IRC-Galleria

_pirta

_pirta

ÖRPPÄ HÖRPPÄ

Selaa blogimerkintöjä

23.3.2006Torstai 06.03.2008 15:40

^ tuolloin lähdin koulusta kesken päivän kerrankin LUVAN kanssa, kipitin graafisen suunnittelun rakennukselta ikatan päärakennuksen parkkipaikalle, istahdin farmariin jonka peräkontissa pienessä häkissä haukkui kymmenkuinen pienisuuri ruskea pötkö, ja ohjastin kuskin kotipihoilleni.

kuski otti koiran pihassa hetkeksi syliin, ronttasi sitten koiran kamat kanssani asuntooni ja antoi ohjetta siitä kuinka koira on heidän kotonaan yöt ja työajat ollut häkissään koska tykkää eroahdistuksissaan tuhota paikkoja, toivotti hyvät jatkot, sanoi koiralle hei hei ja lähti.

siinä sitte katselin tota mutanaamaista pötköä joka voisi yltää jopa keskikokoisen koiran tasolle jollei sen jalat olisi niin perskeleen onnettomat töpöt, ja joka ei kuin kerran käynyt ovella piipittämässä entisen omistajan perään ennenkuin ravasi sitten muuten vähän hermostuneena pitkin kämppää.

sitten ku otin tuon alun perin virosta tulleen rakin harjan esille, istuin risti-istuntaan lattialle, taputin syliäni ja sanoin "Riku", niin tämä kokovartalonakki syöksyi heti syliin harjattavaksi. itkin sillon onnesta ekaa kertaa elämässäni.

nakki ei kuin yhden yön kokeilun kannalta ollut häkissään, sen jälkeen häkki jouti kangasalle äiteen ja jarpan puuvaraston kattohirsille. mitään ei ole tämä pötkö tuhonnut [[ sen jälkeläinen onkin sitten toista maata. ]]

mutta siis, Pirta ♥ Riku 2 v 23.3.2008 8) olin silloin sitä mieltä että Riku on parasta mitä mulle on tapahtunut ja oon sitä mieltä edelleen. vaikka Eetu onkin aivan upea omalla tavallaan, Riku on silti se mamman mussukka nro 1 ja täysin korvaamaton. kuka tahansa joka on oikeasti seurannut Rikun käyttäytymistä voi varmaan myöntää.


[[ joo joo tohon päivään on vielä aikaa mut en olis muistanu kirjottaa tämmöstä sillon kuiteskaan. ]]

MEIKÄ REPPEILEE TÄSÄ KUVASASunnuntai 02.03.2008 22:47

HEPULI

joo mortonkiSunnuntai 02.03.2008 22:19

justii valitin et EN KIRJOTA ni tänää suihkussa tuli idea ja kirjotin sen mummolas vihkoon ja äske koneel ylös ja ja ja fikki! http://lostandfound.lookse.org/post52324.html#52324 hau. lafisa paljolti kukaan ei kyl lue vieraskielisiä, en tiiä eikö siellä sitte osata tms................. mut ainaski LJ:ssä joku tuon lukee.

hau.

siis mitäSunnuntai 02.03.2008 12:57

mää heräsin kymmeneltä. ihan itekseni. mitäs........




päätettiin eilen annin kans et ku kaikki ernut tekee jiirokkareille synttärikakkuja ni me tehään tommi läntiselle hääkakku sit ku saadaan tietää et millon sen synttärit on ja paljon se ees vittu täyttää. vittu tommi läntinen is my favourite man \,,/ eiku.
kuulostaaks tyhmältä? uskokaa huviksenne, ei randomille jiirulle leipominenkaan kauheen aivosolujumpalta kuulosta 8
DDDDDDDDDD

sit ku tommi läntisellä on nuha mennään annin kans kirkkoon vähä rukoileen. vaikka oonki ei-uskovainen kirkosta eronnut PAKANA. ja siis sehän on tosiaan sama asia ku saatananpalvonta, näkisitte mun saatanalliset yömenot kun kaivan nenää kuppiin ja sit ku saan saatanalta merkin ni eetu osottaa varpaallaan ulos.

