IRC-Galleria

_hömppäpömppä_

_hömppäpömppä_

:stä tulee leipuri :D

[Ei aihetta]Tiistai 06.01.2009 04:44

haha,piti soittaa miialle eilen nopeeta,puhuttii 2h52min :D

[Ei aihetta]Tiistai 06.01.2009 01:48

-Rakas poikani. Minä kirjoitan sinulle hitaasti, koska tiedän, ettet sinä osaa lukea kovin nopeasti. Me olemme muuttaneet. En voi antaa sinulle uutta osoitetta, sillä edelliset asukkaat veivät mukanaan talon numeron, etteivät joituisi tekemään osoitteenmuutosta.-Meillä on uusi pesukonekin, mutta se ei toimi. Laitoin sinne viime viikolla viisi paitaa, ja vedin narusta, mutta ne paidat katosivat sen pohjassa olevasta reiästä jonnekkin. -Isäsi vaihtoi työpaikkaa.
Hänellä on nyt tuhat alaista. Hän leikkaa nurmikkoa kirkonkylän hautuumaalla. -Nimismies yritti käräyttää isäsi kotipoltosta, mutta muutti mielensä kun isäsi uhkasi enää olla myymättä hänelle. -Setäsi Eivind hukkui panimmolla oluttynnyriin.Työtoverit yrittivät nostaa hänet ylös, mutta hän taisteli urhoollisesti vastaan. Hänen ruumiinsa paloi krematoriossa kolme päivää. -Isäsi ei juonut jouluna paljoakaan.Minä kaadoin hänen kolpakkoonsa .
mootoriöljyä, ja se piti hänet liikkeessä aina loppiaiseen asti. -Sisaresi sai aamulla lapsen, mutta en vielä tiedä tuliko tyttö vai poika, joten en voi kertoa sinulle oletko täti, vai setä.Isästä ei oikeen ole varmuutta, sillä sekä naapurin Odvar, sekä kunnanlääkärin poika ovat häipyneet paikkakunnalta. -Minä ja isäsi olimme hammaslääkärissä viimeviikolla, ja isäsi sanoi hommaavansa samanlaisen putken kuin hammaslääkärillä oli, koska minä olin se putki suussani hiljaa koko hoidon ajan.Eilen tuli kirje hautaustoimistolta, ja he kirjoittivat etttä mikäli emme maksa mummon hautauskuluja, he kaivavat hänet takaisin ylös. Ajattelimme isän kanssa laittaa mummon takapihalle sen turistin viereen, jolla oli valkoinen mersu ja kaksisataa kruunua lompakossaan. Sinun rakas äitisi Jk. Minä meinasin laittaa tähän mukaan satakruunusen, mutta ehdin jo liimata kirjekuoren kiinni.

[Ei aihetta]Tiistai 06.01.2009 01:20

btw,tekis mieli lisätä yks kuva mut ku mä en voi <itku>

kiva pvTiistai 06.01.2009 01:11

oltiin tänään kaupungilla janitan ja micon kanssa <sydän> saatiin me sinne menee sellanen 5tuntii,ja käytii vaan kelassa,tiimarissa,h&m:ssä,seppälässä ja raxissa,niin ja ruokakaupassa <hymy>

oskari on kyl niin janitan poika :) ja mico oli viellä niiiiin pikkanen,tosin ei mul kyllä vauvakuumetta tullut,ei sen puolee,eikä ole edes tulossa <virne>

luulin olevani ovela,mennää vehmaisiin 17 et tulee halvemmaks sit 70 ko ei mennä koko matkaa(mennää siis treen rajan toiselle puolelle niin pitää maksaa vaunuillakin) no,70 lähti kaupungista kahtakytä vaille ja 17 puolelta,aattelin et keretään sit vaihtaa,mut vittu se bussi oli mennyt ja odotettii sit 25min seuraavaa bussia,kaupungissa just oltii ootettu 20 yhtä 70 ja kiitos mun älynväläyksen ootettiin viellä lisää :D ois vaan menty 22 kauksulle niin ois ollu paljon helpompaa ja ois siihen 70 keretty ko janita meni sillä kotiin..

