IRC-Galleria

Toistuva uni...Tiistai 19.06.2007 20:55

Näin 5-luokalla sellasta kamalaa toistuvaa unta....
Olin siinä unessa ihan tavallinen tyttö.Se alkoi aina samalla tavalla ja loppu oli joka kerta vähän erilainen.
1-Heräsin yöllä joskus 12 jälkeen ja mulla oli kamala vessahätä.Lähdin tietenkin kävelemään vessaan.
Kun avasin mun huoneen oven meidän väliovi(ennen ulko-ovea oleva ovi)oli raollaan, ja kuten aika moni tietää, faija mesoo aina siitä että sen pitää olla kiinni.Katselin sitä hetken aikaa ja kävelin sitten vessaan.Kun tulin vessasta se oli edelleen raollaan, mutta koska oli yö ja oli pimeää, en uskaltanut käydä laittamassa sitä kiinni.

2-Seuraavana yönä tämä uni toisti itseään, mutta tällä kertaa väliovi oli kokonaan auki.
En vieläkään laittanut sitä kiinni...Ihmettelin vain mielessäni, että mitäs helvettiä täällä oikein tapahtuu.

3-Tällä kertaa heräsin normaalia aikaisemmin kuin yleensä, ja taas oli vessahätä..
Sipsuttelin vessaan ja tullessani sieltä joku koetti meidän ulko-oven kahvaa, ja väliovi oli sepposen selällään.Mua alko pelottaa, juoksin omaan huoneeseen ja laitoin oveni lukkoon, avaimella joka tosin on nyt kadonnut.Oli hetki hiljaista ja nukahdin.

4-Heräsin kellon lyödessä 12.Raotin huoneeni ovea ja huomasin ulko oven olevan auki.Huusin äidille, että se oli auki äiti vastasi puoli unessa, että mene takaisin nukkumaan äläkä enää keksi tollasia juttuja..Meni taas hetken aikaa kunnes sain unta.

5-AGAIN!!ovi oli auki, mutta nyt oli hieman valoisampi yö, joten uskalsin mennä laittamaan oven kiinni.Kävellessäni ovelle puoli unisena hoiperrellen huomasin että rapussa seisoi joku.Portaiden päädyssä seisoi tumma hahmo.Pelästyin ja juoksin huoneeseeni.Seuraavana päivänä kerroin äidilleni tästä, sillä en tiennyt vielä silloin oliko se unta vai ei.Äiti vain nauroi.

6-Heräsin outoon kolinaan ja menin katsomaan eteiseen..Tumma hahmo seisoi meidän ovella, mitään sanomatta.Mä aloin huutaa ja kävin herättää mutsin.Mutsi tuli sit vilkasee, ettei vaan meidän pikku ainolta mene yö unet kun ihmisiä vaan ilmestyy meidän ovelle.Me yhes marssittii ovelle, eikä siel ketään ollu.Ulko ovi oli lukossa ja eteinen tyhjä.Mua alko joo vituttaa, mitä mä olin oikeen kuvitellu.Olin ihan varma et näin jotain.

7-Oli kamala ukkos myrsky ja päätin livahtaa äitin ja isin viereen nukkuu.
Ei taas!Ovi oli auki.Mua ei enää naurattanu, ryntäsin päättäväisenä ovelle, mutta tällä kertaa siellä ei ollut ketään.Ovi alkoi työntymään kiinni, mä työnsin takas.Kurkistin oven taakse ja siellä kyhjötti tummaan pukeutunut mies.Otin askeleen taaksepäin ja mies nousi seisomaan eteeni.Kävelin häntä kohti ja hän juoksi portaat ylös, ikäänkuin hän olisi pelännyt minua.Heräsin hiestä märkänä omasta sängystäni ja helpotukseksi kaikki oli ollut vain pelkkää vaaratonta unta.

8-Vihdoin tämä uni päättyi ja taas aloin nähdä ihania unia Prinsessoista ja Prinsseistä ;)

Numero 23Tiistai 19.06.2007 20:31

kannattaa käydä katsomassa ;)

namPerjantai 15.06.2007 01:37

huomenna hiusten värjäys :D khihii jännää

nolo!!Perjantai 01.06.2007 19:04

luin kirkan sanat suoraan kädestä ;DD

[Ei aihetta]Torstai 24.05.2007 12:09

An` <
ilmiantakaa toi pelle se on ottanu mun kuvat !!! nyt kyllä vituttaa armottomasti kannattais hankkii oma feissi niin ei tarvis mun naamaa käyttää !! :D

TOSI TYLSÄÄ :DTorstai 03.05.2007 22:38

1. Paljonko kello on: liian vähän 22:38
2. Etunimet: Aino ja Sofia
3. Lempinimet: ansu, lallu, lallukka, ansku, pikkunen, pissis, ain-o ;) lol
4. Syntymäpäivä: 1.3
5. Missä asut?: suomessa, helsingissä, larus
6. Mitä koulua käyt?: lykkii
7. Sisarukset?: arla
8. Lemmikit?: kääpiö hamsteri ;D
9. Vasen-/oikeakätinen?: oikea tietenkin

