IRC-Galleria

Hyvää jouluaLauantai 23.12.2006 02:38

Niin että hyvää joulua vaan kaikille<3

[Ei aihetta]Maanantai 23.10.2006 14:17

HULLUU!

Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet lavastettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986.

Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti

heheSunnuntai 03.09.2006 01:06

Kirjoita kahdeksan kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA "kuka on ______?" Lopuksi kysy oraakkelilta mitä mieltä hän on sinusta ? Haasta 3 ystävääsi.
http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php


Saara:Söpö pitkätukkainen solisti.

Harri: Sitä ei voi tällä hetkellä paljastaa.

Henuli: Entinen paras kaverisi.

Mikko: No tietenkin römpä, tuo vanha lettumaha

Ellu: Jäätelönmyyjä.

Pirre: Kesämies

Jende: Toivottavasti en joudu tästä tilille... mutta minusta kyseessä on Jone Nikula.

Jenni: Kreikkalainen kansantanssija

Sami: Haltiatar.


En haasta kettään. HEIPPA

[Ei aihetta]Perjantai 25.08.2006 20:54

Nyt otetaan asioista selvää!!!

puhelin voi paljastaa yllättäviä asioita. vastaa rehellisesti: millä nimellä esiinnyn puhelimessasi?

oli kiva viikonloppuMaanantai 24.07.2006 19:55

kiitti kaikille osallistuneille :)

[Ei aihetta]Maanantai 24.07.2006 19:53

Katsele kuva-albumeitani ja valitse sieltä yksi kuva joka on mielestäsi ylitse muiden eli paras.
Siis vain yksi kuva, linkitä se päiväkirjaani ja kerro miksi valitsit juuri tuon kuvan.

Sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso, mistä kuvasta muut pitävät eniten

[Ei aihetta]Maanantai 05.06.2006 21:53

Ota puhelin käteesi ja täytä seuraavat kohdat.

Kymmenen viimeksi soitettua:

1.kati
2.hartsa
3.ellu
4.saara
5.änkky
6.mikko
7.henkka
8.oulu taxi
9.äiti
10.jenni

Kahdeksan viimeksi vastaamatta jäänyttä:

1.henkka
2.hartsa
3.hartsa
4.hartsa
5.hartsa
6.kati
7.kati
8.kati

Yhdeksän viimeksi vastattua:

1.hartsa
2.henkka
3.hartsa
4.kati
5.hartsa
6.hartsa
7.henkka
8.kati
9.hartsa

ensimmäiset 10 viestiä (lähettäjä):

1.kati
2.änkky
3.toni
4.sami
5.sini
6.sofia
7.ellu
8.minna
9.essi
10.saara

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.05.2006 04:44

Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan.


1. Mikä minun nimeni on?
Hellevi

2. Missä asun?
Nukkumassa (?)

3. Mikä olen?
Maailman viisain ihminen... tietysti!

4. Millainen olen?
Älä viitsi muuten kiroilla ja olla epäasiallinen, sä oot aika ärsyttävä tuollaisena

5. Kuka olen?
Olet sivu minun päiväkirjassani villeiltä vuosiltani, mutta muista toki että ajoittain vastaukseni ovat puuta heinää.

6. Mikä on ollut kaikista tärkeintä elämässäni?
nörttiys

7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
tyhmyys

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
Ei kovinkaan paljon, valitettavasti.

9. Miltä näytän?
Halvalta hajuvedeltä, kuten varmaan pelkäsitkin.

10. Miltä tunnun?
.Ilmalta sateen jälkeen.

11. Miltä maistun?
Suolalta, mutta pidäthän tämän vain omana tietonasi?

12. Miltä tuoksun?
Sairaalan käytävältä.

13. Missä minun kuuluisi olla?
Kirjaston vessassa eilen, nähtiin se Pekan kanssa

14 Mikä minun kuuluisi olla?
Kaupungilla kävelemässä, perjantaina.

15. Mistä minut löytää?
No Lievestuoreelta tietenkin!

16. Miten minut tavoittaa?
Eikö sinua muu kiinnosta maailman menossa kuin se mitä minulle kuuluu?

17. Minkä ikäinen olen?
minä olen ikinuori, vaikkei tästä julkisesti usein puhutakaan.

18. Mikä minun sukupuoleni on?
Vähän sekä että

19. Montako henkilöä minun pitäisi haastaa tähän?
No ainakin enemmän kuin sinulla sormia ja varpaita yhteensä!

[Ei aihetta]Perjantai 21.04.2006 00:46

1.Nimeä joku, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla? ainaki pikkuserkulla Jaanalla

