoreissaan
Niinkuin vangit kahleissaan.
Surupuvuissaan
Likaisen valkeissa
Lauloi linnut meidän loppua.

En edes aluksi uskonut ääniin,
Jos kuulin ne ensimmäistä kertaa.
Enkä hallitse itseäni enää pitkään.
En edes sitä, joka ... sitäkään.

kertosäe

Meidän maailma kuin savuna ilmaan.

kertosäe

Ajelehdimme myrskyä päin...
Tulimereen!
Ei sen pitänyt loppua näin.

51koodia - Viimeinen kyynelLauantai 12.04.2008 17:13

Olen katsonut aurinkoa silmiin,
Kiivennyt portaat taivaaseen.
Olen vaeltanut taivaankantta pitkin
Löytääkseni luokses uudelleen.
Olen kysynyt tähdiltäkin tietä
Avaruudessa ääneen huutaen.

kertosäe:
Mun on löydettävä sinut, ennenkuin sä kuihdut.
Itket kyyneleesi pisaraan viimeiseen.

kertosäe2:
Se kyynel on jo paikallaan.
Se kyynel (kyynel),
Kyynel (kyynel).
Se kyynel on kohta matkallaan.
Se kyynel (kyynel),
Kyynel.

Olen halkeillut kallioissa,
Kulkenut halki autiuden.
Vajonnut niin pohjaan hautavajoamien
Kuin myös sineen tunteiden.
Olen jo yrittänyt ajaa takaa jälkes,
Jotka kuitenkin kadotin uudelleen.

kertosäe

kertosäe2

Se kyynel on jo paikallaan.
Se kyynel on kohta matkallaan.
Se viimeinen nyt jo putoaa.
Se kyynel (kyynel),
Sun kyynel.

Se kyynel on jo paikallaan.
Se kyynel (kyynel),
Kyynel (kyynel).
Se kyynel on kohta matkallaan.
Se kyynel (kyynel),
Sun kyynel.

Sun kyynel on jo paikallaan.
Se kyynel on kohta matkallaan.
Se viimeinen nyt jo putoaa.
Se kyynel (kyynel)
Sun kyynel.



Ihana... <3 Just näin taas. Elämä on julmaa... mutta nii kaunista.

51koodia - LasimaailmaLauantai 12.04.2008 17:10

Hei, oletko yksi heistä,
Joka eksyi maailmaan, eikä tietä löydä?
Ei oo valmis kukaan meistä,
Kunnes arkun kansi suljetaan.

Kuolleen puun alta
Näet sen ainoalta oksalta:
Riippuu elämäs pieni kartta,
Jonka aukaiset - se käsiisi hajoaa.

kertosäe:
Hei, kanna elämääsi taskussa
Lähellä sydämesi kotia.
Ei sitä kukaan voisi pelastaa,
Jos se putoaa - sun lasimaailma.

Maa tuntuu aukeevan alta,
Se hauraan maailmas seinät halkeilemaan saa.
Mut tuntuis vaikeemmalta,
Jos ei silmiin pystyis katsomaan omaa vihollistaan.

Kuolleen puun alta
Näet sen ainoalta oksalta:
Riippuu katkenneet nuolet,
Jotka eri suuntiin oikeaa tietä osoittaa.

kertosäe

Sun lasimaailma...
Jos se putoaa...

kertosäe

Kun kannat elämääsi taskussa
Lähellä sydämesi kotia.
Silloin et voi harhaan astua,
Etkä pudottaa sun lasimaailmaa.

Sun lasimaailmaa...

51koodia - Uusi vankilaLauantai 12.04.2008 17:08

Kohta tiedän, miltä tuntuu
Hypätä ilman siipiä tyhjyyteen.
Kun jokainen luu murtuu,
Mut se on kai pieni hinta matkasta vapauteen.
Vapauteen, mut mihin vapauteen?

kertosäe:
Toiset sekoittaa
Kohtalonsa sattumaan,
Ja minä taas oon matkalla
Uuteen vankilaan.

Ilmassa sen tuoksu,
Joka sai minut aina hymyilemään.
Tuonpuoleiseen se tuntuu
Ja huomaan, että sen voimasta alankin heräämään.
Heräämään, mut mihin heräämään?

kertosäe

Toiset sekoittaa
Kohtalonsa sattumaan,
Ja minä taas oon matkalla
Uuteen, uuteen vankilaan.

Kohta tiedät, miltä tuntuu
Hypätä ilman siipiä tyhjyyteen.
Lasinsirpaleilla peittyy alla maan,
Jalkoihini murtuneisiin uppoaa,
Mut koska lupasin tulla
Aina, kun tarvitset ...

