IRC-Galleria

Kaikki kyselee mitä mulle kuuluu,
ja kaikille vastaan hyvää.
Totuus kuitenkin on jotain muuta,
ehkä liiankin haurasta, särkyvää.
Tuntuu että pian mä hajoan,
kun en pysty puhumaan.
Mä repeydyn riekaleiksi,
eikä kukaan pysty auttamaan.
Tahtoisin puhua,
kertoa jotain,
ajatus vaan karkaa pois koko ajan.
En saa siitä ollenkaan otetta,
vaikka yritän ja kuinka haluan.
Olisinpa kestävämpi,
pitäisi varmaan kovettaa itseni.
Ei ehkä patsaaksi,
mutta kylmäksi,
ettei mikään voisi rikkoa sisintäni.

mä oon istunu vieres, tuntenu sen paskan
sun katseesta näkee et sä oot kulkenu sen matkan.
sano mitä varot, varo mitä sanot
jos sanot mitä sattuu, se sattuu mitä sanot.
enkä purkaannu enää ikin kellekkää
vaik mul on melkein mahdoton hengittää.
olla selvinpäin, varsinki näi nuorena
sun päätös on, onkse taivas vai tuonela.
mut tiedä, et se tulee vastaan vielä
ja kaikki jotka lähtee, tulee vastaan siellä.

mua pelottaa, ja haluun parkuu
oon elossa, mut haluun juosta karkuun
mun sieluu, vaik mä kunnioitan omaani
mut mä katon omil silmil, enkä raamatul tai koraanil
elän omien sääntöjen mukaan
niin ja mun uskonnon väliin ei tuu kukaan
se on aitoo
ainaki mun pään sisäl
sä kuljet vuosii laput silmil nii sä et nää mitään
miten maailma sortuu sun jalkojen alta
kunpa tää fucking painajainen olis vaan unta
ei mulkaa ois enää kylmä ikinä
ja sul on nii pitkä aika elää kun toi kello tikittää
kaikki loppuu aikanaan.