ULKONÄKÖ
10. Hiusten väri?: ruskea tai en tiiä :D
11. Silmien väri?: sini, vihreä, harmaa :D vaihtelee päivästä
12. Pituus?: 190 ainaki ;)
13. Silmälasit/piilolinssit?: joo ois kivat mut ei oo ;D
14. Lävistykset?: korvissa ja napa ;)
15. Haluaisitko lisää?: kulma olis kiva tai huuli :P
16. Tatuoinnit?: ei ole, mut hankin ens talvena
15. Haluaisitko?: oi kyllä!
18. Käytätkö sormuksia?: kyllä
19. Millainen on tyylisi?: vaihteleva

VIIME AIKOINA
21. Millainen olo sinulla on juuri nyt?:erittäin hyvä olo on :)
22. Mitkä housut sinulla on jalassa1si?: mini shortsit
23. Mikä paita sinulla on päälläsi?: ruskea marwinin toppi
25. Miltä hiuksesi näyttävät?: kauheilta sateen kihartamat :((
26. Mitä biisiä kuuntelet?: en mitään
27. Mitä söit viimeeksi?: mäkin juustohampparin :D
28. Millainen sää siellä on?: sataa eli paska
29. Viimeisin puhelu?: hmm--aki soitteli sateenvarjosta
30. Viimeisin uni, jonka muistat?: joku ihan hullu :) siinä oli paljon poikia ;) mut ei mikään irstas
31. Kenelle puhut juuri nyt?: kaikille
32. Paljonko kello on?: 22:45
33. Puhelinnumerosi neljä viimeistä numeroa?: 9131
34. Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit?: varmaan punanen koska se näkyy aina parhaiten ku värittää ;)
35. Oletko koskaan melkein kuollut?: joka aamu
36. Pidätkö siitä henkilöstä jolta sait tämän kyselyn?: ai ainokki :D no lol se on ihan hirvee ämmä ;D <3noei
37. Miten syödään domino?:nuoleskellaan sisältä ;)
38. Mikä saa sinut iloiseksi?: mäkin tuplajuustoateria
39. Minkä levyn aiot ostaa seuraavaksi?: en osta levyjä
40. Paras sinulle annettu neuvo?: elämä on sellaista, miksi sen teet.Life is what you make it!
41. Oletko koskaan voittanut palkintoa?:jotain koris mitalleja :)
42. Tulevaisuutesi?: paras mahdollinen
43. Tykkäätkö tanssista?: rakastan.
45. Tyhmin juttu, jonka olet tehnyt?: rakastunut
46. Mikä on lempimuistosi?: viime kesält yks
47. Jos voisit vaihtaa jonkun asian itsessäsi, mikä se olisi?: hmmhmm--oon aika täydellinen x)) noei enpäs osaa sanoa..moni asia häiritsee
48. Missä shoppailet eniten?: pissiskaupoissa
49. Mitä kuuntelet nyt?: en edelleenkään mitään, jos siskon jankutusta ei lasketa
50. Lempipojan nimi?: yks herrasmies
52. Maryjane vai crack?: Maryjane
53. Juotko?: en oo koskaan koskenutkaan alkoholiin ;) ei olis tullu pieneen mieleenkään
54. Mitä shampoota käytät?: sunsilkin ja vähän kaikkia
55. Mitä urheilua vihaat eniten?: juoksemista
56. Mitä pelkäät eniten?: lintuja, pimppareit:D
57. Kuinka monta tv:tä talossasi on?: neljä
58. Omistatko oman puhelinlinjan/kännykän?:kyllä :)
59. Millaisen? nokia punanen simpukka <3
60. Oletko koskaan katkonut luitasi?: never ,D
61. Mistä unelmoit?: sinusta<3
62. Entä mitä kuuntelet nyt?: en mitään, hiljaisuutta
63. Kuka on mölyisin kaverisi?: varmaan sini
64. Kuka on hiljaisin kaverisi?: ei ne ole hiljaisia?
65. Onko cheerleading mielestäsi urheilua?: on se, ainakin niin ne väittää
66. Kuinka monella nuolaisulla pääsee tikkarin sisään?: tarpeeksi monella siis

RAKKAUS
67. Uskotko rakkauteen?: uskoin?
68. Oletko vapaa vai varattu?: vapaa
69. Onko sinulla ihastusta?: eipä kai
70. Kuka se on?: nokun ei ole :D
71. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: uskoin?
73. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi?: Aerosmith:Don´t wanna miss a thing
74. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa?: ulkonäön
75. Pisin ihastus?:niksu--> puoli vuotta
76. Oletko ujo pyytämään treffeille?: ei se oo mun tehtävä ;D miehethän ne pyytää
77. Oletko omistavainen vai välinpitämätön?: omistavainen, mut yritän olla välinpitämätön
78. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu?: Aino joka kerta kun mä katson sua silmiin, tulee kylmiä väreitä.sä olet kaunein kaikista ja luulet ettet tiedä kuinka paljon välitän susta.Haluun sut mun vierelle ikuisesti!<3
79. Ovatko muut kehuneet kauneuttasi?: jaa-a D: kai ne on

KUMPI ON PAHEMPAA
80. Kookossuklaa vai marsipaanisuklaa?: kookos :D mikä on marsipaanisuklaa??
81. Marilyn Mansonin vai Rob Zombien suuteleminen?: Rob Zombie? Marilyn Manson on nam.
82. Nälkäkuolema vai jäätymiskuolema?: jäätymis :D muutenkin jäädyn niin usein ni se on aika tuttua

MIELIPITEESI

POJILLA
83. Pitkät vai lyhyet housut?: pitkät
84. Pitkät vai lyhyet hiukset?: pitkät tai lyhyet
85. Kiharat vai suorat hiukset?: riippuu ihmisest
86. Pitkä vai lyhyt?: ai mikä niin? ;D
87. Lihaksia vai ei?: lihaksia tottakai!!

