IRC-Galleria

bilehile-

bilehile-

ei sole poka mikhään

Kallista on..Torstai 19.06.2008 20:36

Olut on liian kallista.
Hidastelkaa kassajonoissa tänään.


KOPIOI TÄMÄ OMAAN PÄIVÄKIRJAASI JA LEVITÄ TÄTÄ ETEENPÄIN KAIKILLE ALAN MIEHILLE JA NAISILLE NIIN SAADAAN PÄÄTTÄJÄT ALENTAMAAN ALKOHOLIVEROA!!!!

Kalat, hahah :DKeskiviikko 18.06.2008 17:19

HUIKKAHOROSKOOPPI

OINAS
Oinas maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa, vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa kännykkänsä.

HÄRKÄ
Härkä vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana.Yleensä löytää kotiin, mutta saattaa toisinaan herätä mukavan lämpöiseltä vessan lattialta.

KAKSONEN
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä. Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä.

RAPU
Rapu ryyppää kalsarikännit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta siellä yleensä muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli,mutta tiettävästi siitä ei riitä puhuttavaa viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia tissutteluun.

LEIJONA
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata
baarimikkoja,tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!

NEITSYT
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.

VAAKA
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa alushousuja etsien.

SKORPIONI
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin saapunut iskemään kilpailija.

JOUSIMIES
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa,(usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa
voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

KAURIS
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä,jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

VESIMIES
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on hänen lempipuuhaansa ja saattaapa vesimies eksyä baaritiskille tilailemaan sitä vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.

KALAT
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä,itku tai naapurin varattu tyyppi.

hahah :DKeskiviikko 18.06.2008 00:18


JUHANNUSHOROSKOOPPI

OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä, kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan ja hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen.

HÄRKÄ makoilee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessään olutpullo ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta sisuksiinsa, sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.

KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidanhelmat oksennuksessa. Ei sammu koskaan.

RAPU juo, juo ja juo, itkee, juo, juo ja juo, muistelee menneitä ja itkee, juo, juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas itkee koska ei muista nähneensä kokkoa.

LEIJONA meuhaa ilman paitaa, rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun.
Kaljapöhnässä sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden kanssa.

NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa takia, sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää heikkouttaan.

VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi, loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viinapullo kainalossaan.

SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat ronskimmiksi. Juhannusyö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista sukupuolta ahdistellessa.

JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon, polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla silmään ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.

KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa puhumaan, lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä. Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania.

VESIMIES vääntää saunavitsat ja -vastat, grillaa herkkuaterian, huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän koko yön kestävän humalan.

KALAT on aamusta asti humalassa, hän runoilee ja laulaa, itkee ja nauraa. Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan kaljapullo kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan kalan ulos löylystä hän oksentaa kokkoon

[Ei aihetta]Maanantai 16.06.2008 23:48

1) ONKO SINULLE ANNETTU KIHLASORMUSTA?
- sitä odotellessa.. ;)

2) ONKO SINUSSA ARPIA?
- khyl

3) MISSÄ VIIMEKSI SUUTELIT JA KETÄ?
- Kämpillä,mussukka kävi.. :)

4) OLETKO KOSKAAN PUDOTTANUT KÄNNYKKÄÄ?
- no olen ja vaik kui monta kertaa,ei se vaan pysy mun kädessä.. :D

5) ÄRSYTTÄÄKÖ? MIKÄ?
- No vähän kyl yks tilanne,mut se jääköön vaan mun tietoon..

6) VIIMEISIN SYÖTY RUOKA?
- Näkkäriä söin

7) VIIMEISIN JUOTU JUOMA?
- Vesi

8) MILLOIN VIIMEKSI VEDIT KÄNNIT?
- No Perjantaina ja oli muutes kivaa.. :)

9) MISSÄ ASUT?
- Kemissä

10) MILLOIN VIIMEKSI POLTIT TUPAKKAA?
- Lauantaina

11) MILLAINEN OLET HUMALASSA?
- Känniääliö..haha.. :D

12) MINKÄ BRÄNDIN VAATTEITA SINULLA ON ENITEN?
- Brändi?

