IRC-Galleria

Mua väsyttää, mua nukuttaa, mua unettaa. Kunpa vois vaan nukkua koko päivän. On niin paljon tehtävää ja toisaalta taas sitten ei mitään tekemistä. On monia juttuja kesken, mutta ei vaan millään jaksais alottaa niitten tekemistä. Kaikki on väsyttävää ja tylsää. Kuitenkin mä huomasin tänään, että kun tekee niitä asioita pois tieltä, tulee hyvä mieli. Tulee sellanen helpottunu ja kevyempi olo, kun on saanut jonkun asian pois mieltä painamasta.

Viikonloppu lähestyy ja haluis mennä vaan pitään hauskaa ja rentoutuun. Toisaalta sitten pitäis ehtii hoitaan jouluostokset. Sitten on tietenkin vielä mun harrastukset ja koulunkäynti kiusaamassa. Kuka muka oikeesti jaksaa kaikkee tätä?

Ehkä jonain päivänä mä saan pitää vapaata ja tehä mitä huvittaa. Ilman mitään velvollisuuksia ja ilman mitään rajoituksia. Hyvässä seurassa tai yksin, ihan millanen olo sattuu olemaan. Sillon saan sanoa mitä haluan ja kuunnella just sitä musiikkia mitä mä haluan. Silloin saan ilmaista mielipiteeni vapaasti. Puen päälleni mitä itse haluan ja oon just sen näköinen kun huvittaa. Kukaan ei mua enää sillon käske, kukaan ei mua enää pakota. Mä teen sitä mitä haluan, en sitä mitä käsketään. Koska se, että saa olla oma itsensä on vapaus.

Mutta, pidän tän muistissa ja unelmissa. Sinä päivänä mä saan sit tuntee millaista on olla vapaa. Sillä loppujen lopuks, vapaus on oikeus, vapaus on velvollisuus, vapaus on unelma ja vapaus on elämä.

Nanné

Miksi? Yks ehkä pahin kysymys mitä kukaan voi tehä. Vastaaminen on aina vaikeata. Miksi? Koska siihen kysymykseen ei aina pysty tai halua vastata. Siihen sanaan liittyy myös se, että joutuu myöntämään itselleen tosiasiat. Sitä ei joskus itsekkään halua kuulla. Joskus joutuu myös tajuamaan, että on ollut väärässä.

Mä kävelin eilen ulkona lumisateessa. Lumessa on oikeesti jotain kaunista. Se on jotenkin niin viatonta ja puhdasta. Kun sataa lunta, tuntuu siltä kuin kaikki olis jollain ihmeellisellä tavalla uudistunutta, että mikään ei olis kuin ennen. Mä vilpittömästi rakastan sitä tunnetta. Mä vilpittömästi rakastan lunta.

Lumihiutaleet leijaili mun poskille. Ei ollu liian kylmä ja mulla oli sellanen olo, että vois jäädä sinne lumeen ikuisiksi ajoiksi. Jostain ihmeen syystä mulla kuitenkin oli surullinen olo. Tuntui jollain tapaa tyhjältä, yksinäiseltä. Mul oli ollu tosi kiva päivä, ei siinä mitään. Jokatapauksessa mä kaipasin jotain ihan hirveesti.

Hetken verran mä seisoin paikallani katselemassa lumisadetta. "Miksi? Miksi mulla on tällanen olo?" Lumisade peitti mun mustia vaatteita valkoisellaan. Mun katse siirty moniin jalanjälkiin maassa. Lumi edustaa mulle ystävyyttä, sitä että joku välittää. Lumeen liittyy rakkaus ja läheisyys. Siksi lumi on niin kaunista. Tähdet tuikki taivaalla. Sillon mä tajusin. "Miksi mulla on tällanen olo? Siksi, koska mä en pärjää yksin, vaikka haluaisinkin. Mä en ole se, mitä väitän olevani. Mä tarvitsen rakkautta ja tarvitsen ihmisiä ympärilleni." Vaikee asia tajuta, mut niin se on. Mun olo ei parantunu sen tajuamisella yhtään, mut ainakin mä tiesin mitä mä olisin tarvinnu. Kukaan ei pärjää yksin. Joskus tai vähän useammin on kivaa olla yksin, mut loppujen lopuks jokainen ihminen tarttee toisia.

Lumi on mun elementti, ihan selkeesti. Jotenka tässä teille kaikille, jotka tän lukee pieni lumihiutale. Se saa edustaa sitä rakkautta mikä täällä maailmassa pitäisi olla.

* Nanné