IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

arvasin.Maanantai 20.07.2009 04:48

"Turistien imagotutkimuksissa britit ovat kerta toisensa jälkeen pohjalla - he juopottelevat, käyttäytyvät huonosti, valittavat ja tippaavat surkeasti.

Britannian lähetystöt joutuvat vuosittain hoitamaan tuhansia tapauksia, joissa brittituristi on joutunut onnettomuuteen, putkaan tai pahimmillaan kuollut riehuttuaan lomallaan."

joo-o.

"Myös seksuaalisen ahdistelun tai raiskauksen uhriksi joutuminen on lomamatkalla yleistä - brittiläisen naisen riski tulla raiskatuksi on suurempi Kreikassa kuin missään muualla maailmassa, Britannia mukaan lukien. "

m-mitä?! :'D

._.Maanantai 20.07.2009 04:25

yhyy, en saa unta, enkä uskalla enää yrittää nukkua, koska pelkään, että nukun pommiin. >.< Normaalisti herään klo. 05.45, joten päätelkää siitä, kannattaako ottaa riskiä.

Solution: valvon koko yön. :xx Meillä on viimeset kaks viikkoo vaan siivoomista, joten en joudu pelkäämään töissä, että nukahdan vahingossa. Pysyn pirteänä, kun saan jotain tekemistä. <3

Voisin mennä jossain vaiheessa ABC:lle ostaan evästä töihin. :]

//

Niin, en saa unta ehkä siks, koska päässä pyörii taas kaikenlaista. :x Kun pirjo sano, että Janne taitaa pitää musta (vai olinko niin diudiu, että kuulin väärin?), niin nyt mua jäi vaivaan pitääkö se paikkaansa vai ei. :'D

Sit kelaan tota opiskelupaikkajuttua.................. outoo mennä lappeenrantaan asti opiskeleen, ku en viittis joka viikonloppu lähtee hämeenlinnaan asti. :x Hassua taas tutustua uuteen opiskelupaikkaan, kun 'äsken' olin kauniaisssa.... Toivottavasti saan vähän äänekkäämmän kämppiksen - se oli muakin hiljasempi.

Näin randomia juttuu pyörii päässä. :))

lol, nyt nukkuun.Maanantai 20.07.2009 02:16

en ees sano, montako minuuttii tähän meni. :'')

Mut oli pakko. vihaan photoshoppia. ._.

Leijuva pää, leijuvat kädet.... Be VERY afraid.

tällästäMaanantai 20.07.2009 00:39

ha, no en oo sit ainoo, joka yhdisti ton kohdan "objection!" -huuhdahdukseen. :'D Kolmen sekunnin video... jes. http://www.youtube.com/watch?v=iVjLbMu8c5Q

Latasinpas tässä muuten jonkun photoshopin, koska mua lievästi sanottuna kyrsii, kun en voi tallentaa Paint tool sailla mun piirroksia. :--) (31 päivän trial versio on umpeutunu.) Siks aina otan miljoona screen shottia noista.

Nyt mulla meneekin sit vaan miljoona vuotta, ett opin käyttään tota sujuvasti. :| Tykkäsin niin piirtää Sailla....

Vielä pari viikkoo töitä... vois mennä joskus nukkuun, etten taas nuku pommiin. :')

PS. Testasin tota photoshoppia.... ja piirtäminen tökkii. >:|| Sai oli niin kevyt ohjelma, joten sen kaa ei ollu mitään ongelmia! Lisäks zoomaaminenkin on tehty niin hankalaks. -.- Sailla pystyi zoomaamaan rullaamalla hiirellä, mut photoshopilla mun pitää painaa ERIKSEEN zoomauspainiketta. ._. HUOH!

Mä vielä lataan jostain sen Sain koko version. Ostaisin sen, jos mun paypal-tili toimis.

objection ja silleen.Sunnuntai 19.07.2009 23:37

uu, aloin kattoon Umineko no naku koro nia ja vaikuttaapi aika jännältä tääkin sarja. :3 Higurashi no naku koro ni on muuttunu ikävästi pääpainoltaan fanserviceksi kaiken sen kauhun ja jännityksen sijaan. T_T Onks ne tekijät aatellu tyyliin "jee, sarjasta tuli suosittu, joten lisätään 50% enemmän fanservicee, että katsojat myös pysyy."

Toisaalta, tässäkin sarjassa päähenkilö havittelee vähän väliä tissejä, mut tuohan huumori mukavaa vastapainoa kaikelle jännitykselle. :---)

"Umineko..." mietin, mitä "merikissat" vois olla, mut näköjään ne on lokkeja. :'D loogista.

Ton yhen tytön "uuu-uuu" ujellus hajottaa pään btw. Ymmärrän täysin sen äitiä, joka löi sitä sen takia. :'D (no vitsi vitsinä.)

//

PS. Katoin nyt noi kolme ekaa jaksoo ja tuli pikkanen deja vu... Ihankuin tässä olis käytetty jotain vanhaa ideaa pohjana? Suzumiya Haruhi no Yuuutsun yhessä jaksossa oli mun mielestä saman tapainen (mutta parodioiva) idea.

Sarja alkaa niin, että kaikki sukulaiset kokoontuu suvun omistamalle kartanolle sukukokoukseen. Vähitellen ihmisiä alkaa kuitenkin kuolemaan ja jäljellä olevat ihmiset alkavat epäilemään toisiaan syyllisiksi murhiin. Sarjan päähenkilö, Battler (josta tuli vähän Edgeworth mieleen) yrittää kuitenkin etsiä puolueettomasti syyllistä ja kumoaa väärinä pitämiään syytöksiä.

