IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 10.04.2009 00:42

* Ihmisen on mahdotonta nuolla omaa kyynärpäätään. (75 % tämän tiedon lukeneista yrittää nuolla kyynärpäätään.)
* Katkaravun sydän sijaitsee sen päässä.
* Aivastaessa sydän pysähtyy millisekunnin ajaksi.
* 200 000:aa strutsia seurattiin yli 80 vuoden ajan, eikä kertaakaan nähty strutsin pilottavan päätään maahan.
* Yhdysvalloissa joku haastaa toisen ihmisen tai yrityksen oikeuteen joka 30. sekunti.
* Sian on fyysisesti mahdotonta katsoa ylös taivaalle.
* Rotat ja hevoset eivät voi oksentaa.
* Kuulokkeiden pitäminen tunnin ajan nostaa korvasi bakteerien määrän 700-kertaiseksi.
* Sähkötuolin keksijä oli hammaslääkäri.
* Tupakansytytin keksittiin ennen tulitikkua.
* 100 % lottovoittajista lihoo voiton jälkeen.
* 35 % henkilöistä, jotka etsivät seuraa sanomalehtien henkilökohtaista-palstoilta on naimisissa.
* Sorsan vaakkuminen ei kaiu missään olosuhteissa - syytä ei tiedetä.
* Elämänsä aikana ihminen syö nukuessaan 70 lentävää hyönteistä ja 10 hämähäkkiä.
* Useimmat huulipunat sisältävät kalan suomuja.
* Kolibri painaa vähemmän kuin sentin kolikko.
* Suomen ensimmäinen matkapuhelin painoi 8 kiloa.
* Vaaleanpunaisella Pantterilla on 6 viiksikarvaa.
* Torakka voi elää yhdeksän päivää ilman päätään, enne kuin se nääntyy nälkään.
* Historian lyhin sota käytiin Zanzibaarin ja Englannin välillä 1896. Zanzibaar antautui 38 minuutin jälkeen.
* Kaksintaistelu on laillista Paraguayssa, kunhan molemmat osapuolet ovat rekisteröityneitä veren luovuttajia.
* Jos pidät kultakalaa pimeässä huoneessa, se muuttuu lopulta valkoiseksi.
* Naiset räpyttävät silmiään melkein kaksi kertaa enemmän kuin miehet.
* Yksikään USA:n presidentti ei ole ollut ainoa lapsi perheessä.
* Raamatussa on 31174 jaetta.
* Etana voi nukkua 3 vuotta.
* American Airlines säästi 40 000 dollaria vuonna 1987 poistamalla yhden oliivin jokaisesta salaatista joka tarjoillaan ensimmäisessä luokassa.
* Mel Blanc (Väiski Vemmelsäären ääni) Oli allerginen porkkanoille.
* Vähintään 9 miljoonalla ihmisellä on syntymäpäivä samaan aikaan kuin sinulla.
* Montpelier, Vermontissa on ainoa USA:n osavaltion pääkaupunki jossa ei ole McDonald'sia.
* Jokaista USA:n asukasta kohti on kaksi luottokorttia.
* Maailman yleisin nimi on Mohammed.
* Vain yksi ihminen 116 miljardista elää 116 vuotiaaksi.
* Kanadalla on kaikista maailman valtioista eninten rantaviivaa.
* Mitään isoa tai ohutta paperia ei pystytä taittamaan seitsemää kertaa enempää.
* Ranskalaiset syövät vuosittain noin 500.000.000 (500 miljoonaa) etanaa.
* Krokotiilit ovat värisokeita.
* Kirahvit pystyvät nuolemaan omia korviaan.
* Psykiatrit tekevät vuodessa tuplasti enemmän itsemurhia kuin heidän potilaansa.
* Kymmenen prosenttia maailman vuosittaisesta suolavarojen käytöstä kuluu Yhdysvaltojen teiden suolaamiseen.
* Ihmiskehossa on niin paljon hiiltä, että kyseisestä hiilimäärästä saataisiin tarvittava määrä lyijyä noin 9.000 lyijykynään.
* Jäätelö keksittiin vuonna 1620.
* 40 prosentilla ruotsalaisista on son-loppuinen sukunimi.
* Amsterdamin poliisilla on osasto, joka on erikostunut autonajajien pelastamiseen kanavista.
* Maailman vanhin toimivan huuhtelun omaava vesiklosetti on yli 4.000 vuotta vanha. Se sijaitsee Knossoksessa.
* Kuningatar Elisabet I:n hallitsemiskaudella oli olemassa miesten partavero.
* Englannin parlamentti julisti joulun poistetuksi vuonna 1647.
* Monopolipelin valmistajat painavat vuosittain enemmän rahaa kuin Yhdysvaltain rahaviranomaiset.
* Sveitsin laki kieltää auton oven kiinnipaukauttamisen.
* Los Angelesissa on enemmän autoja kuin ihmisiä.
* Vuonna 1848 laskettiin San Franciscossa olevan 800 asukasta. Kalifornian kultalöydön jälkeen asukasmäärä laski viikon aikana seitsemään.
* Perhosen keskimääräinen lentonopeus on 32 km/h.
* Ihminen nukahtaa keskimäärin seitsemässä minuutissa.
* Jos huutaisit 8 vuotta, 7 kuukautta ja 6 päivää, olisit tuottanut tarpeeksi äänienergiaa lämmittämään yhden kupin kahvia.
* Jos piereskelisit yhteen menoon 6 vuotta ja 9 kuukautta, olisit tuottanut ydinpommin sisältämän energiamäärän tuottamiseen tarvittavan kaasumäärän.
* Sian orgasmi kestää 30 minuuttia. Mielenkiintoisin kysymys on kuitenkin se, kuka on kellottanut tämän ilmiön?