MIELIPITEESI

TYTÖILLÄ
88. Hameet vai housut?: hameet
89. Hiukset auki vai kiinni?: auki
90. Pitkä vai lyhyt?: lyhyt ;) niinku minä
91. Rintaliivien olkaimet näkyvissä vai ei?: näkyvissä tai ei ei sillä niin väliä ole :)

MIELIPITEESI IHMISISTÄ YLEENSÄ
92. Söpö vai seksikäs?: seksikäs
93. Tummat vai vaaleat hiukset?: tummat
94. Pitkät vai lyhyet?: ei näihin voi vastata
95. Kiharat vai suorat hiukset?: kihara on söpö ja suora on aika hillitty tykkään molemmista
96. Silmien väri?: kaikki on kivoja :D
97. Pitkät vai lyhyet kynnet?: tytöillä pitkät pojilla tietty lyhyet
98. Hattu vai ei?: ei hattua
99. Hyvä vai paha?: hyvä <3
100. Hiukset ylhäällä vai alhaalla?: lolled
101. Koruja vai ei?: koruja paljon
102. Kiva vai tylsä?: kiva x)) vittu mitä kysymyksii
103. Silmät ruskeat vai vihreät?: ruskeat
104. Metalhead vai hoppari?: hoppari
105. Rusketusrajat vai ei?: raidat<33
106. Lasit?: vois olla aika seksikäs ;) joillain
107. Koti- vai ulkoihminen?: ulkoihminen
108. Pisamia vai ei?: pisamat on nam!
109. Ujo vai ylivilkas?: ujot o söpöi, ylivilkkaat rasittavii
110. Hauska vai cool?: hauska ^^
111. Puhelias vai vaitonainen?: puhelias oon ite niin hiljanen
112. Kuka on kaunein/komein kaverisi?: kaikki ovat komeita ja kauniita
113. Valot päällä/pois?: pois
114. Lumi, aurinko vai sade?: aurinko!
115. McDonalds vai Burger King?: mäkki
116. Komediat vai kauhuelokuvat?: komediat
117. Backstreet Boys vai NSYNC?: Backstreet Boys!!<3
119. Kivi, sakset vai paperi?: kivi, se voittaa aina!
120. Makkara vai pepperoni?: HYI MOLEMMAT :PP
121. Kesä vai talvi?: kesä <33333333
122. Makea vai kitkerä?: makea
123. Suklaamaito vai valkoinen maito?: ??meni ohi :D
124. Kalja vai Dr. Pepper?: Dr Pepper
125. Puolityhjä vai puolitäysi lasi?:puolitäysi :D
126. CD vai kasetti?: cd
127. Video vai DVD?: dvd
128. Kissat vai koirat?: koirat
129. Muta- vai kivipaini?: mutapaini
130. Vanilja- vai mansikkajäätelö?: mansikka ;)
131. Murtomaahiihto vai lumilautailu?: lumilautailu
132. Yö vai päivä?: yö
133. Kakku vai piiras?: kakku :D
134. Hopea vai kulta?: kulta
135. Timantit vai helmet?: timantit
136. Auringonlasku vai -nousu?: lasku ;))

LEMPI-
137. Väri?: ruskea, valkoinen
138. Ruoka?: pasta, salaatti
139. Pikaruoka?: NAM
140. Karkki?: kaikki
141. Juoma?: kokis
142. Jäätelö?: mansikka
143. Urheilu?: koris on iha jees. tanssi on nam<3tennis on ihanin
144. Eläin?: koira,,miks nää kysymykset toistuu
145. Musiikkityyli?: kaikki
146. Radiokanava?: nrj, voice
147. Laulu?: Leevi and the leavings:en tahdo sinua enää
148. Bändi/artisti?: kaik
149. Numero?: 8
152. Kuukausi?: kesäkuu
153. TV-ohjelma?: House, OC, salkkarit x))
154. Kauppa?: s-market
155. Tuoksu?: escada:sunset heat
156. Opettaja?: hesso
157. PC-Peli?: SIMS
158. Sanonta?: ooke mo

OLETKO KOSKAAN...
159. Rakastanut ketään niin paljon, että itkettää?: olen, nyttenkin
160. Polttanut?: olen
161. Juonut alkoholia?: olen
162. Joutunut petetyksi?: olen.
163. Rikkonut lakia?: olen
164. Juossut poliiseja pakoon?: olen
165. Varastanut jotakin?: olen
167. Yrittänyt oksentaa pakolla?: olen
168. Huijannut vanhaa miestä?: en!
169. Itkenyt, jotta pääsisit helpolla?: olen, päivittäin