2. Asumismuotosi? mun ja saaran bilekolmio

3. Vasen- vai oikeakätinen? Oikea

4. Silmien väri? siniset

5. Oletko koskaan juonut itsesi niin huonoon kuntoon, ettet muista
mitään? en usko..:D

6. Lempiurheilulajisi? Sulkkis

7. Lempituoksusi? niitä on monta mut varmaan Miss Dior cherie diorilta ja sitte emporio armanin city glam

8. Vuoden lempipäiväsi? vappu :D ja juhannus:)

9. Uskotko jumalaan? joskus

10. Pidätkö presidentti Bushista? aika tyhmältähän tuo vaikuttaa

11. Onko sinulla nettipäiväkirjaa/blogia? no en nyt sanois näitä haasteita päiväkirjaks..eikä muitakaan oo

12. Avaatko kengännauhasi, kun otat kengät pois jalasta? ei jaksa

13. Montako tyynyä käytät nukkuessasi? ykski riittää jos se on tarpeeks hyvä

14. Esitätkö tähdille toiveita? no en ?? esittääkö joku muka?? joku hullu :D

15. Katsotko vielä lapsille suunnattuja TV-ohjelmia/elokuvia? muumit on parasta

16. Oletko sarkastinen? oon kai

17. Onko kukaan sanonut sinun muistuttavan jotai julkkista? on sanonu..

18. Jos olisit värikynä, mikä olisit? Pinkki alleviivaustussi!

19. Pidätkö lentokoneella matkustamisesta? en enää muista...oli kait se kivvaa

20. Oletko koskaan laulanut yleisön edessä? no tutun yleisön en muute

21. Monellako keikalla olet ollut? tänä vuonna muistaakseni 2 tai 3

22. Imuroitko musiikkia (Internetistä)? juuh

23. Montako lainvastaista asiaa olet suorittanut? muutaman..

24. Oletko koskaan ampunut aseella? en oo..en harrasta

25. Oletko koskaan tärvellyt tosissasi ja tahallasi toisen omaisuutta? en oo mutta joskus on menny jotain rikki vahingos ;)

26. Oletko koskaan lyönyt vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä? kyllä

27. Oletko koskaan vahingoittanut itseäsi tahallasi? no en vissiin

28. Suurin virheesi? ei nyt tule mitään mieleen..ehkä se ku lopetin pianon soiton tunnit

29.Jos saisit matkustaa minne tahansa, mihin matkustaisit? lontooseen ja barcelonaan

30. Oletko sinut pituutesi kanssa? juuhh..sopivan mittanen

31. Pidätkö käsialastasi? oon nähny hienompiaki

32. Pidätkö itseäsi vahvana? en kovin

33. Jos olisit joku muu, olisitko itsesi ystävä? voisin olla ainaki rikkaampi :)

34. Oletko homofobinen? een...:)

35. Oletko biseksuaali? en

36. Ensimmäinen asia, jonka huomaat vastakkaisessa sukupuolessa? varmaan se yleisvaikutelma eli kokonaisuus..muuten ehk silmät

37. Minne haluaisit mennä ensitreffeillä? puistoon vaikka piknikille.. talvella vähä vaikeempaa

38. Onko kukaan laulanut tai soittanut (musiikkia) sinulle
henkilökohtaisesti? on kai..saaaran konserttoja tulee monesti kuultua tahtomattaki :D

39. Onko sinua suudeltu ilotulituksen aikana? ei vissii

40. Milloin sait ensisuudelmasi? joskus tarhassa...nuorena on hyvä alottaa :D

41. Onko joku yli 10 vuotta sinua vanhempi yrittänyt iskeä sinut? vissiin joskus..

42. Mikä sytyttää sinut? enpä oo aatellu itteäni polttaa :D

43. Mikä tappaa kiinnostuksesi? aika moni asia..

44. Oletko ujo? olen

45. Oletko koskaan itkenyt ilman hyvää syytä? olen..

46. Oletko kiinnostunut jostain henkilöstä juuri nyt? enpä oikeestaan..

47. Koti poislukien, missä kävit viimeksi? samilla..vieläki oon

48. Mitä kirjoja luet tällä hetkellä? cosmoa vaikka se mikään kirja ees oo

49. Mikä on tämänhetkinen lempikappaleesi? mary j blige feat. u2- one

50. Mitä hiirimatollasi on? ei oo hiirimattoa

51. Mitä katsoit eilen illalla TV:stä? en kattonu telkkaa ollenkaan illala

52. Kenet haluaisit tavata juuri nyt? vaikka waden

53. Minkä väriset housut ja kengät sinulla on jalassasi? farkut.. ei oo kenkiä

54. Millainen sää on nyt ulkona? pilvinen

55. Kelle puhuit viimeksi puhelimessa? saaralle

56. Mitä söit viimeksi? kanapizzaa

57. Pelottavat elokuvat vai onnelliset loput? molemmat käy jos se on hyvä leffa

58. Rolling Stones vai Beatles? biitlesit

59. Kissat vai koirat? molemmat yhtä ihkuja <3

mulla on ny liian tylsää :)Perjantai 21.04.2006 00:20

Ohje: Avaa haluamasi soitinohjelma, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Kysy kysymys ääneen, painaa playta ja anna musiikin toimia profeettana.

EIKÄ SAA HUIJATA!!

Mitä äitini minusta ajattelee?
Laulu: Fashion
Artisti: Ninja

Onko elämäni kulkemassa oikeaan suuntaan?
Laulu: All the things she said
Artisti: t.a.t.u

Mikä auttaisi rahaongelmiini?
Laulu: our truth
Artisti: Lacuna coil

Mistä muut ihmiset kadehtii mua?
Laulu: Listen to your heart
Artisti: D.H.T

Mikä auttaa tylsyyteen?
Laulu: What is my name
Artisti: London mc

Mitä piirrettä en ole itsessäni vielä tiedostanut?
Laulu: Mera me ti mera
Artisti: Antique

Millaiseksi muutun, kun vanhenen?
Laulu: Say, say, say, (waiting for you)
Artisti: Hi tack

Keneen/mihin ihastun seuraavaksi?
Laulu: One
Artisti: Mary J Blige feat. U2

Elämän tarkoitus?
Laulu: Boulevard of broken dreams
Artisti: Hanoi rocks

Mitäs tän jälkeen kannattais tehdä?
Laulu: The dope show
Artisti: Marilyn Manson