* Pään hakkaaminen seinään kuluttaa 150 kaloria tunnissa.
* Ihminen ja delfiini ovat ainoat lajit, jotka harrastavat seksiä pelkästään nautinnon vuoksi.
* Ihmisruumiin vahvin lihas on kieli.
* Oikeakätinen elää keskimäärin yhdeksän vuotta pitempään kuin vasenkätinen.
* Krokotiili ei pysty työntämään kieltään ulos.
* Muurahainen voi nostaa 50 kertaa oman painonsa, vetää perässään 30 kertaa itsensä painoista taakkaa ja kaatuu aina oikealle kyljelleen kuollessaan myrkkyyn.
* Postimerkin nuoleminen kuluttaa 0,1 kaloria.
* Jääkarhut ovat vasenkätisiä.
* Kissakalalla on yli 27 000 makuaistia.
* Kirppu pystyy hyppäämään 350 kertaa ruumiinsa pituisen matkan.
* Koiraspuolinen rukoilijasirkka ei voi paritella, jos sen pää on kiinni omassa ruumiissaan. Naaras aloittaa seksin esileikillään, jossa hän leikkaa koiraan pään irti.
* Leijonat parittelevat jopa 50 kertaa päivässä.
* Perhoset maistavat jaloillaan.
* Elefantti on ainoa eläin, joka ei osaa hypätä.
* 101 Dalmatialaista ja Peter Panin Wendy, ovat ainoat Walt Disneyn hahmot joilla on molemmat vanhemmat paikalla ja jotka eivät kuole elokuvan aikana.
* Osterin silmä on suurempi kuin sen aivot.
* Tähtikaloilla ei ole aivoja.
* Yhdysvalloissa teurastetaan joka kiitospäiväksi 45 miljoonaa kalkkunaa.
* Tälläkin hetkellä 10 miljoonaa ihmistä harrastaa seksiä.
* Piin likiarvo kirjoitettuna miljardilla desimaalilla ulottuisi Bostonista New Yorkiin.
* Nausea itineris ferroviarii on latinaksi matkapahoinvoinnin erikoinen muoto, joka puhkeaa junassa.
* Muutamat Egyptin pyramidien kivistä on merkitty nuolikuvioin, jotka tarkoittavat yksinkertaisesti "tämä puoli ylös".
* Albert Einstein ei saanut Nobelin palkintoa suhteellisuusteoriasta, vaan valosähköisen ilmiön keksimisestä.
* Tutankhamonin veriryhmä oli A.
* 3-vuotiaat tytöt ovat poikia parempia valehtelemaan.
* Keskeytymättömän puheen maailmanennätys on 159 tuntia. Sen teki mies Sri Lankassa 1981. Naisten ennätys on vain 110 tuntia.
* 45 prosenttia amerikkalaisista on virtsannut suihkussa, 29% on sortunut myymälävarkauteen ja 42% amerikkalaisnaisista on harrastanut seksiä työpaikallaan.
* 2 maailman pienintä valtiota, Monaco ja Vatikaani, ovat yhteispinta-alaltaan niin pieniä, että mahtuisivat New Yorkin keskuspuistoon.
* Ison värisuoran (ässä, kuningas, kuningatar, sotamies, 10, samaa väriä) mahdollisuus pokerissa on 1:649 740.
* Lämpimään veteen hukkuu kylmää nopeammin.
* Jos laskee sekunnissa yhden luvun, miljoonaan laskeminen kestää 11,6 päivää. Miljardiin laskeminen vie 31 vuotta ja 252,1 vuorokautta.
* Suomessa on maailman pisin vesiväylästö. Yhteensä 50 000 km purjehduskelpoisia järviä ja jokia.
* Sikiö kasvaa nopeimmin juuri ennen syntymää. Samalla vauhdilla syntymän jälkeen 10-vuotiaan pituus olisi 5,6 m.
* Vuodesta 0 kului 1700 vuotta maailman väkiluvun kaksinkertaistumiseen. Nyt siihen menee n. 41 v.
* Tennismailaan parhaat jänteet tehdään lehmän suolista. Yhteen mailaan tarvitaan vähintään kaksi lehmää.
* Jupiterilla ei ole lainkaan kovaa pintaa. Uloinna on kaasua ja sisus on nestemäistä.
* Coqui-sammakko voi kurnuttaa jopa 108 desibelin voimalla, mikä vastaa suihkukoneen ääntä.
* Metri on etäisyys, jonka valo kulkee 1/299 792 458 sekunnissa.
* Ihminen vastaa kysymyksiin 5-20 kertaa nopeammin seisoen kuin istuen.
* Raskauden 3 ensimmäisen kk:n aikana monet naiset uneksivat sammakoista, käärmeistä ja ruukkukasveista.
* USA:n avaruusasema Skylab 4:n miehistö järkytti maavalvomoa 1974, kieltäydyttyään äkkiä tekemästä avaruudessa töitä sunnuntaina.
* Aivastuksen pienet hiukkaset kiitävät tiehensä 160 km/h nopeudella.
* Sairaalloista halua jäädä vuoteeseen makaamaan kutsutaan nimellä klinomania.
* Pohjois-Amerikan intiaanien kielessä ei ole kirosanoja. Muuten kieli on sanarikas. Siinä on esim. yli 200 sanaa auton osista.
* Maapallon 1300 miljoonaa lehmää päästää vuosittain ilmaan yli 100 miljoonaa tonnia metaania.
* Situs inversus eli sisäelinten sijainti päinvastaisilla puolilla kuin normaalisti esiintyy yhdellä yksilöllä noin 20 000:sta.
* Minuutin seksi kuluttaa energiaa 7 kaloria (30 kilojoulea). Se vastaa saman ajan energian kulutusta uinnissa tai pyöräilyssä.
* Eräs amerikkalainen patentoi hammasharjan, joka soittaa musiikkia harjattaessa.

