IRC-Galleria

addictionary

addictionary

lovely bitch <3

[Ei aihetta]Lauantai 15.11.2008 01:03

Käytätkö sanontaa 'tuhannen pillun päreenä'? Oletko ikinä tullut
miettineeksi sen alkuperää? Tässä tiedoksi alkuperä:

Pillun päreitä käytettiin vielä 1800-luvulla, ennen laudeliinojen
keksimistä, saunoissa naisten alapään suojana. Ymmärrettävistä
syistä olosuhteet maaseudulla olivat tuolloin hygienian kannalta erittäin
puutteelliset, eivätkä miehet yleensä käyneet 'esipesussa' ennen
lauteille istumista. Lauteet siis suorastan kuhisivat erilaisia
mikrobeja ja bakteereita, varsinkin koliformisia bakteereita.

Pillun päreet eli 'vitukkeet', kuten niitä tuolloin kutsuttiin
tehtiin tavallisista männyistä vuolluista päreistä muotoilemalla ne
naisen omien muotojen ja käyttötarkoituksen mukaan. Luonnollisesti ne
olivat alussa puunvärisiä, mutta muuttivat sitten väriään mitä
enemmän niitä käytettiin. Ihan pärekaton harmaiksi ne eivät sentään
ehtineet.

Sanonta 'Tuhannen pillun päreiksi' on syntynyt luonnollisesti siitä, kun
miehet ovat arvioineet puun kokoa ja sen riittävyyttä erilaisiin
käyttötarkoituksiin. Naisille varattiin tietysti oma puu vitukkeisiin
eli pillun päreisiin. 'Tuo mänty riittää varmasti tuhannen pillun
päreiksi', on varmasti ollut tuttu sanonta eri puolilla Suomea.


Nyt siis tiedätte...

Vielä kun selviäisi perseen sudin arvoitus..

[Ei aihetta]Torstai 13.11.2008 22:04

HAHAHHAHA thinking skills in action lol hahah

ole oma idolssisi :DTorstai 13.11.2008 02:59

Luo oma bändi.

Mene Wikipedian etusivulle ja paina Satunnainen Artikkeli. Se on bändisi nimi.
Paina satunnaista 4 kertaa; ne ovat bändisi jäsenten nimet (tässä kohtaa voit hyväksyä vain henkilöistä kertovia artikkeleita)
Paina satunnaista artikkelia uudelleen; se on albumisi nimi.
Paina satunnaista artikkelia 10 kertaa; ne ovat kappaleiden nimiä albumillasi.


Bändi:

Terijoki
(ven. Зеленогорск, Zelenogorsk) on Suomen entinen kunta Karjalankannaksella luovutetussa Karjalassa ja nykyisin (vuodesta 1997) Pietarin Kurortin piirin toiseksi suurin kaupunki (Siestarjoen jälkeen), joka käsittää vain entisen kunnan keskustaajaman.

Jäsenet:

1. Enrico Tamberlik
(16. maaliskuuta 1820 Rooma – 13. maaliskuuta 1889 Pariisi) oli kuuluisa italialainen tenori.

2. Teuvo Kallio
(s. 1932) on suomalainen oikeustieteen tohtori, joka on tehnyt pitkän työuran hallinnollisissa tehtävissä. Hän oli valtakunnansovittelija 1980-1990 ja oikeusministeriön kansliapäällikkö. Hän on saanut työoikeudenneuvoksen arvonimen. Kallio on myös dosentti Helsingin yliopistossa.

3. William Kavanaugh Oldham
(20. toukokuuta 1865 – 6. toukokuuta 1938) oli yhdysvaltalainen demokraattisen puolueen poliitikko.

4. Meeri
Meeri on suomalainen naisen etunimi.
Meeri on suomalaisversio englannin Marysta[1], joka puolestaan juontaa latinan Mariasta ja edelleen kreikan Mariamista tai Mariasta.

Albumin nimi:

Celorico de Basto
on kunta Bragan piirissä, Portugalissa. Sen pinta-ala on 181,1 km² ja väkiluku noin 20 100.

Kappaleet:

1. Alasin
on sepän työkalu, jonka päällä hän pitää metalliesineitä takoessaan niitä. Alasin on sijoitettu pajassa ahjon läheisyyteen sopivalle työskentelykorkeudelle.
Alasimia on useita eri malleja. Yleisimpiin raskaampiin töihin sopii 50–100 kilon alasin, mutta pienempiin töihin soveltuvat kevyemmätkin alasimet. Alasimessa on yhdestä kahteen pyöreää ”sarvea” taivutuksia varten sekä tasainen selkäpuoli kuumien teräskappaleiden takomista ja työstämistä varten. Alasimen selässä voi olla eri muotoisia reikiä, jotka oli alun perin tarkoitettu pulttien ja niittien kannan takomiseen tai erilaisten aputyökalujen kiinnittämiseen.