eikun.....

siis ihan oikeesti jskdhasjklf "oih randomilla rupparapparoppa-chanilla on syndet teen kakun ja toivotan galtsupäiväkirjassani hyvää syntymäpäivää, se varmasti arvostaa <3" tai "=( römpsä-san on kuulemma pipi, menen kirkkoon rukoilemaan" lk a:__ -DFKASHFASKJFHJASGD __ÖVERI__

siis ymmärtäisin jonku onnittelu-s.postin tai hyvin suunnitellun, ei-fanitytötetyn kirjeen, ne saattais EHKÄ päästä lukaistuks, muttakun JHG :a:S.DALKSFHJKAJFKAJIAFGBALKSDJ :aS,.A, AMFJG AAAAAAAA. vitun ääliöt t anni bussissa matkalla traconiin kun ihmisiä lappas ulos väärällä pysäkillä.

siis kun en tajua et miks suurin osa jiirufaneista rupee niin saatanan vakavaks ja överifanaattiseks ja tekee tyyliin JOKELAT jos joku sanoo et "reita paskalla" [[ kuten minä ]] ja AJHASJDHAKSFASF AAAA.

siis mää rakastan Gazettee, niien näkeminen livenä oli upein kokemus ikinä ja Reita ja Aoi on mallia seksikkäimmät ihmiset mitä oon nähny kuvissa, lavalla ja dvd:illä, mutta helvetti mää otan mieluummin fanittamiseni rennosti ku et poksautan liikaa ennenaikaisia verisuonia. oon ihan *läähfanityttöil* kun nään uusia kuvia Reitasta [[ ellei se näytä vitun vammasilta niissä, näinkin käy :-------D;D;ASKDhsad ]] ja silti oon tehny videon missä on Reitan pää jonku paskalla olevan äijän kropassa ja taustalla soi se AAAAHZEMENJAA Leijonakuninkaan alussa.............................. mää suhtaudun vakavasti sitten niihin asioihin joilla OIKEESTI on mun elämässä merkitys, esim tän hetkinen rahatilanne kun en tiedä meneekö mun pankkitili jopa onnellisesti miinukselle kun oon maksanu vuokrani vai ei.

en vaan tajua ku ihmiset on alunalkaen ns. "hyviä tyyppejä", sitten ne löytää jiirokin [[ joka EI ees oikeesti OO mikään genre ]] ja niistä tulee turhia pellejä jotka pukeutuu vammasesti, kirkuu kaduilla, oksentelee tekoverta koska se on niin cool ja in, kertoo blogeissaan AINOASTAAN ne angstihetket, ei niitä hyviä, ylistää Japanin maasta taivaisiin ja haluaisivat asua siellä [[ mieluusti bisnesmiehen kotivaimona hakattavana plz ]] ja "VAIN JAPZUT OSAA TEHDÄ MUSAA, LÄNSIMAALASET ON IHAN PERSEESTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!! VAIN JIIROKKARIT OVAT ARVOSTETTAVIA IHMISIÄ, SIIS HYIH JOKU MUUNMAALANEN TYYPPI ON TURHA :@" öalsjdfkla sj fdajfkas [[ editedit, joo, tajusin tän kuulostavan yleistävältä, muttasiis ei, kyllä niitä fiksujakin faneja on nähty, niitä ei-niin-fiksuja vaan vähän liikaa ]]