MILLOIN VIIMEKSI...
170. Halasit kaveriasi?: tänään<3
171. Autoit kaverisi pulasta?: ömm-en muista oon kamala ihminen
172. Kaverisi auttoi sinut pulasta?: hmm-
173. Käytit punaista paitaa?: ömm-viikko sitten
174. Joit kahvia?: äsken
175. Sait tekstiviestin?: tänään
176. Kirjoitit kirjeen?: kirjotin jakelle päättäreis:D
177. Kirjoitit kutsukortteja?: emt
178. Soitit kaverillesi?: tänään<3
179. Joku kehui sinua: ei koskaan
181. Poltit tupakkaa?: mmmmmmm...tänään
182. Imuroit?: hohoo, tänään omaksi ihmetykseksi
184. Muutit?: vuonna-2000
185. Söit suklaata?: eilen :P
186. Hiihdit?: kolme vuotta sit
187. Kävit lenkillä?: 10 vuotta sit :D noei viime kesänä varmaa en tiiä
188. Katsoit Kauniit ja Rohkeat?: entiedä varmaa ala-asteel?
189. Itkit?: eeeilen
190. Paljonko kello on nyt?: 23.15
191. Joko riittää?: JJEP :D nyt kattoo leffaa systerin kans ja peiton alle :) YÖÖT

niin--tekisi mieleni tietääTorstai 03.05.2007 01:37


1. Banaani
- sini
2. Ratsastus
- seksi
3. Sänky
- mies
4. Aurinko
- kassari
5. Ruoho
- hevonen
6. Tuli
- iskurepliikki ;D
7. Konekivääri
- sinin huuto
8. Huulet
- NNN
9. Naamari
- sinin pannu
10. Clubi
- alaikänen
11. Mekko
- hame
12. Faija
- paras!!!
13. Savu
- tupakka
14. Vesi
- meri
15. Odotus
- muna
16. Joulu
- lahjat x))
17. Lasi
- viini
18. Vatsa
- pömppö
19. Puu
- vaahteramäen eemeli
20. Stringit
- pillu
21. Uskonto
- mooses
22. Kesä
- viina
23. Yö
- katkarapu
24. Kallio
- ryssis

vähän myöhäs :)Torstai 15.02.2007 15:49

Kysyit kerran multa kumpaa rakastat enemmän sua vai elämää,vastasin että elämää. Sä suutuit ja lähdit, en kerennyt sanomaan että sä olet osa minun elämää.Lähetä tää kaikille jotka on osa sun elämää.Jos saat 5 takaisin olet todella monen sydämessä.<3
TÄÄ TEILLE KAIKILLE JOTKA JAKSATTE LUKEE MUN PÄIVÄKIRJAA :) <3<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.01.2007 20:08

1. Roosa
2. Niksu
3. Ainokki
4. Sini
5. Pasi
6. Riki

Kysymykset

Mikä on 1:sen lempi bändi?
- hmm-olisko joku cascada x)

Mitä 6:nen harrastaa?
- joskus se kait harrasti karatee tai jotain :D nykyää se hoitaa lapsii ;PP

Mikä on 4:sen lempiruoka?
- JALOPENOT?!!! ehdottomasti ja hedelmä turkkarit :))

Missä 2:nen asuu?
- Melkeen liian lähellä ;D

Mikä on 5:sen silmien väri?
- sinivihreet :)

Mikä on 3:sen pituus ?
- Ei kai se kamalan pitkä oo ;D

Onko 4:nen hyvä koulussa?
- neiti taitaa tietää paremmin itse ;)) ei oikein tytöllä ole motiivia

Paljon oli 1:sen keskiarvo?
- LIIAN HYVÄ :)

Pitääkö 5:nen banaaneista?
- KAI SE, ainaki omastaan ;PP

Onko 2:nen koskaan ratsastanut?
- aika paha..toivottavasti ei :D

Minkä mallisen kännykän 6:nen omistaa?
- oisko joku samsungin :D

Onko 3:nen vapaa vai varattu?
- täysin sinkku ;) iskekää kiinni vaan!

Tiedätkö kuka oli 1:sen ensimmäinen seurustelukumppani, vai onko sellaista edes?
- olisko ollu olavi ;D

Mikä on 4:sen kengän numero?
- joku huge ;D NOEII en tosiaan tiiä-

Kuka on 6:sen paras kaveri?
- hah toi ei ollu vaikee-mähän se ;D

Tiedätkö 5:sen äidin nimen?
- en :(( onneks pystyn elää ilman sitä tietoo

Entä 2:sen isän?
- JÖÖ ;D

Pitääkö 3:nen kesästä?
- kyllä vain :)

Uskooko 1:nen Jumalaan?
- ehkä vähän liikaakin x))

Millaisia vaatteita 4:nen käyttää?
- kivoja :)<3

Mikä on 5:sen lempiväri?
- tummansininen :D kysyin just

Omistaako 6:nen kesämökin?
- En oo koskaa kysyny :D mut en usko

Onko 3:lla kuvia galleriassa?
- ainokki ;D hei daa

mikä on 2:nen horoskooppi?
- en tiiä, ku ei se kerro mulle :((

Muistatko 4:sen puhelin numeron ulkoa?
- pakko myöntää et en :D

Onko 1:nen koskaan pussannut vastakkaista sukupuolta?
- tekee sitä parhaillaan ;)