2. Coloretto
on Michael Schachtin kehittämä ja Abacusspielen julkaisema korttipeli. 77 kortin pakka sisältää 63 värillistä korttia, 3 jokerikorttia, 10 "+2"-korttia sekä yhden lopetuskortin. Värikortteja on seitsemää eri väriä ja niissä on kameleontin kuva. Pelin tarkoituksena on hankkia pisteitä keräämällä mahdollisimman paljon kolmea väriä ja erikoiskortteja.

3. Papelorikko
(Saxifraga granulata) on kuivan paikan valkokukkainen rikkokasvi. Se kasvaa 15–40 cm korkeaksi. Varsi on karvainen, pystysuora, ja siinä on muutamia varsilehtiä. Pääosa kasvin lehdistä on maanpinnan rajassa ruusukkeina. Kukat ovat valkeat, kellomaiset ja tuoksuvat miedosti mantelilta. Lehtihangoissa kasvaa itusilmuja, joiden avulla kasvi talvehtii ja leviää suvuttomasti. Näitä itusilmuja on kutsuttu papeloiksi, mikä on antanut kasville sen suomenkielisen nimen.

4. Aunuksen piiri
(ven. Олонецкий район) on hallintopiiri Karjalan Tasavallassa Venäjällä, Laatokan koillisrannalla. Piirissä asuu 29 300 asukasta, josta huomattava osalähde? on livvin tai suomenkielisiä. Piirin pinta-ala on 3 988 km² ja 90 % pinta-alasta on metsää ja suota. Piiriin kuuluvat myös ammoiset Riipuskalan, Nekkulan, Kotkatjärven, Nurmoilan ja Viteleen alueet. Piiri rajoittuu lännessä Pitkärannan piiriin, pohjoisessa Prääsän piiriin ja idässä Lotinapellon piiriin.

5. Intel i486
on Intelin valmistama x86-käskykannan suoritin. Se julkaistiin huhtikuussa 1989. Intel lopetti tuotesarjan valmistamisen vuoden 2007 syyskuussa.

6. Live in Dublin
on amerikkalaisen laulaja-lauluntekijä Bruce Springsteenin live-albumi vuodelta 2007. Se on kaikkiaan "Pomon" 20. albumi. Levystä on olemassa sekä CD- että DVD-versio.

7. Handful of Hate
on italialainen black metal -yhtye, joka perustettiin vuonna 1993. Sen ensimmäinen demo, Goetia Summa julkaistiin vuonna 1994. Sitä seurasi vuonna 1999 ensimmäinen studioalbumi, Hierarchy 1999. Yhtyeen uusin täysimittainen albumi on vuonna 2003 julkaistu Vicecrown.

8. Aktiivinen empaattinen reflektio
on termi, jota käytetään psykoterapiassa ja psykiatriassa. Se on terapeutin toimintatapa, jolla hän viestittää potilaalle ymmärtävänsä tätä.
Kun potilasta haastatellaan, ei riitä että häntä ymmärretään, on tärkeää että potilas saa kokemuksen siitä että hän tulee ymmärretyksi. Käyttökelpoinen tekniikka on kuunnella potilasta aktiivisesti, erilaisin elein ja äännähdyksin voi ohjata häntä kertomaan ja jatkamaan. Sopivassa kohdassa voi palauttaa potilaan kertomaa tiivistettynä ja antamalla potilaan testattavaksi erilaisia vaihtoehtoja, joista potilas sitten voi valita haluamansa tai antaa vielä uuden.
Esimerkki: ”Kerroit että sinulle oli suuri pettymys että paras kaverisi jäi kiinni lunttauksesta matematiikan kokeessa. Järkytyitkö siitä että hän oli taitamaton ja jäi kiinni vai siitä että hän lunttasi sinulta ja opettaja saattoi epäillä että olit juonessa mukana.”
Terapeutti pyrkii koko ajan varmistamaan että potilas ymmärtää palautteen ja tarvittaessa hän tarkistaa onko itse ymmärtänyt asian samoin kuin potilas ja onko potilas ymmärtänyt asian samoin.
Palautteessa pyritään ymmärryksen lisäämiseksi ensin ymmärtämään ja sitten käyttämään potilaan käyttämiä sanoja ja sanamuotoja. Palautteet annetaan tiivistettyinä ja niissä voi samalla pyrkiä yhteenvetoihin. Palautteet annetaan mieluummin ”verbikielellä” eli keskipisteessä on tekeminen pohdinnan sijaan. Tulkintoja pyritään välttämään tai ne annetaan vaihtoehtoina, jotka potilas voi hylätä tai hyväksyä.

