IRC-Galleria

anzpaa

anzpaa

Lepää rauhassa rakas veli ❤

WihiiiiiTiistai 04.03.2008 18:57

mää sain kämpän<tuuletus>kaksio 51,5neliöö vuokra 430kk+vesi ja myöhemmin sähkö...jes 3vk päästä muutto

[Ei aihetta]Maanantai 03.03.2008 18:16

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Laitoin tämän tänne ja pyydän eräitä ihmisiä kopioimaan tämän saman tarinen omaan päiväkirjaansa. Näillä henkilöillä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1. Kopioi tämä päiväkirjaasi
2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.

Kuten huomaat, minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Ystävät ovat kuin enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloillemme kun siivissämme on jotain vikaa, emmekä muista kuinka lennetään.

huhhuh:(Sunnuntai 02.03.2008 19:54

Onpa taas euroviisu edustaja suomella...Voi sanoo hyvästiti taas palkinnolle

[Ei aihetta]Torstai 28.02.2008 15:42

Löydätkö C -kirjaimen ?

OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Kun löysit C:n...

Etsi 6:nen!

9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999

Kun löysit 6:sen...

Etsi N -kirjain! [Jo vähän vaikeampaa!]

MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMNMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM

Kun löysit N -kirjaimen...

Etsi Y -kirjain!

TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTYTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT

Kun löysit Y- kirjaimen...

Etsi W- kirjain!

VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVWVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV

Kun löydät W- kirjaimen niin toivo jotain.
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
..
.

Nyt kun olet toivonut jotain, toive toteutuu kunhan kopioit tämän omaasi päiväkirjaasi

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.02.2008 21:17

Turmoin Kätilöt


Teurastaja

Iso maha, moottorisaha
Teurastaja ja teurastettavat
Avopotilas, palkkasotilas
Kumivaate ja periaate

Pyörii lihamylly
Ja teurastajan pylly tahdissa vasaran
Sirkkelit nuo, viestiä tuo
Krematorio kuoleman

Silloin veri kuohahtaa
Kun pitkä ja hikinen hevari huutaa
Silmät päästä purskahtaa
Kun se lattialle oksentaa

Se istuu Neitsyt Marian viereen
Ja tulipatsaita taivaaseen pieree
Polvistuu paavin eteen
Ja heittää paavin aterian veteen

Paha ruma, moottorimuna
Kuristaja ja kuristettavat
Palkkasotilas, avopotilas
Kumivaate on periaate

Pyörii lihamylly
Ja teurastajan pylly tahdissa vasaran
Sirkkelit nuo, viestiä tuo
Krematorio kuoleman

Istuu Neitsyt Marian viereen
Ja tulipatsaita taivaaseen pieree
Polvistuu paavin eteen
Ja heittää paavin aterian veteen

Pyörii lihamylly
Ja teurastajan pylly tahdissa vasaran
Sirkkelit nuo, viestiä tuo
Krematorio kuoleman

Silloin veri kuohahtaa
Kun pitkä ja hikinen hevari huutaa
Silmät päästä purskahtaa
Kun se lattialle oksentaa

Se istuu Neitsyt Marian viereen
Ja tulipatsaita taivaaseen pieree
Polvistuu paavin eteen
Ja heittää paavin aterian veteen

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.02.2008 20:33

1. millä nimellä esiinnyn kännykässäsi?
2. kuvaile minua yhdellä sanalla?
3. kuinka tärkeä olen sinulle?
4. mitä sanoisit jos kuolisin?
5. rakastatko minua?
6. jos saisit pyytää minulta mitä vain mitä se olisi?
7. kerro yksi muistosi/haaveesi minun kanssani.

[Ei aihetta]Lauantai 02.02.2008 15:54

Vittu Kun Vituttaa
by Ismo Alanko
album:

Mua itketti kun olin vauva
lapsena keljutti
sitten musta tuli nuori
ja alkoi vituttaa

Mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Se on niin kaunista katseltavaa
kun kunnolla vituttaa
ja kohtaa toisen samanmoisen
ja vittu kun vituttaa

Älä loihe mulle lausumaan
kauniita sanoja
älä saatana tule antamaan
mitään vitun tukea

Anna olla kun poikaa vituttaa
anna olla aamusta iltaan
vitutus on otettava kokonaan
silloin kun vituttaa

Työnnä positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Se on niin kaunista katseltavaa
kun kunnolla vituttaa
ja kohtaa toisen samanmoisen
ja vittu kun vituttaa

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa
vittu kun vituttaa

odottavan aika on pitkä!!!Perjantai 01.02.2008 17:50

Menis nyt äkkiä toi ens viikko ei jaksa enään odottaa että pääsee kornin keikalle...niin ja aleen kaikkien hullujen ystävien kanssa...Mä en jaksa enään osottaa...PRKL!!!Toivotaan että tullee ikimuistoinen reissu taas...ihanaa näkee emmin,jaminan,Tainan ja Jennan nyt ainaskin.HIRMUIKÄVÄ OLLU TEITÄ KAIKKIA....Pidetään hauskaa ja vedetään armottomat perseet<virne>mutta nyt lapsen vahdiks...