eeieiieieiieehhhh!Keskiviikko 08.04.2009 14:59

asd nuortenilta + perjantai.

vitun hyvää loppupäivän jatkoa! saatana. -.-

h u o m .Maanantai 06.04.2009 13:25

TYTÖT TYKKÄÄ KUN POJAT:

- halaavat häntä takaa päin.
- tarttuvat hänen käteensä kun hän kävelee vierelläsi, eikä itse joudu tarttumaan.
- kietoo kätensä hänen ympärilleen, kun hän seisoo.
- ei pakota häntä mihinkään.
- kehuu häntä, REHELLISESTI.
- halaa häntä, eikä päästä irti ennen kuin on pakko.
- soittaa hänelle iltaisin sanoakseen hyvää yötä.
- lohduttaa häntä kun hän itkee eikä seiso vain tumput suorina.
- pyyhkii hänen kyyneleensä.
- rakastaa häntä koko sydämmellään ja AIDOSTI.





meyylt pöllin. :)

jauulta.Maanantai 06.04.2009 13:22

Strippaisitko luokkasi edessä 100 eurosta?
kyllä[x]
en[ ]

Auttaisitko mummon tien yli 5 eurosta?
[x] kyllä
[ ] en

Leikkisitkö poneilla kaverisi isän kanssa 10 eurosta?
[x] kyllä
[] en

Söisitkö maksalaatikkoa 2 eurosta?
[x] kyllä
[ ] en

Menisitkö spidermanin asussa kouluun 10 000 eurosta?
[x] kyllä
[ ] en

Kutsuisitko inhoamasi henkilön yökylään 500 eurosta?
[x] kyllä
[ ] en

Söisitkö karvaisen hämähäkin matojen kera 100 000 eurosta?
[ ] kyllä
[x] en

Laulaisitko luokkasi edessä 10 eurosta?
[ ] kyllä
[x] en

Menisitkö vanhainkotiin apulaiseksi 100 eurosta?
[x] kyllä
[ ] en

Kiipeäisitkö pilvenpiirtäjän katolle yksin keskiyöllä 50 eurosta ?
[x] kyllä
[ ] en

