IRC-Galleria

Kuinka...Sunnuntai 12.03.2006 01:42

..monta kertaa ihminen voi kirjottaa sanan TRADEGIA väärin?!!!! aivan liian monta kertaa... TRAGEDIA SIIS!!!!!!!!

AikaSunnuntai 12.03.2006 00:08

Aika on ihmisen luoma käsite olemattomasta.

Fysiikassa perussuure aika (tunnus t) määritellään tapahtumien välisenä etäisyytenä aika-avaruuden neljännellä akselilla. Suppean suhteellisuusteorian mukaan aikaa ei voi esittää muuten kuin aika-avaruuden osana. Tapahtumien välinen etäisyys riippuu tapahtumia tarkkailevien havainnoitsijoiden suhteellisesta nopeudesta tapahtumaan nähden. Yleinen suhteellisuusteoria muutti ajan määritelmää vielä enemmän esittämällä kaareutuneen aika-avaruuden käsitteen. Eristetyssä systeemissä ajan kuluessa eteenpäin entropia kasvaa aina, joten entropian kasvusta voidaan päätellä ajan suunta.

Ajan voi käsittää myös nopeudeksi, jolla eri ilmiöt tapahtuvat. Esimerkiksi suuressa gravitaatiokentässä aika kuluu hitaammin kuin pienessä gravitaatiokentässä, mikä näkyy esimerkiksi kemiallisten reaktioiden ja kellojen käynnin hidastumisena. Itse emme tietenkään voi huomata ajan kulumisessa tapahtuvia muutoksia, sillä aivommekin toimivat aikaan sidotulla nopeudella.

Ehkäpä siirryn suurempaan gravitaatiokenttään,jotta aika riittäis... On niin paljon tehtävää-niin vähän aikaa...

EDISTYSTÄTorstai 09.03.2006 22:13

Alotin nyt vihdoin autokoulun... 52 päivää ja oon 18v.....Ihanaa... Hitto mä tarviin auton..Mulle kelpais ihan hyvin joku ruppanaki..Kuhan kulkee,ei vie paljoo bensaa...-ja siihen sit sterkat :) Kaikki mitä tarviin... :)

Ihanaa...Huomen on perjantai :) En mee kouluun :) Meen lääkärille itkemään et oon kipee...Toosi kipee...Ei mut kyl mul on kurkku kipee ja ihan varmasti poskiontelontuledus...jaja..-mitäs viel keksisin..Henkistä sairautta...Pipi pää...jeah...

Kaunista... <3Keskiviikko 08.03.2006 17:38

Until the stars come crashing down
Until the the moon no longer shines
that's how long i'll wait for u
that's how long i'll wait for u
u r the meaning to my life
and untill the end of time
that's how long i'll wait for u
that's how long i'll wait for u

Hitto mikä alkuviikko ollu... :( En oo nukkunu moneen yöhön paljo paskaakaa ja 2 koetta on ollu...-ja plaah! Oon niin poikki :( Eilen oli sellanen iiiihana tapan-itseni-päivä,mut nyt vähä helpottaa ku on kokeet tehty jne..Paitsi et sairas stressi muista jutuista...Ääh.. Mut yritän olla ajattelematta...Ja sehän multa luonnistuu....

Uuuh..Ihana aerosmithin biisi tulee radiosta.. <3..Mul on tänään tämmönen romantiikka-päivä.. :) On se parempi ku se eilinen fiilis...

Love is in the air... ;) Vaikkei sitä mulle suodakaan..-mut sitä on aina.. :) Ehkä ripaus munki ylle laskeutuu... Joo-meen nukkumaan,ennen ku ...sekoon pahemmin...mikäli vain mahdollista.Mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin lohduttaa itseäni-"Anna,kyllä,kyllä voit olla paljon pahemminkin sekaisin,ja välttääksesi sen-MENE NUKKUMAAN!"
10 asiaa, jotka minulla on tänään ollut päälläni

-alusvaatteet ;)
-musta paita
-ruskea paita
-takki
-kengät
-hmm..peitto :)
-meikkiä
-farkut
-korvikset..voihan sanoo et korvikset on "päällä"?:}
-koira

9 asiaa tietokonepöydälläni

-kynä
-känny
-cdeitä
-kuulokkeet
-kajarit
-grease-dvd
-3 lasia
-filosofian kirja
-piirustuksia

8 tänään sanomaani lausetta

"mä en jaksa"
"tuu hakee mut pois koulusta,en jaksa mennä ruotsin tunnille"
"älä nyt oikeesti jaksa!"
"mua väsyttää..."
"mä haluun kahvii..."
"keittäkää kahvii!"
"mul on hirvee ikävä...</3"
"voi ''''-nyt on vast maanantai!"

