IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

jälleen väsyttääMaanantai 19.01.2009 21:36

unikeoille yksi hirveimmistä päivistä on maanantai. Aamuisin ei millään jaksaisi nousta ylös. Ulkona vallitseva kylmyys ja pimeys eivät edesauta ylösnousemista ollenkaan. Silloin tekee vain entistä enemmän mieli jäädä lämpimän peiton alle uneksimaan.
Tänään pääsin kuitenkin väkisin ylös- en tiedä miten aina jaksan kerta kerran jälkeen nousta . Kai siihen sitten tottuu ajan myötä. Ihmiset, joille on suotu hyvät unenlahjat pitkittävät aamuansa mahdollisimman pitkään- niin ainakin minä teen. Siksi en kerennyt tänäkään aamuna syödä aamupalaa vaan lähdin tyhjin vatsoin polkemaan kouluun. Ikuisuudelta tuntuva matka keveni kuitenkin nähtyäni erittäin hyvän ystäväni odottamassa minua. En tiedä kuinka kauan hän jaksaa enään odottaa minua, sillä olen joka aamu myöhässä. En ihmettelisi ollenkaan jos hän olisi joku päivä lähtenyt vittuuntuneena polkemaan yksinään koululle. Ehkä näin tulee käymään joskus lähitulevaisuudessa :) Kouluun saavuttuamme istahdimme koulun ihanan kovalle penkille ja siitä alkoikin mukava kahdeksan tunnin koulutaival. Uuvuttavan koulupäivän jälkeen raahauduin kaupungille päämäränä konservatorio. Matkalla kuitenkin eksyin vaatekaupaan etsimään vaatteita, mutta lopputuloksena oli kyllästynyt ja vielä väsyneempi mieli. Taaskaan en löytänyt housuja. Sain kuitenkin raahattua perseeni ihanan ahdistavalle konservatoriolle ja päädyin istumaan vakiopaikalleni syömään eväitäni, jotka olin ennen konservatoriolle pääsyäni käynyt ostamassa. Soittotuntini meni tuurini mukaan huonosti. Tunnin jälkeen lähdin raahautumaan takaisin kotiin ja olin onnellinen kun selvisin tästäkin maanantaista, joka unikeoille on yksi hirveimmistä päivistä.

heipä heiSunnuntai 18.01.2009 15:26

sunnuntain pitäis olla lepopäivä, mutta ajatuksia ja tekemistä riittää. niin monta asiaa jotka on selvittämättä ja ratkomatta. mutta ehkä kaikki selkiintyy ajan myötä? ainakin toivon niin.
ehkä lähden koiran kanssa ulos, jos ajatukset selkiintyis tuolla pienessä pakkasessa (jos sitä edes on. en voi tietää, kun en osaa lukeaa lämpömittaria :D) no ei, mutta kyllä asioilla on tapana järjestyä. täytyy vain uskoa niin. Hauskaa sunnuntaita teille kaikille! <3

ärsyttää.Tiistai 13.01.2009 22:57

Jokaisella on päiviä jolloin kaikki ärsyttää. Mulla niitä tuntuu vaan olevan entistä enemmän, ainakin tän viikon aikana. Siihen kyllä syitä riittää; jotkut asiat, jotka ei vain tahdo mennä eteenpäin ja ihmiset jotka käyttäytyy ääliömäisesti. Mikä kaikkia vaivaa?
- Vanhemmat »