__ei__.


ei, en yritä olla ylimielinen elitisti, jos yrittäisin olisin nimenomaan semmoinen vakava pieni paska joka ei nää mana-saman varpaita pidemmälle ja rehvastelisin sillä et SIIS MINÄ OON KUUNNELLU JIIROKKIA JO KAKS VUOTTA, MINÄ KYLLÄ TIEDÄN KAIKEN, ilmaisen vaan mielipiteeni tässä ja nyt enkä edes tiedä oonko puhunu itteni pussiin. 8) ps just so you know mullakin on ollut HETKELLINEN ERNU-KAUSI joskus vuonna 2005, juhlistin Dien synttäreitä kuuntelemalla pelkkiä Diruja sinä päivänä, mut OONPAS VAAN KASVANU SIITÄKI YLI. ja oon muute kuunnellu japseja vähä yli viis vuotta. enemmän kun jotkut, vähemmän ku jotkut muut. big deal.

ja siis jos joku VITUN TOSIKKO onnistui TÄSTÄKIN ottamaan KUUMAILMAPALLON SINNE KARVAISEEN SIERAINONKALOON nii ei ei mua naurattaa. sanon kaikille yniseville et tähti pelle tähti. *pelle*. :''''''''''''''''''''''''''''''''''DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD ZIIZ. älä ota sitä vakavasti älä ota sitä vakavasti lalalalala en tahdo neuvoa mutta kuuntelen teuvoa ja niin edelleen eiks. siis ihan sama mulle mitä teette ja miten jatkatte elämäänne ja kuinka monta verisuonta puhkotte ku otatte asiat niin JUMALALLISESTI JA VAKAVASTI, kuha sanoin.



ps näin unta et olin hoikka ja mul ei ollu tissejä....... 8( ja joskus aamusella ku käänsin kylkee ni kuiskasin oikeesti "PAKANA" ja jatkoin uniani. ois vissiin naurattanu jos mun vierellä ois nukkunu joku ja se ois heränny siihen et vierustoveri kuiskaa pelkkä nenä ja suu peiton alta näkyen et "PAKANA"............................


ps2 REITA PASKALLA. Kaipin pikku pökäleet ´3`


edit ps3: miksei lafissa oo enää viittäkytä ihmistä nii et siellä viitti käydäkin muutenku lukasemas seuraamansa fikit. ja miksei siellä oo enää ku erittäin vähän HYVÄLAATUSIA FIKKEJÄ. ja miks niitä paskoja, YLI-KLISEISIÄ FIKKEJÄ ARVOSTETAAN.

"oih shinya raxtan sua mut en kerro sitä"
"oih die raxtan sua mut en kerro sitä myöskään"
*yhteiset sydänsurut n. 30 luvun ajan*
*sit ne panee ja rakastaa*
"niin muuten die eiks sua häiritse et mä kiljasen ku nään hämähäkin tai käytän mekkoo tai totchi on kuin lutka"
"no ei oonhan määki sentää vähä hidas ja alkoholisti ;)"

en voi itekään kirjottaa mitään elämää suurempaa ja tajunnanräjäyttävää kun en osaa :
C oikeesti ne mun pari onnetonta räpellystä siel vieraskieliset fikit-puolella on just sitä - onnettomia räpellyksiä.

kuulkaasPerjantai 29.02.2008 00:02



Olenko kaverilistallasi?

Vastaa tähän ja lisää tämä sitten päiväkirjaasi,
ja ylläty kenen listoilla oletkaan.

*mam*Keskiviikko 20.02.2008 23:57

TRACON IIILauantai 16.02.2008 22:35

http://users.livejournal.com/beanova_/392104.html

katsokaa kuvia. JA KATTOKAA SE LINKIN VIDEO SE EI KESTÄ KU 9 SEK. plz.

[Ei aihetta]Keskiviikko 13.02.2008 04:45

naapurien piha ^



tein kaikille näkyvän fotoentryn btw :---D

http://users.livejournal.com/beanova_/390374.html

[Ei aihetta]Lauantai 09.02.2008 21:41

http://users.livejournal.com/beanova_/388773.html
KATSOKAA. NAURAKAA IHAN VITUSTI. niin määkin tein