IRC-Galleria

Yume^

Yume^

Live Your Day Like It´s Your Last.

Blogi

- Vanhemmat »

Hajottaa joka suuntaan.Maanantai 28.01.2008 23:03

http://www.youtube.com/results?search_query=dir+en+grey+suomeksi

Mökkiävellism & Ullani <3 aika ihania. Hehe, hajottaa. Kaksjakosesti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

sydäntä painaa edelleen. Ei se ero, se kuinka kävi. Ja sen jälkeen kaikki.
Julkista. asioita jäi puhumatta/kertomatta, salailua. Tuijotusta. Sattuu.
varsinkin jos on oikeasti rakastunut.

Kyllä tämä tästä, en tuohon kuole. Jolleikkin asia on vaikea ja toisille helppo.
(älkää välittäkö, tämä murjotus on toivon mukaan väliaikaista)

Silti. Toivoisin että voisin muuttaa itseni kokonaan. Viha itseäni kohtaan ei ole
enää tervettä. Se pelottaa. Ja vainoharhailen koko ajan. Saan syyttää itseäni
että näin kävi. Siksi olenkin nyt melkein yksin. Pyydän anteeksi niiltä jotka eivät ole
minusta oikeasti pitäneet, tai olen ärsyttänyt heitä.

Olen niin väsynyt. Nyt ei ole vaan ketään, kuka oikeasti nostaisi pinnalle.
Ystävät ovat auttaneet, mutta en halua olla pään vaiva.
Kattila oli jo täynnä ajan sitten kaikkea, eikä tarvinnut kuin viimeisen pisaran
ylikiehumiseen. Pelottaa koko ajan mitä keksin vielä tähän lisäksi että sattuu
vielä enemmän. Pitäisi ottaa rauhassa muttei enää pysty. Nonstop.

En edes tiedä miksi kirjoitan galleriaan, kai haluan että jotkut ymmärtäisivät.
Tällaista angstia, en vain tiedä mitä tehdä.
"Voivoi sitä pikku essiä." "voivoi älä viiti" "voivoi älä sure" "voi kyl sä jonkun löydät vielä"
Kiitos "rohkaisuista"...

Ketään omaa kultaa en tarvii. Kun en enää viehättänyt edellistäkään.
myöhemmin sitten joskus tulevaisuudessa. pää pitäisi ehkä saada ensin kuntoon.
Tukea tässä vaan tarvitaan kai.

Anteeksi pyydän, anteeksi en anna, enää.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
"ensirakkaus sattuu aina. Mutta muista, vaikka sydämmesi särjet,
teet sen monta kertaa vielä uudelleen. Rakkaus on petollista, yhtälailla kuin luotettavaa."

"Ole aina omaitsesi, älä anna toisten muokata minääsi, sillä sinusta pidetään sellaisenaan
kuin olet. Ole Sinä - usko itseesi. "

"Kylmät kädet, lämmin sydän. Muista ettei sinua jätetä, näät sen silmistä."

"Muistot sattuu, mutta ei niitä aina voi unohtaa. niistä löytyy aina jotain hyvää, tarpeeksi kun etsii, ja sitten löytää."

"Ole vahva. Et ole lasia, vaikka joskus rikki menetkin."

"Kokemus vahvistaa sekä Neuvoja antaa."

kun näin ajattelen, kyllä se tästä. vaikka toinen puolisko hanttiin pistää.
Kunhan en yksin jää.

Eksynyt.Keskiviikko 09.01.2008 19:12

on taivas niin kaunis, vaan mieleni niin hauras.
katson taivaan tähtiä, miettien, taidan eksyä.

Kävelen kohti jyrkännettä,
kädessäni kuolleen ruusun terälehtiä,
miettien, mitä etsiä.

tuuli hiljaa puhaltaa, tahtoisin niin oivaltaa.
lunta sataa, nyt taas niin kaipaa.

kuun taivaalla nään, kyynel poskeltain vierähtää.
kuiskaan hiljaa, ei enää.

lohtua kaivaten, muistoja ajatellen.
sieluni huutaa, sattuu.

toivo mussa vielä elää, toivon että se kestää.
se olet sinä, joka sydämmessäin kalvaa ja viiltää.

ihan tiedoksi van kaikille.Perjantai 04.01.2008 22:41

SE, mitä muutoksia on tullut minun asioissa ilmi -> EI TARVITSE KOMMENTOIDA.

Kiitos.