7 asiaa, jotka aion tehdä alkavalla viikolla

1.lukee enkun kokeeseen
2.mennä Irkulle
3.tehä äikän juttuja..
4.ottaa valokuvia
5.piirtää..
6.saada rakkautta..
7.parantaa maailmaa :))))

6 paikkaa, joissa olen tänään ollut (vuorokauden vaihtumisen jälkeen)

- sängyssä
-autossa
-koulussa
-kellokosken k-kaupassa
-jokelan k-kaupassa :)
-kotona

5 asiaa, jotka minun pitäisi tällä hetkellä ostaa

-takki!!aivan ihana semmonen... :)se odottaa kaupassa.. :)
-AUTO :)
-asunto!!!!(mut mä kyl meen vuokralle...)
-vaatteita..
-lahjoja :)

4 asiaa, jotka aion vielä tänään tehdä

1.pestä naaman...
2.pestä hampaat..
3.ottaa vaatteet pois päältä.. ;)
4.lukee ranskaa!!

3 turhaa esinettä, jotka omistan

1. jotkut koriste-esineet
2.en tiiä..
3.....

2 mielestäni hyvännäköistä vastakkaisen sukupuolen edustajaa galleriassa

1.yks tosi söpö poika johon oon ihan in love :) Maailman söpöin :) Muttei mun.. :(''' sniff...ikävä..byäh...

2.

1 asia, jota en tällä hetkellä vaihtaisi mihinkään

ikä..en haluis olla paljoo vanhempi enkä nuorempi!Nyt on ihan hyvä..Pari kuukautta ja perfecto! :)

...Osoita taas elämän tarkoitus...Maanantai 06.03.2006 21:11

Ei oo ihme etten jaksa ajatella asioita
pääni täynnä kaikenlaista joutavaa
jotka ei kuuluis sinne ollenkaan
tänä yönä mun kroppa valittaa
jokaista kokemaansa kolhua
tänä yönä tunnen heikkouteni
tarkemmin kuin koskaan

Ei vuodet kulu ne kuluttaa
puree palan sitä mutustaa
se minkä koetat jättää taa
muistaa muistuttaa

Outoo että kavahdan nyt
joitain tekemiäni tekoja
tehty mikä tehty
ne takuulla kasvaa jo sammalta

Kadun vai kaipaan
en minä tiedä
unohtaisin mieluiten
ei oo yö näin pimee
ja hiljainen kun vierelläsi vietän sen

Osoita taas elämän tarkoitus
oon ehtinyt jo unohtaa sen
opeta taas elämän tarkoitus

Osoita taas elämän tarkoitus
oon ehtinyt jo unohtaa sen
opeta taas elämän tarkoitus

Osoita taas elämän tarkoitus
oon ehtinyt jo unohtaa sen
opeta taas elämän tarkoitus..
Jos minä puhun ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei ole rakkautta, minusta on tullut kumiseva pronssi tai kalskahteleva symbaali. Ja jos minulla on profetoimisen lahja ja olen perehtynyt kaikkiin pyhiin salaisuuksiin ja kaikkeen tietoon ja jos minulla on kaikki usko, niin että voin siirtää vuoria, mutta minulla ei ole rakkautta, en ole mitään. Ja jos annan kaiken omaisuuteni ravitakseni toisia ja jos luovutan ruumiini voidakseni ylpeillä, mutta minulla ei ole rakkautta, en hyödy mitään.

Rakkaus on pitkämielinen ja huomaavainen. Rakkaus ei ole mustasukkainen, se ei kerskaile, ei pöyhisty, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omia etujaan, ei ärsyynny. Se ei pidä kirjaa pahasta. Se ei iloitse epävanhurskaudesta, vaan iloitsee totuudesta. Kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kestää.

Rakkaus ei koskaan häviä. Mutta mikäli on profetoimislahjoja, ne tulevat poistumaan; mikäli on kieliä, ne tulevat lakkaamaan; mikäli on tietoa, se tulee poistumaan. Sillä meillä on osittainen tieto, ja me profetoimme osittaisesti, mutta kun saapuu se, mikä on täydellistä, niin poistuu se, mikä on osittaista. Kun olin lapsi, niin puhuin kuin lapsi, ajattelin kuin lapsi, järkeilin kuin lapsi, mutta nyt kun olen tullut mieheksi, olen pannut pois lapsen ominaispiirteet. Sillä nykyään me näemme himmeät ääriviivat metallipeilistä, mutta silloin kasvoista kasvoihin. Nykyään tunnen osittaisesti, mutta silloin tunnen täsmällisesti, niin kuin minutkin täsmällisesti tunnetaan. Nyt pysyvät kuitenkin usko, toivo, rakkaus, nämä kolme, mutta suurin näistä on rakkaus.