Entä onko 5:nen koskaan pussannut samaa sukupuolta olevaa?
- voi olla ;)

Mikä on 4:sen inhokki aine koulussa?
- kaikki :D

Entä 6:sen lempiaine?
- hmm--

Tykkääkö 3:nen kalastaa?
- enpä usko ;D

Meikkaako 2:nen?
- toivottavasti ei :D

Osaako 4:nen napsuttaa sormillaan?
- ei se taida ees osata ;D xDD

Entä 1:nen viheltää?
- se tekee sitä jatkuvasti ihan korvia vihloo ;))

Seuraako 5:nen jääkiekkoa?
- mä en kuule tiiä :D

Onko 4:nen mukava?
- SISKORAKKAUS<3

Onko 6:nen ihastunut tällä hetkellä?
- ainahan se :D

2. OSIO:
Samat henkilöt kuin äsken, samat numerot.
Seuraavaksi kysymyksiä, vastaa joko "en" tai "olen" niinkuin asiat ovat..

Oletko koskaan halannut 1:stä?
- olen <3

Oletko koskaan tavannut 2:sen?
- tietenkin<3<3

Oletko koskaan nauranut 3:sen kanssa?
- olen ;) aina ku nähään<3

Oletko koskaan koskaan kehunut 4:sta?
- turha tiä on kehuu ku ei se kuitenkaa usko :D <3

Oletko koskaan soittanut 5:lle?
- monesti :)

Oletko koskaan halunnut muuttaa samaan asuntoon 6:sen kanssa, vaikka kaverina vain?
-huhhuh se vois olla mielenkiintosta :DD

Oletko koskaan toivonut olevasi 1:sen kaveri ainiaan?
-ei tarvii toivoo :D <3<3 mutta kyllä olen<3

Oletko koskaan laulanut 2:sen kanssa?
- never :D mut kyl se on kuullu :SS

Oletko ollut ilman meikkiä 3:sen seurassa?
- JJEP ;D

Oletko koskaan pussannut 4:sta, vaikka vain poskelle kaverina?
- olen <3

Oletko koskaan jutellut 5:sen kanssa mesessä?
- parhaillani :D

Oletko kehunut koskaan 6:sta?
- toivottavasti :)

Oletko koskaan ostanut 1:lle lahjaa?
- kyllä<3 ja koht täytyy ostaa uus :) neiti täyttää 16!!

Oletko koskaan toivonut, että olisitte naapureita 2:sen kanssa?
- juu, se olis kivaa :)<3

Oletko koskaan haaveillut 3:sen kanssa?
- liikaakin x)

Oletko koskaan toivonut samaa asiaa 4:sen kanssa?
- JJEP ;D

Oletko koskaan ajatellut, että voisit kuolla 5:sen puolesta?
- tottakai :D <3<3

Oletko ajatellut että 6:nen on sinulle tärkeä?
- onhan se omalla tavallaan :)

Haasta 4 kaveriasi listalta tekemään sama:

Richi
SINIMOI
[pazi]
ainokki

MIESTEN JA NAISTEN EROTTorstai 04.01.2007 16:08


Suhteet:
Kun suhde loppuu, nainen itkee ja uikuttaa sydänsurujaan kaikille ystävilleen. Tämän jälkeen hän kirjoittaa runon "kaikki miehet ovat sikoja" ja sen jälkeen jatkaa elämäänsä. Miehillä on hieman enemmän vaikeuksia. Kuuden kuukauden kuluttua suhteen loppumisesta mies soittaa humalassa ex-tyttölleen kolmen aikaan aamuyöllä ja kertoo vihaavansa tätä ikuisesti, mutta olevansa valmis ottamaan tämän takaisin jos hän suostuu tiskaamaan kuuden kuukauden aikana kertyneen astiavuoren.

Seksi:
Naiset suosivat 30-40 minuuttia esileikkiä.
Miehet suosivat 30-40 sekunnin esileikkiä. Miehet laskevat myös ajomatkan diskosta kämpille osaksi esileikkiä.

Aikuistuminen:
Naiset aikuistuvat huomattavasti miehiä aikaisemmin. Useimmat 17-vuotiaat naiset osaavat toimia kuin aikuiset. Useimmat 17-vuotiaat miehet nujakoivat keskenään urheilutuntien jälkeen ja juovat viinaa uutena vuotena ulkona -20'C:n pakkasessa. Tämän takia lukiolaisromanssit harvoin onnistuvat.

Lehdet:
Miestenlehtien sivuilta löytyy kuvia alastomista naisista. Myös naistenlehtien sivuilta löytyy kuvia alastomista naisista. Tämä johtuu siitä, että naisen ruumis on kaunista luonnon taidetta ja ansaitsee tulla julkisuuteen alastomana. Miehen ruumis sitävastoin on korni, karvainen, eikä sitä tulisi näyttää päivänvalossa. Useimmat miehet kiihottuvat nähdessään alastoman naisen. Useimmat naiset huvittuvat nähdessään alastoman miehen.