13) MILLOIN VIIMEKSI OLIT SAIRAALASSA?
- öö..no jos se vaik lasketaan et kävin kattoo serkun vauvaa ni sit joku n. 1kk sitte

14) MITÄ MEINAAT VIIKONLOPPUNA?
- Varmaan me Emman ja Peten kans grillaillaan tai jotain..en mä oikein tiiä..on vähän auki toi jussi viel..

15) OLETKO RIIPPUVAINEN IHMISISTÄ?
- No joo.. :D

16) VIIMEISIMMÄT HÄÄT?
- hmm..sitä täytyyki miettii..oisko ollu yhen äitin jonku sukulaisen häät missä kävin pyörähtää..

17) ENSIMMÄINEN IHMINEN, JOLLE SOITTAISIT LOTTOVOITOSTA?
- En kyl osaa sanoo,oisin varmaa nii sekasi siitä voitosta etten osais soittaa kellekkään.. :D

18) MILLOIN VIIMEKSI NÄIT PARASTA YSTÄVÄÄSI?
- niitä ystäviä on monia..hmm jos sanotaa vaik et vkl:na

19) LEMPI PIKARUOKAPAIKKA?
- san milano

20) SUURIN VALHE/JUORU SINUSTA, JONKA OLET KUULLUT?
- Voi ku niit on niin monii.. :D

21) KELLE SOITTAISIT KELLO 3 YÖLLÄ JOS SINULLA OLISI 0 E RAHAA JA PAKKO PÄÄSTÄ KOTIIN
- hmm..kylhän niit olis monii kelle vois soittaa tai sit kävelisin kotiin jos oisin tuol kaupungilla..

22) KOSKA VIIMEKSI PUHUIT ENGLANTIA?
- ööö..en mä oikein osaa puhuu sitä..muutamia sanoja vaa.. :D

23) ENTÄ RUOTSIA?
- No en oikein osaa sitäkään.. :D

24) MILLOIN VIIMEKSI ITKIT?
- Eile

24) MIKSI?
- No ku tapahtu aika kauheita.. :'(

25) KUKA YSTÄVISTÄSI ON HASSUIN?
- hassuin..hmm..

26) VIIMEISIN OSTAMASI ASIA?
- kaupassa kävin ruokaa ostaan..

27) MITÄ KADUT ENITEN ELÄMÄSSÄSI?
- on monia asioita mitä ois pitäny tehdä toisin..

28) OLETKO TYYTYVÄINEN ELÄMÄNTILANTEESI ?
- Paremminki vois tietty mennä.. mut eiköhän se tästä..

29) KAUKAISIN PAIKKA, JOSSA OLET KÄYNYT?
- hmm..oisko viro

30) MITÄ LAUKKUSI SISÄLTÄÄ?
- Sehän sisältää vaikka ja mitä,ei jaksa tähän listata..

31) KUVAILE LAUKKUASI?
- Nahkaa

32) MIHIN HALUAISIT JUURI NYT?
- Mussun kainaloon.. ;)

33) PARAS ASIA KOTONA?
- hmm..

34) LEMPI KIRJAILIJA?
- en lue

35) OLETKO KÄYTTÄNYT HUUMEITA?
- En todellakaan,enkä tuu ikinä käyttämään!!!!!

36) MITÄ ALKOHOLIA JOIT VIIMEKSI?
- No yhen siiterin join lauantaina ku käväsin tunnin pyörähtää poikien kyyis kaupungilla.. :)

37) MITEN NUKUT?
- selälleen ja kyljelleen..

38) MITÄ MIETÄ OLET YHDEN ILLAN JUTUISTA?
-

39) KUINKA MONTA TYYNYÄ SÄNGYSSÄSI ON?
- 2

40) KOSKEEKO SINUA MIHINKÄÄN JUURI NYT?
- Vähän vattaan.. :S

41) ONKO VANHEMPASI/SISARUKSESI NÄHNEET KUN OLET HUMALASSA?
- On nähny

42) OLETKO KOSKAAN OKSENTANUT KENENKÄÄN PÄÄLLE?
- No en kyl muista ainakaan et oisin..

43) PALJONKO KULUTAT AIKAA PÄIVÄSSÄ KONEELLA?
- Liian paljon..

44) MONELTA HERÄSIT TÄNÄÄN?
- joskus 10 aikaan

45) PARAS ASIA TALVESSA?
- no ei oo kaikenmailman ötököitä..