Moi taas, kirjotan.Torstai 03.01.2008 23:23

Uudet vuodet meni ja oli. Ihan jees vaikka olinki kipeä. otin rennosti.

Nukuin huonosti yön rauhoittavien kera. Onnistuin taas tekee jotain paskaa.
Vi**u, aina angstaan. Mut ei oikee mitää positiivistakaan löydy nyt mietittäväksi.

muuten, eipä kummoista. Olin työharjoittelussa taas niin kuin joka TO ja PE.
Väsyttää yms. Onneksi minulla on oma karvainen lapsi joka osaa aina piristää. (kisuni) =)

Ilta itQt ja nukkumaan. Kyl se siitä. =|

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Essin Rakkaat. <3 <
sinne vaan KAIKKI MURUT!!
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Enskerralla vaikka testejä. ~~ > bye.

Pitkästä aikaa.Lauantai 29.12.2007 21:15

Juu, ajattelin nyt jotain kirjoittaa.

pai päivää sitte iski tossa 40 asteen kuume angiina. Vuodetoipilaana sitten. Jipeiiii~ :/

Joulu meni kivasti mapun mutsin luona ja nähtiin ihmisiä. Kivoi kaijkki. <33 "Reeta on ihQ. Johnny on tissi. <3 "

Sain ihania joululahjoja. :)

Masentaa vähän kun ajatuksia pyörii päässä liikaa taas. Huoh, kumpa ei tarvis, kumpa en pystyis edes ajattelee.

saa nähä mitä teen uuten vuoten, kaikki kyselee. :/

tylsää, katoin ---> http://www.youtube.com/watch?v=bkv1YjYOyOk
(en tykkää kissoista, en. ;D)

pusit ja halit baibai..~

Nyyh.Sunnuntai 12.08.2007 22:18

loma meni liian nopeasti. :/ huomenna kouluun, iik. kaikki syö mut. ;___;

Mut muru hommasi meille kisun <33 sen nimi on tiikeri. <3 :)))

[Ei aihetta]Sunnuntai 12.08.2007 22:16

1. SINÄ joka luet tätä, kopsaa omaan päiväkirjaasi ja kerro siinä jostain läheisestä ihmisestäsi
Eli siis valitset ne vaihtoehdot jotka kuvaavat sinun läheistä henkilöä mielestäsi.


Hänen sukupuolensa
[x] Poika
[ ] Tyttö

Syntymävuosi
[ ] 1970-luvulla tai myöhemmin
[ ] 1980 - 1982
[ ] 1983 - 1985
[x] 1986 - 1988
[ ] 1989 - 1991
[ ] 1992 - 1994
[ ] 1995 tai myöhemmin

Pituus
[ ] 140 - 160 cm
[ ] 160 - 170 cm
[ ] 170 - 180 cm
[x] 180 - 190 cm
[ ] >" 190 cm

Ruumiinrakenne
[ ] Laiha
[ ] Hoikka
[x] Normaalivartaloinen
[ ] Tanakka
[ ] Roteva
[ ] Pullea
[ ] Läski

Hiustyyli
[ ] Kalju
[ ] Siili
[ ] Lyhyet hiukset
[x] Puolipitkät hiukset
[ ] Pitkät hiukset
[ ] Irokeesi, rastat tai muuta erikoista

Hiuslaatu
[ ] Suora
[ ] Taipuisa
[x] Laineikas
[ ] Kihara
[ ] Säkkärä
[ ] Kova ja karhea
[ ] En muista

Hiusten väri
[ ] Blondi
[ ] Vaalea
[x] Ruskea
[ ] Tummanruskea
[ ] Musta
[ ] Punertava
[ ] Räikeä (porkkana, sininen, vihreä..)

Silmien väri
[ ] Ruskeat
[ ] Oliivi
[x] Vihreät
[x] Siniset
[x] Siniharmaat
[ ] Harmaat
[x] Riippuu kovasti valaistuksesta
[ ] Eripariset
[ ] en muista

Naamataulu noin kokonaisuudessaan
[ ] Hirveä
[ ] Ruma
[ ] Laimea
[ ] Ihan okei
[ ] Söpö
[x] Komea
[ ] Kaunis
[ ] Kauneus on katsojan silmässä

Vakioilme näyttää vieraan silmin katsottuna..
[x] Iloiselta
[x] Huvittuneelta
[ ] Arvoitukselliselta
[ ] Pitkästyneeltä/väsyneeltä
[ ] Alakuloiselta/masentuneelta/surulliselta
[ ] Ylpeältä/julmalta
[ ] Epäluuloiselta
[ ] Ärtyneeltä/vihaiselta/uhkaavalta
[ ] Pöyristyneeltä/paheksuvalta
[ ] Pelästyneeltä/hämmentyneeltä
[ ] Söpöltä