joku täti kyseli pysäkiltä ollaanks me janitan kanssa SUKUA toisillemme :D oltiin sillee et juu ei olla :D "teis on vaan jtn samaa" :D:D:D:D:D:D mikäs siinä sitten :D

ahahahaMaanantai 05.01.2009 00:22

tomi soitteli eilen,se siis yks niist viime matkan miehistä kehen siel tutustuttiin :) no se sit kyseli et oonks muuttanut pois turusta ja millo oon menossa sinne päin et jos menisin sen tykönä kaarinassakin sit käymää..kysyin et missäs muijas on niin ovat kuulemma eronneet..kysyin sit et mitäs muijalles sanoit siit retkusta joka sul oli kaulassa sen laivareissun jälkeen(en siis minä tehnyt sitä) niin sano et oli siin selittelyä,kysyin sit et onks se sun muija niin tyhmä et usko niin ei kuulemma pystynyt selittää ja hän oli vaan sanonut "tässä nyt vaan kävi näin" mun mies ois ollu munaton ton jälkeen :D:D:D:D

mentiin semaan eilen,vitsit oli kyl kiva ilta,baariin meni vaan 14 euroo mut oksensin aamulla,sattu päähän ja selkään ja mitenkää ei ollut hyvä olla :D seman yks poke nauraa aina ko se näkee meijät,ja se mun vitun hikka oikeesti,se oli mulla varmaa kaks tuntii,se oli ihan hirveetä..menin sit tiskille et anna nyt prkl vettä mulle "ethän sä juo vettä" juu nyt juon,join sen sit väärinpäin(pää alaspäin,ko aikasemmin ei lähtenyt normisti juomalla) vittu niil baarimikoil oli hauskaa ko taiteilin sen kanssa:) mut oli kyl kivaa,muut jätetäänkin sit kertomatta siit reissusta,vai mitä krista:D paitti et mä otin avioeron mutten saanut sormusta pois :D ja sit sanoin vieväni sen kaniin :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.01.2009 03:49

voi vittu mulla on ollu hikka viimesen tunnin

[Ei aihetta]Lauantai 03.01.2009 03:07

moon nukkunut taas jossain solmussa,"keskiselkä" kipeenä.laitoin s***:lle tossa viestii ko ollaa tekstattu koko ilta et onks se hyvä sormistaan :D:D:D: ajattelee taas senkin varmaa kaks mielisesti:D
03.01.2009 00:01 <Mellyora> läski mikä läski. laihduta, vaikka terveysriskin ja poikies vuoks


03.01.2009 00:17 <Mellyora> siinähän hajoat, ylipaino vaan sattuu olemaan terveysriski, tieteellisesti todistettu fakta.

[Ei aihetta]Perjantai 02.01.2009 22:21

naapurit ois varmaa pitänyt mua vähä pimeenä viime yönä jos kuulis kaikki :D mä nauroin oikeesti itekseni ääneen viime yönä ennenko aloin nukkuu ko mietin meijän viime laivareissua ja sema reissua:D

[Ei aihetta]Perjantai 02.01.2009 22:18

Tyttö on kotieläin, joka on oudompi mutaatio pojasta ja nuorempi versio miehen vastakkaisesta sukupuolesta.
Jos jotenkin onnistut saamaan tytön, älä suutele sitä. Tyttöjen suudelma on salainen hyökkäys, joka imee sielusi ja saa sinut katselemaan Princess Diary -elokuvia ilman kummoisempia vastaväitteitä. Suudelman jälkeen tyttö saattaa käyttää kakkosiskua ja napata kädestäsi kiinni. Silloin joudut kulkemaan ikuisuuden H&M:ssä ja Seppälässä. Sinua on varoitettu!!


Poika on olento, joka ei ole tyttö. Suurimmat erot tyttöihin ovat, että pojilta puuttuu vagina ja he useimmiten näyttävät kännisiltä rekkakuskeilta heti syntyessään. Lisäksi naiset ovat kymmeniä kertoja seksikkäämpiä ja ovat useimmiten melkoisia snobineitejä. Kaikkien naisten unelma olisi tulla yhtä rikkaaksi, kuuluisaksi ja turhaksi pissikseksi kuin Paris Hilton tai Yoko Ono.
Pojilla tulee orgasmissa enemmän mömmöä kuin tytöillä. Tästä johtuen tytöt luonnollisesti masturboisivat enemmän. Heidän ei tosin tarvitse, sillä pojat ovat aina valppaina auttamaan tyttöjen seksiin liittyvissä ongelmissa