IRC-Galleria

Yala

Yala

Karvapallo kissankorvilla

Kihihihih ;)Lauantai 24.01.2009 02:32



Ainakin 2 päivää päässä soinut "Tango kohtalon". Nyt tuskastunut niin päässä soivaan musiikkiin, että yrittänyt itsemurhaa.

Potilas kertoo, että puhe on ollut lässytystä ja kävelee apinamaisesti. Kotona kävelee pitkin seiniä.

Tänä aamuna potilas mennyt vessaan. Tuolloin tullut kumma tunne siitä, että ollut siellä aikaisemminkin.

Saanut yksivuotiaaksi asti rintaa, sitten munaa.

Potilas kertoo olleensa aikoinaan muumio, tullut Tellukselle.

Potilas kertoo että aamujäykkyys kestää kaksi tuntia.

Lyönyt päänsä ja ottanut siihen 18 kpl 800 mg:n tabletteja ja viinaa. Alcometer 2.8 promillea, päätä särkee yhä.

Tänään havainnut ranteessa kiputilan läimäytettyään kuuroa kissaa.

Ottanut 2o tablettia Antabusta ja viinaa. Hoitajalle kertoo, että tämän teki, koska haluaa ruveta urheilijaksi.

Kaksi viikkoa lyöty takaraivoon kirveellä.

Asiallisesti vastaileva, hyvin artikuloiva mies. Puhaltaa 4.09 promillea.

Potilas kiroilee, kun mahaa painelee, eli saattaa aristaa.

Potilas katsoo silmiin tutkijaa ja irvistelee symmetrisesti.

Yleistila hyvä. Tällä hetkellä vainaa.

Makaa kukkakaupan edessä ja kouristelee.

Runsaasti pieniä elukoita ympäri kehoa.

Kirurgi Virtanen käy painamassa potilasta.

Haisee kovasti vanhalle viinalle. Hyvin takatuupparissa.

Kotona olikin pitkään koira, mutta sen kuoltua ei sitä enää ole.

Potilaan yleistila tyydyttävä, rakenne pitkä ja laiha ja ravitsemustila laihahko. Komea leukaparta.

Potilas nukutetaan ja tartutaan siihen vierasesinepihdeillä.

Potilas kuuro, muuten asiallinen.

Potilaan tulee pidättäytyä seksuaalisesta kanssakäymisestä siihen saakka, kunnes tapaamme uudelleen vastaanotollani.

Laitetaan tämä tiedoksi tohtori Virtaselle, josta potilas tykkää, kuin hullu puurosta!

Sanelua, sanelua, sanelua.. poliklinikalla. Tänään on 1.4.04, aprillipäivä, mutta tässä ei nyt tule yhtään aprillipilaa tällä kertaa.

(Kirjasta Mervi Marttila: Parantunut hoidosta huolimatta: päättömiä potilaskertomuksia)

Voi elämän käpy..Perjantai 23.01.2009 23:10

..naistenvaivat. >___________________________<'

Jap jap!Maanantai 29.12.2008 15:15

Viime yönä pyöräytin taas tehdä täyskäreitä!

Tälläkertaa tein peräti 3 kpl, koska juhliin jonne ne tein, on tulossa hieman allergista porukkaa.

Nyt on sitten tehty "pääkakku" eli isoin kaikista, gluteeniton/maidoton/munaton/mansikaton/pähkinätön/viljaton/omenaton kakku ja pikkukakku banaanitäytteellä :)

Laitan myöhemmin kuvia ^^'


Nyt pitää lähtee kuorruttamaan ja koristelemaan mokomat :)


^^' <3Lauantai 27.12.2008 21:01

Joulupukki toi mulle ihan oikeen timantin <3

Vamoksen Joulutervehdys!Tiistai 23.12.2008 12:06

Hyvää ja turvallista joulua kaikille! <3



Jouluruno

Kuusen alla on kummaa puhinaa,
karvaisen kuonon jouluista tuhinaa,
heilahtaa kuusen katveessa tassu,
kurahtaa vihreän varjossa massu,
joulukoira on asialla
oksien peitossa kuusen alla.
Koiralla mielessään jouluiset ilot,
purkki ja lahjat ja piparikilot.
Siksipä heilahtaa karvainen tassu,
siksipä kurisee massu,
että on tarpeen hetkinen vartoa,
odottaa, paastota, punoa vartoa.
Jälkeen koulun on odotus joulun.
Koiran mielessä joulu väikkyy,
kynttilän valo silmissä läikkyy
mieli on auvoinen, mieli on avoin
viettääkseen joulua jouluisin tavoin.


Muokannut:Yalanei
Alkuperäinen runo: Elina Karjalainen (Uppo- nallen jouluruno)
Niin.

Tein nyt sit sen täytekakun. :3

Tykästyin Nekkusen synttäreillä tohon mansikka-vanilja-yhdistelmään, joten täytin tuonkin kakun samalla tavalla ^^'

Pohja oli taas pari pellillistä kääretorttua (paras). Taikinavaiheessa laitoin piparimurskaa ja ripauksen piparimaustetta.
Sitten vaan väliin vaniljamoussea ja mansikoita lohkoina :3
Nyt on kakku vetäytymässä, koristelen sen huomenna. ^^'

Laitan kuvaa esille, kunhan kakku on valmis ja saamme toimivan kortinlukijan jostain.



ps: vai haluaako joku ostaa mulle sellasen kivan pikku digikameran lahjaks? <3 ^^'



Kiitos.

Niin...Sunnuntai 21.12.2008 16:52

Tällasia niistä kukkasista tuli ^^'

Ihan nättejä näin ekakertalaisen tekemiksi :3 <3

ps: ne esittää joulutähtiä, jos ei joku tajunnut ;)

Leivon, leivon leipäsiä..Lauantai 20.12.2008 23:14

..eiku nougat-palleroita!

Katsoin ohjeen Kinuskikissalta (suuret kiitokset), ja lisäsin alkuperäiseen ohjeeseen noin kourallisen Pirkan minttusuklaa palloja (tein siis kaksinkertaisen annoksen).

Tuli hyviä!

Nyt seuraa ohjelmassa marsipaanikoristeiden teko, joulukahvipöytään tulevaan täytekakkuun. ^^'

Ainii!
Tein mä tossa kans piparikakkutalon osatkin :3 huomenna luultavasti kokoaminen. Jos siis en tänään innostu sitä väsäämään. ;)


Voi hitsi. Oon mä taas ollu niin ahkera ^^' <3


Anteeksi.