Käsiala:
Hyväksi puolekseen miehen eivät käytä kovin koristeellista käsialaa. He vain raapustavat harakanvarpaansa paperille ja sillä selvä. Naiset sitävastoin kirjoittavat hyvin sensuellia tekstiä, usein erivärisillä kynillä. Heidän i-kirjaimensa päällä olevat pisteet muuttuvat hyvin herkästi ympyröiksi ja sydämiksi. Naisen kirjoituksen tuntee myös naurettavan suurista kiemuroista p:n ja g:n alapuolella. Todellista tuskaa aiheuttaa lukea naisten kirjoittamia muistilappuja. Lukipa lapussa sitten "käyn kaupassa" tai "jätin sinut ja muutan takaisin isän luokse", yhdeksän kymmenestä naisesta piirtää hymyilevän naamankuvan sen loppuun.

Kylpyhuoneet:
Miehen kylpyhuoneessa on kuusi esinettä: hammasharja, hammastahnaa, partavaahtoa, partahöylä, saippuapala ja lähimotellista varastettu pyyhe. Keskimääräisen naisen kylpyhuoneesta löytyy 437 esinettä. Keskimääräinen mies ei osaa tunnistaa näistä suurinta osaa.

Ostokset:
Kun nainen lähtee ostoksille, hän tekee listan tarvitsemistaan tavaroista, lähtee kauppaan, ostaa tavarat ja palaa. Mies taasen odottaa niin kauan kunnes ainoa jääkaapista löytyvä ruokatavara on kuihtunut sitruuna ja puolikas oluttölkki. Mies lähtee vasta tämän jälkeen kauppaan. Hän lappaa kärryihinsä kaiken mikä näyttää hyvältä ja kassalle saapuessaan hänen kärrynsä on tupaten täynnä tavaraa. Tämä ei tietenkään estä häntä liittymästä pikakassan jonoon.

Kengät:
Kun nainen valmistautuu lähtemään töihin, hän pukeutuu Vero Modan villapukuun, laittaa jalkaansa lenkkitossut ja ajaa töihin. Paikan päällä hän hiljaisesti vaihtaa lenkkitossut puvunkenkiinsä ja istumaan päästyään potkaisee ne pois - ei kukaan voi kävellä moisissa piikkikoroissa vakavissaan koko päivää. Mies käyttää samoja kenkiä koko päivän.

Liikkeellelähtö:
Kun mies sanoo olevansa "ihan just valmis" lähtemään liikkeelle, hän on kusitaukoa vaille valmis lähtemään liikkeelle. Kun nainen sanoo olevansa "ihan just valmis" lähtemään liikkeelle, se tarkoittaa sitä, että hän on valmis lähtemään liikkeelle kunhan saa silitettyä pukunsa, viimeisteltyään meikkinsä ja pestyään hiuksensa.

Kissat:
Naiset rakastavat kissoja.
Miehet sanovat myös rakastavansa kissoja, mutta kun naiset eivät näe, miehet heittävät kissat ulos.

Lyönti vyön alle:
Miehen ja naisen seuratessa televisiosta nyrkkeilyottelua nyrkkeilijä iskee toista vyön alle. Nainen sanoo "aiai, tuo varmaan sattui". Mies puolestaan ulvoo tuskasta, kumartuu kaksinkerroin ja todellakin TUNTEE tuskan.

David Letterman:
Men think David Letterman is the funniest man on the face of the Earth. Women think he is a mean, semi-dorky guy who always has a bad haircut.

Jälkeläiset:
Naiset tietävät kaiken lapsistaan. Nainen tietää hammaslääkärikäyntien ajankohdista, jalkapallo-otteluista, romansseista, parhaista kavereista, mieliruuista, salaisista peloista ja toiveista. Miehet ovat hämärästi tietoisia joistain heillä asuvista lyhyistä ihmisistä.

Pukeutuminen:
Nainen pukeutuu erikseen ostoksille menoa, koiran ulkoiluttamista, roskiksen tyhjentämistä, puhelimeen vastaamista, kirjan lukemista, töihin menoa, ruuanlaittoa ja vierailuja varten. Miehet pukeutuvat erikseen häitä ja hautajaisia varten.

Pyykinpesu:
Nainen pesee pyykkiä parin päivän välein. Mies käyttää joka ikistä omistamaansa vaatetta, mukaanlukien hiphop-housut, jotka olivat muodissa 8 vuotta sitten, ennen kuin edes ajattelee pyykinpesua. Kun mieheltä loppuvat puhtaat vaatteet, hän kantaa pyykkivuorensa pesutupaan ja tunkee kaikki vaateet kerralla pesukoneeseen. Jos osa vaatteista ei mahdu, mies kirjoittaa taloyhtiölle esityksen "kunnollisen pesukoneen" hankkimisesta. Miehet odottava myös aina tapaavansa pesutuvassa kauniita naisia - onhan pyykinpesu naisten työtä.