RAKKAUS EI KOSKAAN HÄVIÄ.KUN SAAPUU SE, MIKÄ ON TÄYDELLISTÄ,NIIN POISTUU SE,MIKÄ ON OSITTAISTA.

Mitä miehen tulee olla... :)Maanantai 06.03.2006 00:14

Mul on vähä tylsää...Pitäis lukee huomiseen ranskan kokeeseen..Muttei kiinnosta yhtään..Mul asenneongelma..Keksin parempaaki tekemistä :) Voisin kyhätä semmosen listan asioista mitä miehen tulee olla ;) Mikään ei oo hauskempaa... Harmi vaan et täydellisiä miehiä ei oo...:( Hmm...Mut pitää olla unelmii!!!

*hellä.. mut silti raju... x)
*kiltti
*romanttinen
*kätevä käsistään..ei mikään peukalo-keskellä-kämmentä-ihminen!!!
*ahkera
*musikaalinen mielellään..-ainakin hyvä musamaku pitää olla :)
*sopivasti sekopää!
*temperamenttinen..en tykkää rauhallisista lässyköistä ;D
*hyvä kroppa
*vähintään 180 cm
*n.20 cm
*oma auto
*rikas tietenki.. ;D
*peto ;) ;)
*huumorintajuinen
*viisas...
*erilainen kuin muut :) ...salaperäinen..
*rakastava....
*luotettava
*rehellinen
*villi.. :)

hmm..no siin oli pari ensimmäisenä mieleen tullutta.. :)

Iiris,haastan sut kirjottamaan listan siitä,mitä miehen tulee olla :)

....It's a sin.......Perjantai 03.03.2006 21:41

When I look back upon my life
It's always with a sense of shame
I've always been the one to blame
For everything I long to do
No matter when or where or who
Has one thing in common, too

It's a, it's a, it's a, it's a sin
It's a sin
Everything I've ever done
Everything I ever do
Every place I've ever been
Everywhere I'm going to
It's a sin

At school they taught me how to be
So pure in thought and word and deed
They didn't quite succeed
For everything I long to do
No matter when or where or who
Has one thing in common, too

It's a, it's a, it's a, it's a sin
It's a sin
Everything I've ever done
Everything I ever do
Every place I've ever been
Everywhere I'm going to
It's a sin

Father, forgive me, I tried not to do it
Turned over a new leaf, then tore right through it
Whatever you taught me, I didn't believe it
Father, you fought me, 'cause I didn't care
And I still don't understand

So I look back upon my life
Forever with a sense of shame
I've always been the one to blame
For everything I long to do
No matter when or where or who
Has one thing in common, too

It's a, it's a, it's a, it's a sin
It's a sin
Everything I've ever done
Everything I ever do
Every place I've ever been
Everywhere I'm going to - it's a sin
It's a, it's a, it's a, it's a sin
It's a, it's a, it's a, it's a sin

(Confiteor Deo omnipotenti vobis fratres, quia peccavi nimis cogitatione,
verbo, opere et omissione, mea culpa, mea culpa, mea maxima culpa)
[trans. "I confess to almighty god,
and to you my brothers,
that I have sinned exceedingly
in thought, word, act and omission,
through my fault, through my fault,
through my most grievous fault"]

hehhehhee... ;DDDTorstai 02.03.2006 01:31

Kauris
22.12. - 20.1.
Et ole oma itsesi, vaan käyttäydyt suorastaan itsetuhoisasti. Tämä johtuu siitä että, babylonialainen kaaoksenjumala Ismuth riivaa sieluasi. Sinun on tehtävä paljon uhrauksia korkeamman tietoisuuden saavuttamiseksi. Voit uhrata siihen työpaikkasi, koirasi ja mahdollisesti siskosi. Jos jätät uhraukset tekemättä, vietät iäisyyden kylmässä, nimettömässä haudassa matojen ja toukkien murkinana.