Muistuttaa siis vähän Phoenix Wrightia?

koska haluun tehä tän testin, siksi.Sunnuntai 19.07.2009 18:32

Pölläsin Nao[yu] :lta. <3

Innocent uke.
( ) CANDY!
(x) Nyu~!
( ) Ihmiset katsovat sinua ja sanovat awww...
(x) Olet energinen
(x) Ja hieman tyhmä
(/) Olen söpö, en tarvitse aivoja
(x) Anna keksi.
4½

Dramatic uke
( ) Piiskaa mua
(x) Angst [<3]
(x) Bondage<3 [no ihan must. :'D]
(x) Sinua pitää rankaista [lol]
(/) Nautit kivusta
( ) Olet siis mieletön masokisti
( ) BLOOOOOD
3½

BadAss Uke
( ) BUAHAHHAHA
( ) Enkä varmasti tottele sua senki molopää
(x) Et voi pakottaa
( ) Olet oikea pikkupahis..
( ) ...Mutta tottelet loppujenlopuksi kiltisti
(/) Poltat tai juot
(x) BONDAGEE \,,/
2½

Opportunist Seme
(x) Olet huomaavainen
(x) Et tykkää määräillä kovasti
(x) Et halua satuttaa ketään
( ) Mutta haluat silti näyttää kaapin paikan
( ) Et masennu vaikka käyttäisit jotakuta vähän hyväksi
(x) Et pidä itseäsi kovinkaan semenä
( ) Etkä sen puoleen ukenakaan
4

Romantic seme
(x) Awww <3
( ) Olet heikkona söpöihin avuttomiin pikku ukeihin
(x) Olet hellä...
(x) ...ja huolehtivainen
(x) AWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWWW<3
( ) Olet kontrolloiva
( ) Olet romanttinen
4

Sadistic seme
( ) TURPA KII TAI TULEE PIISKAA
(x) Bondageh<3
( ) Olet todella kontrolloiva
( ) VITTU NYT TOTTELET!
( ) BUAHAHHAHAHA!
(x) no aww. Oletpas söpö...
( ) ...kun roikut siinä pää alaspäin ilman vaatteita ja ruoskittuna. [mitä vit-- ?! :'D]
2

//

Joo sen kyllä sanon, etten tasan oo seme, vaikka sainkin parista kohtaa neljä pistettä. :'D Pidän itteäni edelleen innocent ukena tai sit osittain dramatic ukena. :')

.... alko pelottaa noi sadistic seme -vaihtoehdot. :'D

adasdfasdSunnuntai 19.07.2009 05:54

:'D joo ei tästä mitää yaoita tuu.

innostuin vaan lukeen historiaa ja tekemään jtn ihme sarjista. En vaan osaa tehä sarjiksia, mutta se on sivuseikka. <3 Piirsin mä kans jotain ihania angstipiirroksia suomesta, mut ei niitä jaksa tänne pistää. :')

Ja sori ny vaa, ku spämmin piarustuksia. <3 Mulla vaan on tylsää, ku en menny tänää minnekkää, vaikka oisin halunnu. :| Mut nyt vois mennä nukkuun. ->

Pitäis muuten kai vahvistaa tänään se, että otan opiskelupaikan vastaan. Vois olla aika tärkee juttu. :] Ah, kerrakin pääsee opiskelemaan jotain ainetta, jossa animuharrastuksesta on vaan hyötyä. <3 Saa nähä, onks toi koko linja täynnä hörhöjä. :'D

PS. (( silleen oisin toivonu, että ees pari onnittelis opiskelupaikan saamisen johdosta, mut ainakin yks tajus. )) o_<

angst, angst. 8D

. . .Sunnuntai 19.07.2009 02:48

tällästä tällä kertaa. :]

yy... ehkä pitäis vaan mennä nukkuun, ett saan nukuttuakin viikonloppuna. ;p Katon ehkä parit videot ja surffaan randomeil sivustoilla.....

PS. alan melkeen handlaamaan tän hiirellä piirtämisen.

[Ei aihetta]Lauantai 18.07.2009 23:44

ai nii. :x enhän mä voi lähtee baarii tänää, ku en olis kuitenkaan ajokunnossa. \:D/ (en oo hidas tai mitää.)

.____. piirtelinpä tässä kuitenkin tylsistyksissäni. PS. ja ei, en tiiä miks just vaaleenpunanen paita. :] tai... onhan se hyvin miehinen väri.

Vois ehkä piirtää jotain muutakin maata vaihteeks kuin suomea.

jei.Lauantai 18.07.2009 19:04

Doodi, kotona taas. ^^ Oli ihan kiva käydä wanajalla ja sen jälkeen parissa baarissa jatkoilla, vaikka humalaiset kyl pelottaa aina. o_o yy, joku halus Eläkeläisten soiton aikana tanssii mun kaa ja baarissa joku randomi änkes meidän pöytään ja hiplas pirjon hiuksia. D8 me dunt like. Oli kovin vaivaantunu tunnelma, kun se yritti tehä siin tuttavuutta.

Ja minnuu nostettiin pari kertaa ilmaan. :'D Vaikka molemmat oli onneks tuttuja (muuten olisin friikahtanu 8D)

Eli kivaa oli, kiitos. ^^ Änkeisinkö taas samaan porukkaan mukaan tänä iltana? Toisaalta nukkuminenkin houkuttelis, mut en haluu menettää taas kaikkee kivaa.

Onneks en muuten juonu läheskään niin paljon, kuin viime kerralla. :x Mulla oli aamulla oikeestaan ihan siedettävä olo.