46) OLITKO VIIME KESÄNÄ FESTAREILLA?
- En ollu.. :S

47) JOS OLIT, NIIN MUISTATKO SIITÄ MITÄÄN?
- En ollu..

49) MÄKKI VAI HESE?
- Hese

50) HYMYILETKÖ JUURI NYT?
- Juu

52) JOS PÄÄSISIT MIHIN TAHANSA NYT, MIHIN MENISIT?
- Laivalle,ulkomaille,onhan noita vaik mitä.. :)

53) OLETKO IHASTUNUT?
- khyyl.. ;)

54) SEURAAVA ULKOMAANMATKASI?
- Jaa a..

55) OLETKO YLÄKERRASSA?
- Mun kämppä on alimmassa kerrokses eli alakerrassa.. :D

56) MILLOIN AIOT MENNÄ NUKKUMAAN TÄNÄÄN?
- hmm..noo pitäs kai aikasin ku just tuli soitto et aamulla varhain pitäs olla jo menos ouluun.. =)

jooooh..Maanantai 16.06.2008 23:06

TUTKI PUHELINTASI JA TUO JULKI SEN SALAT:

1. Keneltä on puhelimessasi oleva vanhin viesti? - Jannelta
2. Millä sanalla alkaa puhelimesi toinen viesti? - Juu
3. Rakastatko 7. viestin lähettäjää? - hmm,en mä ehkä viel rakasta mut oon saattanu ihastua.. ;)
4. Mihin sanoihin päättyy 10. viesti? - Toivottavasti nähdään huomenna.
5. Montako saapunutta viestiä sinulla on? - 496

Mene vastaamattomiin puheiluihin.
1. Onko vastaamaton 1. sinun paras ystäväsi? - No kyl oma sisko aika hyvä ystävä on :)
2. Onko vastaamaton 4. sinulle sukua? - ei
Mene uudestaan saapuneisiin viesteihin.
Vastaa kysymyksiin kertoen viidennen viestin lähettäjästä. Älä kuitenkaan paljasta hänen nimeään!

Minä vuonna henkilö on syntynyt? - 1986
Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna? - on
Ovatko hänen vanhempansa eronneet? - on
Voiko hän luottaa sinuun? - kyllä voi
Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa? - en
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? - ei enään,mut ei se onneks kaukana oo.. :)
Missä tapasitte?- baarissa
Onko hänellä kuvia galleriassa? - ei enään
Onko sinulla yhtäkään hänelle omistettua kuvaa? - ei
Onko hänellä sisaruksia? - on

<3Maanantai 26.05.2008 21:51

PUHELIMESSA:
-Poika - Hei kulta.
-Tyttö - Hei.
-Poika - En nähnyt sinua koulussa, mikset ollut koulussa?
-Tyttö - Jep, minun piti mennä lääkäriin.
-Poika - Oikeasti? Miksi?
-Tyttö - Äh ei mitään, jokavuotiset ruiskeet vain. Siinä kaikki.
-Poika - Ai.
-Tyttö - No mitä teitte matikalla tänään?
-Poika - Et missannut mitään tärkeää, vain paljon muistiinpanoja.
-Tyttö - Okei hyvä.
-Poika - Jep.
-Tyttö - Hei mulla on kysymys sulle...
-Poika - Okei, kysy.
-Tyttö - ... kuinka paljon rakastat minua?
-Poika - Tiädät, että mä rakastan sua enemmän kuin mitään muuta.
-Tyttö - Jep...
-Poika - Miks kysyyt?
-Tyttö - *hiljaista*
-Poika - Onko jokin huonosti?
-Tyttö - Ei, ei ollenkaan.
-Poika - Hyvä.
-Tyttö - ... kuinka paljon välität minusta?
-Poika - Antaisin sulle koko maailman jos vain voisin .
-Tyttö - Antaisitko?
-Poika - Jep, tottakai antaisin. *kuulostaa huolestuneelta* Onko jokin huonosti?
-Tyttö - Ei, kaikki on hyvin.
-Poika - Oletko varma?
-Tyttö - Jep.
-Poika - Okei, toivon niin.
-Tyttö - ...kuolisitko puolestani ?
-Poika - Ottaisin luodin sinun puolestasi koska vain, kulta.
-Tyttö - Oikeasti?
-Poika - Koska vain. Nyt oikeasti, onko jokin huonosti?
-Tyttö - Ei. Voin hyvin, sä voit hyvin, me voimme hyvin, kaikki voi -hyvin.
-Poika - ... okei.
-Tyttö - No, mun pitää nyt mennä. Nähdään huomenna koulussa.
-Poika - Okei moikka, rakastan sua.
-Tyttö - Jep, mäki sua, moikka.

