IRC-Galleria

Parhain Joulu evöPerjantai 26.12.2008 16:54

Olin erittäin kiltti tyttö ;)
Muiden lahjojen lisäksi sain avaimet kultsin kämpille, ihan ikiomat.. Voinko enää onnellisempi olla <3

~*Rämeorava Joululomalla*~Lauantai 20.12.2008 17:51

Lähes kolme viikkoa ansaittua tai vähemmän ansaittua L.O.M.A.A. Aikaa viettää aikaa tärkeiden ja rakkaiden seurassa, etenkin äidin ja oman kullan <3
Loman kunniaksi siis suuntana kertunmäen kota kera ystävien&grillimakkaroiden, unohtamatta vilpoisia virvokkeita :D Voi taas hyvällä omalla tunnolla muutaman maistella kun koti-iltaili viime yön aina aamu seitsemään asti.
Katsotaan miten naisten käy..


[Ei aihetta]Perjantai 19.12.2008 12:29

Surulla on aikansa

On toki hyvä muistuttaa,
miten aurinko jälleen paistaa
tummien pilvien takaa,
miten yön jälkeen tulee
uusi aamu
ja miten jokaista syksyä
seuraa varmasti kevät.

Mutta ei liian aikaisin,
ei liian nopeasti,
ei liian opitusti,
ei liian itsestäänselvästi.

Ei niin, etteikö se olisi totta,
hyvin totta.
Mutta ymmärräthän,
surulla on aina aikansa,
surevalle aurinko todella nukkuu
eikä surua voi hätyytellä lentoon
ennen kuin se itse jaksaa siivilleen.

Ehkä onkin parempi että
enemmän kuin puhumme valosta
olemme hänelle valona
enemmän kuin puhumme toivosta
olemme hänelle toivona
enemmän kuin kerromme ilosta
olemme hänelle ilona.

Ja ehkä näin
jonakin aamuna
hän itse saa nähdä,
että aurinko on herännyt
pitkän pimeän yön jälkeen.


(Hanna Ekola)

Yssin :(Sunnuntai 14.12.2008 02:46

Aaw että hajottaa..Hanitus yön töissä :(

"Maailma pyrii radallaan
Voi kuinka sinua kaipaan
Olet poissa vain pienen hetken
En silti malttaisi odottaa
Tuon tuosta kelloa katson
Aika suorastaan löntystää.
Voi kuinka ikävä tekeekään kipeää"

SemmottisLauantai 13.12.2008 22:41

Oltiin kattomassa apulannan keikkaa ja oli varmaan hyvä, ku viel muistas jtn :D Tytsit rantautu keikan jälkeen kuka minnekin ja saatiin ensimmäinen riitakin hanin kans aikaseks. Ei se osaa kyllä ku möksöttää mutta sovinto oli sitäkin sulosempi <3 Tarttee mennä taas häiriimään sitä kun se paimentelee baarissa. Ei jaksa millään kyllä toista päivää juopotella.
Kaikki on sitten nykyään MEIJÄN <3
"Me ei kyllä ikinä tänne muuteta (runosmäki)"

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.12.2008 02:21

Kuulen yhä äänes, nukut vierelläin
Tunnen yhä kosketuksesi unissani
Anna anteeksi heikkouteni, mutten tiedä miksi
Ilman sinua on vaikea selvitä

Koska aina kun kosketamme, minulle tulee tunne
Ja aina kun suutelemme, vannon voivani lentää
Etkö tunne sydämeni sykkivän nopeaan, haluan tämän kestävän
Tarvitsen sinua vierelleni
Koska aina kun kosketamme toisiamme, tunnen tämän sähköisyyden
Ja aina kun suutelemme, tavoittelen taivasta
Etkä tunne sydämeni sykkivän niin
En voi päästää sinua menemään
Haluan sinut elämääni

Käsivartesi ovat linnani, sydämesi taivaani
Ne pyyhkivät pois kyyneleet, joita itken
Hyvät ja huonot ajat, olemme kokeneet ne kaikki
Saat minut nousemaan, kun putoan

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.12.2008 00:33

"Tule lähemmäs beibi, viereeni jää.
Etkö nää että minäkin sua pelkään.
Huomaatko kuinka jään silmiisi kii,
ja eksyn yksiössäsi huoneisiin"

[Ei aihetta]Tiistai 09.12.2008 19:12

"Se että tunnet, tekee sinusta inhimillisen.
Se että kohtaat tunteesi, tekee sinusta vahvan"
Huomenna taas murun kainaloon. Ikävä tekee kipeää :(

Unohtumaton viikonloppuSunnuntai 07.12.2008 19:31

Ei voi sanoin kuvailla tätä tunnetta ja fiilistä. Vau. Perjantai vietettiin kylpylässä ja lilluttiin altaissa. Käytiin syömässä ja juotiin kuoharia hotellihuoneessa <3

"Kipua. Pelkää en, siedän sitä tiedän sen.
Mutta katson sua mä olen tyttö hiljainen"

Lauantai myöskin Caribiassa seuraamassa vapaaotteluita ja voin kertoo että meni kylmät väreet pitkin kroppaa. Oli se mahtavaa nähdä kun äijät vetelee toisiaan turpaan. Vielä hienompaa että EM-Mestaruus saatiin Suomeen, go Sauli go :) Sitten bailattiin Pörssis ja kotiin nukkumaan.

" Maailmalle olet vain joku, mutta jollekkin koko maailma"