IRC-Galleria

_mirkku_

_mirkku_

Sun salaisissa haaveissa...

12 hyvää syytä hakeutua hoitoalalleKeskiviikko 30.09.2009 00:27

1. Opit järjestelmällisyyttä. Opit myös tekemään monia asioita yhtäaikaisesti; ei ole mikään ongelma puhua puhelimessa, syödä leipää ja tehdä lääkemuutoksia, kaikkea samaan aikaan siis.

2. Opit itsehillintää ja kärsivällisyyttä. Et jaksa pitkän päälle enää välittää siitä, kun omaiset soittelevat päivän mittaan kahdeksatta kertaa ja kyselevät täsmälleen samoja asioita. Tässä täytyy muistaa, että ei ole olemassa typeriä kysymyksiä, on olemassa vain helvetin typeriä kysyjiä.

3. Opit olemaan loukkaantumatta ihan pienistä. Tyypillisimmät lempinimet kuten "huora" ja "vittumainen akka" eivät tunnu muutaman kuukauden jälkeen enää missään. Et myöskään jaksa välittää siitä, jos potilas lyö sinua nyrkillä naamaan tai ilahduttaa jollain muulla vastaavalla keinolla. Ja sitäpaitsi uudet silmälasit saa työnantajan kustannuksella, jos vahinko on sattunut työaikana.

4. Opit nauttimaan askeettisen elämän iloista. Näillä palkoilla se on hyvä taito.

5. Opit myös nauttimaan elämän pienistä asioista, jotka monien muiden mielestä ovat itsestäänselvyyksiä. Näihin kuuluu mm. keskeytyksetön ruokatauko.

6. Saat alituisesti todistaa kuinka ahkera ja työllesi omistautunut työntekijä olet tekemällä kahden ihmisen työt - yhden ihmisen palkalla.

7. Et kyllästy työkavereihisi, koska et ehdi jutella heidän kanssaan montaakaan työasioiden ulkopuolista asiaa vuoron aikana. Lisäbonuksena tulevat myös alati vaihtuvat sijaiset.

8. Saat nauttia kaikista vuorokaudenajoista, koska rytmisi on jatkuvasti sekaisin. Erityisesti tämä ajatus lämmittää mieltä aamuneljän kierrolla vaippaa vaihtaessasi; muut ihmiset ovat nukkumassa ja menettävät tämänkin kullanarvoisen aamuhetken!

9. Alkoholinkäyttösi vähenee varmasti. Kun monen peräkkäisen työviikonlopun ja rankan työviikon jälkeen pääset viikonloppuvapaalle, olet valmista kauraa sänkyyn. Siinä ne lauantai ja sunnuntai sitten vierähtävätkin mukavasti eikä rahaa kulu baareihin ollenkaan!

10. Jos kuitenkin koet, ettei työsi anna sinulle tarpeeksi ja aiot nautiskella olostasi alkoholin avulla, suosittelen, että teet sen yövuorojen jälkeisenä nukkumapäivänä. Tällöin elimistösi käy muutenkin ylikierroksilla ja alkoholi menee päähän kuin kirves. Tulee siis erittäin halvaksi, kun pääset baarista kantokyydillä kotiin jo kahdeltatoista!

11. Kehität työtä tehdessäsi itsellesi ns. teräsmahan. Voit täysin sujuvasti puhua ruokapöydässä ulosteista ja oksennuksista eikä tunnu missään.

12. Tuot töistä mukanasi niin paljon bakteereita, että luultavasti naapurisikin tulevat vastustuskykyisiksi liikkeellä oleville kulkutaudeille.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.