IRC-Galleria

Taivaalta satavat nuijapäät kummastuttavat Japanissa
Keskiviikko 10.6.2009 klo 11.21 (päivitetty klo 11.25)

Outo ilmiö on saanut Japanin Ishikawan prefektuurin asukkaat, viranomaiset ja tutkijat hämilleen.

Kesäkuun alusta alkaen nuijapäitä on satanut taivaalta siellä täällä ympäri rannikkoaluetta.

Nanaon kaupungissa asuva toimistotyöntekijä kertoi toimittajille huomanneessa kumman ilmiön ensimmäisen kerran viime viikolla. Kuultuaan heikon tömähdyksen parkkipaikalta hän meni tarkistamaan tilanteen ja näki yli sata kuollutta sammakonpoikasta levähtäneenä pitkin asfalttia ja autojen konepeltejä noin kymmenen neliömetrin alueella.

Kaksi vuorokautta myöhemmin samassa prefektuurissa sijaitsevan Hakusanin kaupungin viranomaiset kertoivat useista vastaavanlaisista tapauksista.

Eläinten sataminen on harvinainen meteorologinen ilmiö, jota havaitaan silloin tällöin ympäri maailmaa. Tutkijat pitävät yleisesti ilmiön selityksenä voimakkaita pyörretuulia, jotka nostavat sammakoita, kaloja ja muita epäonnisia luontokappaleita vedestä ja kuljettavat niitä sisämaahan.

Paikallisen sääntarkkailuaseman virkailija ei kuitenkaan pitänyt AFP:n haastattelussa tätä selitystä uskottavana. Hänen mukaansa alueella ei ole ollut voimakkaita tuulia sammakkosateiden aikana.

linkki:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200906109748877_ul.shtml

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.