IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

...Perjantai 10.10.2008 01:05

jos saat yli 20 olet vajaa.

[ ] Olen kävellyt lasiovea päin.
[ ] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[ ] Olen meinannut tukehtua omaan sylkeeni.
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[x] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[ ] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[ ] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[ ] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[x] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[x] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[x] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän 5e tai vähemmästä.
[x] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[ ] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita kännissä.
[ ] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengastä päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[ ] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[x] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[x] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuoliltani.
[x] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä

vissii 15 : DDD

...Sunnuntai 05.10.2008 19:56

Muistatko, missä suutelit ensikertaa?
- juu<3

Nukutko alasti?
- en.

Oletko koskaan kaatanut joulukuusta?
- En

Onko sinua koskaan leikattu?
- hiuksii x DD

Luetko sanomalehdestä kuolinilmoitukset?
- harvoin.

Oletko koskaan lähtenyt ulos ilman alusvaatteita?
- en.

Oletko tanssinut pöydällä tai baaritiskillä?
- en.

Oletko ollut sokkotreffeillä?
- en.

Pitäisikö aviopuolisoiden mielestäsi tietää toisistaan kaikki?
- Ei

Oletko soittanut pilapuheluja?
- Joo

Oletko hypännyt benji-hypyn?
- En

Pitäisikö miedot huumeet mielestäsi laillistaa?
- ei.

Laulatko suihkussa?
- en yleensä.

Uskotko ihmeisiin?
- en. ainakaa miesten suhteen : D

Oletko koskaan joutunut hautaamaan lemmikkisi?
- kyl ;<

Kannatatko kuolemanrangaistusta?
- En/Juu

Suostuisitko olla peseytymättä 3 kuukautta, jos saisit 16000 euroa?
- maybe.

Tykkäätkö juhlista?
- Joo! jos on hyvää seuraa ;)

Jos voisit, haluaisitko aina pysyä tietyn ikäisenä?
- ehkä jos vois olla vanhempi ku nyt.

Uskotko horoskooppeihin?
- en kai..

Kutiatko helposti?
- joo mut en kerro mis : D

Oletko koskaan pelastanut kenenkään henkeä?
- en muista.

Koska ärsyynnyit viimeksi?
- Tänään

Koska viimeksi löit jotakuta?
- perjantain leikillää.

Oletko koskaan sytyttänyt tulipaloa?
- juu en.

Uskotko, että muilla planeetoilla on älyllistä elämää?
- en. koska oon aika ufo itekkii..

Oletko tehnyt testamentin?
- En.

Missä maissa haluaisit käydä?
- englanti, ranska, Kiina, Thaimaa, Japani..

Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua?
- en vitussa! hirttäisin sen jätkän kiveksistää.

Kuka on tärkein ihminen elämässäsi?
- juuso<3 se kuuntelee ku on paha olo ja piristää!<3

Missä tilanteessa oisit valmis tappamaan itsesi?
- Jos voisin pelastaa sillä jonku rakkaan hengen.tai jos oisin halvaantunu ni ei jaksais enää elää..

Onko Titanic hyvä?
- on. itku leffa. :'(

Ovatko naiset heikompia kuin miehet?
- nojaa, en ainakaa mä ; D

Pelkäätkö karhuja?
- En

Oletko koskaan mennyt väärään bussiin? Minne päädyit?
- en.

Kuinka usein matkustat linja-autolla, takseilla tai junilla?
- noin 20 kertaa kuukaudes.

Katsotko telkkaria joka päivä? Edes vähän?
- en joka päivä.

Kenelle annoit viimeksi numerosi?
- öö.. aadalle?<3

Käytätkö talvella pipoa, jos et niin miksi?
- en jos ei oo iso pipo..

Oletko riidoissa kenenkään tärkeän henkilön kanssa tällä hetkellä?
- en.

Mikä oli parasta kesässä -08?
- ei mikää ollu hyvää.