Söisitkö korvasi 1 000 000 eurosta ?
[ ] kyllä
[x] en

Astuisitko hevosen paskaan uusilla kengilläsi 10 eurosta ?
[ ] kyllä
[x] en

Katsoisitko inhoamaasi sarjaa 10 tuntia putkeen 100 eurosta?
[x] kyllä
[ ] en

Pitäisitkö 1700-luvun vaatteita Helsingissä 10 000 eurosta?
[x] kyllä
[ ] en

Olisitko vuoden sokeana 1 000 000 eurosta?
[x] kyllä
[ ] en

Värjäisitkö hiuksesi vihreiksi 100 eurosta?
[x] kyllä
[ ] en

Veisitkö roskat 0,1 eurosta?
[x] kyllä
[ ] en

Esittäisitkö pissistä viisi vuotta 1 000 000 eurosta?
[x] kyllä
[ ] en

eetunenn tietää.Maanantai 06.04.2009 00:27

nousuvesi.
palosireeni.
7.

eetu oli meil koooko viikonlopu, ja kivaa oli.<nam>

kulta.&lt;pusu&gt;<3

.Sunnuntai 29.03.2009 21:12

Look what you've done to your arms
I see you don't care who you harm
I understand
You've never been the girl next door
But now you're worse than before
Self destruct
Self...destruct

Life's miseries pain is deep
Does it matter what anybody cares?
Can there be another outlet?
Nobody gets close, nobody dares
Self destruct
Self...destruct

I understand your problems
I can figure out the reasons why
But I can't help what I feel
I can't accept what I see
Self destruct
Self...destruct

There's got to be a way to get out

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.03.2009 20:57

1. Seurustelu:
[] En ole ikinä seurustellut
[] Olen seurustellut, mutta en juuri nyt seurustele
[x] Seurustelen
[] Olen ihastunut
[x] Olen rakastunut
[] Olen rakastava

2. Meikkaus:
[x] Käytän meikkiä
[] En käytä meikkiä

3. Lävistykset:
[] Napa
[] Kulma
[] Silmienväli
[] Unicorn
[3x] Huuli
[] Smiley
[] Kieli
[] Tongueweb
[] Nenä
[] Septum
[] Poski
[] Korvalehti
[] Rusto
[] Venytyskoru
[] Nänni
[] Muu, mikä?
[] Ei ole lävistyksiä

4. Tupakka ja alkoholi.
Parasta tupakkaa on / Itse poltan:
[x] L&M
[] Smart
[xsininen] Bonus
[x] Marlboro
[] Chesterfield
[] Camel
[] Swing
[x] Jokin muu, mikä? ryssä L&M, templeton
[x] Mitä väliä merkillä?
[x] Vanhempani tietävät että poltan
[] Eivät tiedä
[] En polta

[] En ole ikinä maistanut alkoholia
[x] Olen maistanut
[x] Olen juonut itseni pikku hiprakkaan
[x] Olen juonut itseni isoon hiprakkaan
[x] Olen juonut itseni oksennuskuntoon
[x]Olen juonut niin, että seuraavana päivänä en muista edellisestä illasta mitää/kaikkea tapahtumia
[x] Olen tullut alkoholin vaikutuksen alaisena kotiin
[x] Olen jäänyt vanhemmilleni kiinni alkoholista
[x] Vanhempani tietävät että juon
[] Vanhempani eivät tiedä juonnistani
[] Vanhempani antavat minun juoda
[] Kun jäin kiinni, vanhempani suuttuivat
[x] eivät suuttuneet
[] Juominen on mielestäni tyhmää
[x] Juominen on tietyissä määrissä mukavaa
[xlonkeroo] Juon siideriä / lonkeroita tms
[x] Olutta
[x] Viinaa
[] Muuta

5. Hiuksesi:
[] Blondi
[] Punapää
[] Brunette
[x] Muu, Mikä? joku sekasikiö

6. Ystävät
[] Minulla on useita YSTÄVIÄ
[x] Minulla on muutama hyvä ystävä, mutta useita kavereita
[] Olen yksinäinen

7. Perhe
[x] Äiti
[x] Isä
[x] Vanhemmat eronneet
[on/off] Äitipuoli
[x] Isäpuoli
[x] Sisko/Siskoja
[x] Veli/Veljiä
[on/off] Siskopuoli
[on/off] Velipuoli

8. Tietokoneet
[x] Oma kone
[x] Perheen yhteinen kone
[x] Kannettava
[x] Tavallinen
[] Windows 2000 tai vanhempi
[x] Windows xp tai uudempi
[] Joku muu käyttöjärjestelmä, mikä
[] Ei ole konetta kotona
[x] Koneella käyn kavereilla
[x] Koulussa
[x] Muualla, Missä? no vittu koton? :D