Vesimies
21.1. - 19.2.
Tunnet, että sinua seurataan. Olet täysin oikeassa. Sinua vastaan on perustettu maailmanlaajuinen salaliitto. Sinulla on suuri urakka edessäsi. Teroita veitsesi ja lataa aseesi. Seuraavan kerran kun ovikellosi soi, he tulevat hakemaan sinua. Älä anna heille pienintäkään tilaisuutta yllättää sinua. Tarkista onko asuntoosi piilotettu salakuuntelulaitteita. Varo, ruoka ja vesi ovat myrkytettyjä! Pidä verhosi kiinni koko ajan, ethän halua heidän vakoilevan sinua kaukoputkillaan. Lopeta ulkona käynti.

Kalat
19.2. - 20.3.
Tähtimerkkisi ovat suotuisia. Menestyt erinomaisesti työelämässä ja opiskelussa. Rakkauselämäsi kukoistaa. Löydät uusia ystäviä, jotka idolisoivat älykkyyttäsi ja edustavaa ulkomuotoasi. Saat yllättävän rahalähetyksen, jolla pärjäät hienosti seuraavat 3 vuotta. Loppuviikosta koet tuskallisen kuoleman.

Oinas
20.3. - 20.4.
Joudut lähipäivinä silmittömän pahoinpitelyn kohteeksi ja pedon raatelemaksi. Varo koiraa ulkoiluttavia ihmisiä ja vältä eläintarhoja. Turha etsiä vaikeuksia, koska ne kyllä löytävät sinut. Et selviä tätä viikkoa ilman sairaalassa käyntiä.

Härkä
21.4. - 20.5.
Häh häh hää! Sinuun iskee joku tuntematon sukupuolitauti ja elimesi surkastuu kuivaksi köppyräksi. Voit unohtaa vastakkaisen sukupuolen lopullisesti. Sukulaisesi ja ystäväsi jättävät sinut oman onnesi nojaan, kuullessaan hävettävästä sairaudestasi. Hajoa siihen nauta!

Kaksoset
21.5. - 21.6.
Vanhempasi kertovat, että et ole heidän lapsensa vaan sinut on löydetty autiomaasta. Sakaali on synnyttänyt sinut ja päänahkaasi on tatuoitu kolme kuutosta. Et enää ihmettele, miksi maito happanee käsiisi, kellot pysähtyvät kulkiessasi niiden ohi ja hevoset hikoilevat ollessasi läsnä.

Rapu
22.6. - 22.7.
Pokkasi pitää hyvin tutkintovankeudessa, vaikka se joutuu kovalle koetukselle. Saat palkinnoksi 14-20 vuotta, ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen, mikäli maltat pysyä linjassasi tuomioon asti. Vankilassa olet koko paikan kingi ja vartijatkin kavahtavat sinua.

Leijona
23.7. - 22.8.
Olet täydellisesti hakoteillä ja toimesi ovat armotonta hakuammuntaa. Koska et tule ikinä pääsemään maaliin asti, voisit lopettaa koko kisan alkuunsa. Voit suunnata katseesi kevein mielin isoisäsi vanhaan 2-piippuiseen.

Neitsyt
23.8. - 23.9.
Tee yllätysvierailu Vesimies-tuttavasi luokse. Puhu hänelle kovalla ja kuuluvalla äänellä. Voit myös hauskuuttaa häntä supisemalla rannekelloosi tähän tapaan: Odottakaa vielä hetki, kohta voitte tehdä rynnäkön. Sinun kannattaa myös tehdä spontaaneja valehyökkäyksiä kädet ojennettuina häntä kohti ja mölistä seuraavasti: Mumumamamimimimi! Nyt mää perkele tapan sut! Pööö! Päää! Muista hyökätessäsi irvistää uhkaavasti.

Vaaka
24.9. - 23.10.
Ei kannata ajatella muiden tunteita, sillä sinulla on tarpeeksi tekemistä omienkin hallinnassa. Päiväsi ovat kaoottisia ja henkinen hyvinvointisi on pahasti miinuksen puolella. Tarvitset illalla alkoholin lisäksi pillereitä pystyäksesi rentoutumaan.

Skorpioni
24.10. - 22.11.
Vieraannut täysin vastakkaisesta sukupuolesta. Sinulla alkaa ns. homoeroottinen episodi, joka kestää lopun elämäsi, halusitpa sitä tai et.

Jousimies
23.11. - 21.12.
Budjettisi jämähtää lopullisesti miinuksen puolelle. Voit unohtaa kalliit hankinnat ja matkustelun. Nauti nyt arjen ilmaisista iloista: esiin pilkahtavasta auringosta, syksyn väreistä ja ainoasta ystävästäsi, Sinol-pullosta.