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
- tuskin bullettii : D

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit viimeiseksi ?
- jos se suostuis ;)

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- ehkä..

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- en.

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- joo.

Kenelle haluaisit antaa pusun poskelle?
- en kerro.

Oletko rauhallinen ihminen?
- juu, ja en.

Seuraatko BB:tä?
- en enää ku ei oo harrii..

Milloin viimeksi olet ollut metrossa?
- pakko myötää.. en oo ikinä ees ollu : D

Voisitko osallistua idolsiin?
- joo.

Pidätkö hiuksistasi?
- en.

Olisitko valmis äidiksi/isäksi?
- en vitus.

Mitä luulet sen jota pussasit viimeksi ajattelevan sinusta?
- et oon täys kusipää..

Kuka sanoi sinulle viimeksi jotain kaunista?
- juuso.

9 Viimeisintä:

Viimeisin alkoholijuoma: - en oo juonu.
Viimeisin autoajelu: - edellis päivän.
Viimeisin junamatka: - en muista.
Viimeisin nähty elokuva: - yön ritari
Viimeisin puhelinsoitto: - aku<3
Viimeisin tekstiviesti: - akulle.
Viimeisin soitettu cd: - en muista.
Viimeisin itku: - noin viikko sitte.
Viimeisin pusu: - noin 5 kuukautta sitte ;(

8 oletko koskaan -juttua:

Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? - en.
Oletko koskaan joutunut tekemisiin poliisin kanssa? - en.
Oletko koskaan uinut alastomana? - Jees. joskus mökil pienempään.
Oletko koskaan ollut TV:ssä? - en
Oletko koskaan suudellut jotakuta ja katunut sitä? - en.
Oletko koskaan nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypistä? - en!
Oletko koskaan lemmiskellyt pyörremyrskyn keskellä? - En.
Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa? - Joo.

Oletko ikinä-Galluppi

... luntannut? - joo.
... suuttunut tai huutanut opettajalle? - joo.
... pussannut suulle poikaa? - joo.<3
... ollut kännissä? - en.
... polttanut tupakkaa? - maistan mut HYI!
... lintsannut? - en :''o : D kiltti tyttö x D
... valehdellut pahasti? - joo ;/
... karannut kotoa? - joo mut oon tullu takasin.

... ollut nälkälakossa? - en.
... ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikäisenä? - en.
... mennyt ala-ikäisenä baariin? - en.
... syönyt lääkkeitä yli suosituksen? - joo :D
... lyönyt ketään turpiin? - Juu. :D
... varastanut? - en muista.
... tehnyt ilkivaltaa? - Joo piirrelly ristarin tolppii kirkkoveneit : D
... oksentanut tahallisesti? - en.
... ollut masentunut? - en ikinä.
... vihannut ketään? - Jeps.

LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN:
1. rakkaus<3

LUETTELE 2 ASIAA MITÄ OLET TÄNÄÄN TEHNYT:
1. ollu koneel.
2. syönny.

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.10.2008 19:56

[Ei aihetta]Lauantai 04.10.2008 14:04

oot ihana<3

huoh O__o''Torstai 02.10.2008 19:36

kieltääks teijän vanhemmat menemäst sateel ulos. mun äiti kiels.. en voi mennä kuulemma ulos ku tuol sataa ja tuulee O__o rakastan sadetta.. tai en kauheest mut se piristää.. -.-

huono päivä muutenkii.. ;'(
.
.
.
.
.
.
.
.
äiti sano et jos jatkan samal taval ni toiset viettää 2½ vuoden pääst rippijuhlii ni meil on mun hautajaiset. loukkaavaa.. paha olla. en haluu puhuu kellee täst. tää riittää ku saan kirjottaa.. kyl kaikki viel kääntyy paremmaks.