[Ei aihetta]Tiistai 22.01.2008 23:29



Muistatko, missä suutelit ensikertaa?
- kyllä :)

Nukutko alasti?
- joskus

Oletko koskaan kaatanut joulukuusta?
- olen

Onko sinua koskaan leikattu?
-ei

Luetko sanomalehdestä kuolinilmoitukset?
-joskus

Oletko koskaan lähtenyt ulos ilman alusvaatteita?
- öö...en

Oletko tanssinut pöydällä tai baaritiskillä?
- oon

Oletko ollut sokkotreffeillä?
- en

Pitäisikö aviopuolisoiden mielestäsi tietää toisistaan kaikki?
- ei kai ihan kaikkee

Oletko soittanut pilapuheluja?
- tottakai

Oletko hypännyt benji-hypyn?
- en mut haluisin

Pitäisikö miedot huumeet mielestäsi laillistaa?
- ei tod..tupakka ja viina riittää

Laulatko suihkussa?
-joskus

Haluaisitko olla mies vai nainen?
- oma itteni eli ns nainen

Uskotko ihmeisiin?
- no jaa kai mä jotenkin

Oletko koskaan joutunut hautaamaan lemmikkisi?
- juu e

Kannatatko kuolemanrangaistusta?
- tietyissä asioissa joo

Suostuisitko olla peseytymättä 3 kuukautta, jos saisit 16000 euroa?
- joo

Tykkäätkö juhlista?
- todellakin mut ei suku juhlia

Jos voisit, haluaisitko aina pysyä tietyn ikäisenä?
- joo en haluis kuolla koskaan

Uskotko horoskooppeihin?
- joskus

Kutiatko helposti?
- liiankin

Oletko koskaan pelastanut kenenkään henkeä?
- olen

Koska ärsyynnyit viimeksi?
-äsken

Koska viimeksi löit jotakuta?
- öö...en muista

Oletko koskaan sytyttänyt tulipaloa?
- roskis palon joskus tiinukan kanssa

Uskotko, että muilla planeetoilla on älyllistä elämää?
- jaa-a paha sanoo

Oletko tehnyt testamentin?
-en

Missä maissa haluaisit käydä?
- enspanja, ranska ja praha<3<3

Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua?
- en usko..tai no en tiiä

Kuka on tärkein ihminen elämässäsi?
- äiti ja sisko

Missä tilanteessa oisit valmis tappamaan itsesi?
- jos isä tai äite kuolis

Onko Titanic hyvä?
- ok

Ovatko naiset heikompia kuin miehet?
- joissakin asioissa varmaankin joo

Pelkäätkö karhuja?
- no jaa eipä ole sattunut kohdalle

Oletko koskaan mennyt väärään bussiin? Minne päädyit?
- en

Kuinka usein matkustat bussilla, takseilla tai junilla?
- taksilla aika usein junalla ja bussilla harvemmin

Katsotko telkkaria joka päivä? Edes vähän?
- joo

Kenelle annoit viimeksi numerosi?
- yhelle helille

Käytätkö talvella pipoa, jos et niin miksi?
- joskus

Oletko riidoissa kenenkään tärkeän henkilön kanssa tällä hetkellä?
- en

Mikä oli parasta kesässä -07?
- jaa-a kaikki oli niin ihanaa jennin kanssa

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
- voisinpa vaikka soittaakin

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelis viimeiseksi ?
- joo<3

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- kyä

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
-en

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- joo toki<3

Kenelle haluaisit antaa pusun poskelle?
- kaikille ystäville<3

Oletko rauhallinen ihminen?
- juu en

Seurasitko BB:tä?
- joka jakso

Milloin viimeksi olet ollut metrossa?
- en koskaan

Voisitko osallistua idolsiin?
-voisin on ollut suunnitelmissakin

Pidätkö hiuksistasi?
- no joo

Olisitko valmis äidiksi/isäksi?
- olisin

Mitä luulet sen jota pussasit viimeksi ajattelevan sinusta?
- kai se ihan hyvää ajattelee oma muruni<3

Kuka sanoi sinulle viimeksi jotain kaunista?
- pauli

Kamalin tunne?
- ikävä ja pelko

Paras tunne?
- onnellisuus


9 Viimeisintä:

Viimeisin tupakka: -sininen lm
Viimeisin alkoholijuoma: -karhun 4
Viimeisin autoajelu: eilen
Viimeisin suudelma: n.tunti sit
Viimeisin nähty elokuva: sooloilua
Viimeisin puhelinsoitto: anitalle eilen
Viimeisin soitettu cd: kornin joku
Viimeisin itku: ei muista

8 oletko koskaan -juttua:

Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? - en
Oletko koskaan joutunut tekemisiin poliisin kanssa? - olen
Oletko ollut vastakkaisen sukupuolen kanssa suihkussa? - olen
Oletko koskaan uinut alastomana? - olen
Oletko koskaan ollut TV:ssä? - en
Oletko koskaan suudellut jotakuta ja katunut sitä? - en
Oletko koskaan nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypistä? - heh...joo se oli vähän outoo
Oletko koskaan lemmiskellyt pyörremyrskyn keskellä? - juu en
Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa? - joo joskus

3 Valintaa:

1. Musta vai valkea: vaalee
2. Kuuma vai kylmä: Kuuma
3. Suklaa vai vanilja: vanilja


1 asia, jota kadut: ..