9. Aittakorpi
on kaupunginosa Kotkan länsiosassa. Kaupunginosan asukasluku on 2 785 (31. joulukuuta 2005). Alue on omakoti- ja rivitaloaluetta. Aittakorven alue liitettiin laajan alueliitoksen yhteydessä Kymin kunnasta Kotkaan vuonna 1954, jonka jälkeen alue on kaavoitettu asuntoalueeksi.

10. 4 Vesta
on kirkkain asteroidi ja toiseksi suurin asteroidi Marsin ja Jupiterin välisellä asteroidivyöhykkeellä. Vesta on 4. löydetty asteroidi, löytäjänä saksalainen tähtitieteilijä Heinrich Wilhelm Matthäus Olbers vuonna 1807. Vesta on muodoltaan epäsäännöllinen, mutta kohtalaisen pyöreä. Siitä on tehty havaintoja esim. Hubblen avaruusteleskoopilla.

[Ei aihetta]Torstai 13.11.2008 02:04

Voisitko antaa minulle pusun joululahjaksi ?

Kopioi omaan blogiisi, ja katso kuka sinua olisi valmis pussaamaan,
jos joku uskaltaa vastata... :D

[Ei aihetta]Tiistai 11.11.2008 21:37

_♥_♥___♥_♥_ Laita tämä
♥___♥_♥___♥ sydän sivullesi
_♥___♥___♥_ jos rakastat
__♥_____♥__ jotakuta tai
___♥___♥___ joitain
____♥_♥____ erittäin
_____♥_____ paljon!

D-vitamiinit
ja
kirkasvalolamppu
ja
valmis remppa
<3

I love ♥Tiistai 11.11.2008 01:12

_♥_♥___♥_♥_ Laita tämä
♥___♥_♥___♥ sydän sivullesi
_♥___♥___♥_ jos rakastat
__♥_____♥__ jotakuta tai
___♥___♥___ joitain
____♥_♥____ erittäin
_____♥_____ paljon!



• Silloin kuin tyttö on hiljaa ... Hän ajattelee miljoonia asioita.
• Silloin kun tyttö ei väittele vastaa... Hän ajattelee syvästi.
• Silloin kun tyttö katsoo sinua silmät täynnä kysymyksiä ... Hän ajattelee kuinka kauan olet hänen vieressä.
• Silloin kuin tyttö vastaa parin sekunnin kuluttua että olisi kunnossa ... Hän ei ole.
• Silloin kun tyttö tuijottaa sinua ... Hän haluaisi sinun kertovan jotain ihanaa.
• Silloin kun tyttö makaa rintasi päällä ... Hän toivoo että olisit hänen ikuisesti.
• Silloin kun tyttö haluaa nähdä sinut joka päivä... Hän haluaa että hemmottelisit häntä ja viettäisit aikaa hänen kanssaan.
• Silloin kun tyttö sanoo ' Rakastan sinua ' ... Hän tarkoittaa sitä.
• Silloin kun tyttö sanoo ' Minulla on ikävä ' ... Yksikään ihminen tässä maailmassa ei kaipaisi sinua yhtä paljon.

• Elämä tulee vain kerran, varmista että vietät sen oikean henkilön kanssa.

• Etsi jätkä ..
• Joka sanoo sinua kauniiksi, mieluummin kuin kuumaksi. Joka soittaa sinulle takaisin kun katkaset puhelun.
• Joka olisi hereillä vain siksi että näkisi sinun nukkuvan. Odota sitä jätkää joka suutelisi sinua otsaan.
• Joka pitäisi sinua kädestä, hänen kavereittensakin edessä.
• Joka vähän väliä muistuttaa sinua kuinka paljon välittää sinusta ja kuinka onnellinen hän on kanssasi.

mutta..olisko musta pressaksi? ♥Torstai 06.11.2008 00:59

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.11.2008 00:08

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan :

n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA, SSSESSI, try, idz, Eltsy, RRONJAU, we-, ronjAu`, mmii--, hanoi`,
jjennimo , m`rika, muffinssiapina, hanzu_83 , marze__, Sasati, Hofferi, Ruma_Feo, miiah_ , ^krisse86^, |mimmi|, addictionary

tulossa... Lauantai 04.10.2008 23:29

Kuolinilmoitus

Vanhapari istui aamukahvilla.
Pappa luki sanomalehteä ja sanoi:
"Se näyttää Mikkosen mammakin kuolleen."

Mummo kysyy:
"Mihin se kuoli?"
"Ei oo pantu", vastaa pappa.
"Sitten taitaa olla lähtö lähellä meikäläiselläkin!"