IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.06.2010 01:30

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.
Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!
Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.
Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.
Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.
Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.
Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.
Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan :
n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA, SSSESSI, try, idz, Eltsy, RRONJAU, we-, ronjAu`, muiqq-, nikkeW, LINNEÅ,roosam`,nori-, ma-rie,hhli_, Sissipi, erikää`, viiviviv , HANTTAx, nniinajAu`,
, Anni^Tatti , jonnahh , REMPPAREISKA , JoNNaHoMo``,-juhh, Putte``, jonnak1ng1_ , TATTIRAWR, jjossuC, Inkaprinssi`, -tuulikinGi` , senjäsi , jasuninjA- , elssukroko , -SaMpPa__ ,iipöö-,^Tuulii^, sannasupermiEs,embambo,SuskuGrauh- ^jennyh _roosasi,[jughotin] ssarkkuw ellujAu` Ainopöö` irAws` mEllups` , v4d33 , Villz^^

Yeah <33Keskiviikko 09.06.2010 03:50

Vitun PRO keikka <33 Aivan mahtava. Green Day on iha vitun hyvä livenä. Saatana oli vaa se et siel oli alus 2 spesiaali vierasta jotka oli yks iha jees bändi ja yks joku vitun swedu bändi. Oli läppä ku BJ rupes vetää vähäse Paranoidia ja sit vetäs ACDC Highway to hell

Jee<33Maanantai 07.06.2010 20:02

Huome Green Dayn keikalle wuhuu <33

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.06.2010 17:23

Japaninkielinen nimesi
A= ka >
B= zu >
C= mi >
D= te >
E= ku >
F= lu >
G= ji >
H= ri >
I= ki >
J= zu >
K= me >
L= ta >
M= rin >
N= to >
O= mo >
P= no >
Q= ke >
R= shi >
S= ari >
T= chi >
U= do >
V= ru >
W= mei >
X= na >
mun nimi on : rukitataku

[Ei aihetta]Torstai 27.05.2010 00:15

Kesäloma alkaa vajaan kahden viikon päästä. Jos et kopioi tätä blogiisi NYT huom NYT kesälomasi on täynnä surua murhetta ja se on perseestä.

[Ei aihetta]Lauantai 15.05.2010 01:57

Jos sinulla on joku,
jonka nähdessäsi vatsaasi tulee perhosia,
ja pulssisi nousee kun hän katsoo sinua,
jonka luo haluaisit juuri nyt,
josta toivot näkeväsi unta seuraavana yönä,
josta pidät todella paljon,
jota ikävöit,
lisää tämä päiväkirjaasi.

HihiiKeskiviikko 12.05.2010 17:43

Hihii synttärit ;)))

vastatkaa pliis<33Tiistai 11.05.2010 00:57

1. Kuka olet?
2. Olemmeko ystäviä?
3. Koska ja miten tapasimme?
4. Oletko ihastunut minuun?
5. Pussaisitko minua?
6. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
7. Kuvaile minua yhdellä sanalla=
8. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
9. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi`?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin?

[Ei aihetta]Maanantai 10.05.2010 21:43

Villen rakkaat <33



KAIKKI RAKKAAT LIITTYY!!!

Vastaattejo??Maanantai 10.05.2010 20:41

1. Menisitkö kanssani elokuviin ?
2. Olenko kiva ?
3. Olenko söpö/hyvännäköinen/ruma/hot ?
4. Pitisitkö minua kädestä kiinni ?
5. Halaisitko minua ?
6. Antaisitko pusun ?
7. Alkaisitko kanssani ?
8. Tekisitkö fritsun ?
9. Tarjoisitko limun ?
10. Mitä haluaisit minulta ?
11. Mitä haluaisit tehdä minulle ?
12. Haluaisitko tavata ?
13. Mitä tyyliä mielestäsi edustan ?
14. Mitä toivoisit että ajattelen sinusta ?
15. kopioitko tämän päiväkirjaasi että voin vastata sinulle?