Sukat:
Miehet käyttävät käytännöllisiä sukkia. Jopa häissä tai hautajaisissa heidän vaateparteensa kuuluvat valkoiset tennissukat, jotka sentään ovat samaa paria. Miesten sukkia pidetään harvoin seksikkäinä. Naiset puolestaan käyttävät hyvin hassuja ja hankalasti puettavia sukkia. Ne joudutaan vetämään jalkaan hankalasti kumartuen, ne ulottuvat aina yläreiteen asti ja kiinnitetään nauhoilla vyötäröllä roikkuvaan salaiseen vyöhön. Naisten sukkia pidetään hyvin seksikkäinä.

Lempinimet:
Kun Susanna Virtanen, Niina Nykänen, Anne Mäntylahti ja Kati Teräväinen lähtevät ulos, he kutsuvat toisiaan Susannaksi, Niinaksi, Anneksi ja Katiksi.
Kun Mikko Virtanen, Petri Nykänen, Ossi Mäntylahti ja Janne Teräväinen lähtevät ulos, he kutsuvat toisiaan Virtaseksi, Nykäseksi, Mäntylahdeksi
ja Teräväiseksi

Laskun jakaminen:
...ja kun iloinen miesseurueemme saa eteensä 150 markan laskun, jokainen heittää pöydälle satasen, kellään ei ole pienempää, eikä kukaan myönnä
haluavansa rahasta takaisin.
Kun naiset saavat eteensä 150 markan laskun, sekunnin murto-osassa esiin ilmestyvät taskukokoiset laskukoneet.

Peilit:
Miehet ovat tylsiä: he yksinkertaisesti katsovat peilistä miltä näyttävät.
Naiset ovat naurettavia: he tarkistavat jokaisesta mahdollisesta kiiltävästä pinnasta miltä näyttävät. Oli sitten kyseessä peili, lusikka tai näyteikkuna.

Keski-iän kriisi:
Kun nainen saapuu keski-ikään, hän käy läpi valikoiman monimutkaisia tunteellisia, psykologisia ja biologisia muutoksia. Nämä ovat yksilöllisiä kullekin naiselle. Miehillä taasen keski-ikään saapuminen aikaansaa kaikilla samanlaisen reaktion: he ostavat nahkaiset ajokäsineet, kampaavat hiuksensa taakse, ostavat Ray-Banit ja Porchen.

Puhelin:
Miehet näkevät puhelimen yhteydenpitovälineenä. He käyttävät sitä välittääkseen lyhyitä ja ytimekkäitä viestejä toisille miehille. Nainen saattaa vierailla ystävättärensä luona monta viikkoa, tulla takaisin kotiin, soittaa tälle ja viettää puhelimessa kolme tuntia.

Kasvit:
Nainen lähtee viikoksi matkalle ja pyytää miestä kastelemaan kukkaset. Mies kastelee kukkaset. Nainen tulee takaisin viikon päästä ja löytää asuntonsa täynnä kuolleita kukkasia. Kukaan ei tiedä miksi näin tapahtuu.

Autolla ajo:
Kun nainen ajaa autolla ja eksyy, hän pysähtyy huoltoasemalle kysymään ajo-ohjeita.
Kun mies ajaa autolla ja eksyy, hän ei pysähdy huoltoasemalle kysymään ajo-ohjeita. Miehet pitävät moista heikkouden merkkinä ja ajavat mieluummin tuntikausia ympyrää nostaen samalla moraaliaan lausumalla aika ajoin "Taidettiin löytää uusi tie kotiin" tai "hei, tuolla näkyy Valintatalo, nyt ollaan lähellä."

Virheiden myöntäminen:
Naiset myöntävät joskus tehneensä virheitä.
Viimeisin mies, joka myönsi tehneensä virheen oli kenraali Custer.

Richard Gere:
Naiset pitävät Richard Gerestä koska hän tuntuu vaarallisen seksikkäältä.
Miehet vihaavat Richard Gereä koska hän muistuttaa heitä siitä limaisesta kuntoklubin jätkästä joka käy treffeillä vain naimisissa olevien naisten kanssa.

Madonna:
Sama kuin yllä, toisin päin, samasta syystä.

Lelut:
Pienet tytöt rakastavat leluja. 11-12 -vuoden iässä he menettävät mielenkiintonsa näihin.
Miehet eivät koskaan menetä mielenkiintoaan leluihin. Kasvaessaan vanhemmiksi heidän leluistaan tulee vain kalliimpia ja epäkäytännöllisempiä. Tyypillisiä miehen leluja ovat mini-TV:t, autopuhelimet, grafiikkalaskimet, pienet robotit, jotka tarjoilevat erilaisia drinkkejä komentojen mukaan, videopelit ja ylipäätään mitkä tahansa esineet, jotka piipittävät, vilkkuvat ja vaativat 4 AA-patteria toimiakseen.

Autotallit:
Naiset käyttävät autotallia parkkeeratakseen sinne auton ja säilyttääkseen siellä ruohonleikkuria. Miehet käyttävät autotallia askartelutilanaan, pitävät siellä varastossa autonsa huoltosarjaa, polkupyörää, voimailuvälineitä, kalastustarvikkeita ja siemenviljaa ruohikkoon. Autoa he eivät siellä säilytä.