Vääristynyt aurinko loi taivaalla,
Katkenneet kylkiluut jalkojani painaa,
Mut koska lupasin auttaa
Aina, kun tarvitset (koska)

kertosäe:
Jos ei ois ketään, kenen puolesta taistella,
Jos, jos ei ois ketään, kenen puolesta kuolla,
En tahtoisi elää enää, en tahtoisi.
En tahtoisi elää enää, en tahtoisi.

Vedän sinut jälleen pintaan matalaan,
Vaikka olkapääni onkin sijoiltaan,
Koska lupasin auttaa
Aina, kun tarvitset
Ja niin myös teen.

Itsestäni ihmiskilven muodostan,
Ottaisin puolestas vastaan vaikka kuoleman,
Koska lupasin olla
Vierelläs, kun tarvitset (koska)

kertosäe

Lasinsirpaleilla peittyy alla maan,
Jalkoihini murtuneisiin uppoaa.
Vääristynyt aurinko loi taivaalla,
Katkenneet kylkiluut jalkojani painaa.
Vedän sinut jälleen pintaan matalaan,
Vaikka olkapääni onkin sijoiltaan.
Itsestäni ihmiskilven muodostan,
Ottaisin puolestas vastaan vaikka kuoleman,

Jos ei ois ketään, kenen puolesta taistella,
Jos, jos ei ois ketään, kenen puolesta kuolla...
Jos ei ois ketään, kenen puolesta taistella,
Jos, jos ei ois ketään...

En tahtoisi elää enää, en tahtoisi.
En tahtoisi elää enää, en tahtoisi.
En tahtoisi!
En tahtoisi.



Tää on yks parhaita.

51koodia - Mustat sydämet <3Lauantai 12.04.2008 17:05

Seitsemännen auringon aamuna
Alla näiden lukemattomien halojen,
Takana taivaita hipovien talojen,
Meri nousee edessämme.
Meitä sitoo sanomaton lupaus,
Josta me puhutaan vain vaieten.

Kuinka kauan sä annat noiden aamujen sulle koittaa?
Ja kuinka kauan ennen kuin annat oikean elämän voittaa?

kertosäe:
Vielä jonakin päivänä sinäkin
Myönnät itselles:
On kaikki mennyt pieleen.
Vielä jonakin päivänä sinäkin
Hautaat mustat sydämet
Syvälle mieleen.

kertosäe2:
Mut sä oot, mitä oot.
Et sille mitään voi, ellet tee elämällesi jotain.
Ettei tarvii huutaa yksinään, et:
"Missä rakkaus?"

Ovat niityt vehreämmät siellä,
Missä käsi kädessä taas kuljetaan.
Hopeisen pellon reunalla
Silmämme jo suljetaan.

Kuinka kauan sä aiot omaa elämääsi estää?
Ja kuinka kauan sä aiot ilman oikeaa rakkautta kestää?

kertosäe

kertosäe2

Anna mun mennä,
Älä päästä irti.
Ota musta kiinni,
Älä koske minuun.
Anna mun mennä,
Älä päästä irti.
Älä koske minuun,
Ota mut syliisi.

kertosäe

kertosäe2

Rakkaus... (7x)


Kyll... just näin.

51koodia - Odotus Lauantai 12.04.2008 17:03

Mustelmani sateenkaaren väreissä
Kertoo, niinkuin sinä oisit ollut äänessä,
Mut susta ei näy jälkeäkään, paitsi jäljet, jotka minussa.

Tapetissa kädenjäljet tummanpunaiset,
Lattialla veitsenterän palat katkenneet,
Vieressäni muovipussi, johon jäänyt muodot kasvojen.

kertosäe:
Mä ootan sun palaavan,
Mutta tiedän, et se on turhaa,
Joten joudun itse itseäni hakkaamaan.
Mä ootan sun palaavan.
Tää odotus mut murhaa,
Kun joudun itse itseäni hakkaamaan.

Nyt kun kolmetoista päivää on jo takana,
Vuoteessamme vieläkin se sama lakana.
Kunpa voisin palata takaisin aikaan ennen ikävää.

Voisi luulla, ettei kukaan tätä ansaitse,
Et mikä kohtalo jäi sulle, mikä minulle.
Mut niinkuin kaikki muukin täällä, me ei kai voitu olla pysyvää.

kertosäe

kertosäe

Jospa vihdoin voisin tämän leikin lopettaa,
Kaatosateella sut kuoppaasi pudottaa,
Niinpä avaan pakastimen, nostan sinut, alan raahaamaan.


Ihana... ja kaunis. Jotenki mä tykkään näistä masentelukappaleista.

... just...Keskiviikko 02.04.2008 04:33

mitäköhän tässä. Typerä olen. Sen jo kaikki tiesikin. Mitäs muuta...? Hmm.. vois jonku typerän runon kyl julkasta täs... ... uskaltaiskohan. Hmm... no joo. Anti mennä vaa.