''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

huoh! -.-

LoLSunnuntai 28.09.2008 14:52

ME ELVIIRAN KANSSA TÄNÄÄN LOLLOTELLAN. : D oho. oli caps pääl! : DDDD '

ei olla viel juotu teetä mut on täs aikaa.. heroiinii sekaa.. ja nyt elviira saa kirjottaa:

elqqu: jepsistäb joo täälähän me taass... by the way uimahallist saa 50 snt zippi huumeit... (karkkii) :D
mut ne koukuttaa aika kivastt... 2 l cola rrrrrrrrrrrrrrr.... pätsipätsipätsipätsi...
eeeeeeeennnnnnnnnn ooooooooooooo mmmmmmmmuuuuuuuuuutttttttteeeeeeeennnnnnnnnn aaaaaaiiiiiiiiiiiiiinnnnnnnneeeeeeiiiiiisssssssssssss!! vähän vaa vedin jauhoi nenää.. joo no mutm hei ei sem itää. tahallee on kiva kirjottaa väärin. ei ku siis on kiva kirjottaa tahallaa väärin. mutta TERVEISII PEKU MUIJALLE! T. nina jeihaaaaaaa ja elqult terveisii mursellee!!! tsikitsikitsingtsikitsingtsingtsiii otasthsshä golaaahhh!!!!!!!!! no joshh mä nyth vähännhhs. naurutaukooooo nina sekoilee. limsallaaaa...... jo muistakaa seppoilla iltaisin altaassa nimittäin nina

T:NINAELQQUELQQUNINA WUHUUUUUUUUU! hupsista

[Ei aihetta]Lauantai 27.09.2008 03:02

juuso, oot jotai niin hyvää vaikka oot vaa ystävä. ilman sinuu en haluis elää. oot super tärkee.. älä mee pois ikinä. älä jätä minuu yksin tänne kylmää maailmaa.. tuot aina niin hyvän olon mulle ku puhutaa<3

[Ei aihetta]Lauantai 27.09.2008 00:58

37 vuotta sitten kolme vuotta vanha poikavauva kuristettiin ja hänen viimeiset sanansa olivat gielo firie. Kun olet lukenut nämä sanat niin yöllä se ilmestyy peittosi alle ja kuristaa sinut jos et kopioi tätä päiväkirjaasi 15 sekuntin aikana

[Ei aihetta]Perjantai 26.09.2008 01:19

Valitse kuukausi jolloin synnyit:

Tammikuu- Söin
Helmikuu- Löin
Maaliskuu- Nussin
Huhtikuu- Katsoin
Toukokuu- Runkkasin
Kesäkuu- Vedin turpaan
Heinäkuu- Nauratin
Elokuu- Puukotin
Syyskuu- Ammuin
Lokakuu- Rakastelin
Marraskuu- Haukuin
Joulukuu- Pidin kädessäni

Valitse päivä jolloin synnyit:

1. Huoraa
2. Poika/tyttöystävääsi
3. Naista jolla on HIV
4. Seksikästä tyttöä
5. Joulupukkia
6. Playboy-pupua
7. Naimisissa olevaa äitiä
8. Koppakuoriaista
9. Äitiäsi
10. Pääsiäispupua
11. Jalkapallo pelaajaa
12. Pirua
13. Aasialaista
14. Opettajaani
15. Kiveä
16. Elvistä
17. Pornotähteä
18. Puhelinta
19. Tietokonettani
20. Sinun taloa
21. Äitiä
22. Lammasta
23. Pappia
24. Siihteeriä
25. Mr.Oikeaa
26. Transua
27. Terotinta
28. Sinun kuumaa siskoasi
29. George Bush:ia
30. CD-levyä
31. Tulostinta

Nimesi kolmas kirjain:

A- koska tykkään suklaasta.
B- koska minulla oli tylsää.
C- koska housuni olivat liian tiukat.
D- koska hedelmä tykkää kärpäsestä.
E- koska sydämeni on liian pieni.
F- koska en saanut yhtään lahjaa jouluna.
G- koska tykkään kananmunista.
H- koska huomenna on maailmanloppu.
I- koska viilsin ranteeni auki.
J- koska minulla ei ole tyttö/poikaystävää.
K- koska pidän jalkapallosta.
L- koska olin pilvessä.
M- koska olin sekaisin.
N- koska äitini käski.
O- koska olen homoseksuaali.
P- koskan olen yksinäinen.
Q- koska vanhempani riitelevät paljon.
R- koska minua panettaa.
S- koska haluan tehdä itsemurhan.
T- koska inhoan koulua.
U- koska minulla on tarve masturboida.
V- koska tykkään juhlia.
W- koska se kutsuu minua.
X- koska tykkään tummista.
Y- koska tykkään uida.
Z- koska olin humalassa.
Ã…- koska minun vasen kives on suurempi kuin toinen.
Ä- koska vasen rintani on suurempi kuin toinen.

Lempivärisi. (valitse yksi)

Sininen- Sen jälkeen menin suihkuun,
Punainen- Sen jälkeen menin kakalle,
Vihreä- Sen jälkeen menin mummoni luo,
Keltainen- Sen jälkeen menin lempibändini keikalle,
Musta- Sen jälkeen menin lähimpään baariin,
Valkoinen- Sen jälkeen menin tyttö-/poikaystäväni exän luokse,
Violetti- Sen jälkeen menin sokkotreffeille,
Harmaa- Sen jälkeen menin pornokauppaan,
Ruskea- Sen jälkeen menin kahvilaan,
Vaaleanpunainen- Sen jälkeen menin kylpyyn,
Vaaleansininen- Sen jälkeen menin exäni luokse,
Joku muu- Sen jälkeen menin lähimmän koulun rehtorin kansilaan,

Horoskooppisi:

Oinas- siellä heitin kaikki vaatteeni pois
Härkä- mukanani suurimmat ja mustimmat dildot mitä löysin
Kaksonen- mukanani kaksi 4,5 litran viskipulloa
Rapu- mukanani naapurin koiran täydet kakkapussit
Leijona- siellä revin lähimmältä ihmiseltä kaikki vaatteet pois
Neitsyt- mukanani äidiltäni varastamat tamponit
Vaaka- siellä löysin maasta käyttämättömiä kondomejasiellä löysin maasta käyttämättömiä kondomeja
Skorpioni- matkalla varastin jonkun takapihalta heidän kukkaistutuksensa multineen
Jousimies- mukanani isältäni lainatut pornokasetit
Kauris- matkalla löysin maasta käytettyjä kondomeja
Vesimies- matkalla kidnappasin naapurin lapset
Kalat- mukanani kaverini autosta pöllimäni hajukuuset

Lemmikkisi:

Kissa- ja söin ne.
Koira- ja möin ne.
Kani- ja työnsin ne ahteriini.
Hamsteri/Marsu- ja revin ne kappaleiksi.
Gerbiili/Rotta- ja annoin ne lahjaksi pienelle kummilapselleni.
Käärme- ja tungin ne ohikulkijan taskuun ja väitin häntä varkaaksi.
Hevonen/Poni- ja laitoin ne seinälle.
Joku hyöteinen- ja heitin ne kaupan näyteikkunasta sisään.
Joku lintu- ja kätkin ne maahan odottamaan parempia aikoja.
Villakoira/Pölypunkki- ja maksoin niillä ruokaostokseni.
Joku muu- ja askartelin niistä itselleni uuden hatun.
Ei lemmikkejä- ja uskon aloittavani uuden muotivillityksen roikuttamalla niitä korvistani.

söin poikaystävääni, koska äitini käski. sen jälkeen menin lähinpään baariin, matkalla löysin maasta käytettyjä kondomeja ja uskon aloittavani uuden muotivillityksen roikuttamalla niitä korvistani.