SEURAAVANA PÄIVÄNÄ KOULUSSA:
-Poika - Hei, ootko nähny mun tyttöystävää tänään?
-Kaveri - En.
-Poika - Ai.
-Kaveri - Hän ei ollut täällä eilenkään.
-Poika - Tiedän, hän käyttäytyi oudosti puhelimessa eilen illalla.
-Kaveri - Hei kamu, tiädät millaisia tytöt joskus on.
-Poika - Jep, mutta ei hän.
-Kaveri - En tiedä mitä muuta sanoisin.
-Poika - Okei. No mutta mun pitää mennä enkun tunnille, nähdään koulun jälkeen.
-Kaveri - Jep, mun pitää mennä tieteen tunnille, puhutaan myöhemmin.

TÄNÄ ILTANA:
- puhelin soi -
- puhelin soi -
- puhelin soi -
- puhelin soi -
-Tyttö - Hei?
-Poika - Hei.
-Tyttö - ai hei.
-Poika - Mikset ollu koulus tänää?
-Tyttö - Öö mulla oli toinen lääkärin käynti.
-Poika - Ooksä sairas?
-Tyttö - Mun...pitää mennä, äiti soittaa toisella linjalla..
-Poika - Mä odotan.
-Tyttö - Siinä voi mennä kauan, soitan sulle myöhemmin.
-Poika - Okei, mä rakastan sua kulta.
-*tosi pitkä tauko*
-Tyttö - (kyynel silmässään), katsos, luulen että meidän pitäis erota.
-Poika - mitä?!
-Tyttö - Se on parhaaksi meille juuri nyt.
-Poika - Miksi?!!
-Tyttö - Mä rakastan sua.
-*klik*

TYTTÖ EI TULLUT KOLMEEN SEURAAVAANKAAN VIIKKOON -KOULUUN EIKÄ VASTANNUT PUHELIMEENSA.
-Poika - Terve kamu.
-Kaveri - Terve.
-Poika - Mitäs sä?
-Kaveri - En mitää, hei ookko sä puhunu sun exälle myöhemmin?
-Poika - En.
-Kaveri - Joten et ole kuullut?
-Poika - Kuullut mitä?
-Kaveri - Öö..soita tähän numeroon: 433-555-3468
-Poika - Ok.

POIKA SOITTAA NUMEROON KOULUN JÄLKEEN :
- puhelin soi -
- puhelin soi -
-Hoitaja - Hei, suppam country sairaala, tässä hoitaja Beckam.
-Poika - Öö...tais olla väärä numero, etsin minun tyttöystävääni.
-Hoitaja - Mikä on hänen nimensä?
-*poika antaa tietoja*
-Hoitaja - Kyllä, tämä on oikea numero, hän on yksi meidän potilas täällä.
-Poika - Oikeasti? Miksi? Mitä tapahtui? Miten hän voi?
-Hoitaja - Hänen huoneen numero on 646, rakennuksessa A, kerros 3.
-Poika - Mitä tapahtui???!!
-Hoitaja - Tule tänne katsomaan, ja näet hänet. Näkemiin.
-Poika - EI, ODOTA!
-*puhelu katkeaa*

POIKA MENEE SAIRAALAAN JA HUONEESEEN 646, RAKENNUKSEEN -A JA KERROKSEEN 3. TYTTÖ MAKAA SAIRAALAN SÄNGYLLÄ.
-Poika - Ootko sä okei?
-Tyttö - ....
-Poika - Kulta, puhu mulle!!
-Tyttö - Mä..
-Poika - Mitä sä, MITÄ SÄ?
-Tyttö - Mulla on syöpä.
-Poika - *kyyneleitä*
-Tyttö - He ottavat mut tänään.
-Poika - Miks?
-Tyttö - Halusin kertoa mutten voinut.
-Poika - Mikset kertonu mulle ?
-Tyttö - En halunnut satuttaa sua.
-Poika - Sä et koskaan voisi satuttaa mua.
-Tyttö - halusin vain nähdä mitä tunsit mua kohtaan niin kuin mä tunsin sua kohtaan.
-Poika - Mitä?
-Tyttö - Rakastan sua enemmän kuin mitään muuta, antaisin sulle koko maailman sydämenlyönnissä, kuolisin puolestasi ja ottaisin luodin puolestasi.
-Poika - ....
-Tyttö - Älä ole surullinen, mä rakastan sua ja tuun aina olemaan kanssasi.
-Poika - Miksi sitten jätit mut?
-Hoitaja - Nuori mies, vierailu tunti päättyi.

