IRC-Galleria

Vilkku ja hauska ilta.Perjantai 04.11.2005 08:12

Haettiin Vilkku Paimiosta illalla. Kotiin joskus myöhään ja suoraan kettuun. Matka jatkui siitä pilkun jälkeen seuraavaan paikkaan. Siitä tänne porukan kanssa, lähtivät kun kulkuvälineet kulkivat.

Oli oikein kivaa, kiitosta. :P

Laivalla taas. Wuu. Ei enää siihenkään paljoa mitään. Nyt unille. Kello on paljon. xD

Rapsutus.Torstai 03.11.2005 11:16

On näkemisen arvoista kun kaksi koiraa ovat kyljellään, toistensa peilikuvina ja vielä nurin kurin ja rapsuttavat samanaikaisesti. Aamuviihdettä. :D

Enkku jäi väliin aamusta. Hölmöä kun on 2h enkku, sitten 2h hypäri ja taas skole jatkuu. Plääh. Nukun mielummin. Luin illalla joitakin sivuja Narniaa eteenpäin, siinä mun enkun panos. (Y)

Siivoilinkin jo hieman eilen. 29. laatikosta on jo yksi purettu ja yhdestä on otettu mausteet ja heitetty kaappiin. Siitä se lähtee. Kohta valmista! (ja sitten olisi myös ne 12 jätesäkkiä, pakun tavaroista puhumattakaan...)

Muutto on kivaa.

Kirja ja ruokaa.Keskiviikko 02.11.2005 23:42

Käväisin Itiksessä, sain kyydin, takaisin kaupan kautta ja metrolla.

Safkaksi tein nuudelipataa missä oli jauhelihaa ja maissia. Nams. Saunassakin pyörähdin.

Pää hajoaa. Odottelen että särkylääke auttaisi..

Kaksi kuvaa.Keskiviikko 02.11.2005 18:15

Lisäsin galleriaan. Hienoja ovat he. Nyt kauppakierrokselle.

Marjapuuro-kotisivu.Keskiviikko 02.11.2005 17:36

Valmistui skolessa. Se on hieno. On joo. Juu.

Fyssan tehtävänkin sain eilen väkerrettyä, kiitos viisaiden päiden, homma potkittiin kasaan. Pitäisi lähteä Itäkeskukseen, jahka tässä jaksaa, plääh. Fyssankirja odottelee siellä noutajaa.

Jos samalla shoppaisi vaatteita. Lisää marjapuuroa. Jeh. *peukku*

Fysiikka. Taas.Tiistai 01.11.2005 23:15

En vaan tajua kuinka lasketaan törmäyspaikka jos siinä pitää ottaa hidastuvuus myös huomioon. Jos sitä ei tartteta niin kaikki on selvää kuin pässinliha mutta saakeli..

Ei ole kivaa. Leffakin jäi.

Sipsipussi.Tiistai 01.11.2005 18:25

Kiva tulla kotiin taas.

Eilen Alma oli syönyt 400g suklaata, muutama päivä takaperin meni reilu pussillinen paahtoleipää, sellainen jättikokoinen, tänään oli syöty sipsiä.

Saan siis tämänkin illan katsoa läähätystä. Todennäköistä on että Alma hyppää pöydälle varastamaan, koska tämän päiväiseen sipsipussiin se ei olisi muuten yltänyt.

Loistavaa. :/

Enkku. Nälkä.Tiistai 01.11.2005 15:16

Lauseita. Kuinka moni sana jää ymmärtämättä. Kysymys enemmän kuuluu, kuinka moni sana sieltä ymmärretään. Jeh.

Tahtoo syömään makkaraa. Nyt ja heti. On nälkä.

Vielä matikkaa 2h, sitten kotiin, leffoja. <3

..se fysiikka.Tiistai 01.11.2005 02:19

Yksi tehtävä laskettu. Taitaa olla oikein. Jee.

Toinen tehtävä, a-kohta, huonoja vastauksia, lähinnä, monia eri vastauksia. Taitaa olla väärin. B'tä en edes yrittänyt. Kolme jäi laskematta, matikka kokonaan.

Aikaa vievää hommaa, mutta nyt kyllä nuQulle. Muuten ei jaksa huomenna touhuta.

Matikkaa ja fyssaa..Tiistai 01.11.2005 00:05

Ei nyt nappaa, ei niin millään.
Läksyjä. Paljon läksyjä. Sain tänään yhden lisäpisteen kun menin taululle. :O

Aijoo ja joo.. matikantentistä 20/30 pistettä. Voi halleluja. Saakeli. Seuraavaan tsemppaan..