Lävistyksien määrä
[ ] Ei yhtään
[ ] Yksi
[x] Korvikset on
[ ] Muutama
[ ] Useita
[ ] Alkaa muistuttaa joulukuusta

Tatuointien määrä
[ ] Ei
[ ]Hän on ajatellut hankkia joskus
[ ] Ennen oli, mutta hän poistatti sen
[ ] Yksi pieni
[ ] Yksi basic-kokoinen
[ ] Yksi iso
[ ] Muutama
[x] Useita
[x] Sen verran on, että ruumishuoneella on helppo koota palat yhteen jos sattuu joskus räjähtämään

Tyyli
[ ] Arkkityyppi
[ ] Arkinen
[x] Asiallinen
[x] Persoonallinen
[ ] Diiva
[ ] Hoppari
[x] Hevari
[ ] Omalaatuinen
[ ] Nörtti
[ ] Gootti
[ ] Juppi
[x] Hippi
[ ] Punk
[ ] Tiedemies
[x] Rento
[ ] Nyhverö

Vaatteiden väritys
[x] Milloin mitäkin
[ ] Räikeä
[x] Tyylikäs
[x] Hillitty
[ ] Harmaa
[x] Synkkä

Alkoholijuomista vetää puoleensa eniten..
[x] Olut
[ ] Siideri
[x] Lonkero
[x] Viinit
[x] Drinkit, joilla on hieno nimi
[x] Väkevät
[ ] Ei juo

Kuinka usein hän mässää karkkia?
[ ] Joka päivä tai lähes
[ ] Useita kertoja viikossa
[ ] Kerran viikossa
[] Muutaman kerran kuussa
[x] Joskus
[ ] Vain jouluna ja pääsiäisenä
[ ] Ei syö makeisia

Suuttuuko hän helposti
[ ] Ei, on tosi pitkä pinna
[x] Ei kovin helposti
[x] Riippuu päivästä
[ ] Hän on melko kiivas
[ ] Räjähdysvaara on ainainen

Entä kuinka nopeasti hän leppyy
[ ] Yleensä ihan hetkessä
[x] Melko nopeasti, ei vain näytä sitä
[ ] Siihen menee päivä tai pari
[ ] Aika vaihtelee kovasti
[ ] Hänen tapanaan on murmuttaa viikkotolkulla
[ ] Jos joku saa hänet suuttumaan, niin myös vihaa häntä ikuisesti

Millainen on hänen huumorintajunsa
[ ] Hän on huumorintajuton perusjuntti
[ ] Nauraa omille vitseilleen, mutta muiden pilailu menee toisinaan ohi
[x] Sanoisin että hyvä
[x] Mielikuvitusrikas
[x] Osaa kyllä nauraa oikeassa paikassa
[ ] Vähän hakusessa, nauraa kaikelle
[ ] Joidenkin mielestä outo

Onko hän taiteellinen?
[ ] Ei tippaakaan
[x] Ehkä vähän
[ ] Jokseenkin taiteellinen
[ ] Hyvin taiteellinen
[ ] Kutsun häntä taiteilijaksi

Puhuuko hän paljon?
[ ] Päinvastoin on erittäin harvasanainen
[ ] on yleensä melko vähäpuheinen
[ ] hänet tunnetaan hiljaisena kaverina, mutta välillä saa kovia puheripuleita
[x] On aika puhelias
[ ] Pölöttää kuin papupata koko ajan

Osaako hän kuunnella?
[x] Monet soittavat hänelle ja kertovat huoliaan melko usein
[x] Tietysti
[x] Osaa kyllä, mutta joskus ei jaksa keskittyä
[x] Saattaa puhua toisten päälle mutta se ei tarkoita etteikö hän kuuntelisi
[ ] Oikeastaan ei pahemmin kuuntele muita
[ ] Muiden jutut eivät jaksa kiinnostaa tippaakaan


Menisitkö hänen kanssaan keräämään kukkia?
[ ] En takuulla!
[ ] Ehkä tulisinkin
[ ] Voin tulla mukaan, mutta hän saa hoitaa poimimisen
[ ] Voisin tehdä hänelle kukkaseppeleen
[x] Todellaki menisin!