POIKA LÄHTEE, TYTTÖ VIEDÄÄN POIS JA HÄN KUOLEE.
Mutta mitä poika ei tiennyt, on että tyttö vain kysyi nuo kysymykset siksi että hän kuulisi pojan sanovan ne viimmeistä kertaa, ja hän jätti pojan vain siksi että hän eläisi vain 3 viikkoa enään, ja hän yritti vähentää pojan kipua antamalla aikaa päästä hänestä yli ennen kuin hän kuolee.

SEURAAVANA PÄIVÄNÄ :
Poika löydettiin kuolleena ase kädessään... hänellä oli viesti -muille....

VIESTI KERTOI:
-Kerroin hänelle että ottaisin luodin hänen puolestaan juuri niinkuin hän sanoi kuolevansa puolestani

seksin jälkeen... Torstai 24.04.2008 17:05

-OINAS: uudestaan!

-HÄRKÄ: ruokaa...

-KAKSONEN: missä kaukosäädin on?

-RAPU: milloin pidetään häät?

-LEIJONA: enkö ollutkin fantastinen?

-NEITSYT: ylös,lakanat on vaihdettava!

-VAAKA: pidin äskeisestä,jos sinäkin pidit?!

-SKORPIONI: hetki,etsin avaimen ja avaan käsirautasi.

-JOUSIMIES: soitellaan!

-KAURIS: oiskos sulla käyntikorttia?

-VESIMIES: uusiks,mut nyt ilman vaatteita..

-KALAT: mikä sun nimes olikaan



hahah :D

näinhän se menee.. :DMaanantai 28.01.2008 23:37

Juuri ennen häitä..

Nainen: Hei Rakas
Mies: No vihdoinkin, olen odottanut jo niin kauan !
Nainen: Haluatko että lähden ?
Mies: EN ! Mistä nyt tuollaista sait päähäsi ? Jo pelkkä ajatuskin kauhistuttaa !
Nainen: Rakastatko minua ?
Mies: Tietenkin, kaikkina vuorokaudenaikoina !
Nainen: Oletko pettänyt minua koskaan ?
Mies: En ikinä ! Miksi kysyt tuollaista?
Nainen: Haluaisitko suudella minua ?
Mies: Kyllä, aina kun minulla on tilaisuus siihen !
Nainen: Löisitkö minua koskaan ?
Mies: Oletko hullu ? Tunnethan sinä minut !
Nainen: Voinko luottaa sinuun ?
Mies: Kyllä, kulta..
Nainen: Rakas..

7 vuotta häiden jälkeen:
Lue teksti alhaalta ylöspäin ! ^^

Luettuasi tämän kopioi tämä päiväkirjaasi ja saat loistavan parisuhteen !

hahah :DSunnuntai 13.01.2008 17:02

Näihin kysymyksiin tahdon vastauksen!

Onko hevon vitun siemeniä myytävänä?
Voiko pillun päreistä rakentaa talon?
Paljonko on helvetin16?
Jos nainen antaa kaikkensa, voitko silloin ottaa hänen polkupyöränsä?
Tai jos nainen sanoo, että älä laske sisään, niin ketä hän tarkoittaa?
Entäs jos nainen tahtoo, että tulet takakautta, niin tarkoittaako hän silloin saunan ikkunaa?

jestas mikä väsymys..Torstai 22.11.2007 08:45

tuli sit vissiin huimat 2 tuntia nukuttua viimeyönä.. silmätki on niin turvoksissa et en meinannu saada niitä auki ku heräsin.. :o Saa nähä miten se tenttiki menee,varmaan ihan päin persettä.. :(