10. Asuminen
[x] Omakotitalo
[] Rivitalo
[] Kerrostalo.
[] Solu
[] Muu, Mikä?

11. Musiikki:
[x] Omistan mp3
[] En omista
[x] Kuuntelen musiikkia koneella
[] En kuuntele koneella musiikkia
[x] Minulla on omat stereot/radio
[x] Lordi oli oikea voittaja Euroviisuissa
[] Kuuntelen paljon musiikkia laidasta laitaan
[x] Minulla on oma lempi "musiikkityyli'' (rock<tuuletus>)

VIIMEISIN
Henkilö jonka näit? - Alina.
Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - Eetu.
Henkilö jota halasit? - Eetu.&lt;hymy&gt;
Henkilö jonka kanssa tekstailit? - Eetu.
Kappale jonka kuuntelit? - Sixx:A.M - Tomorrow.

TÄNÄÄN
Mitä teet tänään myöhemmin - Varmaa angstaan himas.
Mitä teet nyt? - Tätä paskaa, kuuntelen musiikkii ja mietin asioit.
Mitä olet tehnyt tänään? - Nukkunu, itkeny, syöny, käyny lenkil, soitellu ihmisil ja polttanu röökii. :)
Mitä olet syönyt tänään? - Leivän.

HUOMENNA
Millainen päivä huomenna? - Jotai vitu kouluu.
Mitä suunnitelmia huomiseksi? - Selvittää muutamii asioit.
Mistä et pidä huomisessa? - Yhdest jutust ja koulust.

TÄLLÄ HETKELLÄ
Rakastatko ketään? - Eetu!&lt;sydän&gt;
Kaipaatko ketään? - Joo.
Mikä fiilis? - Paska. :s

KYLLÄ/EI
Olen halailija - Jees.
Olen aamuihminen - En.
Olen perfektionisti - Noup.
Olen tällä hetkellä raskaana? - En tietääkseni.
Olen toipumassa sydänsuruista - Noo mtn sen nyt sit ottaa.
Olen vasenkätinen - En.
Kadun tällä hetkellä jotain mitä olen sanonut - Ehkä.
En pidä kenestäkään - Täyttä paskaa! Tottakai pidän. &lt;hymy&gt;
Pidän puhelimessa juttelusta - Jees.
Minulla on paljon opittavaa - Joop.
Minulla on tapana ihastua "vääriin" ihmisiin - Eihh.
Kaikki isovanhempani ovat elossa - Ei. :(
Minulle on sanottu että olen viisas - Jep.
Minulle on sanottu että minulla on hyvä huumorintaju - Juuh.
Minulta on murtunut luu - Jees.
Olen vaihtanut vaipan - Joo.
Olen muuttunut paljon viime vuosien aikana - Kyllä.
Minulla on ystäviä jotka eivät koskaan ole nähneet oikeata hiusväriäni - Jepjep.

klamydia - minä minä minäSunnuntai 29.03.2009 17:30

vittu mikä lehmä. -.- Hu0h. revin pääs irti ku nähdää. :)

aahh namm!Sunnuntai 29.03.2009 17:06

You can't quit until you try
You can't live until you die
You can't learn to tell the truth
Until you learn to lie

You can't breathe until you choke
You gotta laugh when you're the joke
There's nothing like a funeral to make you feel alive

Just open your eyes
Just open your eyes
And see that life is beautiful.
Will you swear on your life,
That no one will cry at my funeral?

I know some things that you don't
I've done things that you won't
There's nothing like a trail of blood to find your way back home

I was waiting for my hearse
What came next was so much worse
It took a funeral to make me feel alive

Just open your eyes
Just open your eyes
And see that life is beautiful.
Will you swear on your life,
That no one will cry at my funeral?

Just open your eyes
Just open your eyes
And see that life is beautiful.
Will you swear on your life,
That no one will cry at my funeral?

Just open your eyes
Just open your eyes
And see that life is beautiful.
Will you swear on your life,
That no one will cry at my funeral?

Just open your eyes
Just open your eyes
And see that life is beautiful.
Will you swear on your life,
That no one will cry at my funeral?

frank carlton serafino feranna jr. <nam>

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.03.2009 16:37

SAAT KYSYÄ MINULTA YHDEN MINKÄ VAAN KYSYMYKSEN JA LUPAAN VASTATA REHELLISESTI !

Laita sitten tämä omaan päiväkirjaasi, jos siis haluat tietää mitä muut haluavat sinulta kysyä