HILJAISUUS

Ruusun piikit ihoon uppoaa.
Veren väri tarttuu lehtiin.
Kädet kiinni toisen käsiin painetaan.
Sanattomasti tuskasta huudetaan.

Minä olen hiljaisuus, joka ei nuku, vaan uniin uppoaa.
Olen hiljaisuus, jonka kädet pelkkää ilmaa vain tapaa.
Olen hiljaisuus, jossa sanat kaikki katoaa.
Olen hiljaisuus, jolle virret veisataan.

Kuiskaukset varjoon vajoaa.
Harhat tarttuu pieniin hetkiin.
Hiljaisuuden äänet vielä esiin kaivetaan.
Pelon mustaan verkkoon meidät tuomitaan.

Minä olen hiljaisuus... (X2)

Ruusun piikit varjoon vajoaa.
Veren värit pieniin hetkiin.
Kädet kiinni, äänet esiin kaivetaan.
Sanattomasti mustaan verkkoon tuomitaan.

Minä olen hiljaisuus...

Ruusu.
Veri.
Kädet.
Äänet.
Kuiskaus.
Tuska.
Pelko.
Harhat.

Hiljaisuus...


... No joo... ehkä tää sit ON OLEVINAAN laulu... -.- ku on kertoja. Ja kyllä - masennuksen alaisena kirjoitettua tekstiä. Siitä outo aihe. Näitä ei itseasiassa tajua ku masentuneessa mielentilassa. Muuten aika utopistista. Mutta toimivaa joskus.

HILJAISUUDEN LAPSI

Olen lapsi hiljaisuuden, joka kätensä ojentaa.
Puhuu muttei vastaa vaikka huudetaan.
Ei kuule ääntä toisen ja silti tajuaa.
Ei kuule lohdutusta, vaan hiljaisuuteen hajoaa.

Odottaen prinsessa nukkuu tornissaan,
tuhatvuotinen uni kun painajaiseksi vaihtuu.
Ikuisuuden kestää loppumatta kuitenkaan.
Ikuisuuden kuuntelee kuiskauksia tuskissaan.

Olen lapsi hiljaisuuden, joka silmänsä ummistaa.
Ojentaa kätensä vaikka kaikki katoaa.
Ei tunne vaikka toiset käsin koskettaa.
Ei tunne kosketusta, vaan terän jälkiin uppoaa.

Odottaen prinsessa nukkuu tornissaan...


Tääki on niinku perkele olevinaan joku hiton laulu O.o hyi! Pois se minusta! ... -.- Hiljaisuus on kuulkaas hyvä aihe. Siitä saa paljon aikaan.

IKUISUUS PRINSSI

Olen prinsessa hiljaisuuden, yhteen ommelluin huulin
Sanat ihmisten, kuiskaukset kiduttavat kuulin
Odotan ikuisuuden prinssiä, joka on ja katoaa
Prinssiä joka etsii aina omaa prinsessaa

Prinssi on kaunis, sisältä kultaa
Varjoissa liikkuu ja tarjoaa tuskaa
Vastakohta on vapauden kaiun
Silti laulaa hän elämän laulun

Olen prinsessa rakkauden, yhteen ommelluin huulin
Sanat ihmisten, kuiskaukset kiduttavat kuulin
Odotan ikuisuuden prinssiä, joka on ja katoaa
Prinssiä joka yksin aina etsii prinsessaa


Paskin runo ikinä. Aploodeja? Hmp... -.- juu ei. Roskakoriin ->

MAHDOTON RAKASTETTAVAKSI

Haluan sinut, mutta en saa
Haluat minut, vaikka kipu katoaa
Koitan jo tajuta, en voi saada mitään
Kävele pois jotta voin lupaukseni pitää

Kasvoilla vereni, tunne en mitään
Kipu on poissa vaikka haluan lisää
Haluan kuolla, kärsiä satuttaa
Haluan pois, jotta tää helpottaa

Kivusta rakkautta
Halusta muistoja

Kuka minä olen?
Muista en mitään
Haluan mennä
Kiuvsta pitää
Jos tätä en rakasta
Miten voin elää?
Kerro se minulle
En tunne enää mitään

Haluan kuolla, mutta en saa
Haluan sinut, vaikka kaikki katoaa
Koitan jo käsittää, et voi musta pitää
Kävelen pois enkä voi sille mitään

Sielussa haavoja, tunne en mitään
Tuska on poissa, vaikka haluan lisää
Haluan elää, jatkaa ja rakastaa
Haluan sinut, jotta voin unohtaa


...? O.o tää on niinku tosi ANGST... O.o elkää kysykö mitä mun päässä liikkuu toisinaan. Itsetuhoinen ihminen - toisinaan. Myönnän sen. Ainaki melkein. O.o Hmm.... no. Tässä vaiheessa alkaa miettiä kannattaako mun ees julkasta tätä O.o ehkä? O.o ehkä ei... ... -.-