IRC-Galleria

Zagero

Zagero

"Nothing is impossible, the word itself says 'I'm possible'!" - Audrey Hepburn

Merry Christmas~Lauantai 26.12.2009 19:11

Yksi on vieläkin joulutunnelmissa, haha~

Ollaan kolme päivää syöty jouluruokia niin perheen, isovanhempien kuin äidin siskon perheenkin kanssa. Nykyjään vyöryn, jos haluan liikkua :'''D

Lahjoja oli suunnitelmien mukaan vähän, kun ollaan kaikki kuitenkin jo sen verran isoja täällä päin, ettei lahjat enää ole se pääasia joulussa, enemmänkin yhdessä oleminen. Lahjoja oli muutama. Sain huopatossut ja astiastoa (jota mulla on lahjoina jo kohta kahteen talouteen). Isä toi suklaata kaksi rasiaa ja leffoja meikäläiselle ja siskolle. Osasi leffatkin valita oikein. Siskolle Narnian 2 extended versio ja meikäläiselle kolmen leffan paketti jossa oli Kingdom Of Heaven, Master & Commander ja Braveheart. En ole ehtinyt vielä katsoa niitä, mutta ehkä tässä lähipäivinä.

Muun ajan olen istunut joko kädessä kudin harjoitellen onteloneuletta tai aattona kotiutuneen Wiin kapula. Onteloneuleesta on tulossa Tylypahka-aiheinen Korpinkynsikirjanmerkki, joka tulee kyllä olemaan pidempi ja paksumpi kuin käyttötarkoitukseen olisi soveltuvaista.

Palajan takaisin napsimaan suklaata ja kutomaan. Ja pari juttua pitää vielä viimeistellä, että huomenna on jotain vietävää ihmisille. Haha. Näkyilemisiin~

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.