Elokuvat:
Jokainen naisnäyttelijä on suorittanut ainakin yhden alastonkohtauksen. Tämä johtuu siitä, että lähes kaikki elokuvaohjaajat ovat miehiä.

Jalokivet:
Naiset näyttävät kauniilta jalokivissä. Miehellä on hyväksyttävää löytyä yksi jalokivisormus vasemman käden nimettömästä. Mikäli koruja löytyy useampia, hän on hintti.

Maku:
Miehet pitävät naisista.
Naiset pitävät yksinkertaisista asioista - kuten miehistä.

Numeromuisti:
Mies tietää pituutensa, painonsa, auton rekisterinumeron, noin 20 ystävänsä koti-, työ- ja kännykkänumeron, mutta unohtaa montako tomaattia kaupasta piti tuoda.

Siisteys:
Mies piilottaa likaiset sukkamyttynsä sohvan alle, jättää maitopurkkeja keittiöön, pyyhkii jalkansa vain silloin tällöin sisään tullessaan, mutta huomauttaa heti jos nainen kasaa käsityötarvikkeensa pöydälle.

Pukuhuoneet:
Miehet puhuvat pukuhuoneissa kolmesta asiasta: rahasta, jääkiekosta ja naisista. He liioittelevat tulonsa, eivät tunne jääkiekkoa läheskään niin hyvin kuin luulevat ja keksivät tarinoita naisista.
Naiset puhuvat pukuhuoneissa vain yhdestä asiasta: seksistä. Eivätkä suinkaan ympäripyöreästi - heidän kuvauksensa ovat äärimmäisen yksityiskohtaisia, teknisiä ja kuvaavia. Eivätkä he koskaan valehtele.

Kasvit ja muut hoidokit:
Naiset rakastavat kukkiaan, joita he aina silloin tällöin käyvät vilkaisemassa ja supisevat: "taidat olla hieman kuiva" tai "pitäisiköhän sulle vaihtaa uusi ruukku".Miehet hankkivat suuren joukon koneita, jotka toimivat jonkinlaisilla akuilla. Miehet eivät niinkään rakasta koneita, vaan akkulatureiden pieniä valoja, joita he aina silloin tällöin käyvät vilkaisemassa ja mutisevat: "hyvä, se on ladannut jo" tai "Olipa se tyhjä, jopas nyt kestää"

Maskuliinisuus ja feministysyys:
Naiset toteuttavat maskuliinisuuttaan pukeutumalla rähjäisiin vaatteisiin ja kiroilemalla kunnolla.
Miehet toteuttavat feministisyyttään katsomalla, kun heidän naisensa meikkaa iltaa varten.

Kateus:
Miehet kadehtivat toistensa työsuhdeautoja, kännyköitä, tietokoneita, hakulaitteita, palkkaa, ulkomaanmatkoja jne.
Naiset kadehtivat toistensa miehiä.

Pettäminen:
Mies ei haaveile pettävänsä naistaan, mutta törmää oikean tyyppisiin naisiin.
Nainen haaveilee pettävänsä miestään, mutta törmää väärän tyyppisiin miehiin.

Aikuisuus:
Nainen on todella aikuinen vasta kun saa ensimmäisen pankkikortin.
Mies on todella aikuinen vasta kun uskaltaa uudelleen ottaa tavaksi
halata äitiään.

Ruuanlaitto:
Useimmat miehet rakastavat ruuanlaittoa. Heidän bravureihinsa kuuluukin usein herkkuja kuten esimerkiksi sisäfilepihvit valkosipulivoilla. Valitettavasti niihin ei ole usein varaa, koska mies päivittää koneitaan.

Nimittely:
Naiset nimittelivät miehiään nöpöiksi, pömpsöiksi jne. Miehet koettavat olla nimittelemättä naisiaan, mutta sen sijaan rutistelevat estoitta perheeseen tullutta vauvaa/koiranpentua nimitellen sitä ihanaksi kakkapöksyksi, riivatuksi hirviöksi jne.

Humala:
Naiset unohtavat humalassa itsensä.
Miehet unohtavat humalassa tilinsä saldon.

Käyttöohjeet:
Sillävälin kun nainen lukee uusien videoiden käyttöohjeita, mies on joutunut irrottamaan koneen töpselin jo muutamaan kertaan. Kun nainen sitten neuvoo miten kanavat laitetaan paikoilleen, mies loukkaantuu ja ostaa käytetyn ISDN-kortin ilman manuaalia. Onneksi miehellä on kuitenkin nainen, joka lohduttaa ellei kaikki suju ongelmitta.

Esineet:
Nainen etsii esineen jonka tarvitsee olettaen, että keittiövälineet löytyvät keittiöstä jne. Mies olettaa, että nainen osaa sanoa tarkalleen jokaisen talossa olevan
esineen paikan ja toivoo, että nainen etsii sen hänelle käteen kun hän viattomasti kysyy: "kulta, missä meidän sakset on?".

Tunteet:
Nainen kertoo miehelleen kymmenen kertaa päivässä rakastavansa tätä. Mies epäilee, että nainen vain sanoo näin. Mies näyttää naiselle kymmenen kertaa päivässä rakastavansa tätä. Nainen toivoo, että mies vain sanoisi sen.