Onko hän mielestäsi...
[x] Mukava
[ ] Ärsyttävä
[x] Kiva
[ ] Tyhmä
[x] Paras
[x] Ihana ihminen

Paljasta hänen nimensä
Mappu <3

tänään.Lauantai 21.07.2007 02:13

humala,savu,tupakka,massive attack,hocico,sepultura,remix,kulta,ystävä,meripäivät,koti,birthday massacre,roskaruoka,sade,suihku.

päivän sanat. think 'bout that. (enkä ole yhtään pienessä sievässä nytkään)


^--^
( '.' )
/( )\
,-,

niinpä niin.Tiistai 10.07.2007 03:22

ETUNIMESI ALKUKIRJAIN
A=runkkasin
B=söin
C=matkin
D=esitin
E=hakkasin
F=puin
G=väritin
H=oksensin
I=raiskasin
J=nain
K=kokkasin
L=etsin
M=suutelin
N=nuolin
O=kaveerasin
P=nukutin
Q=kiusasin
R=mulkoilin
S=tapoin
T=pahoinpitelin
U=meikkasin
V=nussin
W=taputtelin
X=pitelin
Y=heitin
Z=ulostin
Å=tönäisin
Ä=ruoskin
Ö=raavin

HIUSTESI VÄRI
mustat=viime yönä
tumman ruskeat=eilen
vaalean ruskeat=2 päivää sitten
punaiset=vuosi sitten
vaaleahkot=viime viikolla
blondit=tunti sitten

SYNTYMÄPÄIVÄSI
1=pulkkamäessä
2=liikuntatunnilla
3=kaverin synttäreillä
4=televisiossa
5=levytysstudiossa
6=saunassa
7=jääkiekko-ottelussa
8=sängyssä
9=isosiskon kämpillä
10=autossa
11=koulubussissa
12=lentokentällä
13=uimahallissa
14=lomajahdilla
15=hississä
16=näytelmäkerhossa
17=mummolassa
18=vaatekaupassa
19=strippibaarissa
20=koirankopissa
21=korukaupassa
22=mallitoimistossa
23=tädin häissä
24=ravintolassa
25=hautajaisissa
26=eläintarhassa
27=homobaarissa
28=navetassa
29=metsässä
30=hotellissa
31=ruotsin risteilyllä

SYNTYMÄVUOTESI
1982 ja siitä alaspäin=hammaslääkäriä
1983=opettajaani
1984=leijonaa
1985=takapuolta
1986=tuntematonta poikaa
1987=kissaamme
1988=penistä
1989=homoa
1990=ohikulkijaa
1991=stripparia
1992=naapurin mummoa
1993=isoveljen kaveria
1994=terapeuttiani
1995 ja siitä ylöspäin=rinnakkaisluokan priimusta

KENGÄN NUMERO
35 ja sitä pienempi=ja se oli söpöä
36=ja se kuvasi hyvin persoonaani
37=enkä tajua miksi tein sen
38=ja se oli niin ihana
39=ja se oli kauheinta mitä olen kokenut
40=ja voisin tehdä sen uudestaan vaikka heti
41=ja se oli märkää puuhaa
42 ja sitä isompi=ja siinä hommassa meni käsi kipsiin

MISSÄ OLET NYT
omassa huoneessa=ja kaiken lisäksi jäi traumoja
tietokonehuoneessa=koska tein sen omalla tavallani
kirjastossa=enkä pitänyt siitä muutenkaan
olohuoneessa=mutta en kadu sitä yhtään
kaverilla/sukulaisella=koska osasin sen niin hyvin
kulkuneuvossa=mutta nykyään pelkään sitä
keittiössä=enkä mielestäni edes osannut sitä
muualla=ja päivä päivältä kadun sitä yhä enemmän


hakkasin viime yönä lentokentällä ohikulkijaa enkä tajua miksi tein sen mutta en kadu sitä yhtään.

No voi jumalauta oon kyllä ollut julma ihminen! O.o ja mä kun luulin ite pelkääväni ihmisiä ja vihaavan väkivaltaa... No ehkä näin toisessa, pahassa puolessani jota kyllä ei ole. :---D

purr. :)Lauantai 10.03.2007 19:57

käytänpä tätä ekan kerran. :o

eilen tuli 2 kk täyteen kullan kanssa. tänään herkutellaan. hyvää ruokaa ja KÄMPPÄ SIISTI -> siis iltaan mennessä. :P herra on nyt kaupassa, saa nähä mitä sieltä tuo. :)
- Vanhemmat »