Oletko ikinä-Galluppi

1.Oletko ikinä ollut jälki-istunnossa? - kyllä

2.Oletko ikinä luntannut? - en

3.Oletko ikinä suuttunut tai huutanut opettajalle? - kyllä

4....pussannut suulle poikaa? - kyllä

5....ostanut kortsuja? - en

6....ollut kännissä? -aina

7....polttanut tupakkaa? - joka pv

8....lintsannut? - toki

9....valehdellut pahasti? - en

10...karannut kotoa? - en ei oo aihetta

11...ollut nälkälakossa? - en

12...ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikäisenä? - olen

13...mennyt ala-ikäisenä baariin? - joo

14...syönyt lääkkeitä yli suosituksen? - en

15...lyönyt ketään turpiin? - juhuu

16...varastanut? - olen

17...tehnyt ilkivaltaa? - juu

18...oksentanut tahallisesti? - en

19...ollut masentunut? - en

20...vihannut ketään? - en

LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN:
1. Pauli<3

LUETTELE 2 ASIAA MITÄ OLET TÄNÄÄN TEHNYT:
1. vahtinut lapsia
2. ollu koneella

LUETTELE 4 ASIAA MITKÄ AIOT VIELÄ TÄNÄÄN TEHDÄ:
1. kattoo telkkarii
2. nukkua
3. mennä suihkuun
4. olla koneella

S I N Ä
Nimikirjaimesi?: A A K
Minä viikonpäivänä synnyit?:perjantai
Opiskeletko jotain?:en mut kohta joo(toivottavasti)

M I E L I P I T E E T
Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta?:vesi se tekee hyvää hiuksille
Mistä musiikista pidät?: kaikkee
Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?: syksy mun sydet<3
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon?:prahan kulttuuri on aika kiva
Minkälaisista elokuvista pidät?: kauhu ym ym

S U H T E E T
Keitä kuuluu perheeseesi?: Äiti, isä,4 veljee ja 1 sisko
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?: äiti ja sisko
Minkälaisessa seurassa viihdyt?: hyvässä ja rennossa
Tunnetko paljon ihmisiä?: tarpeeks

F R E E T I M E
Pidätkö piirtämisestä?: ihan jees
Pyöräiletkö paljon?: kesällä
Mitä musiikki merkitsee sinulle?: paljon
Harrastatko mitään vakituisesti?: en
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen?: salille vois mennä

K O T I
Asutko vanhempiesi luona?: juu toistaseks
Vietätkö paljon aikaa huoneessasi?: ei oo
Onko kotisi kodikas?: juu
Mitä muuttaisit kodissasi?: en mitään

H A A V E E T
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää?:elän pv kerrallaan
Mihin suurin haaveesi liittyy?: en haaveile
Kerro jokin pieni mukava toiveesi?: näkisin ystävät<3<3<3

V I I M E K S I
Join: maitoo
Tipuin tuolilta: joskus ylä asteella
Itkin: en muista
Nauroin:tänää

K Y S Y M Y K S I Ä
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?: en keltään
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa?: en
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden?:en
Mitä kappaletta kuuntelen nyt?: en mitään

O N K O
Vika aina sinussa?: ei
Sinulla lainkaan tapoja?: on mulla tavat kohillaan
Sinua kohdeltu huonosti?: ei
Sinulla pelkoja?: ei

K Y S Y M Y K S I Ä
Rakastatko ystäviäsi?: Todellaki. <3
Kelle puhuit viimeksi messengerissä?:terolle<3
Lause/sana jonka sanoit viimeksi?: hä?!?
Paras sarja ikinä?: salkkarit on ihan ykkönen
Jaksatko elää elämääsi?: toki

hohhoh...Tiistai 22.01.2008 23:02

alkais jo yhteis haku haluun nopeesti tietää et pääseekö sinne kouluun vai ei...hmmm...jos hakis kahdelle alalle...nää...yks riittää laittaa vaan kahteen erikouluun...sais päivisinkin jtn tekemistä kun vaan istua kököttää pitkin päivää...toivotaan että pääsen sinne...onneks ei oo pääsykoetta ei tarvii ressata siittä... mutta joo...2vk hei jenna jamina ja emmi...kaks viikkoo!!!!!!!!!!!